IX.
KUOLLUT SOHVAN KULMASSA.
Asbjörn Krag viittasi kuolleeseen.
"Tunnetteko tosiaankin hänet?" kysyi hän hämmästyneenä, "missä olette hänet ennen nähnyt?"
"Häntähän minä olen seurannut", sanoi Eversen, "sehän on merimiespukuinen."
"Silloin olette tullut alusta asti narratuksi", sanoi Krag harmissaan ja meni peittämään kuolleen kasvoja.
"Nykäiskää häntä tukasta", huudahti Eversen.
"Mitä tarkotatte?" kysyi Krag silmiään siristellen.
"Luulen, että hänellä on valetukka", sanoi Eversen yhä enemmän ja enemmän hämmennyksissä. Hän oli uusi osastolla. Krag peitti uudelleen kuolleen kasvot ja meni Eversenin luo.
"Tässä täytyy tavalla tai toisella olla kyseessä omituinen väärinkäsitys", sanoi hän, "teidän täytyy selvittää lähemmin. Tuota miestä, jonka näette tuolla kuolleena, en ole teitä pyytänyt seuraamaan. Olen pyytänyt teidän seuraamaan kokonaan toista, nimittäin sitä merimiespukuista herraa lyhyessä takissa, joka seisoi kirjakaupan ikkunan edessä. Mihin hän on mennyt?"
"Sen täytyy olla sama", sanoi Eversen hämmennyksissä, "se ei voi olla kukaan muu, katsokaa hattua ja keppiä."
Kuolleen hattu ja keppi olivat sohvalla. Se oli keltainen bambukeppi, taivutetulla hopeapäällä. Hattu oli niin kutsuttu Graz-hattu, teräksenharmaasta sametista. Asbjörn Krag muisti äkkiä jotakin.
"On siinä jotakin asiaa, mitä sanotte, Eversen", sanoi hän, "tahdon muistaa, että merimiespukuisella oli tuollainen hattu. Joka tapauksessa oli hänellä tuollainen keppi."
"Minä en ole erehtynyt", sanoi Eversen, joka tuli rohkeammaksi Kragin epävarmuudesta. "Holmsen osoitti miestä kirjakaupan ikkunan edessä ja sanoi: 'Seuraa häntä!' Minä seurasin myöskin hänen jälkeensä, enkä luule hänen sitä huomanneen. Silloin oli hän puettu lyhyeen takkiin, josta puhutte, näyttäen siviilipukuiselta meriupseerilta. Näytti siltä, kuin hänellä ei olisi ollut mitään erikoista toimitettavaa kaupungissa, sillä hän käveli välinpitämättömästi ja katseli kaikki akkunat Karl Johankadulla. Mutta täsmälleen kello kaksi otti hän auton."
"Täsmälleen kello kaksi?" sanoi Krag kysyvästi.
"Niin, hän katsoi kelloa ja silloin katsoin minäkin ja saatoin todeta ajan. Luonnollisesti otin minä myöskin auton ja seurasin häntä."
"Oliko autossa akkunat takana, tarkoitan hänen autossaan?" kysyi Krag.
"Oli" sanoi Eversen miettiväisenä, "ja kenties näki hän minun autoni seuraavan omaansa ja siitä arvasi olevansa seurattu."
"Se on varmaa", sanoi Krag, "mihin hän ajoi?"
"Venäjän lähetystöön."
"Sitäpä en sentään olisi uskonut. Antoiko hän auton odottaa?"
"Antoi. Kymmenen minuutin kuluttua tuli hän ulos hirvittävällä kiireellä. Silloin oli hän puettu turkkeihin. Olin niin kaukana, etten voinut nähdä hänen kasvojaan, jotka osittain olivat peitossa hatunreunan alla. Mutta hetkeäkään en epäillyt, etteikö se ollut hän. Sitäpaitsi tunsin hatun ja kepin. Hän meni auton luo ja kulettaja ajoi ilman vastaväitteitä edelleen. Seurasin perässä. Tällä kerralla ajoimme noin neljännestunnin aikaa. Ymmärsin, että hän uudelleen ja uudelleen antoi kulettajalleen uusia määräyksiä. Lopulta pysähdyimme Parkvejen 32."
"Kulmatalo", sanoi Krag.
"Niin", vastasi onneton Eversen harmissaan, "ja se oli juuri se joka minut petti. Olin autossa ja odotin ja sillä aikaa oli mies mennyt yli pihan ja ulos toiselle kadulle. Luonnollisesti tein kaikki, päästäkseni hänen jäljilleen jälleen. Ajattelin, että koska hän tunsi talon, mahdollisesti oli tunnettu siellä ja siksi kysyin kaikista kerroksista, mutta saamatta mitään tietää. Hain lähetystön ympäriltä vielä kerran. Olen ollut kaikkialla, missä saatoin ajatella tapaavani hänet. Ja lopuksi löydän hänet täältä."
Eversen katseli kauhistuttavaa olentoa sohvannurkassa.
Krag miettii muutaman sekunnin ja sanoo puolittain itsekseen:
"Se voi olla mahdollista, mutta se on tosiaankin sangen epätodenmukaista."
"Tarkoitatteko, että tuo ei olisi sama henkilö?" kysyi Eversen.
"Olette nähnyt, että kuolleella on punainen tukka. Se on niin väärentämätön kuin mahdollista, siitä ei ole epäilystä. Mutta, mikäli muistan, oli merimiespukuisella melkein musta tukka."
"Niin oli."
"Siinä tapauksessa olisi merimiespukuinen ollut naamioitu. Voidaan otaksua, että hän sen kymmenen minuutin ajalla, kun oli lähetystössä, olisi ollut tilaisuudessa heittämään pois naamionsa ja tultuaan jälleen ulos, oli oma itsensä. Ja siinä tapauksessa on kuollut tuolla ja merimies sama henkilö. Mutta yksi asia on ainakin varmaa, se nimittäin, että henkilö, jota te, herra Eversen, lähetystöstä seurasitte ja joka katosi teiltä Parkvejen 32 portista — on sama, jonka hengettömän olemuksen näette tuolla sohvassa, joka murhattiin kello kolme iltapäivällä Drammensvejen 230, eräässä hississä."
Asbjörn Krag jätti Eversenin surumielisiin mietteisiin epäonnistumisensa johdosta ja kiiruhti takaisin venakon luo. Vielä ei ollut monia tunteja kulunut murhasta ja Krag tiesi kokemuksesta, että useimmat rikokset saadaan selville heti, tai sitte vasta pitkän ajan kuluttua. Nyt oli kiiruhdettava.
Venakko oli hyvin väsynyt, sen näki Krag heti, mutta oli kuitenkin halukas selvittämään asiansa. Tuntui, kuin olisi hän Asbjörn Kragin seurassa tuntenut itsensä turvallisemmaksi.
"Hän pelkää jotakin", ajatteli Krag, "hän luulee olevansa jossain vaarassa ja tahtoo, että minä suojelisin häntä."
"Tuo nyt iltapäivällä kauhealla tavalla kuollut Müller, kiristi teidän toimittamaan hänen asioitaan, uhaten muussa tapauksessa ilmiantaa teidät venäläiselle poliisille. Sillä tavoin tulitte pakotetuksi tottelemaan hänen määräyksiään. Hän piti varansa, kun tulitte Pietarista ja suojellakseen kunniaanne amerikalaisten silmissä järjestettiin varkauskomedia. Paljonko saitte Mülleriltä?"
"Kymmenentuhatta kruunua", vastasi hän ja teki liikkeen kädellään kohti käsilaukkuaan. "Haluatteko saada ne?" kysyi hän. "Olen niin hirvittävän väsynyt, että mieluimmin haluaisin päästä kaikesta."
"Meillä ei ole rahojen kanssa mitään tekemistä", sanoi Krag, "me haluamme ainoastaan saada selville, kuka on miehen murhaaja. Amerikalaiset herrat eivät voi olla, kuka se sitte on?"
Venakko pudisti päätään.
"Müller oli selvästi tulossa teidän luoksenne", sanoi Krag, "olitteko sopinut tapaamisesta?"
"Ei, olimme sopineet että vasta Tukholmassa tapaisimme kymmenen päivän kuluttua."
"On selvää, että jotakin odottamatonta on tapahtunut ja että Müller oli matkalla teille siitä ilmoittamaan. Mitä se on saattanut olla?"
"Siitä ei minulla ole aavistustakaan", sanoi hän.
"Mutta te tunsitte tikarin."
Kun venakko kuuli murha-aseesta mainittavan, vaipui hän hetkiseksi kokoon.
"Minä en tuntenut tikaria", vastasi hän, "olin vain hämmennyksissä tapauksen johdosta."
"Siinä tapauksessa ei meillä toistaiseksi ole mitään kysyttävää teiltä", sanoi Krag, "sen lisäksi olette kipeästi levon tarpeessa. Saatanko teidät hotelliin?"
"Hotelliin?" kysyi venakko ja värisi.
"Te pelkäätte jotakin", sanoi Krag, "näen silmissänne kauhean pelon."
"Olen väsynyt", kuiskasi hän.
"Haluatteko, että autan teitä?" kysyi etsivä.
Hän nyökkäsi myöntäen päätään.
Krag soitti ja kun Holmsen tuli sisälle, antoi hän tälle seuraavan määräyksen:
"Ottaen huomioon asiain tilan, on välttämätöntä, että tämä rouva pidätetään toistaiseksi. Hänet on vietävä tutkintovankilaan, mutta kohdeltava kaikella ajateltavissa olevalla huolellisuudella. On itsestään selvää, että kukaan vieras ei saa tulla mihinkään tekemisiin hänen kanssaan."
Kääntyen venakkoon lisäsi hän:
"Olette vangittu, rouvani."
Hän nousi ylös.
"Kiitos", kuiskasi hän.
* * * * *
Samana iltana kello kahdeksan kävi Krag Venäjän lähetystössä. Paljon hän ei odottanut käynnistään ja hänen toiveensa laskeutuivat vieläkin kuin hän, sen sijaan että olisi päässyt lähetystön päällikön puheille, joutui vastakkain erään attachean kanssa.
Ei löydy mitään niin rakastettavaa kuin venäläinen virkamies, kun tämä tahtoo olla rakastettava. Eikä myös mitään niin vaiteliasta. Ja se herra, joka puhui Kragin kanssa, oli sekä ylitsevuotavan rakastettava että erinomaisen vaitelias. Sellaisia ovat venäläiset.
Attachea sanoi suunnilleen näin:
"Onko tosiaankin tehty sen luonteinen rikos Kristianiassa, sepä hirveätä. No, niin, saamme kai lukea siitä lehdissä huomenna. Mitä lajia, jos me voimme… Tja, auttaisimme kernaasti poliisia jos meillä vain olisi aavistustakaan miten se tapahtuisi. Eikö sentään olisi selvempi, että poliisi yksin koettaisi päästä rikoksen perille, joka on tapahtunut täällä kaupungissa… Eräs venäläinen rouva… vai niin-in… onko hän murhaaja? Vai niin, vai ei ole, mitäs sitte? Drammensvejen 230 olevaa taloa emme lainkaan tunne. Drammensvejen, eikö se ole se pitkä katu, joka johtaa ohi ulkoasiainministeriön? Aivan niin, hyvin kaunis katu. Punatukkainen mies turkeissa? Mitä lajia? Ei, täällä ravaa niin monia ihmisiä, venäläisiä, juutalaisia ja puolalaisia, niin että on aivan mahdotonta pitää heistä selvää. Müller? Ei, sellaista nimeä ei ole pöytäkirjoissamme. Emme tunne ketään sen nimistä. Muuten, eikö se ole saksalainen nimi? Kenties Saksan lähetystö… Mutta me autamme aina mielellämme, hyvin, hyvin mielellämme."
Kragin käynti lähetystössä ei ollut sentään aivan turhaa, sillä jättäessään talon kohtasi hän merimiespukuisen.