IV.
VASTAKKAISIA HALUJA.
Tähän asti oli koko tutkimus huvittanut Asbjörn Kragia kuten jokin leikki. Hän oli nimittäin aivan selvillä siitä, että hänet oli onnistuttu saamaan mukaan täydelliseen narripeliin. Ei ainoastaan siinä merkityksessä, että asianomaiset pettivät häntä, vaan vielä enemmän siksi, että he keskenään pettivät toisiaan. Kragilla oli tosiaankin hyvä halu sanoa: "Hyvät herrat, kunnioitettava kreivinna, minä en voi olla tekemisissä asian kanssa, missä minua yritetään pitää narrina." Mutta hän oli yht'äkkiä saanut personaallista mielenkiintoa, saadakseen tietää, mitä kätkeytyi noiden salaperäisten henkilöiden esiintymiseen. Siksi päätti hän jatkaa peliä.
"Sallitteko", kysyi Krag, kääntyen kreivinnaan ja oikeastaan vain muodon vuoksi ottaen esiin muistikirjan ja kynän, "sallitteko, että merkitsen muistiin, minkänäköinen tuo julkea rosvo oli?"
"Luonnollisesti", sanoi madame ja hänen kasvonsa saivat miettivän ilmeen, "koetan kertoa niin tarkkaan kuin suinkin."
Vaitiolo. Krag hymyili.
"Onko niin vaikeata", sanoi Krag, "selvittää miehen ulkonäkö?"
Venakko vilkaisi häneen nopeasti:
"Mitä tarkoitatte? Ettekö halua saada mahdollisimman tarkat tuntomerkit?"
"Kiitos, kyllä."
Krag näytti erinomaisen vakavalta. Itsekseen mietti hän: "Nyt hän jo on keksinyt yhden:" Ja aivan oikein — venakko alkoi:
"Pitkä ja hoikka, tumma sekä hyvin hieno. Sileäksi ajellut kasvot. Kaiketikin kolmen- ja neljänkymmenen vuoden välillä. Puhui norjaa, oli norjalainen."
"Kuinka sen tiedätte?" kysyi Krag, "puhutteliko hän teitä?"
"Kyllä, hän kuiskasi muutamia uhkaavia sanoja minulle, käskien minun olla hiljaa, muuten hän tappaa. Hänellä oli revolveri kädessä. Sen jälkeen repäsi hän koristeen kaulastani…"
"Madame siis ymmärtää myöskin norjankieltä?" kysyi Krag.
"Jonkun verran", sanoi kreivinna hymyillen, "kuulustelkaa vain minua, niin saatte huomata. Mieheni käänsi useita norjalaisia teoksia venäjäksi."
"Olette siis leski?"
"Olen", vastasi hän, synkän varjon liidellessä yli kasvojen, "mieheni kaatui Itä-Preussissa vuosi takaperin. Hän otti osaa Tannenberg'in taisteluun."
Krag ymmärsi heti, kiitos kehittyneen vaistonsa, että kreivinna nyt puhui totta. Äänessä oli jotain vakavaa ja surullista.
"Kreivi ja kirjainkääntäjä?" mutisi Krag kysyvästi
Kreivinna kävi äkkiä jälleen vilkkaaksi. Hänellä oli oma, melkein ärsyttävä tapansa katsoa Kragiin.
"Älkää missään tapauksessa menettäkö käsitystänne venäläisen arvonimen takia", vastasi kreivinna. "Voin kertoa teille, että Kaukasiassa miehellä ei tarvitse olla kuin viisi eläintä ja huono laidunmaa, niin kutsuu hän itseään heti ruhtinaaksi. Mutta me kuulumme tosiaankin erääseen sivuhaaraan, kuuluisasta venäläisestä Orloff-suvusta. Vaan miehelläni ei ollut kyllin varoja pitää yllä suvun loistoa. Hän oli reserviupseeri ja eli hyvin pienillä koroilla. Sen sijaan, että olisi tehnyt velkoja, katsoi hän edullisemmaksi tehdä työtä. Hänellä oli suuria kirjallisia taipumuksia. Mutta miksi kysytte kaikkea tätä?"
"Siksi", vastasi Krag, "että mieltäni aina kiinnittävät asiakkaitteni personaalliset olosuhteet."
"Jatkammeko jälleen tuntomerkkejä", kysyi kreivinna "minä luulin, että poliisilla aina on kiire."
"Olette tosiaankin oikeassa", vastasi Krag tarttuessaan silminnähtävällä mielenkiinnolla jälleen muistikirjaansa, "siis, hänellä oli punainen tukka, eikö totta?" Kesti tosiaankin silmänräpäyksen, ennen kuin kreivinna huomasi vastaansanoa. Ja tämän pienen hetken oli Kragin katse suurimmalla tarkkuudella kiinnitetty häneen. Tyytyväinen, melkeinpä hyväntahtoinen hymy leikki hänen suupielissään. Äkkiä säpsähti kreivinna ja hän ei voinut estää hienon punan kohoamasta kasvoilleen. Mutta hän hilIitti itsensä pian. Kaksi herroista eivät lainkaan olleet huomanneet hänen liikutustaan.
"En ymmärrä, mihin pyritte", sanoi hän, "minähän nimenomaan huomautin teille, että mies oli pitkä ja tumma."
Krag näytteli hämilläänolevaa aivan mainiosti.
"Pyydän hyvin paljon anteeksi", sanoi hän, "se oli tosiaankin anteeksiantamaton hajamielisyys puoleltani. Ajattelin kokonaan toista henkilöä. Ajattelin sitä punatukkaista rautatievaunussa."
"Kuka on teille kertonut hänestä?"
"Nämä molemmat herrat. Mutta muuten aivan sattumalta."
"Se oli vain turhanpäiväisyys", sanoi kreivinna Orloff, "mies tirkisteli minua hävyttömästi koko ajan. Jos en olisi matkan johdosta ollut niin väsynyt, en kai olisi siihen kiinnittänyt mitään huomiota."
"Ymmärrän", sanoi Krag, "se oli joku, joka halusi seikkailua saavuttuaan Kristianiaan. Yksinäinen nainen joka matkustaa, saattaa helposti joutua tuontapaisten julkeitten veijarien yrityksille alttiiksi, eikö totta, hyvät herrat?"
Mr Anderson myönsi heti, mutta herra Inderdale vetääntyi päättävästi taaksepäin.
"Minulla ei ole kokemuksia sellaisten ihmisten joukossa", sanoi kreivinna, "enkä halua saadakaan."
Samassa nosti Krag kätensä ylös. Hän kuunteli.
"Minusta tuntuu varmasti kuin kuulisin jotakin ulkoa, eteisen ovelta", sanoi hän, "hiipiviä askeleita…"
Molemmat herrat säikähtyivät silmiinpistävästi. Mr Anderson hyökkäsi heti ulos ja hänen kintereillään mr Inderdale. Krag jäi näin ollen hetkiseksi kahdenkesken venakon kanssa ja se oli hänellä tarkoituksenakin.
Hän kumartui kreivinnaa kohti ja sanoi kuiskaten, mutta päättävästi:
"Minun täytyy ehdottomasti saada puhua kanssanne huomenna, ilman näiden herrojen läsnäoloa. Tulen tänne täsmälleen kello kaksi. Oletteko silloin täällä?"
Hetkisen mietittyään kysyi kreivinna:
"Oletteko ystäväni?"
"Olen", vastasi Krag, "olen teidän ystävänne enemmän kuin näiden herrojen. Se on siis sovittu?"
"Emmekö mieluummin voisi tavata jossain hotellissa tai kahvilassa?"
"Ei, mieluimmin täällä, sillä minulla on jotain vakavaa kanssanne puhuttavana."
"Silloin se riippuu siitä jos saan molemmat herrat täältä pois siksi."
Amerikalaiset tulivat sisälle jälleen.
"Ei siellä mitään ollut", sanoi mr Anderson.
Krag ei osottautunut olevan vähääkään hämillään tai hämmästynyt.
"On joka tapauksessa parasta olla varovainen, koska näyttää siltä, että teitä seurataan. Nyt olen kuitenkin saanut täysin tyydyttävät tuntomerkit ryöstäjästä. Häntä ei, toivon, ole vaikeata löytää. Se on varmaankin joku niistä epäilyttävistä olioista, joita poliisin silmälläpidon alaisina on koko joukko tällaisena aikana. Kenties jo huomenna voin antaa herroille selityksen. Mutta minun on vähäsen vaikeata järjestää aikaani, minulla on muitakin asioita järjestettävänä. Sopiiko herroille, että tapaamme huomenna kymmenen minuuttia yli kahden toisemme Continentalissa?"
Molemmat amerikalaiset katsoivat kysyvästi toisiinsa. Sen jälkeen nyökkäsivät he. Kyllä, se sopii mainiosti.
Krag jätti seurueen, kehoitettuaan heitä jatkamaan keskeytynyttä illallistaan.
Tultuaan kadulle, missä auto edelleenkin odotti, pani hän jälleen merkille merimiespukuisen herran.
Auto odotti aivan katulyhdyn alla ja vieras asettui aivan lähelle lyhdynvaloa, voidakseen paremmin nähdä Asbjörn Kragin kasvot.
"Etsittekö minua?" kysyi Krag.
Puhuteltu puristi päätään.
"Etsittekö minua?" kysyi Krag jälleen, tällä kertaa saksaksi.
"En", vastasi toinen.
"Mitä sitte tirkistelette?"
"Se ei kuulu teille."
Krag etsi jotakin taskuistaan.
"Etsittekö mahdollisesti", kysyi hän, "mr Andersonia tai mr Inderdalea, tai kenties kreivinna Orloffia?"
"Se ei kuulu teille", sanoi toinen jälleen.
Krag näytti poliisimerkkinsä.
"Eikö?" kysyi hän.
"Se ei sittenkään kuulu teille", sanoi mies yhä enemmän luotaantyöntävänä.
"Hyvästi", sanoi Krag.
"Hyvästi, herrani."
Krag astui autoon ja ajaessaan alaspäin ajatteli hän: "Tuo on neljäs joka yrittää vetää minua nenästä tänään. Huomenna on minun vuoroni."