III.
"Vain tästä kirjasta löydät pelastuksen."
Kapteeni loi pikaisen, kysyvän silmäyksen salapoliisiin.
"Mitä nyt tapahtuu?" ajatteli hän. "Jos tuo raukka tuntee Asbjörn Kragin, onko hänellä tarpeeksi itsensähillitsemiskykyä ollakseen ilmaisematta itseään. Ellei hän tunne Kragia, joka on uskottavinta, miten Asbjörn Krag siinä tapauksessa voi jättää hänelle ne kapineet, jotka auttavat häntä pakenemaan?"
Harald Vik tuijotti tylsänä ja välinpitämättömänä tulijoita. Asbjörn
Krag näki, että kärsimys oli jo lyönyt leimansa hänen kasvoihinsa.
"Tämä on yksi niistä viidestä vangitusta", selitti vankilanjohtaja.
Kristianialainen salapoliisi nyökkäsi ja katsoi kelloaan.
Kapteeni huomasi, että Krag piti kelloa kauan kädessään. Se oli iso kaksikuorinen kultakello, jossa oli joitakin merkillisiä kaiverruksia. Kapteenia kummastuttivat suuresti Kragin kellolla tekemät liikkeet, mutta kun hänen silmänsä sattuivat Harald Vikiin, ymmärsi hän heti kaiken. Onneton tuijotti kuin noiduttuna kelloon muutamia sekunteja, ja hänen kasvonsa kuvastivat mitä suurinta kummastusta. Mutta kummastelua kesti vain muutaman sekunnin. Sitten hän oli taas yhtä tylsä ja välinpitämätön. Kapteeni ymmärsi, että salapoliisi ilmaisi vangille kellon avulla keitä he olivat. Johtaja ei ollut huomannut tätä välinäytöstä. Hän arveli nähtävästi, että "ylhäinen matkustaja" ottaessaan kellonsa esille ainoastaan tahtoi osoittaa, ettei hän enää voinut uhrata kallista aikaansa "Mustan tähden" tarkastelulle. Kapteeni siunasi mielessään Harald Vikiä siitä, että hän ratkaisevassa silmänräpäyksessä oli osoittanut itsensähillitsemiskykyä.
"Ylhäinen matkustaja" lausui sitten muutamia lohduttavia sanoja salaliittolaiselle. Hän johtui siten pian puhumaan uskonnosta, ja sekä johtaja että kapteeni kuuntelivat hartaina. Krag oli ylipäänsä koko keskustelun aikana vankien kanssa puhunut Raamatusta ja uskonnosta — mikä sangen suuresti ihmetytti kapteenia — mutta nyt hän ymmärsi, että tämä kaikki sisältyi Kragin suunnitelmaan. Jokaisella vangilla oli Raamattu kopissaan, siis myöskin Harald Vikillä.
Krag meni vankilakopin pöydän luo ja nosti kirjaa, joka oli sangen suuri.
"Teille, nuori, harhaanjoutunut ihminen", sanoi "ylhäinen matkustaja" sydämellisellä äänellä, "on minulla raamatunlause, joka luullakseni on lohduttava teitä yksinäisessä, hyljätyssä, epätoivoisessa tilassanne".
Asbjörn Krag tunnusteli taskujaan ja mutisi puoliääneen:
"Mihinkä ihmeeseen olen hukannut silmälasini." Vihdoin hän löysi silmälasinsa, jotka hän asetti silmilleen varsin arvokkaasti, alkaen sitten lukea raamatunlausetta. Kapteeni ymmärsi, että nyt oli hetki käsissä, jolloin hänkin voisi olla hyödyksi.
Krag seisoi ristikkoikkunan luona selkä valoa vasten ja suuri kirja nostettuna silmien kohdalle, joten oli miltei mahdotonta, että muut läsnäolijat voisivat nähdä hänen kasvonsa. Hän luki heikolla, värisevällä äänellä.
Raamatunlause oli hyvin pitkä. Kapteeni ei voinut olla huomaamatta, että johtaja tukahdutti melkein huomaamattoman haukotuksen.
Kapteeni, joka tahtoi kääntää hänen huomionsa Kragista, kumartui hänen puoleensa sanoen:
"Tässä kopissa on kovin valoisaa."
Johtaja vastasi kohteliaasti hymyillen:
"Se johtuu siitä, että tämä koppi on niin korkealla. Täältä voi katsella kaupungin kattoja."
"Minäpä luulen", väitti kapteeni, "että vangit mieluummin tahtoisivat nähdä vilauksen sinisestä taivaasta".
Johtaja viittasi ulos.
"Voitte nähdä myöskin taivaan täältä", huomautti hän. "Tutkintovangeilla onkin itse asiassa enemmän mukavuuksia kuin tuomituilla."
Nyt oli Krag lopettanut lukemisen ja hitaasti sulkenut kirjan. Hän ojensi sen vangille ja sanoi liikutetulla äänellä:
"Ota tämä kirja, harhaanjoutunut nuori mies, tutki sitä, pidä siitä lujasti kiinni. Vain tästä kirjasta voit löytää pelastuksen."
Harald Vik otti kirjan, ja saattoi huomata kuinka hän suorastaan puristi sitä, niin että hänen sormensa kävivät valkoisiksi.
Sitten Asbjörn Krag kääntyi äkkiä johtajan puoleen.
"Toivon", sanoi hän, "etten väsytä teitä pitkillä puheillani, joita pidän vangeille?"
"Ette ollenkaan", vastasi johtaja, "minua ilahduttaa, että teidän ylhäisyytenne huolehtii onnettomien henkisestäkin tilasta."
"Niin, sillä sehän on tärkeintä", sanoi "ylhäinen matkustaja" ja pisti silmälasinsa takaisin takintaskuun.
"Ei mikään ole sen tärkeämpää", vastasi johtaja vakavasti vieden vieraat käytävään ja edelleen seuraavaan koppiin.
Se oli johtajan, Crowburyn, koppi.
Tämä oli suurikasvuinen, raaka mies, joka vastaanotti sekä johtajan että "ylhäisen matkustajan" halveksumista osoittaen.
Kun Krag aikoi aloittaa tavanmukaiset saarnansa, keskeytti anarkisti hänet karkein haukkumasanoin. Krag hämmästyi tästä niin, että pudotti silmälasinsa ja loi sangen loukkaantuneen silmäyksen johtajaan, joka valitti tapausta, antaen Crowburylle vakavan ojennuksen. Hän huomautti vangille, että hänen vieraansa oli maailman tunnetuimpia henkilöitä.
Crowbury tuijotti "ylhäistä matkustajaa" uteliaana ja mutisi itsekseen, että juuri sellainen mies sopi mainiosti tikarin kärkeen.
"Ylhäinen matkustaja" peräytyi silmänräpäyksessä ovea kohti eikä rauhoittunut, ennenkuin kopin ovi oli suljettu hänen ja anarkistin välillä. Hän siveli harmaantuneita, aristokraattisia hiussuortuviaan ja sanoi:
"Sepä oli epämiellyttävä mies — — kauhea."
Johtaja pahoitteli tapausta ja tahtoi kuljettaa Kragia edelleen. Mutta nyt oli "ylhäinen matkustaja" tullut epävarmaksi.
"Ovatko nuo salaliittolaiset kaikki sellaisia — — Tarkoitan niin raakoja", änkytti hän, "niin vastaanottamattomia uskonnon lohdutukselle?"
"Ovat", vastasi johtaja, "he ovat jokseenkin paatuneita".
"Siinä tapauksessa", sanoi "ylhäinen matkustaja", "luulen että jätän koppivierailut tähän. Sentapaiset näyt vaikuttavat — kuinka sanoisinkaan — ne vaikuttavat suorastaan hämmentävästi minuun. Hepä ovat todella ikäviä ihmisiä — — Sitä paitsi on kello jo puoli viisi."
"Kuten teidän ylhäisyytenne haluaa", sanoi johtaja ja kumarsi.
"Niin, minä luulen todellakin", änkytti Krag viivytellen.
Johtaja oli itsekin puolittain iloinen siitä, että pitkä vaellus suunnattomassa vankilassa vihdoinkin oli loppunut. Hän saattoi Kragin vankilanportille, jossa auto yhä odotti. Siellä seisoi joukko virkamiehiä kuin paraatia varten asettuneina.
"Ylhäinen matkustaja" kiitti huomaavaisuudesta ja valitti, ettei hänellä ollut tilaisuutta käydä tervehtimässä herra johtajan perhettä. Krag ja kapteeni nousivat autoon, joka nopeasti suhahti liikkeelle. Johtaja seisoi paikallaan ja kumarsi vielä pölypilven keskellä. Sepä oli rakastettava mies.
"Museoon", huusi Krag. Auto kulki alaspäin muuatta sivukatua. Asbjörn Krag ei virkkanut sanaakaan matkalla, mutta hän pyyhkäisi monta kertaa hikeä otsaltaan nenäliinalla ja käsi vapisi hieman. Kapteeni ymmärsi, että nyt seurasi vastavaikutus suunnattoman jännityksen jälkeen. Krag tarvitsi muutaman minuutin levon. Mutta mitä hän aikoi tehdä museossa?
Neljännestunnin ajon jälkeen auto pysähtyi kauniin marmoripalatsin, valtion suuren kansallismuseon eteen, jonne oli kerätty suunnattomia aarteita. Krag kiiruhti ensimmäisenä ulos. Nyt hän oli taas joustava ja pirteä.
"En tarvitse teitä enää", sanoi hän kuljettajalle ja antoi hänelle setelin. "Menemme kotiin käytyämme museossa."
Kuljettaja kiitti runsaasta maksusta, ja hetken kuluttua oli suuri, vihreä auto kadonnut katuvilinään.
"Pitäisikö meidän nyt katsella museota?" kysyi kapteeni ihmeissään.
"Seuraa", vastasi Krag.
He kulkivat nopeasti usean suuren salin läpi. Tähän aikaan ei ollut paljoa väkeä. Tuskin ristinsielua. Siellä täällä seisoskeli uninen vahtimestari, ja joskus he tapasivat naismaalarin, joka kopioi vanhoja mestareita.
He saapuivat puolipimeään, autioon käytävään. Siellä Krag pysähtyi ja riisui peruukin ja harmahtavan poskiparran, hieraisi muutaman kerran kasvojaan nenäliinalla ja oli taas oma itsensä.
"Se vain oli tarkoitukseni", sanoi hän.
He tulivat jälleen kadulle takatietä. Taivas oli mennyt pilveen, ja näytti siltä, kuin rajuilma olisi tulossa. He ottivat ensimmäisen ajurin minkä käsiinsä saivat ja pyysivät nostamaan suojakatoksen pystyyn.
"Alabama-satamaan", huusi Krag.
Vaunuissa katoksen alla he saattoivat istua kenenkään näkemättä heitä. Kello kuusi he olivat laivalla jälleen. Siellä he tapasivat toisen perämiehen, joka odotti heitä kärsimättömänä.
Ennenkuin Asbjörn Krag aamupäivällä lähti laivasta, oli hän kapteenin pukeutuessa antanut määräyksen toiselle perämiehelle.
Salapoliisi kysyi nyt, oliko käskyä noudatettu.
"All right", vastasi toinen perämies.
Alhaalla kajuutassa hän näytti Kragille köysiportaat, jotka hän oli laittanut kuntoon sillä aikaa kuin he olivat poissa. Ne olivat tehdyt ohuista köysistä, mutta olivat erittäin vahvat.
"Kuinka pitkät?" kysyi Krag.
"Kuten sanoitte — kahdeksan metriä."
"Hyvä on."
Asbjörn Krag selitti nyt suunnitelmansa.
"Kuten kyllä ymmärrät", sanoi hän kapteenille, "on onneton maanmiehemme nyt saanut tiedon aikeesta. Kello kaksi yöllä hän on murtautunut vankikoppinsa ovesta."
"Jätitkö hänelle sorkkaraudat?"
"Annoin hänelle poran ja terässahan. Enempää ei hän tarvitse. Nämä esineet vedin taskustani silloin kun otin esille silmälasini, kuten kai muistat. Panin ne Raamatun lehtien väliin ja pyysin häntä pitämään kiinni kirjasta."
Kapteeni hymyili ja nyökkäsi.
"Mutta kun hän on tullut ulos kopista, mitä sitten?"
"Sitten hän tietää tarkalleen miten hänen on toimittava. Pistin kirjeenkin kirjan lehtien väliin. Tästä kirjeestä hän löytää vankilan pohjapiirustuksen, ja punainen viiva osoittaa tietä, jota myöten hänen on hiivittävä eteenpäin pimeydessä. Hänen on tultava määrätylle kohdalle ympärysmuurin luo, ja sieltä hän löytää sitten muurin yli heitetyt köysiportaat. Ne ovat nämä mainiot köysiportaat, jotka toinen perämies on laittanut kuntoon. Kuten näet, on niissä molemmissa päissä hakaset, joista ne voidaan kiinnittää. Ne voi helposti kiinnittää muuriin, joka sillä kohtaa on kovin epätasainen."
"Mutta kuinka saat köysitikkaat heitetyksi muurin ylitse?"
"Siitä pitää toinen perämies huolen. Tässä, katsos, on 'Mustan tähden' ja sen lähimmän ympäristön kartta. Juuri tällä kohtaa Winston Streetillä on Harald Vikin tultava muurin yli. Kadulla ei liiku öisin ollenkaan väkeä. Kammottavan naapurin takia on kadun varrella vain makasiineja ja kauppapuutarhoja eikä mitään asuinrakennuksia eikä kauppapuoteja. Ja sitä paitsi on pimeys meidän puolellamme. Onni suosii meitä, tänään on ilta pimeä, kuuletko, kuinka sade jo rapisee kattoikkunoita vasten. Kello puoli kaksi sammutetaan lyhdyt sillä kadulla. Kello kaksi kulkee toinen perämies ohitse ja heittää köysitikkaat muurin ylitse. Sillä aikaa me odottelemme 'New Holborn'issa, yöravintolassa, joka on noin viiden, kuuden minuutin matkan päässä Winston Streetiltä. Kaikki on ilmaistu Harald Vikille siinä kirjeessä. 'New Holborn'in edustalla odottelee todennäköisesti useita vaunuja. Pakolaisen on noustava kolmanteen vaunuun. Järjestän niin, että meidän vaunumme aina on kolmas".
"Se on erinomainen suunnitelma", sanoi kapteeni, "ja olisi synti, ellei se onnistuisi".
"Sen pitää onnistua", sanoi salapoliisi.
Kello puoli yksi yöllä olivat Asbjörn Krag ja kapteeni jälleen kaupungilla. Se oli merkillinen yö. Se oli pimeämpi kuin tavallisesti. Kaikki valot taistelivat tätä pimeyttä vastaan, joka vyöryi eteenpäin yhä paksumpina ja paksumpina möhkäleinä ja koetti tukahduttaa valon mustaan vaippaansa. Ei yhtään tähteä näkynyt taivaalla. Suunnattomat sumujoukot mahtoivat leijua kaupungin yllä, sillä tiheä sade virtasi maahan.
"New Holborn'in" yöravintolassa vietettiin iloista elämää. Mutta sekä Asbjörn Kragia että kapteenia kiinnitti vain ajatus siitä, mitä tapahtuva oli, niin ettei melu, loisto eikä musiikki ollenkaan tunkenut heidän tietoisuuteensa.
Kello kaksi tuli toinen perämies ilmoittamaan, että kaikki oli käynyt suunnitelmien mukaisesti. Ei elävää sielua ollut näkynyt kadulla silloin, kun hän oli heittänyt köysitikkaat muurin ylitse.
Kello puoli kolme herrat lähtivät ravintolasta ja istuutuivat vaunuihin. Silloin piti norjalaisen olla vapaa, jos kaikki oli käynyt hyvin.
He odottivat ylen jännittyneinä. Minuutit vierivät pitkinä kuin tunnit. Kello tuli kolme, vaunu toisensa jälkeen ajoi tiehensä. Kun kello läheni puolta neljää, alkoi Krag aavistaa pahaa.
Toinen perämies teki retken pitkin katua.
Neljänneksen kuluttua hän syöksyi takaisin. Hän hyppäsi nopeasti vaunuihin.
"Köysiportaat", kuiskasi hän, "köysiportaat ovat poissa!"
Kapteeni istui kuin kivettyneenä. Mutta Asbjörn Krag huusi rauhallisesti ajajalle:
"Alabama-satamaan!"
Tiellä hän virkkoi vain yhden sanan: "Epäonnistunut!" Ja hänen äänessään oli niin surullinen väre, että se viilsi kapteenin sydäntä.
Laivaan päästyä kapteeni valmistautui lähtöön. Koneissa oli jo täysi höyry. Kapteeni oli käynyt kovin hermostuneeksi.
"Luuletko", kysyi hän Kragilta, "että vankilanjohtaja on keksinyt näiden asiain olevan yhteydessä keskenään?"
"Ei", vastasi Krag, "ei vielä, mutta hän keksii sen kyllä. Pyysin Vikiä hävittämään kirjeen."
Kun laiva oli lähdössä satamasta, oli elämä juuri alkanut rantakaduilla. Pieni sanomalehtipoika toi juoksujalkaa aamulehtiä.
Asbjörn Krag huusi häntä laivarivin luo.
"Parasta lienee saada mukaan viimeiset uutiset, ennenkuin jätämme
Amerikan", mutisi hän.
Hän oli tuskin ehtinyt aukaista ensimmäisen lehden, kun hän jo kiivaasti huusi kapteenille:
"Pysähdytä! Jumalan tähden seisata laiva!"
Kone pysähdytettiin.
Kapteeni ryntäsi Kragin luo, joka liikutuksesta kalpeana ojensi lehden hänelle.
Keskellä etusivua oli paksuin kirjaimin painettuna:
"Yksi salaliittolaisista paennut!
"Juuri kun lehti on painoon menossa, kuulemme, että yksi salaliittolaisista, Harold Whigh, on tänä yönä karannut 'Mustasta tähdestä'. Hän on paennut muurin ylitse köysiportaitten avulla. Paon on täytynyt tapahtua kello kahdelta. Kello puoli kolme, vahdin tehdessä yökierrosta, oli hänen koppinsa ovi murrettu auki ja koppi tyhjä. Tarkempia tietoja puuttuu."
Kapteeni tuijotti ihmetyksen vallassa salapoliisia.
"Siis sittenkin", mutisi hän.
Krag nyökkäsi. Hän oli taasen täysin levollinen.
"On selvää", sanoi hän, "että pako on onnistunut! Mutta se on todella arvoitus, ettei pakolainen jo ole laivalla. Hän tietää tapaavansa meidät. Odottakaamme vielä tunti!"
He odottivat kello kuuteen asti.
Kello puoli seitsemän saapui uusia lehtiä laivalle. Se oli toinen painos. Siinä oli koko pako kuvattuna. Se oli selvästi päivän huomattavin tapaus. Muutamat otsikot kuuluivat tähän tapaan:
"Pako 'Mustasta tähdestä'. Vale-eksellenssi ja hänen sihteerinsä. Johtajaa vedetty nenästä."
Kapteeni alkoi jälleen käydä levottomaksi. Kello seitsemän aamulla laiva vihdoin lähti laiturista ja jätti sataman. Harald Vik ei ollut saapunut laivaan.
Asbjörn Krag seisoo laivan perässä ja tuijottaa kohti suurta kaupunkia, jossa aamuinen elämä nyt on herännyt. Suunnattomista kivikasarmeista tunkee kova hälinä taivasta kohti. Eteenpäin syöksyvät rautatiejunat käyvät ristiin silloilla, ja kadut kaikuvat satojen tuhansien raskaitten vaununpyörien alla. Aamu-usvassa kaupunki muistuttaa suunnatonta palorauniota, josta savu vielä nousee.
Asbjörn Krag jättää paikkansa ja menee kapteenin luo komentosillalle.
"Tänään", sanoo kristianialainen salapoliisi, "on elämäni tullut yhtä arvoitusta rikkaammaksi".
Ja tähän jätämme toistaiseksi Asbjörn Kragin, jonka tapaamme jälleen vasta Norjassa.
Palaamme norjalaisen Harald Vikin luo, jolla oli onni olla mukana merkillisimmässä seikkailussa mitä uudella ajalla on sattunut.