X
PUNAPARTAINEN.
Punapartainen tuijotti tohtoriin, joka kääntyi kauhistuneena oveen päin.
"Pysykää paikoillanne!" komensi mies.
Samassa huomasi tohtori revolverin välkähtävän hänen kädessään, ja hän jäi paikalleen. Tohtori oli suunniltaan kauhistuksesta. Mitä tahtoi tämä mies? Oliko hänellä aikomus murhata hänet, vai ajoiko hän Asbjörn Kragia takaa?
Tohtori koetti tekeytyä pelottomaksi ja kysyi mahdollisimman ankarana:
"Mitä teillä on täällä tekemistä?"
Mies ei vastannut, sen sijaan piteli hän pahanenteisesti revolveria kädessään. Hänen silmänsä säihkyivät.
"Tässä talossa on poliisi", jatkoi tohtori, "ja ellette heti paikalla poistu, kutsun hänet."
Mies hymyili.
Äkkiä tähtäsi hän revolverillaan tohtoria ja sanoi jylisevällä äänellä:
"Kääntykää heti kamiiniin päin, tai muuten olette kuoleman oma!"
Tohtori epäröi, mutta kääntyi kuitenkin. Seisottuaan vähän aikaa kamiiniin päin kuuli hän miehen nauravan selkänsä takana. Hän oli kuullut tuon saman äänen ennenkin. Äkkiä käänsi hän päänsä ja huomasi Asbjörn Kragin istuvan nauraen tuolilla. Pöydällä hänen edessään oli punainen tekotukka ja saman värinen parta.
Kesti hetken aikaa, ennen kuin tohtori selvisi hämmästyksestään.
"Sinä säikäytit minut puolikuoliaaksi", sanoi hän. "Pilasi oli kenties liian karkeaa."
"Sinähän tiesit", vastasi salapoliisi, "että minä tulen täsmälleen kello 11. Tiesit myöskin, että minun on pysyminen tuntemattomana, ja minun täytyi estää sinut herättämästä talon väkeä."
"Jumalan kiitos, että se olitkin sinä. Luulin sinua aivan toiseksi."
"Keneksi?"
"Åkerholmin murhaajaksi."
"Se ei ollut niinkään hullusti arvattu. Äsken olin minä tosiaankin hänen näköisensä."
"Sinä olet siis nähnyt hänet?"
"En, mutta rouva Hjelm on. Hän tuntee murhaajan."
"Rouva Hjelm on niin muodoin osallinen murhaan?"
"Ei ollenkaan, hän on aivan viaton siihen, mutta tuntee kuitenkin murhaajan."
"Oleskeleeko murhaaja vielä näillä seuduilla?"
"Oleskelee, ja luultavasti pitää silmällä meitä. Onko tällä välin tapahtunut mitään erikoisempaa?"
"Ei, Bengtkin on sinun lähtösi jälkeen pysynyt koko ajan huoneessaan."
"Ja nuori poliisipäällikkö?"
"On hauska poika. Hän on pyrkinyt keskusteluun minun kanssani, ja näyttää siltä, kuin hän luulisi minulla olevan jotain sanottavaa hänelle."
Krag nyökkäsi.
"Mitä sanoit sinä hänelle?"
"En mitään, mutta sen sijaan kertoi hän minulle Bengtin puhelimitse tiedustelleen jotain Kvambergistä eteenpäin olevilta väliasemilta."
"Mitä vastasit siihen?"
"En vastannut siihenkään mitään, sillä minä en ymmärtänyt hänen tarkoitustaan."
"Hän on näppärä poika, mutta — kuulehan!" Hiljaiset, sipsuttavat askeleet kuuluivat käytävästä.
Tohtori aikoi ottaa revolverin, mutta Krag esti hänet.
"Se on juuri hän", virkkoi salapoliisi.
Ovelle naputettiin.
"Sisään", sanoi Krag.
Tulija oli nuori, siviilipukuun puettu poliisipäällikkö. Hänellä oli salalyhty kädessään.
"Erinomaista!" huudahti Krag. "Tohtori, sammuta lamppu, muuten meidät voidaan helposti huomata." Tohtori teki niin. Huoneessa ei ollut nyt muuta valaistusta kuin kapea valojuova, joka tuli lattialla olevasta salalyhdystä.
"Sain kirjeenne", kuiskasi poliisipäällikkö, "ja toivoakseni ehdin ajoissa."
"Juuri parhaaseen aikaan."
"Joko toiminnan aika on käsissä?"
"Ei vielä."
"Hämmästyin nähdessäni teidät täällä", sanoi poliisipäällikkö.
"Ymmärsin heti, että jotain on tekeillä, ja sitten selvisi minulle
Kristianian oikeusosaston salaperäinen määräys."
"Niin, minua ei haluttanut työskennellä yhdessä paikkakunnan juopon poliisimestarin kanssa", vastasi Krag.
"Miten täällä muuten on asiat? Åkerholm on kai murhattu?"
"Niin on, ampumalla."
"Bengtikö?"
"Ei, hän on ainoastaan osallinen murhaan."
"Sitten ei häntä saa laskea pakenemaan. Muuten hän näkyy järjestelleen papereitaan kaiken päivää."
Poliisipäällikkö meni puutarhan puoleiselle ikkunalle, johon vainajan ja Bengtin huoneitten ikkunat hyvin näkyivät. Asbjörn Krag ja tohtori seurasivat häntä.
"Salalyhty sammuksiin!" komensi salapoliisi.
Huone tuli täysin pimeäksi.
Krag kiersi ikkunaverhon ylös.
Bengtin huoneesta loisti valo, ja hänen varjonsa kuvastui ikkunaverhoon. Hän istui pöydän ääressä liikutellen silloin tällöin kättään.
"Hän keskustelee jonkun kanssa", sanoi salapoliisi.
Bengt nousi seisomaan ja samalla ilmestyi ikkunaverhoon toinenkin varjo; suurikokoinen, metsästyspukuun puettu parrakas mies, jolla oli laukku selässä.
"Kuka tuo on?" kuiskasi poliisipäällikkö.
"Åkerholmin murhaaja", vastasi salapoliisi,
"Hänet voisi heti vangita. Palvelijoiden huoneessa on kaksi konstaapelia, jotka merkin saatuaan ovat valmiit kiirehtimään avuksi."
"Ei vielä."
Varjot Bengtin akkunassa näkyivät aivan lähekkäin.
"Nyt he jättävät hyvästi", kuiskasi tohtori.
Metsästyspukuinen mies lähti huoneesta, ja Bengt saattoi häntä ovelle asti. Vähän ajan kuluttua hiipi tumma olento puutarhaan.
"Pitäkää huoli siitä, että Bengt ei pääse poistumaan talosta", sanoi
Krag poliisipäällikölle.
"Siitä saatte olla aivan varma. Hän…"
Krag oli jo ovella. Päästyään ulos huomasi hän metsästyspukuun puetun miehen katoavan pimeään puistoon.
Salapoliisi hiipi äänettömästi talon ohi. Oli tullut leuto ilma, joten lumi ei narissut kävellessä. Metsästyspukuinen saapui sille paikalle, josta Åkerholm oli löydetty kuolleena. Siinä hän pysähtyi ja katsoi ympärilleen. Mutta heti hän jatkoi matkaansa, sivuutti puretun paviljongin, kääntyi sitten vasempaan ja kulki erästä pientä puistokäytävää pitkin. Krag pysytteli hänen kintereillään.
Äkkiä pysähtyi mies vanhan luhistumaisillaan olevan huvimajan luo Salapoliisi vetäytyi kiireesti puun taakse. Mies avasi oven ja astui majaan.
Krag odotti viiden minuutin ajan, mutta mies ei tullut takaisin.
Hän jätti tähystyspaikkansa, kiersi rouva Hjelmin asunnolle ja koputti ovelle.
Rouva itse tuli avaamaan.
"Hän ei ole vielä käynyt täällä", kuiskasi hän.
"Tiedän jo sen, mutta hän voi saapua aivan heti. Kiiruhtakaa sulkemaan ovi! Nyt teidän täytyy pysyä aivan tyyneenä", sanoi salapoliisi. "Hän on varmaan sangen epäluuloinen."
"Koetan hillitä itseni. Kas, täällä on teille hyvä piilopaikka."
Rouva osoitti huoneen perällä olevaa lattiaan asti ulottuvaa oviverhoa.
"Onko teillä aseita?" kysyi rouva levottomana.
Krag näytti revolveriaan.
"Hän on taitava ampuma-aseitten käyttäjä."
Krag hymyili.
"Minä en anna hänelle tilaisuutta näyttää taitoaan", sanoi hän.
Rappusilta kuului askeleita.
Salapoliisi kiiruhti oviverhon taakse. Rouva meni avaamaan ovea.
"Sinäkö, Jim?" kuuli Krag rouvan sanovan, "en odottanut sinua näin aikaiseen. Sinunhan oli määrä saapua vasta kello kaksitoista."
Punapartainen mumisi joitain käsittämättömiä sanoja ja heitti metsästyslaukkunsa pöydälle.
"Tulin tänne saadakseni sinulta lopullisen vastauksen", sanoi hän.
"Lähdetkö mukaan vai et?"
"Milloin matkustat?"
"Niin pian kuin mahdollista. Minun tehtäväni on nyt lopussa."
"Mikä tehtävä?"
"Sitä sinun ei tarvitse tietää. No niin. Lähdetkö mukaani?"
"Ja jos minä vastaan kieltävästi?"
"Sitä sinä et uskalla tehdä."
"Mutta jos nyt tekisin sen?"
"Silloin minä panisin skandaalin toimeen. Herättäisin talonväen ja kertoisin vähän matkoistasi, esim. eräästä kauniista heinäkuun päivästä Monte Carlossa."
"Minä en lähde sittenkään."
Punapartainen tarttui rouvan käteen niin lujasti, että hän huudahti tuskasta.
Krag hyökkäsi esille, ja Jim hypähti syrjään.
"Kirottu urkkija!" huudahti Jim ja alkoi kopeloida taskujaan.
"Pois kädet taskusta! Te olette hiukan myöhästynyt."
"Mitä tämä merkitsee?"
"Sitä, että ellette pysy liikkumatta paikoillanne, ammun kuulan otsaanne."
"Ammutte?"
"Niin, yhtä kylmäverisesti kuin te ammuitte Åkerholmin."
Punapartainen kalpeni ja vaipui tuolille istumaan.
"Mitä te minusta tahdotte?" kysyi hän.
"Sen saatte pian tietää. — Rouva Hjelm. Pyydän, sulkekaa ovi. Minulla on hiukan keskusteltavaa tämän miehen kanssa."