X.

MURHAAJA.

Asbjörn Krag tapasi merimiespukuisen isossa käytävässä lähetystöhuoneuston edustalla. Käytävä oli kuin jonkinlainen eteinen. Uninen palvelija istui pöydän ääressä ja piirusteli joitakin harakanvarpaita paperipalaselle. Krag tuli ulos lähetystöstä ja samassa astui merimiespukuinen sisälle käytävän ovesta. Palvelija nousi heti seisoalleen ja tervehti kunnioittavasti sisääntulijaa. "Mies tuntuu olevan tunnettu", ajatteli Krag, "päättäen kunnioittavasta tervehdyksestä." Sisääntullut pysähtyi ovella ja katseli uteliaana etsivää. Krag oli huomaavinaan pilkahduksen ivaa, tai liekö ollut vahingoniloa toisen katseessa.

Krag ei miettinyt kauvan. Hän meni nopeasti toisen luo ja sanoi:

"Se on teitä kun minä etsin."

"Mitä minusta tahdotte?" kysyi toinen kylmästi.

"Haluan puhua kanssanne eräästä sangen tärkeästä asiasta, joka koskee meitä molempia."

"Miksi etsitte minua täältä?"

"Siksi, että teidän on nähty liikuskelevan näillä paikoin. Jos tämä ei oikea osotteenne olekaan, en minä ainakaan tiedä muuta."

"Tiedättekö nimeni?" kysyi puhuteltu.

"En."

"Mutta kuitenkin pidätte selvää, mitä teen tai jätän tekemättä, se merkitsee, että olette antanut urkkia minua."

"Kyllä", vastasi Krag.

"No, avomielinen olette joka tapauksessa. Mitä nyt tahdotte?"

"Mitä minulla on sanottavaa, voin sanoa ainoastaan kahdenkesken."

"Mutta minulla ei ole mitään huonetta täällä joka sopisi sellaiseen konferenssiin."

"Voimme aivan hyvin mennä johonkin toiseen paikkaan", sanoi Krag, "tähän aikaan ovat kahvilat melkein tyhjät ihmisistä, voimme mennä johonkin sellaiseen."

Toinen seisoi ja mietti ehdotusta hetkisen. Krag ajatteli: Kysyisinkö häneltä, jos hän pelkää. Mutta hän hillitsi itsensä.

Toinen meni palvelijan luo, joka jäi seisomaan kunniantekoasentoon.

"Menen tämän herran mukana", sanoi hän, "jos joku kysyy minua, niin voitte sanoa, että tulen tunnin kuluttua takaisin. Sanotte, että ehdottomasti olen tunnin kuluttua takaisin."

Kragin puoleen kääntyen sanoi hän:

"Kuulutte poliisilaitokseen, eikö totta?"

"Tavallaan" vastasi etsivä.

"Hyvä", sanoi toinen täydellisesti välinpitämättömänä, "mitä kahvilaa ehdotatte?"

"Sanoisimmeko Grandin Palmusalin, siellä saamme istua täydellisesti rauhassa."

"Sanotaan niin ja menkäämme."

Krag ymmärsi, että tämä keskustelu oli tarkoitettu palvelijan tiedoksi.
Se merkitsi, että mies tunsi itsensä varmaksi ja että häntä suojeltiin.
Etsivän aavistus, että murhenäytelmä johti juurensa laajemmalle kuin
hän alussa luuli, toteentui.

Kun he tulivat ulos porttikäytävästä, kysyi Krag.

"Oletteko venäläinen?"

"Luuletteko niin?"

"Luulen."

"Siinä tapauksessa saatte pysyä luulossanne. Minusta on samantekevää, mitä luulette."

Kun he tulivat portille, laski Krag kätensä toisen olkapäälle, pysäytti hänet ja sanoi:

"Odottakaa hetkinen, herraseni."

Etsivä teki liikkeen kädellään porttia kohti ja jatkoi:

"Olemme vielä Venäjällä, mutta niin pian kuin astutte ulos tuosta portista olette ulkopuolella."

"Tiedän aivan hyvin exterritoriaalioikeuden merkityksen", vastasi merimiespukuinen, "nyt menemme rajan yli."

Tämän sanottuaan meni hän nopeasti ulos portista, Kragin seuratessa.

Kragilla oli oikein. Palmusalissa ei ollut monia vieraita. Parissa pöydässä istui ulkomaalaisia kauppiaita tuota tunnettua lajia, eloisia, viittilöiviä, yhtä mittaa puhuvia, haisten juutalaiselle ja "afäärille."

Toisessa pöydässä istui kotimaisia jobbareita, jotka huusivat ja viittoilivat kurssilla ja tonnistolla. Ihmiset tulivat sisään turkeissa ja kalosseissa, tuoden tullessaan marmorimosaikille lumisohjua. Mutta kuitenkin oli täällä nyt päivän hiljaisimmat tunnit. Muuten oli tuo mauton sali, jonka loisto näytti olevan jonkun tuoreen gulassimiljonäärin aivojen tuotetta, jonkinlainen pörssi enemmän tai vähemmän epäilyttäville olioille, jotka keinottelivat ostolla ja myynnillä maailmansodan varjossa. Krag seuralaisineen istuutui erääseen nurkkapöytään, jossa he kenenkään kuulematta saattoivat vapaasti keskustella.

Krag oli heti päättänyt miten menettelisi. Hän ei leikkinyt sokkosilla kenenkään kanssa. Hän kertoi toiselle murhasta, salaperäisestä Mülleristä, molemmista amerikalaisista ja kreivinna Orloffista.

"Hän on vangittuna nyt", sanoi Krag.

Koko yksityiskohtainen kertomus ei ollut huomattavammin kiinnittänyt toisen mieltä. Hän oli kuunnellut aivan tyynenä. Silloin tällöin katseli hän kelloaan, ikäänkuin huomauttaakseen, että hänen aikansa on täpärällä ja että hän ei ymmärrä mitä varten tuota kaikkea hänelle kerrotaan. Mutta kun Krag mainitsi kreivinnan vangitsemisesta, vilahti hänen kasvoilleen tarkkaavaisuuden ilme.

"Onko hän epäilty murhaan osallisuudesta?" kysyi hän.

"Minun on mahdoton kantaa mitään sellaista epäluuloa", sanoi Krag, "mutta olemme joka tapauksessa ottaneet hänet haltuumme kunnes pääsemme paremmille jäljille. Hän pääsee huomenna vapaaksi."

"Huomenna", mutisi toinen miettiväisenä, "luuletteko olevanne jäljillä huomenna?"

"Olemme nyt jo", sanoi Krag, "kaikki viittaa, että on kyseessä poliittinen murha."

Toinen hymyili pilkallisesti.

"Ja sitte etsitte jälkiä venäläisistä piireistä. Heittäkää se."

"Miksikä?"

"Otaksukaamme, että — kuten sanotte — kyseessä on poliittinen murha, luuletteko tosiaankin, että on menetelty niin tuhmasti, että on vaaraa ilmitulemisesta?"

"Kuka olisi menetellyt tuhmasti?" kysyi Krag.

Toinen kohautti olkapäitään.

"Minä esitän asian vain edellytyksenä", sanoi toinen, "ja saatan, edellyttäen edelleenkin, sanoa: otaksukaamme, että poliisin on onnistunut löytää hyvin painava aihetodistus, ettekö luule, että tuo aihe ennen häviää kuin tulee käytetyksi todisteena?"

"Kuka hävittäisi", kysyi Krag edelleen.

Toinen hymyili.

"Miksi ette etsi toisista piireistä päästäksenne selvyyteen?" kysyi hän
"Müller on selvästi saksalainen."

"Miksi niin luulette? Nimestäkö? Sangen vähän sen varaan voi rakentaa."

"Ei ainoastaan nimestä", vastasi merimiespukuinen. "Mutta sikäli kuin minä voin kertomuksestanne päättää, on tuo nainen, joka kutsuu itseään kreivinna Orloffiksi, myynyt eräitä tärkeitä venäläisiä salaisuuksia Müllerille. Hänen siis täytyy olla saksalainen urkkija."

"Silloinhan näyttää aivan luonnolliselta, että Müller on saanut surmansa venäläiseltä taholta."

Merimiespukuinen nauroi ääneen, omituista kovaa ja pilkallista naurua.

"Kostoa", huudahti hän, "ei, ei, tunteet ovat lakanneet olemasta. Ei ole aikaa eikä varoja pitää tunteita. Kaiken määräävät järkisyyt, ankarat, melkeinpä koneelliset etulaskelmat."

Krag vastasi:

"Mutta minä saatan esittää teille syyn, miksi poliisi hakee murhaan selvitystä noista piireistä. Olemme nimittäin saaneet selville, että murhatulla Müllerillä oli noiden piirien kanssa tekemistä. Hänet on nähty käyvän talossa, jonka me äsken jätimme."

"Se todistaa joka tapauksessa, että työskentelette hyvin", vastasi toinen. "Mutta jos otaksumanne on oikea, mitä siitä voi päätellä? Siitä voi…"

Merimiespukuinen innostui äkkiä. Hänen äänensä kävi matalammaksi, mutta sanat saivat kuitenkin läpitunkevamman painon.

"Siitä voi tehdä ainoastaan yhden pelottavan ja varman päätelmän, sen, että Müller on ollut provokaattori. Tiedättekö mikä se on? Se on Venäjällä usein poliisi, joka johtaa ihmisiä tekemään poliittisia rikoksia jotka hän sitte 'saa ilmi'. Provokaattori työskentelee vain itsekkäistä syistä, saadakseen itselleen etua ja ylennystä. Hän on tunnoton roisto, joka saattaa toimittaa ihmisiä hirteen, harhaanjohdettuja ihmisiä, saadakseen kehuvan sanan päälliköiltään. Isommilla paikkakunnilla, suuremmissa olosuhteissa, saattaa koko poliisilaitos olla provokaattoreita. On nähty poliisin järjestävän yksinpä pommiräjähdyksiäkin, jotka ovat vaatineet useita ihmishenkiä. Jos Müller on ollut provokaattori, on hän vain saanut töittensä palkan."

"Mutta murha on murha", väitti Krag.

"Hän on vain saanut töistään palkan", väitti toinen itsepäisesti. "Voitteko ajatella suurempaa roistoa kuin provokaattori? Voitteko ajatella lempeämpää rangaistusta sellaiselle kuin kuolemaa? Voitte puhua laillisesta oikeudesta niin paljon kuin haluatte, mutta kosto on ainoa tosi-oikeus."

"Tiedättekö mitä", sanoi Krag äkkiä, "nyt olen löytänyt Müllerin murhaajan."

"Kuka se on?"

"Te olette murhaaja", sanoi hän.

Krag kuuli ihmetyksellä oman äänensä lausuvan nuo omituiset sanat. Ne tuntuivat niin vierailta tässä kahvilahuoneessa, jossa jokapäiväiset ihmiset menivät ja tulivat ihmisten puheensorinassa.

"Minä en työskentele, lopettaakseni provokaattoreita", vastasi toinen.
"Yksi enemmän tai vähemmän ei liikuta minua."

"Te ette ainoastaan sen takia murhannutkaan Mülleriä."

"Onko teillä kenties jokin muu syy tiedossanne?" kysyi merimiespukuinen.

"On", vastasi Krag, "minulla on toinenkin syy ja sen keksin juuri nyt. Kautta Jumalan", lisäsi hän päättävästi, tirkistäen toista kasvoihin "kautta Jumalan, nyt näen sen."

Toinen katsoi kelloaan.

"Aika on kohta lopussa, minua odotetaan."

"Jos ette nyt saisikaan tilaisuutta palata takaisin?"

"Silloin, pelkään minä", vastasi toinen kylmäverisesti, "alkaisivat eräät määrätyt henkilöt kysellä minua."