VI.
HISSI.
Venakko ei edes yrittänytkään peittää hermostuneisuuttaan ja suuttumustaan.
"Sen jälkeen kuin eilen minut jätitte", sanoi hän, "olen kovasti miettinyt teidän omituista käyttäytymistänne. Olen kiintynyt siihen mitä sanoitte, että lupasitte olla ystäväni. Pysyttekö siinä?"
"Täydellisesti", sanoi Asbjörn Krag, "minut ovat kylläkin palkanneet nuo kaksi amerikalaista herraa, mutta kun olen tullut vakuutetuksi, että kaikki kolme koetatte valehdella minulle, olen valinnut olla ystävä eniten miellyttävän kanssa. Ja olen valinnut teidät. Mutta teen sen vain ja ainoastaan siksi, että tahdon saada selvän valheesta ja totuuden esille."
Venakko kuunteli tarkkaavaisena jokaista sanaa kuin Asbjörn Krag lausui ja kun hän oli huomaavinaan eräänlaisen sydämellisyyden etsivän äänessä, tyyntyi hän jonkun verran.
"Annan teille tiedon, joka kenties ei teitä niinkään paljoa hämmästytä", sanoi hän, "Mitään kaulakoristetta ei ole varastettu."
"Olette oikeassa, rouvani", vastasi Krag, "tämä tieto ei hämmästytä minua lainkaan. Saatte luvan myöntää vielä erään asian, ennenkuin pääsemme kunnollisen keskustelun alkuun."
"Ja se on?" kysyi hän uteliaana.
"Ei löydy myöskään mitään varasta", vastasi Krag.
Venakko käänsi katseensa pois, kuten olisi hävennyt sitä komediaa, jota oli näytellyt.
"Olette oikeassa", vastasi hän, "myönnän sen kernaasti, sillä te ymmärrätte sen joka tapauksessa. Ei ole mitään varasta. Kaikki on minun keksintöäni; se on kenties ollut huono juoni, mutta minulla oli määrätty tarkoitus sillä ja minun täytyi toimia nopeasti."
"Antakaa minun kuulla tarkoitus", pyysi Krag.
"Silloin täytyy minun antaa teidän tietää", sanoi hän, "asioiden todellinen laita ei mitenkään voi kiinnittää poliisin mieltä. Kysymyksessä ei ole mikään rikollinen juttu."
"Onko se mahdollisesti rakkausjuttu?" kysyi Krag hymyillen.
"Ei; ei sekään. Mutta poliisilla ei ole oikeutta sekaantua siihen."
"Unohdatte", sanoi Krag, "että on tehty ilmoitus. Ulkomaalaiset, jotka näyttelevät sellaisia komedioja, saattavat helposti saada kanteen väärästä ilmoituksesta."
"Minä en ole ilmoittanut asiata", sanoi madame, "ne ovat herrat
Anderson ja Inderdale."
"Mutta nuo herrat ovat menetelleet hyvässä uskossa niin, eikä voida siis rangaista."
"He eivät lainkaan ole toimineet hyvässä uskossa", huudahti hän melkein sydämistyneenä. "Nuo herrat tietävät yhtä hyvin kuin minäkin, että mitään koristetta ei ole varastettu."
Kragin täytyi nauraa.
"Se oli hämmästyttävä tieto", sanoi hän. "Se tuli tosiaankin yllätyksenä. Minä luulin, että se olitte te, rouvani, joka syystä tai toisesta yrititte pettää noita kahta, nyt huomaan teidät kaikki samalla tasolla. Sepä oli hämmästyttävää. Ja nyt minun täytyy myöntää, että minä en näe selityksen vilahdustakaan siihen, miksi on pyydetty minun apuani."
"Kaikesta huolimatta olen se minä, joka olen koettanut pettää toisia", vastasi hän, "ja mikäli saatan ymmärtää, olen siinä myöskin onnistunut. Kerron teille kaikki siksi, että minä en halua poliisin sekaantuvan asiaan ja siksi, että tiedän poliisin vapaaehtoisesti vetääntyvän takaisin, saadessaan tietää asioiden kulusta. Molemmat herrat, Anderson ja Inderdale, ovat pari päivää sitte saapuneet tänne Englannin kautta Amerikasta ja minä olen tullut Venäjältä. Olimme sopineet keskenämme, että tapaamme täällä kuten on tapa ollut ennenkin. Nuo molemmat herrat ovat vuokranneet tämän huoneuston eräitä määrättyjä salaisia kokouksia varten."
"Niin pitkälle, olen minäkin ajatellut, oli kaikki totta", sanoi Krag "mutta valheet alkavat varmasti Lilleströmmenistä."
"Aivan oikein", vastasi venakko, "nuo herrat saivat sen omituisen mielenjuohtuman, että matkustaa minua vastaan Lilleströmmeniin. Se tuli odottamatta."
"Nyt olemme tulleet siihen pitkään, punatukkaiseen mieheen rautatievaunussa", sanoi Krag.
"Niin", vastasi venakko, "hänen nimensä on Müller. Hän ei ole maamiehiäni, mutta tunnen hänet. Minulla on liikeasioita hänen kanssaan. Olimme matkustaneet yhdessä hänen kanssaan Tukholmasta ja kun juna pysähtyi Lilleströmmenillä, meni hän ostamaan hedelmiä. Sillä aikaa nousivat amerikkalaiset junaan. Tiedätte itse, herra etsivä, mitenkä minä amerikkalaisilta salasin, että minulla oli mitään tekemistä Müllerin kanssa."
"Tiedän", vastasi Krag, "sen teitte tosi-naisellisella tavalla, olitte olevinanne kiusaantunut punatukkaisen herran tirkistelystä ja pyysitte amerikalaisten suojelusta. Se oli hyvin tehty ja nopeasti ajateltu. Mutta ystävänne oli selvästi myöskin sukkela käänteissään, sillä hän käsitti asian heti. Saisinko nyt tietää mikä asema herra Müllerillä on tässä omituisessa jutussa?"
"Sehän selviää siitä, mitä olen teille puhunut", sanoi venakko. "Minun ei kai tarvinne lähemmin selittää niitä salaperäisyyksiä, jotka verhoutuvat maailmansodan kulissien taakse. Ostetaan ja myydään loppumattomiin ja se ei ole ainoastaan ruokatavarat ja ampumatarpeet, jotka ovat kauppatavarana."
"Urkintaa", mutisi Krag, "se oli sitä kuin ajattelinkin."
"Miksi käytätte niin hirveätä sanaa", huudahti venakko kiivaasti "sitäkin löytyy eri lajeja, kuten kaikkea muutakin. Monta ihmistä, joita viitataan ja sanotaan urkkijoiksi, tekevät velvollisuutensa yhtä hyvin kuin nekin, jotka ovat taksoitusluetteloissa."
"Mutta te olette venäläinen, rouvaseni", väitti Krag.
"Minä en ole venäläinen sukujani", vastasi hän päätään pudistaen, "olen ollut naimisissa venäläisen upseerin kanssa, hän on kaatunut, meillä ei ollut lapsia, minulla ei ole mitään sukulaisia Venäjällä, minä olen yksin ja…"
"Niin", sanoi Krag, "jatkakaa."
"Minä toin tullessani", jatkoi hän hetken miettimisen perästä, "eräitä kirjallisia tietoja, jotka minun oli onnistunut salaa tuoda ja jotka olivat suuresta arvosta."
"Ja jotka herrat Anderson ja Inderdale olisivat vastaanottaneet ja myyneet, esim. Saksaan, ja joista teidän piti saada suuremman summan."
"Joka jo osittain on vastaankin otettu, niin, se on aivan oikein", lisäsi hän, "niin ovat asiani tällä hetkellä."
"Mutta sitte tulitte yhteyteen herra Müllerin kanssa ja sovitte, että hän saisi paperit, siksi, että hän tarjosi enemmän kuin nuo kaksi amerikalaista."
"Niin, tai muista syistä", sanoi hän.
"Pelastaaksenne arvonne noiden kahden amerikalaisen silmissä, sovitte keskenänne, että hän varastaisi paperit teiltä."
Venakko nyökkäsi.
"Nyt ymmärrätte kaiken", sanoi hän. "Se oli Müller, joka tunkeutui huoneustoon eilen illalla, sillä aikaa, kun minä samppanjalasin ääressä tein amerikalaisten kanssa kaupan. Olimme juuri tulleet sopimukseen ja minä olin tyyneesti mennyt sisimpään huoneeseen noutamaan 'kauppatavaraa', papereita nimittäin; Müller, joka sillä aikaa oli hiipinyt eteisen läpi huoneeseen 'yllätti' minut; hän repäsi paperit käsistäni ja niin pian kun näin, että hän oli ehtinyt akkunalaudalle, aloin huutaa apua. Molemmat amerikalaiset hyökkäsivät esiin. Mutta Müller oli tutkinut kaikki edeltäpäin ja tiesi, että hän helposti saattoi päästä alas pitkin rautaparvekkeita. Niin kaikki tapahtuikin. Amerikalaiset joutuivat raivoihinsa. Jos herrat eivät olisi olleet Amerikasta, jossa tuollaista sattuu useinkin, olen varma, että he olisivat alkaneet epäillä minua. Sitä he eivät kuitenkaan tehneet. Sen sijaan päättivät he saada varkaan kiinni ja kääntyivät teidän puoleenne, herra etsivä. Mutta he eivät tahtoneet sanoa mitä oli varastettu, siksi mainittiin vain kaulakoristeesta, jonka minä annoin Müllerin käteen ja jonka tämä oli pannut parvekkeelle. He kai luulivat, että jos he teidän avullanne pääsevät varkaan jäljille, ei ole mikään vaikeus saada häneltä papereita pois. Nyt olen kertonut teille kaiken ja teidän kai täytynee myöntää, että poliisi tuskin voi tähän sekaantua. Mitä aiotte nyt tehdä?"
Krag katsoi kelloaan.
"Kymmenen minuutin kuluttua", sanoi hän, "tapaan minä molemmat amerikalaiset eräässä hotellissa, alhaalla kaupungissa."
Venakko nousi ylös.
"Menen takaisin hotelliini", sanoi hän, "jos teillä ei ole mitään sitä vastaan, seuraan teidän mukananne alas kaupunkiin. Olen väsynyt ja haluan vähän levätä ennenkuin…"
"Ennenkuin?" kysyi Krag.
"Ennenkuin matkustan", sanoi hän ja katsoi tutkivasti etsivää.
"Ajattelen matkustaa tieheni illalla. Onko teillä mitään sitä vastaan?"
"Ei missään tapauksessa", sanoi Krag, "varsinkin jos otatte molemmat amerikalaiset ja herra Müllerin mukaanne. Me emme ole lainkaan iloissamme, saadessamme sen tapaista väkeä joukkoomme."
Venakko napitti vaitiollen hansikkaansa. Hän ymmärsi, että Krag ajatteli karkotusta.
"Eikö täällä huoneustossa ole mitään teille kuuluvaa?" kysyi Krag, kun he olivat astumassa eteiseen.
"Ei mitään" sanoi hän ja löi oven lukkoon.
Krag painoi hissinappulaa ja tämä tuli hitaasti ylös, samalla kun huriseva ääni ilmoitti sen olevan kulussa.
Huokaus kuului koneistosta ja hissi pysähtyi heidän eteensä.
Krag aukasi oven.
Sisällä istui, veltosti hissikorin seinään nojaten, kuollut mies. Hänellä oli verta paidanrintamuksessa, takinkauluksessa ja hansikkaissa.
Venakko päästi kirkunan.
Krag katsoi kuollutta ja ymmärsi, että se oli urkkija Müller.