VII.
MÜLLER.
Kreivinna Orloff oli käynyt kuolonkalpeaksi. Hän ei näyttänyt merkkiäkään, että olisi tahtonut syöksyä hissiin ja heittäytyä tapetun yli. Hän seisoi vain kuin kivettyneenä ja tirkisti kuollutta. Hänen kalpeat kasvonsa kutistuivat kauhusta ja hämmästyksestä.
Krag ajatteli: "Mitä hän lienee tehnytkin, tätä hän ei ainakaan ole odottanut."
Kragin täytyi tukea häntä, sillä hän oli kaatumaisillaan.
"Se on hän", mumisi hän kauhistuneena ja poissa suunniltaan, "se on hän. Oi, suuri Jumala, hän on kuollut."
"Hän on murhattu", sanoi Krag, "hänellä on verta takinkauluksessa. Näyttää siltä kuin olisi hän saanut piston rintaansa. Koettakaa hillitä itseänne, niin minä tutkin häntä likemmin. Tahdotteko, että saatan teidät takaisin huoneustoon?"
Häntä vapisutti.
"Ei, ei, Jumalan tähden", sanoi hän, "älkää jättäkää minua yksin."
Hän nojasi itseään rapun kaidepuihin. Krag kuuli miten hän vapisi ja värisi. Hän tirkisti hissiin omituinen, kauvaskatsova ilme silmissään. Hänestä sai sen vaikutuksen, kuin unissakävijästä.
Asbjörn Krag astui hissikoriin, joka natisi hiljaa hänen jalkainsa alla. Tuon liikkeen vaikutuksesta putosi kuolleen kävelykeppi alas ja kuollut vaipui vielä enemmän kasaan hissin nurkkaan.
Kragin jalka tapasi johonkin helähtävään esineeseen. Hän otti sen ylös.
Se oli pitkä, terävä ja verinen tikari.
Etsivä pani merkille, että se ei ollut mikään tavallinen tikari, vaan erikoismallinen, hienoilla koristeilla; mutta nyt hänellä ei ollut tilaisuutta sitä tutkia. Hän pisti tikarin hissikorin teräsverkkoon ja kumartui kuolleen yli.
Kuollut oli vielä lämmin. Urkkija oli tapettu muutama minuutti sitten.
Krag mietti hetkisen.
Hän palautti mieleensä mitenkä hän, kun ensin oli painanut nappulaa, oli seissyt ja kuunnellut hissin kulkua läpi kerrosten. Sikäli kun hän saattoi muistaa, kului tähän matkaan niin pitkä aika, että hissin täytyi tulla aina alakerrasta asti.
Mitään taistelun jälkiä ei hississä näkynyt.
Nopeaan antoi Krag silmiensä ohi käydä mitä hän arveli hississä tapahtuneen.
Urkkija Müller oli tullut tapaamaan venakkoa.
Murhaaja oli seissyt ja odottanut häntä.
Heti kun Müller oli istuutunut hissiin, oli murhaaja tullut perässä, työntänyt tikarin hänen rintaansa, mennyt jälleen ulos ja sulkenut rautaoven jälkeensä, niin että hissi saattoi toimia.
Siitä silmänräpäyksestä siihen asti kunnes Krag pani hissin käyntiin, ei kukaan ollut käyttänyt hissiä.
Urkkija Müllerillä ei ollut aikaa taistella murhaajan kanssa, niin äkkiä oli hyökkäys tapahtunut. Sitä paitsi ei Müller varmaankaan ole tuntenut häntä, sillä tuskinpa hän muuten olisi tyyneesti istunut sohvassa ja laskenut kuolinvihollistaan kimppuunsa.
Krag käänsi kuolleen kankean paidanrinnuksen ja tarkasti haavaa. Iskun on täytynyt olla voimakas ja varmalla kädellä tehty, kuolema on varmasti seurannut silmänräpäyksessä.
Nyt tapahtui jotakin, joka katkasi omituisen ja hirvittävän tilanteen.
Krag kuuli askeleiden tömisevän alhaalla, porttikäytävän marmorilaatoilla ja heti sen jälkeen kuului napsahdus hississä.
Joku seisoi alhaalla ja tahtoi saada hissin alas voidakseen ajaa sillä ylös. Kuului useita kärsimättömiä napsahduksia. Krag katsoi alas läpi hissirummun ja huomasi pienen pojan paketti kainalossa.
Etsivä huusi, että hissi oli epäkunnossa ja mutisten alkoi poika nousta rappuja ylös.
"Oli joka tapauksessa onni", ajatteli Krag, "ettei poika tullut ensin. Hän olisi varmastikin säikähtyneenä alkanut reistailemaan ja hävittänyt kaikki jäljet."
Hän huusi venakolle, että tämä estäisi asiaankuulumattomien ja uteliaitten ihmisten lähenemisen. Sen jälkeen asettui hän nelinkontin ja tutki lattian. Sulanut lumi esti kuitenkin selittämästä erikoisia jalanjälkiä. Tutkittuaan myöskin hissin seinämät ja koneiston astui hän ulos.
"Kuollut?" kysyi venakko.
Krag nyökkäsi.
"Hän on saanut iskun läpi sydämensä", sanoi hän, "mies on kuollut silmänräpäyksessä. Paras rouvaseni", lisäsi hän, "puhuitte matkustamisesta, mutta tämän jälkeen on teidän toistaiseksi mahdoton saada matkustaa. Menkää sisälle huoneustoon ja antakaa oven olla auki. Minä tulen heti. Minun täytyy hankkia apua, saadakseni kuolleen pois."
Vastenmielisesti ja vielä kauhusta vapisten kääntyi venakko takaisin huoneustoon, mutta jäi seisomaan ensimäiseen huoneeseen. Ensin oli hänellä tarkoituksena mennä huoneeseen, joka oli häntä varten varattu, mutta hän pysähtyi kynnyksellä, aivan kuin olisi pelännyt näkevänsä jotakin tuolla sisällä ja kääntyi vapisten takaisin.
Krag tuli heti perässä. Hänellä oli verinen tikari kädessä.
"Oli mainiota, että poika tuli", sanoi hän, "nyt olen lähettänyt hänen hakemaan apua. Ja jos en väärin kuule, tulevat konstaapelit jo; noista kopisevista askeleista ei juuri erehdy."
Krag meni akkunan luo ja antoi päivänvalon langeta tikarille. Se oli ranskalaista tekoa. Krag löysi erään Lyonfirman leiman terässä. Hän tutki tarkkaan kaiverrukset ja koristukset kahvassa. Puolittain itsekseen mutisi hän:
"P. L. ja kiemura ympärillä ja yläpuolella kruunu. Hm, luultavastikin ulkomaalainen."
Hän heräsi ajatuksistaan, kuullessaan liikettä nurkasta, jossa venakko seisoi.
Krag katsahti sinne.
"Mikä on, rouvaseni?"
"Ei mitään", vastasi hän matalalla äänellä. "Onko se tuo tikari, jolla murha tehtiin?" kysyi hän.
"On", vastasi Krag.
Siirtyen eteenpäin, tuli hän hiljaa lähemmäksi, silmät suurina ja kauhistuneina.
"Haluatteko nähdä sen?" kysyi Krag, katse koko ajan kiintyneenä hänen kasvoihinsa ja tullen liikutetuksi yliluonnollisesta kiillosta venakon silmissä.
Krag kuuli hänen puhuvan itsekseen, aivan kuin olisi käännellyt unissaan:
"Se ei ole mahdollista", kuiskasi hän, "se ei ole mahdollista. Se ei voi olla mahdollista."
Krag hymyili ystävällisesti, tyynnyttääkseen häntä ja ojensi aseen häntä kohti.
"Katsokaa", sanoi hän, "katsokaa vain. Noin kaunis tikari. Eikö teidänkin mielestänne, rouva?"
Hän pani verellä tahraantuneen tikarin hänen hansikoituun käteensä.
Venakko tirkisti siihen. Ja nykäsi äkkiä kätensä pois, niin että tikari helähtäen putosi lattialle. Hän hätkähti kiivaasti, kuin olisi koskenut myrkyllistä käärmettä.
Yht'äkkiä huusi hän kovasti:
"Mahdotonta! Mahdotonta! Mahdotonta!"
Hän uudisti huutonsa kolme kertaa ja joka kerralla kimakammin. Hän oli vähällä jälleen kaatua, mutta Krag otti kiinni hänen hartioistaan.
"Mikä on mahdotonta?" kysyi hän lempeästi.
"Se on mahdotonta", uudisti hän vain ja sulki silmänsä, näytti siltä, kuin olisi joitakin kauhistuttavia muistoja vaeltanut läpi hänen aivojensa.
Hän oli muutamia silmänräpäyksiä aivan suunniltaan, kuiskaten ja mutisten jonkinlaisessa kauhuntilassa. Krag kuuli hänen useita kertoja sanovan:
"Kuolleet eivät voi murhata. Kuolleet eivät voi tappaa."
Oven ulkopuolella kuului ääniä ja askeleita. Konstaapelit tulivat.
Se palautti hänet järkiinsä. Kiivaassa pelossa heittäytyi hän etsivää kohti ja huudahti:
"Suojelkaa minua, jumalan tähden, suojelkaa minua!"
* * * * *
Täsmälleen kello kuusi otti Krag vastaan molemmat amerikalaiset konttorissaan etsivässä-osastossa. He tulivat yhdessä Holmsenin kanssa ja olivat vähäsen liikutettuja hyvän päivällisen johdosta.
Krag otti heidät vastaan tahallaan salaperäisen näköisenä.
"Hyviä uutisia?" kysyi mr Anderson.
"Minulla on varattuna yllätys teille, hyvät herrat", vastasi Krag.
Hän aukaisi oven viereiseen huoneeseen.
"Tuolla sisällä istuu eräs herra, jota luulen teidän olevan mielenkiintoista tervehtiä. Tehkää hyvin, herraseni."
Molemmat amerikalaiset astuivat odottavan näköisinä sisään.
Samassa asennossa ja puettuna samaan veriseen turkkiin kuin hän oli löydetty hissikorista, istui kuollut Müller sohvankulmassa.
"Mies rautatievaunusta", mumisi mr Inderdale säikähtäneenä.
"Kuka se on?" kysyi mr Anderson neuvottomana. "Mikä hänen on? Onko hän kuollut?"
"Se on Müller" vastasi Krag kevyesti. "Hän on murhattu pari tuntia sitte."
Amerikalaiset katsoivat toisiinsa.
"Müller", sanoivat molemmat ymmärtämättöminä. "Müller?…"
He eivät tunteneet häntä.