IV.
RAHARUHTINAAN SÄHKÖSANOMA.
— Eipäs ole vähempää kuin Pierpont Morgan, sanoi Asbjörn Krag, niin pian kun oli selvinnyt yllätyksestä, jos oikein muistan, asustaa suuri amerikalainen raharuhtinas juuri Skotlannissa. Mutta varmuuden vuoksi tiedustelen sähköteitse.
Hän istuutui ja kirjoitti sähkösanoman.
Se oli aivan lyhyt ja kuului:
Scotland Yard, Lontoo.
Missä asuu Pierpont Morgan?
Salapoliisi Krag,
Fredrikshald.
Tämä sähkösanoma lähetettiin heti.
Asbjörn Krag luki vielä kerran Burnsille tulleen sähkösanoman, mutta se näytti hänestä yhtä salaperäiseltä ja käsittämättömältä kuin ensi kerrallakin, jolloin lennätinvirkamies sen oli lukenut. Ainoastaan allekirjoitus, tämä mahtava nimi, tuntui hänestä mahdottomalta, ollakseen totta ja näytti täydellisesti hypnotisoineen hänet. Saattoiko se olla maailmankuulu miljonääri. Mitä tekemistä oli maailman rikkaimmalla miehellä erään kiertävän sirkusilveilijän kanssa?
Mitä saattoi muuten merkitä tuo kummallinen kysymys? Olivatko molemmat tarkoitetut "Viimeinen ruusu" ja "Geisha" nimet musiikkikappaleita?
Äkkiä muisti Asbjörn Krag kuulleensa amerikalaisen musiikkiprofessorin koneen soittavan "Geishaa", mutta olisiko tuolla naurettavalla humpuukimestarilla jotain tekemistä mahtavan raharuhtinaan kanssa. Aikoiko tämä ehkä ostaa hänen keksintönsä? Muutenhan ei sähkösanoma ollut osoitettu Coloradolaismiehelle, vaan Burnsille, ilveilijälle.
Ja kokonaan Asbjörn Kragista tuntui se niin mielettömältä ja tarumaiselta, että hän oli vähältä epätoivoinen.
Lennätinvirkamies huomasi hänen onnettomuutensa ja kysyi miten hän voisi olla avuksi.
— Lähettäkää ennen kaikkea sähkösanoma osotetulle, mr Burnsille, sanoi
Asbjörn Krag, niin saamme nähdä, mitä hän vastaa. Sähkösanoma on
muodostettu kysymykseksi. Viimeinen ruusuko vai Geisha?… Pierpont
Morgan. — En ole koskaan kuullut hullumpaa.
Sähkösanoma lähetettiin eräällä lähetillä Grand hotelliin.
Lennätinvirkamiehellä sattui olemaan hallussaan vielä kopio eräästä sähkösanomasta, jonka Burns omakätisesti päivää ennen oli lähettänyt Pierpont Morganille, South Alloaan.
Hän otti esille kopian.
Se kuului englannista käännettynä:
"Montako nuottia? Burns."
Asbjörn Krag nauroi äänekkäästi lukiessaan tämän sähkösanoman.
Montako nuottia?
Skottlandin ja Fredrikshaldin välillä suoritettiin siis säännöllisesti musikaalista sähkösanomavaihtoa. Mr Burnsin sähkösanomahan "Montako nuottia?" oli suoranainen kysymys ja mr Morgan sen sijaan saapuu uudella kysymyksellä: "Viimeinen ruusu vai Geishako?"
— Tämä musiikkikieli on tietenkin sovittu jo etukäteen, ajatteli Kristianialaissalapoliisi. Sitä on mahdoton selvitellä salamerkkikirjatta.
— Pelkään, että tulen tekemään vielä ihmeellisempää, sanoi lennätinvirkamies, etsiessään erilaisia mr Burnsin viime päivinä lähettämien sähkösanomien kopioja.
Muutamissa sähkösanomissa puhuttiin yksinomaan "Viimeisestä ruususta" eli "Geishasta." Mutta toisin sanoen oli se sekotettu käsittämättömällä tavalla.
Eräs sähkösanoma kuului:
Pierpont Morgan,
South Alloa.
Joko Viimeinen ruusu Fredrikshaldissa,
Geisha mahdollisesti Antwerpenissä.
Burns.
Asbjörn Kragin miettiessä tätä sähkösanomaa, soitettiin puhelimella
Grand hotellista.
Se oli mr Burns, joka tahtoi lähettää sähkösanoman, jonka hän puhelimessa saneli.
— Se on tietysti vastaus Pierpont Morganin viimeiseen kysymykseen, ajatteli Krag, joka osottautuikin oikeaksi, sillä naissähköttäjän hetki myöhemmin tullessa sisään sähkösanoman kanssa, näki salapoliisi taikailveilijän sähköttäneen:
Morgan,
South Alloa.
Hyvät toiveet Geishalla.
Burns.
— Se tuntuu ainakin vastaukselta, mutisi Krag, eikä se myöskään ole mikään tarkotukseton sanayhdistelmä. On selvää, että mies Skottlannissa toivoo jotakin. "Viimeinen ruusu" tarkoittaa erästä asiaa ja "Geisha" jotain toista, Nyt hän on saanut tietää "Geishalla" olevan hyviä toiveita.
Mutta mitä nämät molemmat nimitykset tarkoittivat, sitä oli kristianialaissalapoliisin mahdoton saada selville.
Hän päätti mennä takaisin hotelliin sekä aikoi juuri ottaa jäähyväiset rakastettavalta lennätinvirkamieheltä kun toimistohuoneesta ilmoitettiin kaksi uutta sähkösanomaa saapuneen.
Molemmat olivat Asbjörn Kragille.
Lennätinvirkamies jätti ne hänelle henkilökohtaisesti. Krag ei ollut odottanut muuta kuin erästä sähkösanomaa — Scotland Yardin vastausta, ja siksi katsoi hän kummastuksella saapuneita sähkösanomia.
Hän avasi ensimäisen.
Se oli Lontoosta, ja kuului:
Salapoliisi Krag,
Fredrikshald.
Miljonääri Pierpont Morgan asuu huvilassaan
South Alloassa, Skottlandissa.
Smyth.
Kristianialaissalapoliisi tiesi varsin hyvin kuka Smyth oli. Hän oli tavannut mr Smythin eräällä Lontoon matkalla ja oli sitäpaitsi lehdistä ja poliisiraporteista saanut kuulla hänen urotöistään. Hän oli Scotland Yardin salapoliisiosaston päällikkö.
Ei siis ollut ollenkaan epäilystä siitä, että amerikalainen raharuhtinas oli sähköteitse yhteydessä molempien norjalaisten huijarien kanssa Fredrikshaldissa.
Täytyi tietenkin olla tärkeitä asioita, sillä muussa tapauksessa ei kai saattanut olla mahdollista, että tuo rikas mies antautuisi sellaiseen yhteyteen.
Krag pudisti päätään.
Hän oli täydellisesti selvillä siitä, ettei hänellä koskaan ennen ole ollut niin arvoituksellista salaisuutta ratkaistavanaan. Eihän ollut olemassa edellytyksiä, yhteyttä eikä selvitystä. Ainoat, mitä hänellä olivat hallussaan, olivat naurettavimpia päähänpistoja ja kujeita: ilveilijä, huijariprofessori sekä joukko sekavia sähkösanomia. Mistä hänen oli etsittävä ensimäinen säije, joka auttaisi häntä avaamaan solmua?
Hän avasi toisen sähkösanoman, josta hän heti näki, ettei lähettäjä voinut olla sama, koska hänen nimensä oli sähkösanoman ulkopuolella. Ennen lukemistaan heitti hän nopean silmäyksen allekirjoitukseen.
Se oli salapoliisipäälliköltä.
Kääntykää heti konsuli Bingin puoleen
Fredrikshaldissa, tärkeässä asiassa.
Päällikkö.
— Kas niin, ajatteli Krag hymyillen, nyt viivyttää minua todelliset "asiat". Olen tuskin ehtinyt vaivaamaan päätäni Taikailveilijän mystillisten urotöiden kanssa, kun aivan uusi juttu tulee romahtaen päälleni. Alanpa melkein uskoa, että tässä pienessä pikkukaupungissa on reippaalla salapoliisilla suurempi käytäntö kuin Kristianiassa. Krag kysyi lennätinvirkamieheltä kuka konsuli Bing oli ja missä saisi häntä tavata.
Lennätinvirkamies sanoi:
— Konsuli Bing on kaupunkimme rikkaimpia miehiä. Hän on hyvin kiintynyt taiteeseen. Hänellä on suuri kallisarvoinen kirjasto, jossa on koko joukko harvinaisuuksia ja sitäpaitsi aivan pieni taulugalleria, mikä on erittäin arvokas. Hän asuu suuressa, kauniissa kivitalossa, tätä katua suoraan. Luulisin hänen olevan kotona juuri tähän aikaan.
— Minut on Kristianian salapoliisipäällikkö käskenyt käymään hänen luonaan, selitti Krag. Onko hän jossain riidoissa, eli voiko hän toisella tavalla tarvita käytettäväkseen poliisia.
— Hän! huudahti lennätinvirkamies hämmästyneenä. Hän on rehellisin mies maailmassa, hänellä ei ole ollut, sikäli kun minä tiedän, koskaan rettelöitä kenenkään kanssa. Ja sen varallisuuden kanssa, joka hänellä on, olisi sekin aivan tarpeetonta, jatkoi hän hienolla hymyllä.
— Mutta jokin on joka tapauksessa tullut epäkuntoon, väitti Asbjörn
Krag. Onko konsuli vanha mies?
— Ei, hän on keski-ikäinen mies. Harvinaisen hieno gentlemanni; paljon matkustanut ja hyvin sivistynyt. Tulette varmaankin saamaan käynnillänne hänen luonaan hyötyä ja iloa, ellei hän voikaan antaa jotain tehtävää ratkaistavaksenne. Minä otaksun että te kai sitä eniten haluatte?
— Kieltämättä, vastasi Asbjörn Krag, mutta joka tapauksessa ei voi olla mahdotonta etteikö hänellä ole jotain aivoissaan.
— Oli miten tahansa, niin täytyy minun totella määräyksiä. Näin sanoen otti hän jäähyväiset ja meni.