VII.
ROUVA HJELM.
Asbjörn Krag ja tohtori istuivat jutellen vielä tunnin ajan.
Salapoliisi odotteli vastauksia sähkösanomiinsa.
Vihdoin kuuli hän kulkusien soivan. Kuski ajoi pihaan ja Asbjörn Krag kutsui hänet heti luokseen.
Saapui kaksi sähkösanomaa, toinen Kristianiasta, toinen Amerikasta.
Krag luki jälkimäisen hyvin tarkkaan ja tohtori huomasi hänen kasvojensa ilmeestä, että sähkösanoma sisälsi tärkeitä tietoja.
Väsyneenä lähti tohtori levolle.
Krag otti peilinlasinsirpaleita sisältävän laatikkonsa vaatekaapista Sirpaleet asetteli hän varovasti lattialle, takasivut ylöspäin. Sen jälkeen rupesi hän sovittelemaan niitä yhteen. Alussa se ei tahtonut onnistua, mutta siitä huolimatta hän jatkoi työskentelyään. Lopulta sai hän puolet peilistä kootuksi. Krag oli tyytyväinen. Jäännöspalaset sopivat helposti yhteen. Tarkoitus oli saavutettu. Hän sai selville, että peilin takasivulta oli raapittu elohopeaa pieni neliön muotoinen ala pois ja että se oli tehty aivan äskettäin.
"Tämä oli oivallinen saavutus", puheli hän. "Tämän neliön läpi on vainaja nähnyt jotain kauhistuttavaa."
Krag otti esille saman kirjan, jonka hän oli illalla siepannut. Hän oli silloin huomannut, että Åkerholm etsi kiihkeästi jotain erikoista kohtaa kirjasta. Krag ei ollut nähnyt sivunumeroa, mutta hän otaksui vainajan selailleen kirjaa 200 tai 250 sivun paikkeilta. Asbjörn Krag haki sivun 200 ja luki siitä eteenpäin. Kirja oli englantilainen ja yleisesti pidetty, vaikka sen sisältö tuntuikin kepeänlaiselta. Krag koetti etsiä jotain huomattavaa kohtaa tai peitettyä ajatusta lukemastaan, mutta mitään sellaista hän ei löytänyt. Ei ollut ainoatakaan sanaa tai ajatusta, jolla olisi ollut pienintäkään yhteyttä salaperäisten tapahtumien kanssa. Lopulta löysi hän 248 sivun alareunasta pari riviä. Siinä oli muuan vertauskohta, mutta ajatusyhteys niitten asioitten kanssa, joitten selvittämiseksi hän työskenteli, oli täysin selvä.
Salapoliisi piilotti kirjan matkalaukkuunsa. Hän päätti mennä parin tunnin ajaksi levolle. Sitä ennen avasi hän ikkunan saadakseen raitista yöilmaa huoneeseensa. Taivas oli kirkas ja yö kylmä. Talossa oli kaikki hiljaista, ja hiljaista oli myöskin taloa ympäröivässä puistossa. Ainoastaan Bengtin huoneen ikkunasta loisti vielä tuli.
Krag sulki ikkunan ja veti verhot alas. Sen jälkeen lukitsi hän oven ja asetti kultakoristeisen revolverinsa yöpöydälle. Hän nukkui heti.
* * * * *
Kello kymmenen seuraavana aamuna Asbjörn Krag lähti rouva Hjelmin luo. Rouva oli jo sitä ennen saanut tiedon onnettomuustapauksesta ja oli se hänen omien sanojensa mukaan koskenut häneen tuskallisesti.
Esiintyen lääkärinä selitti Krag olevansa velvollinen keräämään päivän kuluessa kaikki mahdollisesti saatavat tiedot, jotta voitaisiin selvittää, mikä oli ollut syynä Åkerholmin epätoivoiseen tekoon.
"Se on minulle yhtä käsittämätöntä kuin teillekin", vastasi rouva.
Krag tiedusteli, oliko hän viime päivien kuluessa huomannut Åkerholmin käytöksessä mitään erikoista.
"Kahden viime viikon aikana on hän ollut kummallinen", vastasi rouva, "vaikka minä en tiedä millään tavoin rikkoneeni häntä vastaan, mutta kohdatessani hänet viimeksi itsemurhapaikalla, en huomannut hänessä mitään erikoista."
"Milloin oli määrä viettää häänne?"
Krag näki selvästi, että hänen kysymyksensä oli vastenmielinen ja kiusallinen. Vähän aikaa mietittyään rouva vastasi:
"Kuukauden perästä. Åkerholm kiirehti useat kerrat niitten viettämistä."
"Minkätähden?"
"Sitä en todellakaan tiedä. Varsinkin viime päivinä tahtoi hän jouduttaa häitämme, ja mainitsi samalla selittämättä tarkemmin syytä, että asia oli hänelle tärkeä."
"Tunnetteko Åkerholmin kasvattipojan?"
"Bengtin. Hänet tunnen varsin hyvin."
"Mille kannalle hän on asettanut teidän ja Åkerholmin väliseen suhteeseen nähden?"
"Hän ei ole pitänyt siitä. Hän on vastustanut sitä kaikin voimin."
"Luuletteko, että Åkerholmin käytös viime viikkoina oli seurauksena hänen alakuloisuudestaan?"
"Åkerholm ei ollut milloinkaan alakuloinen. Hänen hyvätuulisuutensa oli pysyväinen", vastasi rouva.
"Anteeksi, se, mitä sanoitte, ei ollut suoranainen vastaus kysymykseeni."
Rouva tuli levottomaksi.
Lyhyen miettimisen jälkeen hän sanoi:
"Åkerholm puhui useasti katkeroituneena kasvattipojastaan. Luulen, että
Bengtin ankara vastustus sai vainajan kiirehtimään naimisiin menoa."
"Åkerholm siis pelkäsi kasvattipoikaansa?"
"Ei ollenkaan, mutta minä otaksun, että hän pelkäsi jotain muuta, sillä viime aikoina hän puhui eräästä tapauksesta, josta hän arveli koituvan ikävyyttä koko elämänsä loppuajaksi."
"Mainitsiko hän, mikä se tapaus oli?"
"Ei, mutta jotain hyvin vakavaa se lienee ollut."
"Pyysittekö saada tietää sitä?"
"Pyysin."
"Mitä hän vastasi?"
"Hän sanoi täydellisesti luottavansa minuun."
"Toisin sanoen: hän aikoi kertoa teille kaikki?"
"Niin."
"Milloin."
Rouva alkoi kävellä hermostuneesti lattialla.
"Tämä kaikki on niin kummallista", sanoi hän.
"Kuinka niin?"
"Minä odottelin Åkerholmin tuloa illalla."
"Kello yksitoista", täydensi Asbjörn Krag.
"Niin — miten voitte tietää sen?"
"Aikoiko hän silloin kertoa teille elämänsä salaisuuden?"
"Kyllä, hän oli luvannut sen, mutta hän ei tullutkaan."
"Minä saan siis ilmoittaa teille, että hänellä oli aikomus tulla."
"Niinkö? Mutta hän kuoli juuri yhdentoista aikana."
"Kymmenen minuuttia yli yhdentoista. Puoli yhdentoista aikaan lähti hän kotoaan tavatakseen teidät. Hänet oli silloin nähty pienessä lehtokujassa."
"Varmaan hän siis oli lähtenyt tapaamaan minua."
"Kotoa lähtiessään", jatkoi Krag, "ei hänellä ollut pienintäkään ajatusta tehdä itsemurhaa. Näin ollen näyttää häntä kohdanneen pienessä lehtokujassa jokin odottamaton tapaus."
"Siellä ei kukaan tapaa kulkea niin myöhään", sanoi rouva. "Mutta kuulkaapa! Te kaiketi tiedätte, missä Bengt oli silloin?"
"Hän oli minun kanssani klubissa, ja onnettomuuden tapahduttua kutsuttiin meidät heti Kvambergiin."
"Tämä kaikki on perin omituista ja käsittämätöntä."
"Pidättekö todennäköisenä, että Åkerholm yhtäkkiä tietä kävellessään sai ajatuksen murhata itsensä ja heti poikkesi puistoon panemaan päätöksensä toimeen?"
"En, se tuntuu aivan uskomattomalta. Jotakin on täytynyt tapahtua."
"Esimerkiksi?"
"Arvelen hänen kohdanneen jonkun."
"Lehtokujassako?"
"Niin."
Rouva tuli levottomaksi.
"Kenet hän mahdollisesti olisi voinut kohdata?" kysyi Krag.
Puoleksi pelästynyt puoleksi rukoileva ilme tuli rouvan kasvoille.
"Ettekö voi ilman minua saada asiasta selkoa?" kysyi hän.
"Voin, kunhan vain saan tietää, kuka oli se henkilö, jonka Åkerholm eilisiltana tänne tullessaan kohtasi", vastasi Asbjörn Krag.
"Mistäpä minä sen tietäisin?"
"Te tiedätte sen, sillä se mies, jonka hän lehtokujassa tapasi, tuli juuri teidän luotanne."
"Se ei ole mahdollista, sillä täällä ei silloin käynyt ketään."
"Kuulkaahan rouva", kysyi Krag suorasukaisesti, "rakastatteko
Åkerholmia?"
"Pidin paljon hänestä. Hän oli hieno herrasmies."
Krag oli jonkun aikaa huomannut, että rouva katseli levottomasti ovea kohden aivan kuin jotain odottaen.
Salapoliisi jatkoi:
"Åkerholmilla oli vihamiehiä, jotka lopulta saattoivat hänet hengiltä."
"Alan ymmärtää", vastasi rouva.
"Tahdotteko auttaa minua löytämään hänen vihollisensa?"
Rouva tarjosi hänelle kätensä.
"Lupaan sen", sanoi hän sydämellisesti.
Krag uskoi hänen tarkoittavan täyttä totta.
Portailta kuului askeleita. Joku tuli. Rouva aikoi juosta ovelle, mutta
Krag tarttui hänen käteensä ja pidätti hänet. Samassa ovi avautui ja
Bengt astui sisään.
Häntä ei Krag ollut odottanut, ja hän ymmärsi rouvan hillitystä huudahduksesta, ettei hänkään ollut Bengtiä odottanut.
"Tekö täällä?" sanoi Bengt. "Te näytätte ehtivän kaikkialle."
"Tulin tänne jäähyväisvierailulle", vastasi Krag. "Olin hyvä tuttava rouva Hjelmin miesvainajan kanssa."
"Vai niin, matkustatteko tänään?" kysyi Bengt.
"Matkustan kahden tunnin kuluttua."
"Oletteko tyytyväinen tutkimustenne tuloksiin?"
"Aivan tyytyväinen. Olen löytänyt sen, mitä olen etsinytkin", vastasi
Krag painokkaasti. Bengt rypisti kulmiaan.