XII.
KUKA OLI MURHAAJA.
Puolituntia jälkeenpäin ajoi apulainen Holmsen autolla Hotel Raadhus Hospitsiin. Virkapukuinen portieri, mustatukkainen, harmahtavalla mustalla parralla, aukasi auton oven. Vaikka naamioiminen oli tehty hyvin, tunsi Holmsen kuitenkin virkatoverinsa Asbjörn Kragin. Venakko oli kuin huumauksissa. Ensin oli hän pelästynyt, kun hänelle ilmoitettiin, että hänet lasketaan ulos. Sen jälkeen oli hän pyytänyt tavata Kragia. Hänelle ilmoitettiin, että se ei käynyt päinsä, mutta Krag lähetti terveiset, että hänen ei tarvitse olla peloissaan. Tämä oli tyynnyttänyt häntä jonkun verran.
Valeportieri ajoi hänen kanssaan hississä ylös. Kun hän aukasi hissin oven rouvalle, kirkasi tämä ja vaipui kokoon. Muisto murhasta valtasi hänet. Hänellä oli varmaankin jonkinlainen tunne, että nyt hän itse saattoi olla vaarassa. Hissin hiljaa huristessa läpi kerrosten ylöspäin, sanoi Krag hänelle:
"Rouvani, se olen minä."
Hän tunsi äänen ja kun hän katsoi portieria silmiin tunsi hän tämän itsekin.
Venakko kävi iloiseksi ja hänen kätensä etsi etsivän kättä.
"Olen läheisyydessänne", sanoi hän, "teidän ei tarvitse pelätä mitään."
Tuskin puoli tuntia sen jälkeen kuin Vera Lapudin oli saapunut hotelliin soi puhelin. Kysyttiin kreivinna Orloffia. Krag vastasi, että kreivinna kyllä oli hotellissa, mutta hän ei ottanut vastaan vielä puoleen tuntiin. Kysely tapahtui saksaksi ja Krag tunsi merimiespukuisen äänen. Tunnin kuluttua tulikin tämä ja kysyi kreivinnaa. Krag istui puolipimeässä portierikopissa ja saattoi, ilman ilmitulemisen pelkoa, vastata.
"Saatan teidät keskusteluhuoneeseen", sanoi hän, "ja menen kysymään jos kreivinna saattaa tulla alas."
Krag meni merimiespukuisen perässä rappuja ylös ja aukaistessaan ovea piti hän varansa ja asettui hämärään. Merimiespukuinen ei katsonut häneen. Kun he tulivat sisälle, kysyi Krag, kenenkä hän saa ilmoittaa ja kumarsi samalla hyvin syvään peittääkseen kasvojaan. Miehet olivat kahdenkesken.
Merimiespukuinen ei vastannut heti. Krag katsoi ylös. Samalla hetkellä ymmärsi etsivä, että hänet oli tunnettu. Venäläinen meni häntä lähemmäksi, hymyillen purevasti, vaan ei epäystävällisesti.
"Nimeni", mutisi hän ajatuksissaan, "nimeni…"
Tultuaan aivan etsivän luokse, katsoi hän tätä suoraan silmiin:
"Minä en ymmärrä teitä", vastasi hän, "mutta tunnen teidät: provokaattori!"
"Miksi kutsutte minua provokaattoriksi?"
"Selitän sen muutamin sanoin. Te luulette järkähtämättömästi, että minä olen Müllerin murhaaja. Uskotte, että minä olen murhannut Müllerin, siksi, että olen venäläinen ja että hänen urkkiatoimintansa on vahingoittanut synnyinmaatani. Myönnän vielä kerran, että minä ilman pienimpiäkään omantunnon vaivoja tuntisin todellista nautintoa, saadessani raivata pois tieltä sellaisen vahinkoeläimen kun Müller. Mutta sellaisesta myönnytyksestä tunnustukseen on pitkä askel. Te tiedätte edelleen, että minä en koskaan ota sellaista askelta. Te ette voi hankkia todisteita minua vastaan. Vaan sittenkään ette tyydy merkitsemään Müllerin murhaa niiden salaperäisten ja selvittämättömien tapahtumien joukkoon, joita tapahtuu mailmansodan taistelujen varjossa. Siksi olette laskenut, että minä jonkin ajattelemattoman teon kautta paljastaisin itseni. Se on se, jota minä kutsun provokationiksi. Muuten olette kai ymmärtänyt, että minulla ei ole mitään rikollisia aikeita Vera Lapudin raukkaa kohtaan."
"Kyllä olen, eversti Lapudin", vastasi Krag.
Toista värisytti.
"Saatanko luottaa teihin?" kysyi hän, tarttuen Kragin käteen. "Olette arvannut oikein", sanoi venäläinen, "minä olen eversti Lapudin ja Vera on vaimoni. Minä en kaatunut Tannenbergissä vaan jouduin vangiksi. Kukaan ei ole kuullut minusta mitään. Kuukausi takaperin onnistui minun paeta ja olin matkalla kotiin Kristianian kautta, kun venäläisiltä ystäviltäni sain kuulla, kuinka tunnottomat roistot olivat saaneet vaimoni sekotetuksi tähän hirvittävään juttuun. — Kukaan ei voi estää minua matkustamasta täältä. Kukaan ei voi myöskään estää minua ottamasta vaimoani mukanani."
"Minä menen hakemaan vaimoanne", sanoi Krag.
* * * * *
Kuukausi tämän jälkeen sai Krag Pietarissa leimatun kirjeen. Se oli nimetön, mutta Krag ei hetkeäkään epäillyt kuka oli lähettäjä. Kirje kuului:
"Kunnioitettava Herra —
Tarvitseeko minun sanoa teille, että minä olin murhaaja. Sillä pelastin vaimoni hengen ja kunnian ja tunnoton roisto on saanut rangaistuksensa. Pitäkää tikari muistona. Menen jälleen sotaan, mutta nimeni ei enää ole Lapudin. Älkää etsikö minua."