IV.
KAUNIS ANARKISTI.
"Ensinnäkin", sanoi Asbjörn Krag, "tiedättekö itävaltalaisten nimiä?"
"Toisen nimi on Bleib ja toisen Wilkens. Bleib on tilanomistaja ja mikäli voin ymmärtää hyvin rikas. Wilkens on hänen sihteerinsä. Molemmat saapuivat mannermaajunassa kello kolme iltapäivällä. He ajoivat ajurilla hotelli Europaan. Niin pian kuin he olivat saapuneet, huomasin heti että tilanomistaja Bleib hyvin tunsi hotellin, vaikk'en minä voi muistaa nähneeni häntä aikaisemmin."
"Miten sen huomasitte?" kysyi Asbjörn Krag.
"Hän pyysi kaksi eri huonetta, numerot 21 ja 22, toisessa kerroksessa kadun puolella. Nyt sattui kuitenkin niin, että nämä huoneet olivat käytännössä, joten minun täytyi ilmoittaa hänelle, että hänen oli mahdotonta saada niitä.
"'Siinä tapauksessa en halua asua täällä', sanoi hän. Kun nyt ei kuitenkaan ollut mikään 'sesonki', emme me halunneet päästää luotamme niin hienoja vieraita kuin nämä näyttivät olevan. Minä menin siis niiden vieraiden luo, joilla oli nuo molemmat huoneet, ja pyysin heitä muuttamaan kahteen muuhun huoneeseen. Käytin tekosyynä sitä, että herra Bleib ja hänen sihteerinsä jo kauan sitten olivat tilanneet huoneet.
"Sillä tavoin saivat molemmat itävaltalaiset asua missä halusivat, ja herra Bleib kiitti minua avusta.
"Tavarat kannettiin huoneisiin. Niitä ei näyttänyt olevan erittäin paljoa. Molemmat bassoviulut ja torvi herättivät heti huomiotani.
"Herra Bleib antoi minun ymmärtää, että hän oli intohimoinen bassoviulun soittaja ja että hänen täytyi harjoittaa sitä tunnin verta joka päivä. Minä saisin määrätä, milloin katsoin ajan sopivimmaksi.
"Koetin turhaan selittää hänelle, että niin hyvin bassoviulun soittaminen kuin torven puhaltaminen häiritsisi muita vieraita, mutta silloin hän alkoi taas puhua muuttamisesta.
"Miltei olin taipuvainen antamaan noiden kiusallisten vieraiden mennä menojaan, mutta samalla ajattelin, että jos on sanonut A:n, pitää myöskin sanoa B.
"Sitäpaitsi katosivat kaikki epäilykset, kun itävaltalainen selitti, että hän mielellään maksoi huoneista kaksinkertaisen vuokran.
"Sen lisäksi tuli, että tänä aikana ei ollut juuri paljon vieraita. Minä määräsin siis, että he saisivat pitää soitannolliset harjoituksensa puoli kahden ja puoli kolmen välillä päivällä. Tuona aikana olisi soittaminen vähimmin haitallista.
"Nyt ovat molemmat herrat pitäneet soittoharjoituksiaan koko viikon. Aluksi se ei tuntunut niinkään pahalta, mutta nyt olen väsynyt soittoon. Se on miltei sietämätöntä. Sen lisäksi ovat hotellin muut vieraat alkaneet valittaa…"
"Mutta eikö tuo melu keskiviikkona loppunut?" kysyi Asbjörn Krag.
"Silloinhan näitte bassoviulun viimeksi?"
"Kaukana siitä. Olenhan jo sanonut, että itävaltalaisilla oli mukanaan kaksi bassoviulua. Keskiviikkoiltana näin, että sihteeri, herra Wilkens tuli huoneestaan raahaten bassoviulua."
"Raahaten?"
"Niin, raahaten. En ole milloinkaan luullut että bassoviulu voisi olla niin raskas. Hän meni kadulle se mukanaan. Puoli tuntia myöhemmin hän tuli taas kotiin ja silloin ei hänellä ollut viulua.
"Kysyin häneltä, mihin hän oli jättänyt soittokoneen. Sen sijaan, että olisi vastannut, teki hän minulle puolestaan kysymyksen: 'Sanokaa minulle herra ovenvartija, onko soittokoneiden ja eritoten bassoviulujen rakenne teille tunnettu?'
"'Ei vähääkään', vastasin minä.
"'No', jatkoi hän, 'silloinhan ette paljoa kostu jos ilmoitan, että sointisävy on särkynyt ja että G-kieli on mennyt poikki'."
(Molemmat salapoliisit tulivat hyvin iloisiksi.)
"'Ei', vastasin, 'siitä en juuri viisastu'.
"'Sen uskon', vastasi itävaltalainen. 'Niin, bassoviulu on lähetetty korjattavaksi. On hyvin tärkeätä saada sointisävy kuntoon.'
"Torstaina, perjantaina ja tänään ovat itävaltalaiset soittaneet varaviulua. Mikäli voin ymmärtää, soittaa tilanomistaja itse viulua, kun taas sihteeri käsittelee torvea."
"Oletteko milloinkaan saanut tilaisuutta olla läsnä jossakin herrojen harjoituksessa?"
"En, he ovat hyvin varuillaan pitääkseen kaikki asiaankuulumattomat loitolla."
Asbjörn Krag hymyili.
"Onhan olemassa avaimenreikä", sanoi hän.
"Kyllä", vastasi ovenvartija, "olenkin tutkinut avaimenreikää, mutta tuloksetta. Osoittautui näet, että itävaltalaiset ovat tukkineet avaimenreiän. — Kun havaitsin sen, päätin kääntyä teidän puoleenne, herra salapoliisi. Suljetut avaimenreiät ovat aina epäilyttäviä. Sitäpaitsi on itävaltalaisten esiintyminen ylipäänsä tuntunut minusta kummalliselta. Heillä ei näytä olevan mitään asioimistoimia, eivätkä he välitä kaupungin tai sen ympäristöjen katselemisesta. Näyttää miltei siltä, kuin he olisivat matkustaneet aina Wienistä asti tänne saakka suututtaakseen hotelli Europan ovenvartijaa bassoviulullaan ja torvellaan…"
"Se on aivan käsittämätöntä…"
"No entä lasku?" kysyi Krag. "Miten mahtaa olla sen maksamisen laita?"
"Sitähän minäkin pelkäsin alussa, mutta siinä suhteessa ei ole mitään hätää. Kun tänään esitettiin lasku koko viikolta, maksoi herra Bleib heti välittämättä edes katsoa oliko se oikea. Sitäpaitsi antoi hän laskun tuojalle runsaasti juomarahoja. Mutta päätin joka tapauksessa etsiä teidät, herra Krag, ja varoittaa teitä, mutta en odottanut tapaavani sihteerin bassoviulua täällä — ja lisäksi tuollaisessa kunnossa."
"Sen voin aivan hyvin ymmärtää. Kiitän teitä antamistanne tiedoista. Menkää nyt takaisin hotelliin, niin tulen perästä tutkiakseni tilannetta lähemmin."
Ovenvartija meni ovelle.
"Mutta eräs asia täytyy teidän luvata minulle", sanoi Krag.
"Ja se on?"
"Ette saa kenellekään ilmaista mitään huomioistanne, joita olette tehnyt itävaltalaisista. Ja ennen kaikkea: älkää antako näiden tietää, että teillä on epäluuloja heitä kohtaan."
"Luonnollisesti en."
"Kiitos, nyt voitte mennä."
Kun ovenvartija oli mennyt, sanoi Harald Brede:
"Minä puolestani luulen, että itävaltalaiset aivan yksinkertaisesti ovat hulluja."
"Ja minä olen vakuutettu, että he ovat aivan täysijärkisiä. Heidän toiminnassaan on huomattavissa eräänlaista logiikkaa. — He tulevat Kristianiaan päämääränään vuokrata huoneet numero 21 ja 22 hotelli Europasta. Minkätähden? — He pitävät joka päivä tunnin pirullista meteliä. Miksi? Tuskinpa huvin vuoksi. He sahaavat reiän hotellin seinään. Mitä varten? — Tässä jutussa on koko joukko salaperäisyyttä. Luulen, että siihen kätkeytyy joku arvoitus. Niin, rakas Harald Brede, nyt olemme vihdoinkin saaneet työtä…"
Harald Brede aikoi juuri vastata, kun ovi äkkiä avautui ja salapoliisipäällikkö astui sisään. Hänellä oli muutamia papereja kädessä.
"Herrat", sanoi hän, "tuon teille tärkeän tiedon. Olette luonnollisesti nähneet sanomalehdissä, että Baijerin prinssiä Friedrichiä odotetaan Kristianiaan lähipäivinä."
Molemmat salapoliisit olivat kyllä sen lukeneet.
"Ja tämän johdosta", jatkoi salapoliisipäällikkö, "olen saanut nämä kirjeet ministeriöstä. — Ensimmäisessä ilmoitetaan päivä ja tunti, jolloin prinssi saapuu Kristianiaan, ja meitä muistutetaan ryhtymään kaikkiin niihin toimenpiteisiin, jotka ovat tavallisia ulkomaisten ruhtinasten vieraillessa. Mutta sen ohessa lähetetään meille Münchenistä ihastuttavan nuoren naisen valokuva ja seuraava huomautus:
"'Mikäli olemme saaneet tietää, pitäisi nuoren entisen näyttelijättären, Rosa Brennerin, oleskella Kristianiassa samaan aikaan kuin prinssi. Pyydämme Teitä tarkasti pitämään mainittua naista silmällä. On erittäin tärkeätä, ettei hän millään tavalla joudu ikävyyksiin, vaikkakin jokaista hänen askeltaan on vakoiltava. Olisimme Teille kiitolliset, jos antaisitte meille yksityiskohtaisia tietoja hänen oleskelustaan Kristianiassa.'"
"Pieni naisanarkisti siis", virkkoi Harald Brede innostuneena, "sehän kuulostaa aivan suurenmoiselta."
Salapoliisipäällikkö pani asiapaperit ja valokuvan pöydälle ja jätti konttorin samalla lausuen, ettei tuntenut ketään muuta, jolle hän turvallisemmin voisi uskoa tämän arkaluontoisen tehtävän.
Valokuva esitti nuorta, erittäin kaunista naista, jolla oli suuret, uneksivat silmät.
"Hänhän näyttää enkeliltä eikä rikolliselta", sanoi Harald Brede.
"Miltei kaikki naisanarkistit ovat kauniita", vastasi Asbjörn Krag, "heissä on jotakin mielikuvituksellisen haaveellista. — No niin", jatkoi hän, "kunnes kaunis Rosa saapuu, voimme ottaa urakallemme herrat bassoviulunsoittajat."
Hän otti hattunsa.
"Kello kolmelta tulee juna", sanoi hän virkaveljelleen, "tahtoisitko varmuuden vuoksi mennä rautatieasemalle siltä varalta, että tuo nainen tulisi, jolla aikaa minä tarkastan hiukan hotellia ja käyn tervehtimässä ystävääni ovenvartijaa."
Harald Brede suostui ehdotukseen, ja Asbjörn Krag lähti.
Kun hän tuli ovenvartijan huoneeseen, kuuli hän ihmeekseen äkkiä kaukaista parkumista jostakin hotellin ylemmistä kerroksista. Se kuulosti ikäänkuin lapsen kirkunalta.
"Eikö nyt tuollaisesta voi joutua epätoivoon", sanoi ovenvartija ja ravisti alakuloisena päätään. "Se on sihteeri, joka harjoittelee torvellaan."
Asbjörn Krag meni toiseen kerrokseen ja pysähtyi numero 21:n oven kohdalle. Hänen täytyi tunnustaa, ettei itävaltalaisen torvensoitto läheltä kuulunut niin hirveältä. Hän osasi joka tapauksessa soittaa.
Niin pian kuin torvisoolo oli tauonnut, aloitti bassoviulu esityksensä.
Sen ääni kuului jylhemmältä.
Melu, minkä nämä molemmat soittokoneet saivat aikaan, oli sangen vahva.
Asbjörn Krag kumartui ovea kohti ja kuunteli, saadakseen selville
kuuluisiko mahdollisesti jotain muuta ääntä kuin tuo hirveä musiikki.
Hän seisoi ja kuunteli kauan.
Sen jälkeen hän tarttui ovenvartijaa käsivarteen ja seurasi häntä hänen huoneeseensa.
"Kuulkaahan nyt", lausui hän, "asuuko ketään noiden sukkelain soittoniekkain huoneen vieressä?"
"Ei, ei vielä!"
"Silloin on kenties viereinen huone tilattu? Onko sen numero 23?"
"Ei", vastasi ovenvartija, "tilattu on se pieni, kaunis huoneisto, jonka vastapäätä itävaltalaisten huoneet ovat."
"Vai niin! Kokonainen huoneisto! Kuinka monta huonetta siinä on?"
"Kolme huonetta, salonki ja kaksi makuuhuonetta. Salonki on keskellä."
"Miten kauan on siitä, kun huoneet tilattiin?"
"Ei täyttä kahta viikkoa", vastasi ovenvartija.
"Ja kuka tilasi ne?"
"Eräs pari Münchenistä. Veli ja sisar."
Asbjörn Krag kävi vähitellen tarkkaavaiseksi.
"Eräs pari Münchenistä", sanoi hän, "mikä on heidän nimensä?"
Ovenvartija vastasi:
"Herran nimi on Fritz Brenner ja naisen Rosa Brenner…"
Salapoliisi säpsähti.
"Anarkisti", mumisi hän itsekseen.