V.
KELLO KAHDEN JA KOLMEN VÄLILLÄ.
Vähää vailla kello kahta nähtiin Krag väentungoksessa Karl Johanilla. Seurassaan oli hänellä yksi etsivän-osaston nuorempia virkamiehiä. Krag puhui ja toinen kuunteli tarkkaavaisena, nyökäten silloin tällöin, ikäänkuin merkiksi, että oli ymmärtänyt.
"Uudistan siis", sanoi Krag, "että tarkoituksella olen järjestänyt tapaamisen noiden molempien herrojen kanssa, estääkseni heidät olemasta jossain muussa paikassa. Niin ollen täytyy teidän saada heidät pysymään ainakin tunnin ajan Continentalin yksityishuoneessa. On samantekevää mitä syitä keksitte. Sanokaa, että minä tulen ja että heidän välttämättömästi täytyy odottaa. Ei se niin vaikeaksi teille käy, rakas ystävä, keksiä jokin asia pitääksenne keskustelua yllä odotuksen aikana. Puhukaa sodasta."
"Mutta herrojen luonteet", kysyi etsivä, "antakaa jonkinlainen viittaus niistä."
"Molemmat ovat täydellisiä lurjuksia", sanoi Krag, "muita yksityiskohtaisempia tietoja heidän luonteestaan en osaa antaa. Eikä se ole välttämätöntäkään. Toinen on pahempi kuin toinen. Hän, joka todennäköisesti on suurempi lurjus on nimeltään Inderdale, on uskonnollinen ja johtaja eräässä norjalais-amerikalaisessa vapaa-uskolaisseurakunnassa, nimeltään 'Enkeliensiivet' tai jotakin siihen suuntaan. Kokonaisuuteen nähden ällöttävä mies. Hänen kanssaan voitte puhua mailman pahuudesta ja kevytmielisyydestä ja toisen kanssa hauskoista varietétytöistä ja sen semmoisista. He ovat hyvät ystävät, eroamattomat, kaatakaa niihin wiskyä."
Molemmat etsivät olivat nyt saapuneet Yliopistokadun kulmaan, kun Asbjörn Krag pienellä liikkeellä huomautti, että jokin erikoinen oli herättänyt hänen mielenkiintoaan. Toinen vilkasi hänen katseensa suuntaan.
"Näettekö tuon miehen tuolla, sinisessä puvussa ja lyhyellä takilla?" kysyi Krag.
"Näen; hän joka seisoo ja katselee kirjakaupan ikkunassa."
"Aivan oikein. Kello on vielä muutamaa minuuttia vajaa kahdesta ja pelkään, että minun täytyy antaa teille vielä yksi tehtävä. Mitä ajattelette tuosta miehestä?"
Etsivä katseli tutkien miestä.
"En voi nähdä hänen kasvojaan", sanoi hän, "mutta puvusta päättäen on hän merimies — meriupseeri tai kauppalaivuri. Hän seisoo ja katselee ulkolaisia kirjoja; kenties on hän ulkomaalainen."
"On, hän on ulkomaalainen", sanoi Krag, "haluaisin kernaasti saada tietää hänen hommistaan. Koettakaa ottaa selvää missä hän asuu. Mutta tämän asian takia ette saa jättää molempia amerikalaisia. Luulisin, että tapaatte jonkun tovereistanne tähän aikaan Karl Johanilla. Pyytäkää hänen seuraamaan merimiestä."
"Eversen tuli äsken juuri vastaan", sanoi etsivä, "hän sivuuttaa meidät kyllä pian jälleen, sillä hän kävelee täällä aina edestakaisin kävelyaikana, pyydän hänen seuraamaan tuntematonta."
"Tehkää niin; minä tulen hotelliin kolmen ajoissa. Ilmoittakaa ovenvartialle."
Etsivät erosivat. Krag otti auton ja ajoi Drammensvejen 230 tapaamaan venakkoa. Hänen toverinsa järjesti tyydyttävästi uuden tehtävänsä koskeva tuntematonta ja tasan kymmenen minuuttia yli kahden astui hän sisään Continentalin yksityishuoneeseen, missä molemmat norjalais-amerikalaiset jo istuivat ja odottivat. He olivat toivoneet saavansa nähdä Kragin ja hämmästyivät kun toinen astui sisään. Etsivä sanoi nimensä, Holmsen, ja selitti, että täytyi odottaa Asbjörn Kragia.
Alussa näyttivät molemmat amerikalaiset happamilta, mutta Holmsenin ystävällisyys sai heidät pian paremmalle tuulelle. Pöydälle tuli kylmää totia joka äkkiä juotiin, vaikkakin mr Inderdale, tosin ilman suurempaa pontta, kiinnitti huomiota siihen, että hän ei kärsinyt väkijuomien nauttimista missään muodossa, jos niin tehtiin piti sen tapahtua "omassa seurassa." Ja sitä jatkettiin "omassa seurassa."
Oltiinhan yksityisessä huoneessa.
Koska Holmsenilla ei ollut aavistustakaan mistä syystä molemmat herrat olivat hakeneet Asbjörn Kragia, ei hän saattanut ruveta puhumaan varastetusta kaulakoristeesta. Tämän ymmärsivät herrat heti, eivätkä hekään puhuneet mitään. Sen sijaan jouduttiin puhumaan sellaisista aineista, kuin lisäytyvästä jumalattomuudesta, joka jumalattomuus teki välttämättömiksi sellaiset yritykset kuin "Enkeliensiivet." Edelleen kertoi Holmsen viimeisistä tapahtumista "yhdistyneitten savupiipunpuhdistajien yhdistyksen" naamiohuveista, joihin iloihin poliisin yöllä oli pakko sekaantua. Nämä paljastukset antoivat mr Inderdalelle jälleen tilaisuuden puhua hirveästä jumalattomuudesta, minkä jälkeen hän pyysi tietoa milloin hän, ei aivan kaukaisessa tulevaisuudessa, olisi tilaisuudessa olemaan läsnä tuollaisessa juhlassa, voidakseen antaa lehdelleen "Enkelinsiivet", Wisconsinissa, silminnäkijän kuvauksen synninlammikoista vanhassa maassa. Tällaisissa sivistyneissä ja rakentavissa keskusteluissa kului aika, kello tuli lähemmä puolta neljää ja molemmat amerikalaiset herrat alkoivat käydä kärsimättömiksi. Silloin tuli muuan palvelija ilmoittamaan, että Holmsenia haluttiin puhelimeen.
Holmsen meni puhelinhuoneeseen eteisessä.
Soittaja oli Krag ja hänen äänensä ei ollut enää niinkään leikkisä.
"Tahdotteko sanoa molemmille herroille", sanoi hän, "että minä en voi tulla."
"Mitä minä niille sitte teen?" kysyi Holmsen.
"Sanokaa, että minä erään sangen tärkeän asian takia, joka vaatii henkilökohtaista läsnäoloani, olen estetty muutamaan tuntiin tulemasta. Voimme sopia uudesta tapaamisesta esimerkiksi kello kuusi. Antaa niiden tulla konttoriini."
"Tarkoitatteko todellakin, että minun pitäisi vetää niitä ympäri koko ajan. Nuo loistokappaleet teeskentelevistä norjalais-amerikalaisista inhoittavat minua."
"Saatte tehdä miten haluatte", sanoi Krag, "joko annatte niiden mennä tai olette yhdessä, mutta missään tapauksessa ette saa laskea niitä silmistänne. Vastaatte siitä, että millä hetkellä tahansa voin saada ne käsiini."
"Mutta jos herrat haluavat lähteä kaupungista?" kysyi Holmsen.
"Sitä ei saa sallia millään ehdolla", vastasi Krag.
Ja hiljaa lisäsi hän:
"Oletteko asestettu, Holmsen?"
"Olen", vastasi toinen.
"Silloin ymmärrätte kyllä?"
"Kyllä ymmärrän. Pidän tarkkaa vaaria."
Holmsen, joka Kragin äänestä ymmärsi, että jotakin vakavaa oli tekeillä, kysyi edelleen:
"Mitä esteitä olette saanut?"
"Jotakin hyvin ikävää", vastasi Krag. "On tapahtunut murha."
"Milloin?" kysyi Holmsen.
"Kello kahden ja kolmen välillä."
"Tulin tänne hotelliin täsmälleen kymmenen minuuttia yli kaksi ja silloin istuivat amerikalaiset täällä."
"Ja molemmat ovat koko ajan olleet siellä?"
"Ovat, yhdessä minun kanssani."
"Hyvä, jos seuraatte heitä, niin pankaa tarkkaan mieleenne, mitä he
puhuvat ja mitä tekevät, mutta älkää puhuko tapahtumasta mitään.
Molemmat herrat asuvat kalustetussa huoneustossa Drammensvejen 230,
Olisi hyvä jos voisitte estää heidän menemästä sinne."
"Miksikä?"
"Siksi, että murha on tapahtunut siellä", vastasi Krag.
"Hyvä, teen parhaani."
Holmsen meni jälleen norjalais-amerikalaisten luo ja selitti heille syyn Kragin poissaoloon, mikä suuressa määrin tuntui harmittavan herroja.
Mr Inderdale nousi suuttuneena ylös ja napitti takkinsa.
"Minä en ymmärrä tuollaisia omituisia lykkäyksiä ja väittelyitä", sanoi hän, "luulin, ettei se olisi ollut lainkaan vaikeata täällä Kristianiassa saada kiinni varaslurjus."
"Kysymys on siis varkaudesta?" kysyi Holmsen. "Herroilta on varastettu."
"Ei meiltä", vastasi mr Anderson, "mutta eräältä rouvalta, hyvin hienolta rouvalta."
"Hyvin siveä rouva", mutisi mr Inderdale, siveellisesti päätään pudistaen, "kallisarvoinen koriste on varastettu häneltä."
"Ja Krag on saanut kaikki mahdolliset tiedot?"
"Kaikki!"
"Silloin minä ymmärrän kaikki", sanoi Holmsen, "herrat eivät vain tunne Asbjörn Krag'in menettelytapoja. Kun hän tällä tavoin sopii tapaamisesta tunti tunnin jälkeen merkitsee se vain, että hän on jäljillä. Hän haluaa nähdä teidät, hyvät herrat, kello kuusi konttorissaan. Se ei tahdo sanoa mitään muuta kuin että Asbjörn Krag siihen mennessä on saanut tutkimuksensa valmiiksi ja aikoo esittää teidät varkaalle ja jättää koristeen takaisin tuolle ylhäiselle ja siveälle rouvalle."
Molemmat amerikalaiset katsoivat ällistyneinä toisiinsa.
"Koristeen, hm", mutisi Inderdale ajatuksissaan.
"Niin", sanoi Holmsen, joka varsin hyvin huomasi amerikalaisen salaperäisen hämmennyksen, "koristeen, joka on varastettu."
Mr Inderdale palasi todellisuuteen, "luonnollisesti", huudahti hän "luonnollisesti. Uskotteko tosiaankin niin?"
"Olen vakuutettu siitä, hyvät herrat", vastasi Holmsen. "Herrat saattavat tyyneesti odottaa. Sitä paitsi on nyt päivällisen aika. Jos vain mahtuu yhteen tai toiseen ruokasaliin, gulassit kuin ottavat kaiken tilan, niin täällä Kristianiassa saa koko hyvää ruokaa. Mihinkään parempaan emme ennen kuutta voi ryhtyä."
"Minä tarjoon", sanoi mr Anderson käsiään hieroen, "Europassa syödään ja juodaan hyvin."
Mr Inderdale nosti varottaen kätensä.
"Pöytä jossain syrjässä", sanoi hän, "kunnioittakaa minun moraalista vakaumustani."
Herrat lähtivät.
… Sillä aikaa, kun tämä keskustelu tapahtui Continentalissa, oli
Asbjörn Krag saanut kokea suuren hämmästyksen.
Kun hän kello kaksi saapui kalustettuun huoneustoon Drammensvejen 230, tapasi hän venakon yksin kotona, kuten oli odottanutkin. Hän otti Kragin vastaan kuten kaikki venäläiset ottavat vieraansa vastaan, välttämättömillä paperosseilla.
"Älkäämme hukatko aikaa", sanoi Krag heti, "olkaa avomielinen minulle.
Miksikä olette pettänyt molempia amerikalaisia?"
"Jos minä nyt kieltäydyn olemasta avomielinen?" kysyi venakko.
"Silloin ei mitään muuta", sanoi Krag nauraen, "kuin että minä yritän vakavasti löytää varkaan."