VIII.
EVERSENIN HÄMMÄSTYS.
Kummankin amerikalaisen hämmästys oli niin väärentämätöntä, että Kragin ei hetkeäkään tarvinnut epäillä. Noilla kummallakaan ei varmasti ollut mitään tekemistä murhan kanssa. Kuolleen näkeminen teki molempiin selvästi järkyttävän vaikutuksen. Asbjörn Krag antoi heidän tyyneesti seistä, tarkastellen jokaista elettä heidän kasvoillaan.
Niin pian kuin he olivat jonkun verran tyyntyneet, mutisi mr Inderdale hartaalla äänellä muutamia sanoja, jotka hän katsoi tilaisuuteen sopiviksi. Mutta Krag vaiensi hänet.
"Ei ole lainkaan tarpeellista, että jatkatte teeskentelyänne täällä", sanoi hän, "kuten näette, on edessämme jotakin paljon vakavampaa, joka ei lainkaan kehoita lörpöttelyyn. Siis: olkaa vaiti."
Mr Inderdale loukkaantui ja katseli taivaaseen. Hän katsoi ystäväänsä, kuten olisi tahtonut sanoa: Tuollaista pilkkaamista vastaan en minä voi muuta kuin taukoamatta pestä käsiäni.
Mr Anderson kysyi:
"Olen muistavinani, että lausuitte kuolleen nimen, Müller, eikö niin?"
"Kyllä", vastasi Krag, "ja sitä te ette tiennyt, saatan minä ymmärtää."
"Ei."
"Oletteko mahdollisesti tuntenut hänet jollain toisella nimellä?"
"Ei", vastasivat molemmat varmasti.
"Tunnette hänet samaksi punatukkaiseksi herraksi jonka näitte junassa, eikö totta?"
"Hän se on", vastasi mr Anderson. "Sen voi kreivinna Orloff vielä paremmin todistaa. Missä on kreivinna?"
Vastaamatta tuohon suoraan kysymykseen, jatkoi Asbjörn Krag kuulusteluaan.
"Ja kenties herrat myöskin hänessä tuntevat saman miehen, joka varasti kaulakoristeen venäläiseltä rouvalta?"
"Hänen se täytyy olla", vastasi mr Anderson, "näin hänet ainoastaan silmänräpäyksen ajan ennen kuin hän hävisi akkunan läpi. Mutta minä olen aivan varma, että se on hän."
"Vai niin", sanoi Krag ja antoi merkin pöytäkirjurille, "nyt olemme siis selvillä siitä. Ja sitte tulee kaulanauha; siitä olemme myöskin saaneet selvän."
Kuten sattumalta, meni Krag suuren kirjoituspöydän luo ja kaiveli paperien joukossa, mutta vastapäätä olevan suuren peilin avulla saattoi hän koko ajan pitää amerikalaisia silmällä. Hän näki miten miehet vaihtoivat sekavia katseita.
Pöydällä olevasta mahonkilaatikosta otti etsivä jotakin, jonka antoi välkkyä ilmassa. Se oli kaunis ja kuten näytti, arvokas helmikaulanauha.
"Tässä se on", sanoi hän.
Mr Anderson hyökkäsi esiin, mutta hänen liikkeensä olivat aivan liian tehdyn innokkaat.
Kun amerikalaiset olivat hetkisen katselleet koristetta, pudisti hän valittavasti päätään ja sanoi:
"Tämä on myöskin kaunis koriste, mutta se ei ole oikea."
"Me emme halua saada mitään joka ei meille kuulu", lisäsi mr Inderdale vakavasti. "Charles, anna heti poliisimiehelle koriste takaisin, se ei ole meidän. Mutta jos sallitte, herrani, että tutkin kuollutta…"
Hän otti pari hiipivää askelta sohvaan päin, mutta Krag esti hänet.
"Mitä uskallatte?" kysyi etsivä, "teidän ei pidä sekaantuman poliisin asioihin."
"Minä ajattelin vain", änkytti mr Inderdale, "että olisin voinut auttaa…"
Mr Anderson tahtoi avustaa toveriaan:
"Rankaiseva oikeus", sanoi hän, "on selvästi pidättänyt suurvarkaan. Tuon kaulakoristeen on hänen täytynyt varastaa jostain muualta. Mutta minulla on kokemusta tuollaisista varaslurjuksista ennestään, herra etsivä, minä tiedän, kuinka sukkelia ne ovat kätkemään varastamiaan tavaroita, olen kerran ollut tekemisissä varkaan kanssa, jolla oli timantti kätkettynä keinotekoiseen silmäänsä. Jos saan auttaa teitä tarkastamaan, niin minä…"
"Niin, tosiaankin Charles, auta sinä reipasta poliisimiestä", sanoi mr
Inderdale puuhissaan.
Krag asettui äkkiä kuolleen ja amerikalaisten väliin.
"Riittää nyt, hyvät herrat", sanoi hän päättävästi, "olen näytellyt tämän pienen komedian siksi, että halusin todentaa, missä määrin toiset tiedot joita olen saanut, ovat oikeita. Tiedän nyt varmuudella, että se on kokonaan muuta kuin te etsitte, eikä mitään kaulakoristetta. Siispä voin teille ilmoittaa, että tätä koristetta emme lainkaan ole löytäneet kuolleelta, eikä mitään muutakaan koristetta. Eikä myöskään paperia", lisäsi hän painolla.
"Eikä myöskään paperia", mutisi mr Inderdale kauhistuneena.
"En ymmärrä, mistä paperista puhutte", sanoi mr Anderson, "se on muuten kreivinna Orloff, joka on menettänyt koristeensa. Te ette ole vastuunalainen käytöksestänne ylhäistä ulkomaalaista naista kohtaan. Menen valittamaan kreivinnalle. Tule, Abraham, niin menemme."
"Niin, tule Charles", vastasi mr Inderdale sukkelaan ja otti hattunsa. Korkea savupiippu päässä muistutti hän saarnaajaa, joka on matkalla tarkastamassa seurakuntaa. He kiiruhtivat ovelle äänettömillä kummikoroillaan.
"Sehän nyt tavaton kiire oli", huusi Krag heidän jälkeensä. "Näyttää ihan, kuin olisitte peloissanne meidän läheisyydessämme. Älkää vain menkö liian kauvaksi."
Anderson kääntyi takaisin.
"Liian kauvaksi?" kysyi hän, "mitä sillä tarkoitatte?"
"Teidän ei tule unohtaa", sanoi Krag, "että olette tavalla tai toisella sekaantuneet murhajuttuun. Jos koetatte hävitä, estetään teidät siitä. Se oli vain se kuin tahdoin sanoa. Hyvästi."
Hän antoi merkin, että keskustelu oli lopussa ja amerikalaiset puolittain ajettiin ulos.
Krag antoi määräyksen, että kuollut annettaisiin istua sohvassa, mutta jokin peitto päällä. Niin tehtiin.
"Ettekö ole vielä kuullut mitään Eversenistä?" kysyi Krag kääntyen apulaiseen Holmseniin.
"Ei, hän ei vielä ole tullut takaisin. Hän seuraa luonnollisestikin merimiespukuista."
Krag näytti miettivältä.
"Niillä jäljillä olisi pitänyt olla parempi mies", sanoi hän. "Eversen on liian nuori ja kokematon. Mutta kello kahden aikaan en minä vielä tiennyt, että siitä tulisi niin tärkeätä."
"Tarkoitatteko, että merimiespukuisella on jotakin tekemistä murhan kanssa?" kysyi Holmsen.
"Olen todentanut, että hänellä on yhteyttä sen talon kanssa missä murha tapahtui", vastasi Krag. "Tämä on kansainvälinen murha ja merimiespukuinen on ulkomaalainen. Toivoisinpa, että Eversen heti olisi täällä."
Kun etsivä oli kerännyt muutamia papereita, joihin hän oli tehnyt muistiinpanoja, meni hän nämä kädessä etsivänpoliisin päällikön yksityiseen konttoriin. Päällikkö ei ollut siellä. Eräs nainen odotti häntä. Se oli kreivinna Orloff. Hän oli jo ehtinyt tyyntyä jonkun verran, mutta oli vielä hyvin kalpea. Kun Krag astui sisään, hypähti hän säikähtyneenä paikaltaan, kuten olisi odottanut jotakin toista.
Etsivä huomasi tämän.
"Voitte olla aivan rauhallinen", sanoi hän, "tänne ei tule kukaan ketä teidän tarvitsee pelätä."
Hän katsoi papereihinsa.
"Haluaisin kernaasti", sanoi hän, "nyt kun ette enää ole niin hermostunut, varmuuden vuoksi todentaa muutamia teiltä saamiani tietoja. Väitätte, että ensimäisen kerran tapasitte murhatun Müllerin kaksi ja puoli kuukautta takaperin Tukholmassa. Olitte silloin matkalla Pietariin keräämään niitä tietoja, jotka nyt toitte mukananne Venäjän pääkaupungista. Väitätte edelleen, että Müller haki teidät käsiinsä hotellistanne Tukholmassa ja että hän jo silloin tiesi urkintatoimestanne. Eikö se tuntunut teistä omituiselta?"
"Niissä piireissä", vastasi kreivinna, "on mahdotonta hämmästyä. On olemassa kansainvälinen verkko, jonka langat juoksevat toisiinsa ja joista on mahdoton pitää selvää."
Krag nyökkäsi myöntäen. Hän tunsi tuon hyvin. Hänellä oli monta kertaa ollut sormensa verkon silmissä.
"No, niin", jatkoi hän, katsellen papereihinsa, "tuo Müller tuli esiin ehdotuksella, joka teki teidät hyvin levottomaksi. Hän ehdotti, että petkuttaisitte noita amerikalaisia, joiden laskuun silloin työskentelitte, ja sen sijaan luovuttaisitte hänelle mitä saisitte Pietarista. Aluksi kieltäydyitte, mutta silloin esitti hän uhkauksen, joka ei jättänyt teille mitään valitsemisen varaa. Tuo uhkaus…"
Krag keskeytettiin teorioissaan sillä, että Holmsen näyttäytyi ovella.
"Eversen on tullut", sanoi hän.
Krag jätti venakon heti. Ulkona käytävässä tapasi hän Eversenin, joka ei näyttänyt onnelliselta.
"Kadottanut jäljet?" kysyi Krag.
"Valitettavasti" vastasi Eversen, "mutta seurasin häntä kauvan. Mutta hän oli, sen pahempi, minua viekkaampi. Minä en voinut aavistaa, että hän tiesi olevansa seurattu. Ja sitä paitsi, kun hän tuli lähetystöstä…"
Krag keskeytti hänet ja ohjasi huoneeseen, missä kuollut Müller istui sohvassa.
"Teidän täytyy kertoa minulle kaikki niin yksityiskohtaisesti ja tarkkaan kuin mahdollista", sanoi Krag, "on erinomaisen tärkeätä yksityiskohtiinsa tietää, mitä merimiespukuinen on puuhaillut. Mutta mitä ihmettä?"
Peitto oli luisunut alas, niin että kuolleen kasvot olivat näkyvissä. Eversen tirkisteli sohvan nurkkaan ja mitä suurin hämmästys näkyi hänen kasvoillaan.
"Mutta tuollahan hän istuu", sanoi Eversen.