VI.
"KOLMEN HUONEEN SALAISUUS."
Herrat astuivat ensimmäiseen huoneeseen. Vainaja oli sisustanut sen oman makunsa mukaisesti. Joukko erilaatuisimpia aseita, enimmäkseen kiväärejä ja pistooleja, riippui seinillä. Mitään salaperäistä ei siellä voinut havaita.
Seuraava huone oli sisustettu samaan tapaan.
"Mutta täällähän ei olekaan mitään salaperäistä", sanoi tohtori.
"Ei minunkaan ymmärtääkseni", vastasi Bengt. "Ja vainajalla on kauan ollut kuuromykkä palvelija, joka öisin nukkui ensimmäisessä huoneessa."
"Kuuromykkä palvelija! Sepä omituista!" huudahti Krag.
"Niin, isä oli tullut tuntemaan hänet Amerikassa. Hän oli puoliksi indiaani ja hyvin uskollinen herralleen. Nyt hän on jo kuollut."
Krag avasi oven seuraavaan huoneeseen, joka oli upeasti koristeltu. Nurkassa, japanilaisten verhojen takana, oli vainajan sänky, jonka hän itse tapasi järjestää. Seinillä riippui tauluja ja valokuvia. Lattian peitti paksu, pehmeä matto.
Ihastuneina tarkastelivat herrat huoneessa olevia nähtävyyksiä.
"Ei täälläkään ole mitään salaperäistä", huomautti tohtori.
"Mitäpä salattavaa hänellä täällä olisi ollut", vastasi Bengt. "Minä olen jo kauan tiennyt, ettei näitten huoneitten otaksuttu salaperäisyys itse asiassa ole muuta kuin vanhuksen omituisuutta."
"Sinä kaiketi tutkit huoneet tarkemmin?" kysyi tohtori Kragilta.
"Se ei ole tarpeellista", vastasi salapoliisi.
"Samaa mieltä minäkin olen", sanoi Bengt. "Tällaisen kauhistavan yön jälkeen olemme kenties jokainen levon tarpeessa —."
Välittämättä Bengtin huomautuksesta siirtyi Asbjörn Krag seinän luo ja alkoi kädellään painellen tunnustella tapetteja.
"Arvasin siis oikein", puheli hän itsekseen.
Bengtille hän sanoi:
"Ei, emme varsin vielä mene levolle. Vakuutan teille, tohtori, että tämä huone on salaperäinen. Kuinka varovainen ja viisas vanhus onkaan ollut!"
"Mutta missä täällä piilee salaisuus?" kysyi tohtori.
"Sen saat tietää sitten myöhemmin, nyt pyydän sinua auttamaan vähäsen pienessä tarkastuksessa."
"Tarkastuksessa?"
"Älähän kysele liikoja, tee vain niin kuin minä käsken! Toista sanat:
'Näettekö?… Piru!'"
"Näettekö?… Piru!" toisti tohtori ihmetellen.
Bengt kalpeni ja katseli vihaisin silmäyksin salapoliisia.
"Kovemmin", sanoi Krag tohtorille. "Huuda ne sillä tavoin kuin olisit henkesi edestä pakenemassa jonkun ajaessa sinua takaa!"
Tohtori teki niin ja salapoliisi oli tyytyväinen.
"Huuda nyt sillä tavoin samat sanat kahden minuutin kuluttua!" sanoi
Asbjörn Krag ja lähti huoneesta.
Tohtori ei voinut ollenkaan käsittää tällaista näytelmää, mutta hän päätti kuitenkin noudattaa Kragin määräystä. Jäätyään kahden kesken Bengtin kanssa valtasi hänet vastenmielinen ja puoleksi pelonsekainen tunne. —
Asbjörn Krag oli mennyt ulos vanhuksen huoneitten akkunoitten kohdalle, samaan paikkaan, jossa hän aikaisemmin oli kuullut Åkerholmin huudon. Hän kuunteli tarkasti.
"Näettekö?… Piru!" kuului tohtorin huuto, mutta se tuntui tulevan jostain äärettömän kaukaa.
Salapoliisi lähti takaisin. Tohtori ja Bengt odottivat häntä.
"Tuliko selvä?" kysyi Bengt.
"Kyllä, ja nyt lähdemme puistoon."
"Puistoon, mitä varten sinne?"
"Tarkastamme paikan, josta vainaja löydettiin."
"Onko se tarpeellista?"
"Ehdottomasti; meille lääkäreille on tarpeellista saada tietää kaikki tällaisessa tapauksessa."
Krag, joka viimeisenä lähti huoneesta, lukitsi oven.
"Kutsukaa kokki ja pari muuta miestä!" käski hän. "Lyhdyt mukaan!"
Asbjörn Krag pisti avaimet taskuunsa.
Kokki, piharenki ja eräs kolmas mies saapuivat lyhdyt mukanaan paikalle. Krag pistäytyi huoneeseensa ja palasi sieltä heti. Hän oli ottanut oman lyhtynsä, jonka rakenne oli eriskummainen ja valo häikäisevän voimakas.
"Siinä on yhdistetty revolveri ja salalyhty yhdeksi", huomautti Bengt pilkallisesti. "Puuttuu ainoastaan poliisinmerkkejä, muuten olisi varustus täydellinen."
Portilla odotteli kuski parivaljakkoineen. Pistäen paperin salaa hänen käteensä sanoi Asbjörn Krag hiljaa:
"Lennätinkonttoriin mahdollisimman nopeasti! Ja pitäkää huoli siitä, että tämä sähkösanoma lähetetään kiireellisenä!"
"Tästä löysimme herra Åkerholmin", kuului kokin ääni puistosta. Herrat pysähtyivät ja kokki valaisi lyhdyllään erästä puunrunkoa, josta oli tielle neljän tai viiden metrin matka.
Krag käski miesten pysähtyä tielle. Itse meni hän puun luo. Lyhtynsä avulla löysi hän heti lumessa paikan, jossa vainaja oli maannut.
"Hän on maannut kasvot maata vasten", sanoi hän.
"Aivan niin", vastasi kokki.
"Tuossa näkyvät sormen jäljet ja tuossa on vähän verta. Hän on heittänyt henkensä silmänräpäyksessä. Mihin aikaan te löysitte hänet?"
"Noin kymmenen minuuttia yli yhdentoista", vastasi kokki.
"Silloin oli kirkas kuutamo…"
Samassa hän huomasi jälkiä lumessa.
"Oliko herra Åkerholmilla hirvennahka-saappaat jaloissa?"
"Oli."
"Sitten nämä ovat hänen jälkiänsä. Hän on harpannut tieltä tänne päin aivan kuin pakeneva ja sitten — hän on kävellyt takaperin pois päin puusta seitsemän askelta."
"Ei ole ensinkään kummallista", huomautti Bengt, joka oli uteliaana seurannut Kragin puuhia, "että vanhus raukka on kulkenut takaperin. Hän luonnollisesti pelkäsi, että joku voisi seurata häntä ja estäisi hänen tekonsa."
"Minä en ole sanonut, että se on kummallista", vastasi Krag terävästi.
Neljännestunnin ajan tarkasteli hän vielä lumessa olevia jälkiä ja sammutti sitten lyhtynsä. Kokki johdatti hänet pienelle lehtokujalle.
"Tämä siis johtaa 'Silkkihelman' asunnolle", kysyi Krag.
"Niin, rouva Hjelmin huvilaan", oikaisi Bengt.
"Hyvä. Kello puoli yksitoista lähti herra Åkerholm kävelylle tänne. Kymmenen minuuttia yli yhdentoista löydettiin hänen ruumiinsa puistosta, siis kokonaan vastakkaiselta suunnalta. Ehtiikö neljässäkymmenessä minuutissa mennä tästä rouva Hjelmin huvilaan ja tulla sieltä takaisin sille paikalle, josta herra Åkerholm löydettiin kuolleena?"
Kokki mietti.
"Se voisi kyllä olla mahdollista", sanoi hän, "mutta varmaksi sitä en voi vakuuttaa. Arvelen kuitenkin, että silloin pitäisi kulkea hyvin kiireesti."
"No niin, huomenna saamme siitä tarkemman selon. Kello on jo puolineljä, ja kuu lakkaa pian valaisemasta, joten työskentely käy mahdottomaksi. Viisainta on käydä levolle."
Krag sanoi Bengtille hyvää yötä ja nousi tohtorin kanssa rappuja myöten toiseen kerrokseen.
Tohtorin ja Kragin huoneessa oli hiljaista ja lämmintä. Hilpeä tuli lekotteli kamiinissa, ja pian oli tuli myöskin herrojen sikaareissa.
Krag ja tohtori istuivat vaiteliaina.
"Vanhus parka", puheli tohtori itsekseen, "millaisen kuoleman hän saikaan osakseen."
Krag asettui mieliasentoonsa. Puoliksi maaten puoliksi istuen loikoili hän pehmeässä nojatuolissa jalat kamiinin reunalla.
"Väitit eilen", sanoi tohtori, "että vanhuksen kolmessa huoneessa on joku salaisuus, mutta siellä ei ollutkaan mitään salaperäistä."
Krag nauroi hilpeästi.
"Siellä on salaisuus, vaikka sinä et ole sitä huomannut. Minä aavistin sen olemassaolon jo silloin, kun sinä kävit Kristianiassa ja kerroit vanhuksen omituisuudesta, ja kuultuani eilen, että Åkerholmilla oli ollut kuuromykkä palvelija, pääsin asiasta täyteen varmuuteen."
"Mutta Bengthän kertoi kuuromykästä sangen vähän."
"Se tieto, että palvelija oli kuuromykkä, oli minulle kyllin riittävä."
Herrat vaikenivat taas ja tupakoivat.
Viimein keskeytti tohtori hiljaisuuden.
"Kenties Åkerholmin itsemurhan yhteydessä myös on jokin salaisuus?" kysyi hän.
"Åkerholm ei ole tehnyt itsemurhaa. Hänet on murhattu."
Tohtori ponnahti ylös.
"Murhattu!" huudahti hän. "Ja sen sinä sanot noin rauhallisesti. Kuka on murhaaja?"
"Sitä minä en vielä tiedä. Vanhus sen kyllä tiesi, ja minä kysyinkin sitä eilen häneltä, mutta hän ei tahtonut ilmoittaa. Tarkoitan miestä, jonka vainaja näki paviljongin luona. Hän on murhaaja."
"Mistä syystä ei vainaja ilmoittanut murhaajaansa?"
"Se seikka on yhteydessä 'kolmen huoneen salaisuuden' kanssa."
Tohtori käveli kiihtyneenä edestakaisin lattialla.
"Murha", puheli hän itsekseen, "mikä kauhistava ajatus."
"Mutta ne kaksi laukausta", sanoi hän pysähtyen Kragin eteen, "niitähän ei ollut kahta enempää, ja molemmat piiput Åkerholmin pistoolissa olivat tyhjät."
"Juuri nämä kaksi laukausta todistavat, että murha on tapahtunut."
"Sitä minä en ymmärrä."
"Asia on aivan yksinkertaisesti siten, että ensimmäinen laukaus oli Åkerholmin ja toinen murhaajan. Åkerholm ampui ensiksi murhaajaa. Ja sinä näyt unhoittaneen, että vainaja aikaisemmin illalla ampumataitoaan näyttäessään ampui kortista silmän, joten hänen pistoolissaan oli vain yksi panos jälellä."
"Aivan niin. Sehän on päivänselvää", myönsi tohtori.
"Ja sitäpaitsi", jatkoi Krag, "osoittivat jäljet metsässä, että Åkerholm, huomattuaan murhaajan ilmestyvän tielle, kääntyi heti takaisin ja ampui, osaamatta kuitenkaan murhaajaan. Luulen hänen ampuneen harhaan sen vuoksi, että hän oli ylenmäärin säikähtynyt. Huomasithan itsekin hirveän pelonilmeen vainajan kasvoilla?"
Tohtori nyökkäsi.
"No niin. Ammuttuaan Åkerholm peräytyi muutaman askeleen takaisin puuta kohden, ja silloin sai hän kuulan rintaansa."
Tohtori istui kauan mietteissään. "En voi käsittää", sanoi hän, "minkä vuoksi vainaja läksi keskiyöllä puistoon."
"En minäkään", vastasi Asbjörn Krag, "mutta 'Silkkihelma', tämän draaman päähenkilö, selittää sen meille."