IX.
ROUVA HJELM KOHOTTAA HUNTUA.
Asbjörn Krag asettui mahdollisimman mukavasti rekeen. Bengt lähestyi häntä ja sanoi happamen imelästi:
"Perheessämme on ollut tapana, että vieraita saatetaan kauemmaksi kuin ovelle asti. Kenties suvaitsette minun lähtevän mukaanne?"
"Tietysti", vastasi Krag. "Hupaisa seura otetaan aina mielihyvin vastaan."
Bengt asettui rekeen. Krag tervehti vielä kerran tohtoria ja poliisipäällikköä, ja reki lähti liikkeelle voimakkaitten rotuhevosten vetämänä.
Matkalla oli Bengt hiljainen ja umpimielinen. Krag sitävastoin oli hyvin puhelias. Hän selitti laajasti, että ympäristöllä liikkuvien, Åkerholmin kuolemaa koskevien huhupuheitten lopettamiseksi oli poliisin asiaan sekaantuminen aivan välttämätöntä. Mutta Bengt pysyi edelleenkin harvasanaisena. Tämän jälkeen alkoi Krag puhua Bengtistä. Hänhän oli nuori ja eteenpäin pyrkivä mies. Ja kun ei varojakaan puuttunut, oli hänellä Kragin mielestä sovelias aika etsiä itselleen morsian, esim. rouva Hjelm, johon Krag otaksui Bengtin kiintyneen. Nythän ei vanhuskaan olisi esteenä.
Bengt kääntyi poispäin sanoen itsekseen:
"Millainen aasi!"
Mutta Krag jatkoi väsymättömästi leikinlaskuaan ja onnistui siten salaamaan Bengtiltä aikeensa.
Herrat saapuivat rautatien asemalle.
"Kun matkanne sattuu Kristianiaan", sanoi Asbjörn Krag, "niin kunnioittanette minuakin käynnillänne. Koetan silloin edes osaksi korvata ne mielenkiintoiset päivät, jotka teidän luonanne olen viettänyt."
"Mielenkiintoiset?" kysyi Bengt ihmetellen. "Minusta nämä viime päivät ovat olleet tuskallisen ikäviä."
"No niin", sanoi Krag taputtaen olkapäähän Bengtiä, joka ei ollenkaan näyttänyt välittävän tästä ystävällisestä lähentelystä, "puhuessani mielenkiintoisista päivistä tarkoitin luonnollisesti sitä, että minulla on lääkärinä ollut oivallinen tilaisuus seurata Åkerholm-vainajan sairautta ja kuolemaa. Ja nyt täytyy minun jättää hauska seuranne, juna lähtee vajaan minuutin kuluttua."
Kun juna oli lähtenyt liikkeelle, näyttäytyi Krag vaunun akkunassa innokkaasti nyökäten Bengtille, joka heti käänsi hänelle selkänsä.
Asbjörn Krag istuutui ikkunan viereen katselemaan ohi kiitäviä maisemia. Iloinen ilme hänen kasvoiltaan oli hävinnyt. Pitkään katseli hän Kvambergin seutuja, jotka häämöttivät kaukaa ja katosivat pian näköpiiristä. Pikajuna sivuutti pienen Kvambergin naapuriaseman, kymmenen minuutin kuluttua vilahti toinenkin asema ohi ja jälellä oli enää yksi.
Krag katsoi kelloaan. Hetken epäröityään tarttui hän nopeasti hätäjarruun. Juna, joka juuri oli saapunut aavalle tasangolle, pysähtyi heti.
Pikajunassa tuli suuri hämminki. Matkustajat kiirehtivät vaunusta toiseen kysellen, mitä oli tapahtunut. Krag vastaili tyynesti, ettei ollut tapahtunut mitään erikoisempaa. Hän vain tahtoi päästä pois pikajunasta. Sitten alkoi hän kiireesti kokoilla matkatavaroitaan. Muuan englantilainen matkailija, joka vakavana ja äänettömänä oli seurannut tapausta, nousi ja puristi ihaillen Kragin kättä sanoen: "All right", ja istuutui jälleen paikoilleen.
Samassa syöksyi pari pelästynyttä junailijaa vaunuun.
"Kuka on koskenut hätäjarruun?" huusivat he yhtäaikaa.
"Minä", vastasi Krag ja koetti pujottautua heidän ohitseen.
"Minkä vuoksi?" kysyivät junailijat.
"Sen vuoksi, että minun täytyy poistua junasta."
Matkailijat nauroivat. Junailijat koettivat pidättää Kragia.
"Tarpeeton junan pysäyttäminen on rautatien ohjesäännöissä ankarasti kielletty", selitti toinen. "Tämä lysti tulee teille kalliiksi."
"Antakaa tulla", vastasi Krag tarjoten osoitteensa, "minun on pakko poistua junasta juuri tällä kohdalla."
Matkustajat nauroivat taas, mutta junailijat suuttuivat yhä enemmän.
"Te ette pääse ulos", kirkuivat he, "ja Kristianiaan saavuttuamme pidämme huolen siitä, että joudutte poliisin huostaan."
Vastaamatta mitään avasi salapoliisi nopeasti vaunun akkunan ja heitti matkatavaransa sekä turkkinsa ulos. Sen jälkeen asettui hän nyrkkeilyasentoon katsellen nauraen vastustajiansa. Oli helppo huomata, kuinka hänen valtavat käsivarsilihaksensa jännittyivät.
"All right", mörähti englantilainen myötätuntoisesti.
Junailijat hypähtivät Kragin sivulle, mutta tämä pujahti salamannopeasti heidän käsistään. Hyppäys vain, ja hän oli lumihangessa tavaroittensa luona. Heti sen jälkeen hyppäsi hän aidan yli ja oli maantiellä. Sieltä huusi hän pilkallisesti hämmästyneelle junamiehistölle:
"Voitte vain huoleti lähteä matkoihinne, sillä pikajunalla on tavallisesti kiire."
Ei auttanut muu kuin laittaa juna liikkeelle. Ikkunoihin ilmestyi iloisia, hymyileviä kasvoja ja nenäliinat liehuivat. Mutta junailijat vannoivat kostavansa.
"Välistä täytyy menetellä näinkin, kun ei haluta esiintyä poliisina", puheli Krag kävellessään maantietä.
Pian saapui hän suureen taloon ja sai sieltä kyytihevosen. Hän oli loistavalla tuulella.
Ajettuaan neljä tai viisi tuntia saapui hän Kvambergin lähettyville. Suoritettuaan kyytimaksun neuvoi hän kyytipoikaa ajamaan missään pysähtymättä ja kenenkään kanssa puhelematta mahdollisimman nopeasti takaisin. Katsellen tyytyväisenä runsaita juomarahojaan lupasi poika seurata tarkoin määräystä.
Asbjörn Krag lähti suoraan rouva Hjelmin huvilaa kohden. Heti sisään astuttuaan huomasi hän rouvan odottaneen häntä. Rouva oli hermostuneempi kuin aamulla, ja sitäpaitsi hän oli itkenyt.
"Pyydän anteeksi käytöstäni aamupäivällä", alkoi hän. "Teidän ilmoituksenne ja kysymyksenne olivat minulle odottamattomia, ja minä menettelin ajattelemattomasti salatessani teiltä erään seikan. Kaduin heti lähdettyänne ja sen vuoksi lähetin kirjeen."
"Ymmärsin sen heti", vastasi Krag, "ja nyt tahtonette ilmoittaa, minkävuoksi Bengt tuli tänne?"
"Vakuutan, etten tiennyt mitään hänen tulostaan."
"Siltä minustakin tuntui."
"Hänen käynnillään ei ollut muuta tarkoitusta kuin ilmoittaa kasvatusisänsä kuolema."
"Kuka oli sitten se herra, joka eilen illalla kello 11 lähti täältä ja jonka Åkerholm kohtasi lehtokujassa?"
Rouvan valtasi voimakas sisäinen taistelu.
"Voitte luottaa huoleti minuun", sanoi Asbjörn Krag.
"Sen minä teenkin", vastasi rouva, "ja juuri sen vuoksi en tahdo salata teiltä mitään. — Niinkuin ehkä olette kuulleet", jatkoi hän, "olen minä sekä miesvainajani eläessä että jälkeenkin päin matkustellut paljon ulkomailla. Matkustaminen oli intohimonani, mutta sen lisäksi olen minä pelannut etupäässä Ostendessa ja Monte Carlossa."
"Ja hävinnyt?"
"Joskus voitin, enimmäkseen hävisin. Nyt käsitätte, jos olette ihmistuntija, että ihminen, varsinkin nainen, joka on joutunut pelihimon valtaan, ei ole turhantarkka seuransa valinnassa. Jouduin kerran Monte Carlossa ollessani kiusalliseen tilanteeseen. Selviydyin siitä erään miehen avulla, mutta sen avun olen saanut kalliisti maksaa. Sain pian selville, mitä miehiä avustajani oli — ammattipeluri ja elostelija, jolla poliisi oli alituisesti kintereillään. Lähdin heti sieltä, mutta hän seurasi minua, ja vasta suurten uhrausten ja ponnistusten kautta pääsin hänestä eroon. Asetuttuani asumaan tänne tunsin itseni turvatuksi. Sitten — voitte arvata kauhistukseni — ilmestyi hän äkkiä tänne. Hän esitti vaatimuksensa minuun nähden ja tahtoi, että minä kieltäytyisin menemästä naimisiin Åkerholmin kanssa. Minä käskin hänen mennä tiehensä. Eilen illalla oli meillä viimeinen ja ankarin kohtaus. Hän saattoi minut raivostumaan ja vannoi kostavansa. Sitten hän lähti pois yhdentoista aikana, ja minuun vaikuttaa sangen tuskallisesti ajatellessani, että Åkerholm piti juuri…"
Itku keskeytti hänen puheensa. "Mikä on hänen nimensä?" kysyi Krag
"Minulle on hän tunnettu Jim Charterin nimellä."
"Varmaan amerikkalainen?"
"Niin."
"Miten sai hän tietää teidän matkustaneen Norjaan?"
"Sitä hän ei ole saanutkaan tietää; hän selitti kohdanneensa minut täällä aivan sattumalta."
"Sitä juuri arvelinkin", sanoi Asbjörn Krag. "Minkä näköinen on Jim
Charter?"
"Suuri, tanakka, punapartainen ja tuikeakatseinen mies. Ikää on hänellä noin 40 vuotta."
"Puhuiko hän milloinkaan ulkomuodostaan, esim. punaisesta tukastaan?" kysyi Krag.
Rouva hämmästyi.
"Kyllä", vastasi rouva, "kerran hän mainitsi, että hänen ulkomuotonsa on suuren rahasumman arvoinen."
Salapoliisi ponnahti seisaalleen.
"Erinomaista", huudahti hän. "Tämä on ketjun puuttuva rengas!"
"Mitä tarkoitatte?"
"Åkerholmin kolmea huonetta."
"Kolmea huonetta?"
Krag lähestyi rouvaa, joka katseli häntä kysyvin katsein.
"Uskotteko todellakin, että Åkerholm on tehnyt itsemurhan?"
"Kyllä, miksi en uskoisi…?"
"Hänet on ampumalla murhattu."
"Murhattu? Kuka on murhaaja?"
"Jim Charter."
"En voi käsittää…"
"Pian käsitätte kaikki."
Rouva Hjelm painui itkien tuolin selkänojaa vasten.
* * * * *
Tohtori istui huoneessaan odotellen Kragin tuloa. Talossa vallitsi täydellinen hiljaisuus. Tohtori avasi puiston puoleisen ikkunan ja sammutti lampun. Jännittyneenä istuutui hän ikkunan viereen katsellen pimeään puistoon, jossa Åkerholm oli murhattu tuskin kaksikymmentäneljä tuntia sitten. Vähän ajan kuluttua huomasi hän jonkun hiipivän varovasti taloa kohti. Tulija pysähtyi ikkunan kohdalle ja tohtori kuuli vihellyksen. Tohtori vastasi merkinantoon ja heitti alas köyden, jonka toisen pään hän kiinnitti ikkunaan. Tulija kiipesi nopeasti köyttä myöten ja hyppäsi lattialle. Tohtori sytytti lampun ja huomasi samalla, että tulija ei ollutkaan Asbjörn Krag.
Heti johtui tohtorin mieleen Åkerholmin murhaaja, salaperäinen mies paviljongista, ja hänen ohimonsa jyskyttivät pelosta.
Hänen edessään seisoi uhkaavana ja vakavana vankkarakenteinen, punapartainen mies.