VIII.
ÅKERHOLMIN KUOLEMA
Kun Asbjörn Krag palasi pienen lehtokujan kautta takaisin, kierteli hänen aivoissaan monta ajatusta. Keskustelu rouva Hjelmin kanssa oli tuonut valoa moneen kohtaan, mutta pulman ratkaiseminen oli samalla kohdannut uusia vaikeuksia. Mitä oli Bengtillä rouva Hjelmin luona tekemistä? Se ainakin oli selvää, että Bengtin saapuminen oli rouvalle yhtä odottamatonta kuin hänellekin.
Pian kuuli Krag jonkun juoksevan perässään. Hän kääntyi ja näki nuorenpuoleisen miehen lähenevän.
"Minuako haluatte tavata?" kysyi hän miehen päästyä lähemmäksi.
"Niin", vastasi mies. "Minun käskettiin antaa…"
"Kuka käski?"
"Rouva Hjelm. Minä olen hänen palvelijansa."
Mies katseli levottomana ympärilleen.
"Minulla on kirje", kuiskasi hän. "Pyydän heti lukemaan sen ja senjälkeen antamaan vastauksenne."
Krag avasi kirjekuoren ja otti siitä kauniilla naisen käsialalla kirjotetun seuraavasisältöisen kirjeen.
"Minun täytyy, täytyy saada puhua kanssanne ennenkuin matkustatte."
Kirjeessä ei ollut allekirjoitusta.
"No?" kysyi mies hätäisesti.
"Tunnetteko kirjeen sisällön?" kysyi Krag.
"En."
"Sanoitteko rouvan kirjoittaneen tämän?"
"Hän kutsui minut eteiseen ja kirjoitti sen minun läsnäollessani."
"Oliko hän yksin?"
"Oli. Ainoastaan nuori Åkerholm oli sisähuoneessa."
"Hyvä. Sanokaa rouvallenne, että minä täytän hänen pyyntönsä!"
Mies aikoi lähteä, mutta Krag pidätti hänet.
"Tiedättekö, missä asuu herra, joka eilen illalla kävi rouva Hjelmin luona ja lähti vähää ennen yhtätoista pois?"
Mies näytti ihmettelevän kysymystä.
"Minä en tiedä hänen asuntoansa."
Krag hymyili onnistuneelle viekkaudelleen.
"No niin", hän sanoi, "se onkin samantekevää."
Salapoliisi jatkoi matkaansa. Kvambergiin tultuaan hän tapasi tohtorin kartanolla. Tohtori näytti kiihtyneeltä.
"Minun täytyy heti puhua kanssasi", sanoi hän.
Herrat lähtivät sisään.
"Sinun poissaollessasi kävi poliiseja täällä."
"Vai niin."
"Niitä oli kolme kappaletta, poliisipäällikkö ja kaksi konstaapelia ja he vaativat virallista tutkintoa Åkerholmin kuoleman johdosta."
"Hyvä on", vastasi Krag istuutuen entiseen paikkaansa kamiinin viereen.
"Tämä tieto ei näytä olevan sinulle mikään yllätys."
"Ei olekaan", vastasi Asbjörn Krag. "Ainoastaan odottamattomat tapaukset voivat minua hämmästyttää ja tämä tapaus ei ole ollenkaan odottamaton, sillä minä itse kutsuin heidät tänne."
"Sinä?"
"Niin. Estääkseni ruumiin liikuttelemisen täytyi minun sekottaa virallinen poliisi asiaan ja nyt on kaikki järjestyksessä."
"Ja mitä itse aiot tehdä?" kysyi tohtori.
"Matkustaa, Lähden vähän ajan kuluttua. Matkatavarani ovat jo lähtövalmiina."
"Milloin tulet takaisin?"
"Yöllä, mutta sitä ei tarvitse muitten tietää."
"Ymmärrän. Sinä tahdot poistaa Bengtin epäluulot. Kun hän luulee sinun olevan poissa, olet sinä salaisesti hänen läheisyydessään ja pidät silmällä häntä."
"Aivan niin. Tulen takaisin täsmälleen kello yksitoista illalla. Pyydän sinun huolehtivan siitä että pääsen sisään kenenkään huomaamatta. Huoneesi täytyy silloin olla pimeä, ja tämä köysi saatavilla, lopusta pidän itse huolen."
"Teen kuten käsket", sanoi tohtori. "Muuten olen hyvin utelias tietämään, mitä johtopäätöksiä olet tehnyt keskusteltuasi rouva Hjelmin kanssa?"
"En erikoisempaa."
"Onko hänellä mitään osaa tässä murhenäytelmässä?"
"Siitä tuonnempana. Nyt olen onnistunut toteamaan sen, miten murha on tapahtunut."
Tohtori siirsi tuolinsa lähemmäksi.
"Kerrohan sitten", sanoi hän.
Krag hymyili.
"Heti, kun Bengt ja minä lähdimme klubiin, lähti Åkerholm rouva Hjelmin luo. Kohtausajaksi oli sovittu kello 11. Åkerholm oli silloin luvannut kertoa rouvalle elämänsä salaisuuden."
"Elämänsä salaisuuden?" kysyi tohtori.
"Niin, salaisuuden, joka oli läheisessä yhteydessä murhan kanssa. No niin. Lähtiessään huomasi hän sattumalta pistoolin arkihuoneen pöydällä, johon hän sen aikaisemmin oli unohtanut. Hän pisti sen taskuunsa aavistamalta, että hän aivan pian tulisi sitä tarvitsemaan. Tämän jälkeen hän lähti astelemaan lehtokujaa myöten. — Kaiken tämän tiedät jo ennestään, eikö niin?"
Tohtori nyökkäsi.
"Kuten muistanet, oli silloin kuuvalosta huolimatta jonkun verran pimeä. Åkerholm oli kulkenut noin kaksi kolmattaosaa tiestä ja ehtinyt sille kohdalle, jossa tie tekee polvekkeen ja kohoaa pienelle mäen kukkulalle. Siinä hän pysähtyi, sillä hän näki huvilan verantaoven aukenevan ja miehen lähtevän ulos."
"Rouva Hjelmin luota?"
"Niin, ja Åkerholm luonnollisesti kummasteli sitä. Varmaankin koetti hän arvailla, kuka niin myöhäinen vieras mahtoi olla, ja päästäkseen selville siitä piilottautui hän kukkulan taakse. Nyt seurasivat tapaukset nopeasti toisiaan, ja muutaman minuutin kuluttua oli murhenäytelmä näytetty loppuun. Tulija saapui Åkerholmin kohdalle, mutta pimeän vuoksi ei vainaja tuntenut häntä; Åkerholm odotti, kunnes tuntematon oli mennyt kappaleen matkaa ohi ja seurasi sitten hänen jäljessään. Nyt saapui vieras lehtokujaan ja Åkerholm luonnollisesti odotti hänen kääntyvän oikeaan, mutta hän suuntasikin kulkunsa vasempaan, siis Åkerholmin puistoon. Siitä jatkoi hän matkaansa puretun paviljongin ohi kulkien leveää puistokäytävää, joka toisella puolella päättyy metsään. Åkerholm käsitti silloin, että hänen, saadakseen tietää, kuka tuntematon oli, täytyi kiirehtiä edelle, ja tulla häntä vastaan. Luonnollisesti käytti hän hyväkseen puiston oikotietä ja kohtasi sitten tuntemattoman omassa puistossaan. Eikö totta, tämä kaikki on itsestään selvää."
"Aivan oikein", sanoi tohtori. "Jatkahan!"
"Kun Åkerholm sitten näki vieraan kasvot ja tunsi hänet, otti hän nopeasti pistoolin ja ampui häntä. Mutta pelon vuoksi ampui vanhus ohi tai sitten vain haavoitti häntä."
"En käsitä, mikä seikka pakotti Åkerholmin ampumaan", keskeytti tohtori.
"Se, että hän oli tuntenut vieraan."
"Herran nimessä! Kuka hän oli?"
"Sama mies, jota aikaisemmin oli etsitty puistopaviljongista."
"Ahaa, nyt ymmärrän."
Krag jatkoi:
"Laukauksen jälkeen peräytyi vanhus aseetonna ja pelosta horjuen muutaman askeleen taaksepäin, ja silloin ampui toinen kylmäverisesti hänet."
"Nyt käsitän minä kaikki aivan selvästi", sanoi tohtori. "Jälellä on siis kysymys salaperäisen murhaajan vangitsemisesta."
"Olet oikeassa", vastasi Krag. "Arvelen hänen ilmaisevan itsensä yön aikana, jolloin hän luulee minun olevan poissa."
"Miten aiot tulla takaisin?"
"Minä poistun junasta jollakin lähiasemalla ja palaan sieltä hevoskyydillä. Olen luvannut tavata illalla rouva Hjelmiä, jolta toivon saavani muutamia tärkeitä tietoja. Ja jos kaikki käy hyvin, sieppaamme vuorokauden kuluttua kiinni sen miehen, joka melkein ensimmäisenä tiesi 'kolmen huoneen salaisuuden', saaden sen vuoksi vainajan ankaran pelon valtaan ja lopuksi murhasi hänet."
Ovelle koputettiin. Bengt astui sisään. Krag huomasi hänen olevan suuruksissaan.
"Tehän aijotte matkustaa?" kysyi hän.
"Niin. Matkustan siinä junassa, joka lähtee Kvambergin asemalta tunnin kuluttua."
"Siinä tapauksessa suosittelen teille pikajunaa, joka lähtee jo vähän aikaisemmin. Siinä on hauskempi matkustaa, koska se ei pysähdy väliasemilla."
Krag ymmärsi heti, että Bengt ei ollut täysin varma hänen matkustamisestaan. Jos Bengt saisi kuulla hänen matkustaneen pikajunassa, olisi hän levollinen tietäessään hänen olevan monen penikulman päässä Kvambergin alueelta.
"Se sopii mainiosti", vastasi Asbjörn Krag. "Kiitän neuvostanne."
"Mutta sitä ennen haluaisin minä mainita erään ikävän seikan."
"Pyydän, tehkää niin."
"Te olette suoraan sanoen sietämättömällä tavalla tunkeutunut tämän talon asioihin."
"Todellako?"
"Niin. Epäilemättä on teidän ansiotanne se, että poliisi on alkanut penkoa vanhuksen itsemurhan syytä. Eikö asia ollut mielestänne jo tarpeeksi surullinen muutenkin, tarvitsematta saattaa perhettä skandaalin alaiseksi?"
"Perhettä?"
"Hänen kasvattipoikanaan on minulla oikeus sanoa ajatukseni. Sen lisäksi olette te loukannut erästä ystävääni."
"Pyydän kysyä: ketä?"
"Poliisimestaria."
"Ahaa, 'Poliisia', sitä lihavaa herrasmiestä, jonka tapasimme klubissa."
"Ettekö huomannut, että minä sanoin häntä ystäväkseni. Ja te olette saanut aikaan sen, ettei hän, vaan jokin poliisipäällikkö on saanut asian käsiteltäväkseen. En voi käsittää, miten olette saaneet tämän järjestetyksi."
"Luuletteko todellakin, että minä olen saanti tämän aikaan?" kysyi
Asbjörn Krag.
"Luulen."
"Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, että olette liian yksinkertainen vakuuttaessanne uskovanne tämän."
Krag katsoi kelloaan.
"On parasta, että minä lähden", sanoi hän. "Toivon vielä ennättäväni pikajunaan. Pyydän, että hevonen valjastettaisiin mahdollisimman nopeasti."
"Se on jo tehty."
Herrat lähtivät.
Pääkäytävässä kohtasivat he saman poliisipäällikön, josta Bengt oli halveksien puhunut. Hän oli pieni, jäntevä mies vaaleine kasvoineen ja terävine silmineen. Nähdessään Asbjörn Kragin hän kummastui ja tervehti hyvin kohteliaasti. Bengt ei ollut huomaavinaan tervehdystä.
Krag sen sijaan tervehti poliisipäällikköä katsellen häntä terävästi ja merkitsevästi.
"Tekö täällä?" kysyi hän. "Muistelen teidän olleen puolittain sairas tavatessamme viime kerralla. Miten voitte nyt?"
Poliisipäällikkö, joka heti oivalsi tilanteen, vastasi kohteliaasti:
"Kiitos huomaavaisuudestanne, herra tohtori, nyt olen minä jo hyvissä voimissa."
"Niin", vastasi Krag, "senlaatuinen sairaus voi helposti uusiutua, se voi kääntyä vaaralliseksikin, sen vuoksi täytyy teidän olla äärimmäisen varovainen."
"Noudatan varoitustanne, herra tohtori."
"Hyvästi!"
"Hyvästi, herra tohtori."
Asbjörn Kragin asettuessa rekeen katseli nuori poliisipäällikkö häntä salaperäisesti hymyillen. —