V.

ENSIMMÄISET TURISTIT.

Samassa silmänräpäyksessä ajoivat kahdet vaunut hotellin pääsisäänkäytävän eteen, ja ovenvartijalle tuli kiire.

"Mannermaajuna on saapunut", sanoi hän, "täytyy heti ryhtyä toimeen."

Useampia vieraita saapui.

Asbjörn Krag seisoi sisäänkäytävällä välinpitämättömän näköisenä ja kädet selän takana, kuin joku hotellin vieras.

Kadun toisella puolella hän näki kummastuksekseen Harald Breden, joka nousi ajurin rattailta ja meni sisälle läheiseen puotiin.

"Nyt on tullut kaupunkiin joku, jota hän tahtoo pitää silmällä. Se on tuskin kukaan muu kuin tuo pieni, kaunis anarkisti."

Ja aivan oikein. Toisesta vaunusta nousi nuori, kaunis pari. Herralla oli yllään matkapuku ja kiikari keltaisessa nahkaremmissä olkapäällä.

Naisen Asbjörn Krag tunsi valokuvasta. Se ei ollut kukaan muu kuin anarkisti, entinen näyttelijätär Rosa Brenner.

Ovenvartija kumarsi syvään ylhäiselle parille.

"Ovatko huoneeni kunnossa?" kuuli hän naisen kysyvän saksaksi.

"Kyllä, neiti", vastasi ovenvartija, "huoneet ovat täysin kunnossa."

Hän riensi edellä ja ohjasi heidät pieneen, kauniiseen toisen kerroksen huoneeseen.

Nyt olivat itävaltalaiset lakanneet soittamasta.

Asbjörn Krag kulki viistoon kadun poikki puotiin, mihin hänen virkatoverinsa Harald Brede oli mennyt sisälle. Se oli hedelmäliike. Krag tapasi todella ystävänsä siellä. Brede seisoi hyvin tyynenä ikkunan ääressä ja pureskeli viinirypäleitä.

"Nyt olemme siis päässeet käsiksi seikkailuun", puheli Krag, kun he olivat tulleet kadulle.

"Seikkailuun? Minä en ainakaan vielä saata nähdä, että on kysymys mistään seikkailusta."

"On, epäilemättä. Olen tehnyt keksinnön."

"Ja mitä sinä olet keksinyt?"

"Että on olemassa yhdysside bassoviulun ja kauniin anarkistin välillä."

"Uskomatonta", virkkoi Harald Brede. "Tuolla naurettavalla bassoviulujutulla ja pienen anarkistin traagillisella kohtalollako olisi muka yhteyttä! Sinun on myönnettävä, että se on mahdotonta."

"Mutta usein onkin vain kukonaskel vakavan ja naurettavan välillä", vastasi Asbjörn Krag. "Tässähän on ravintola. Asettukaamme täällä johonkin nurkkaan, niin selitän asian sinulle."

Kun he olivat saaneet kumpikin lasinsa, aloitti Asbjörn Krag:

"Ensinnäkin hylkään mahdollisuuden, että itävaltalaiset olisivat mielenvikaisia."

"Sitä ei sinun tule tehdä liian pikaisesti."

"Teen sen kaikesta huolimatta. Mielenvikaiset eivät koskaan keksi sellaisia hullutuksia, joilla nämä herrat huvittelevat itseään. Siis: itävaltalaiset ovat täysin normaaleja. He ovat mikäli ymmärrän hyvinkin viisaita, jopa älykkäitä."

"Merkillistä älykkyyttä!"

"Kaikenkaikkiaan minulle selvisi heti, että viisaat ihmiset eivät ryhdy niin suureen puuhaan hotellissa ilman että heillä on joku tarkoitus. — Ensinnäkin muistui mieleeni, että he tahtoivat asua määrätyissä huoneissa, joiden numerot he tiesivät, vaikk'eivät koskaan ennen olleet hotellissa asuneet. Heillä oli siis jotakin etua näissä huoneissa asumisesta, mutta mitä? — Nyt olen saanut selville, että tuo kaunis anarkisti, joksi häntä sanomme, on jo kaksi viikkoa sitten oleskeluansa varten Kristianiassa tilannut pienen, komean kolmen huoneen huoneiston. Itävaltalaisten huoneet erottaa tästä huoneistosta vain seinä."

Harald Brede heristi nyt korviaan.

"Ymmärrän, mihin tahdot pyrkiä", sanoi hän. "Arvelet että itävaltalaiset ovat valinneet nuo huoneet määrätyssä tarkoituksessa."

"Niin."

"Mutta missä tarkoituksessa?"

"Luultavasti vakoillakseen kaunista anarkistia."

"Siis eivät itävaltalaiset olisi soittotaiteilijoita, vaan poliisiurkkijoita?"

"Se ei ole juuri luultavaa", keskeytti Asbjörn Krag. "Poliisiurkkijain ei todellakaan olisi tarvinnut käyttää sellaisia kiertoteitä saadakseen tilaisuuden vakoilla tuota kaunista naista."

"Mutta elleivät he ole poliisiurkkijoita", sanoi Harald Brede, "niin en voi käsittää, mikä heitä voisi kannustaa anarkistia urkkimaan."

"Silloin et ajattele, kuinka anarkistit ja kaikki vallankumoukselliset työskentelevät. He ovat toveriensa alituisen valvonnan alaisina. He pitävät toisiaan silmällä. Toistaiseksi olen siinä käsityksessä, että itävaltalaiset myöskin ovat anarkisteja. Luulen, että neiti Brenner on tullut Kristianiaan erikoisessa tarkoituksessa, mahdollisesti murhatakseen nuoren prinssin. Ettei hän voisi pelata kaksoispeliä, ovat he lähettäneet molemmat itävaltalaiset Kristianiaan valvomaan häntä."

Harald Brede tuumi hetken.

"Minä edellytän, että loppupäätelmäsi ovat oikeat", sanoi hän, "ne tuntuvat ainakin hyvin todenmukaisilta. Mutta kuinka voit selittää tuon naurettavan musiikin, pasuunansoittamisen ja bassoviulun poruuttamisen?"

"Jos ajattelet bassoviulusta tekemiämme löytöjä, niin on siinä kyllä selitystä."

"Tekemiämme löytöjä? Nehän supistuivat aikamoiseen annokseen merenpohjasavea, isoon kiveen ja joukkoon puupalasia."

"Kiven voimme jättää pois laskuista", sanoi Asbjörn Krag, "se on pantu sinne vain painolastiksi. Savi ei myöskään näyttele mitään osaa. Mutta puupalaset! Ne olivat verrattain suuret ja lisäksi maalatut samalla maalilla kuin hotellihuoneen seinät. Jopa väitti ovenvartija, kuten muistat, että hän tunsi panelin eräässä noista puupalasista. Minusta näyttää senvuoksi enemmän kuin luultavalta, että nämä puupalaset ovat aivan yksinkertaisesti sahatut itävaltalaisten huoneen seinästä — juuri sen huoneen, joka on seinätyksin anarkistin huoneiston kanssa. Minua ei ihmetyttäisi, jos seinästä olisi sahattu pois kokonainen suuri kappale, niin että on aukko esim. vaatekaapin takana. Naisen huoneessa salaa aukon seinäpaperi, jota ei luonnollisesti ole otettu pois. Sillä tavalla voivat itävaltalaiset kuulla kaiken, mitä tapahtuu hänen huoneessaan ja kenties tunkeutua sinne sisälle, jos niin tarvittaisiin."

"Mutta kuinka he ovat voineet saada aukon seinään huomiota herättämättä?" virkkoi Harald Brede. "Heidänhän täytyi joka tapauksessa sahata, murtaa ja hakata aukkoa."

"Siinä meillä on juuri selitys tuohon naurettavaan musiikkiin, jota muutoin tämän jälkeen en pidä ollenkaan naurettavana. Vieväthän sekä torvi että bassoviulu korviasärkevällä melullaan miltei kuulon läheisyydessä olevilta. Mikäli ovenvartija on kertonut, on itävaltalaisilla sitäpaitsi mukanaan pieni rumpu, ja heidän tarkoituksensa oli varmaankin käyttää sitäkin. Eikö sinusta tunnu merkilliseltä, että molemmat herrat käyttävät vain niin meluavia soittokoneita?"

"Minä arvelen sen juuri osoittavan, etteivät kaikki ruuvit heidän päässään ole paikoillaan."

"Sitä se ei osoita, vaan molemmat herrat ovat käyttäneet soittokoneiden hirmuista melua ainoastaan vaimentaakseen ne äänet, joita he itse olivat pakotetut aikaansaamaan murtaessaan aukkoa seinään."

Harald Brede tuijotti virkaveljeensä ja huokasi.

"Näyttää siltä, kuin sinä sittenkin olisit oikeassa", sanoi hän.

"Lopuksi on rikkisahatusta seinästä tullut aivan liian paljon puupalasia. He eivät ole voineet piilottaa kaikkea huoneistoonsa eivätkä matkatavaroihinsa. He ovat aivan yksinkertaisesti olleet pakotettuja viemään pois rojua. Sen vuoksi he panivat kaikki nuo epämieluisat esineet ynnä kiven bassoviuluun ja heittivät ne yhdessä mereen. Siten onnistui heidän poistaa roju herättämättä ovenvartijan epäluuloja. — Jos minun luuloni ovat oikeat", päätti Asbjörn Krag, "on kaunis neiti Rosa Brenner tullut tänne Kristianiaan jollekin salaperäiselle asialle. Ja kun hänen toverinsa Saksassa eivät voi luottaa häneen, ovat he lähettäneet kaksi vakoojaa — itävaltalaiset — valvomaan häntä. On siis selvää, että meidän tarkkaavaisuutemme täytyy kohdistua yhtä paljon itävaltalaisiin kuin tuohon viehättävään naiseen."

Molemmat salapoliisit palasivat poliisiasemalle.

Siellä he kohtasivat salapoliisipäällikön.

"No niin, oli hyvä, että tulitte", sanoi hän. "Katsokaahan, tässä on minulla uusi sähkösanoma."

Hän antoi sähkösanoman Asbjörn Kragille, joka luki:

"Prinssin matkaa Kristianiaan on kiirehditty. Hän matkustaa
Norjan pääkaupunkiin huomenna iltapäiväjunassa. Huomaa kirje." —

"Siis matkasuunnitelman äkillinen muutos", sanoi Asbjörn Krag. "Se tuskin merkitsee muuta kuin että prinssi pelkää. Niin tekevät ruhtinaalliset henkilöt aina kun he epäilevät murhayritystä. No niin, nythän olemme jo päässeet selville prinssin vihollisista, niin että siihen nähden ei matkasuunnitelman muutto merkitse mitään."

Molemmat salapoliisit istuivat sen jälkeen puoli tuntia keskustellen tilanteesta, kun yht'äkkiä eräs konstaapeli uudelleen ilmoitti hotelli Europan ovenvartijan saapumisesta, ja seuraavassa silmänräpäyksessä astui tuo kunnon mies sisälle.

"Katsopas vain! Miten voivat kaunis neiti Brenner ja molemmat soittoaharrastavat itävaltalaiset?" kysyi Asbjörn Krag.

"Aivan erinomaisesti", vastasi ovenvartija. "Niin pian kuin neiti Brenner ja hänen veljensä olivat muuttaneet huoneisiinsa, huomautin minä itävaltalaisille, että heidän oli lopetettava soittonsa vastaiseksi. Elleivät he tahtoisi siihen tyytyä, olisi parasta, että molemmat heti muuttaisivat hotellista."

"Ja mitä he vastasivat? He eivät luonnollisesti tahtoneet muuttaa?"

"Eivät, he halusivat mieluummin jäädä paikoilleen. He olivat sovinnollisempia kuin luulinkaan. He sanoivat, että jos asian laita on niin, tahtoivat he mieluummin lopettaa harjoituksensa. Ja muuten, sanoi sihteeri, eivät he kuitenkaan voisi aloittaa uudelleen, ennenkuin viulun häiriintynyt sointisävy oli korjattu."

Harald Brede naurahti.

"Noissa anarkisteissa on ainakin huumoria", mutisi hän.

"Kuuluuko muuten mitään uutta?" kysyi Asbjörn Krag. "Minkä vaikutuksen olette saanut neiti Brenneristä ja hänen veljestään?"

"He ovat", lausui ovenvartija, joka selvästi tuumi, ettei ollenkaan voinut olla puhetta heidän sekoittamisestaan itävaltalaisiin puuhiin, — "erinomaista ja rakastettavaa väkeä. Erittäinkin veli on hyvin kohtelias ja puhelias. Hän kysyi minulta miltei heti, oliko tilaisuutta lyhyihin, virkistäviin huvimatkoihin kaupungin ympäristössä, ja minä mainitsin silloin Krokklevenin ja näytin hänelle valokuvan kuninkaan näköalapaikasta. Hän tuli heti hyvin innostuneeksi ja kutsui kohta sisarensa.

"'Sinne meidän täytyy matkustaa', sanoi hän. 'Itse rakas Rosa voit valokuvasta nähdä miten kaunista siellä on.'

"Myöskin neiti Rosa ihastui viehättävään maisemaan, ja he sopivat siitä, että matkustaisivat sinne ensi maanantaina, s.o. ylihuomenna."

Brede ja Krag vaihtoivat silmäyksiä.

"Siis sinä päivänä, jolloin prinssi saapuu", mutisi Asbjörn Krag.

Sitten lausui hän ääneensä:

"Missä tämä puhelu tapahtui? Ovenvartijahuoneessako?"

"Ei, kuinka voitte luulla jotakin sellaista… Ei, me puhelimme hotellin lukusalissa."

"Olitteko yksin uusien vieraiden kanssa?"

"En, toinen itävaltalaisista oli myöskin huoneessa, mutta hän istui niin kaukana ja oli niin syventynyt sanomalehteen, että hänen oli mahdotonta kuulla mitään. Hän muuten myöskin aikoo Krokklevenille — varsinaisesti juuri siitä tulinkin tänne teille puhumaan."

"Matkustaako hän yksinään?"

"Ei, tilanomistaja seuraa mukana."

"Huvimatka", mutisi salapoliisi. "Ja se herättää epäilyksiä… Kuinka saitte siitä tietää?"

"Sihteeri tuli aivan äskettäin minun luokseni ja kysyi, olinko tilannut ne vaunut.

"'Vaunut', hämmästyin minä. 'En minä ole kuullut puhuttavan mistään vaunuista.'

"'Varmasti', vastasi hän, vaikkakin hiukan hapuillen. 'Minähän olen tilannut vaunut Ringerikeen. Vai olisiko mahdollista, että olen unohtanut sen…? No niin, eihän vieläkään ole liian myöhä. Tahdotteko siis tilata vaunut kello viideksi Sandvikin asemalle?'

"'Kyllä', vastasin, 'sen teen mielelläni'. Ja nyt olen tilannut vaunut Sandvikiin. Herrat ovat jo matkustaneet junassa Kristianiasta. Vaunut ovat Sandvikissa."

"Milloin sihteeri puhui vaunuista?" kysyi Asbjörn Krag. "Oliko se sen jälkeen kuin te olitte puhellut Brenner-sisarusten kanssa?"

"Kyllä, se oli heti sen jälkeen."

"Eivätkö itävaltalaiset maininneet mitään siitä, että hekin aikoivat poiketa Krokklevenille?"

"Eivät, se olin minä, joka puhuin siitä."

"Kuinka sitten?"

"Kun sihteeri, herra Wilkens, mainitsi, että he aikoivat käydä katsomassa Norderhovin vanhaa kirkkoa Ringerikessä, sanoin minä, ettei heidän siinä tapauksessa olisi laiminlyötävä käyntiä Krokklevenillä. Kun hän sai nähdä valokuvan, näytti hänkin tulevan aivan haltioihinsa. Joka tapauksessa, sanoi hän, tahtoivat he ehdottomasti matkustaa Kuninkaan näköalapaikalle… Niin, tämän vain tahdoin teille sanoa."

"Oikein hyvä", sanoi Asbjörn Krag, "meille ovat kaikki tiedot arvokkaita."

Ovenvartija meni.

Krag pyysi puhelimitse heti automobiilin.

"Mihin ajattelet matkustaa?" kysäisi Harald Brede.

"Krokklevenille", vastasi hänen ystävänsä ja virkaveljensä. "Kiiruhda ja pue yllesi, niin että ennätämme sinne ennen noita molempia itävaltalaisia musiikinharrastajia."

Harald Brede nousi puoleksi vastenmielisesti.

"Pukeudu. Miksi minun on pukeuduttava?"

"Kotiin matkustavaksi pohjois-amerikkalaiseksi", vastasi Asbjörn Krag.
"Me tulemme olemaan tänä vuonna ensimmäiset turistit Krokklevenillä."

"Ja älä unohda revolveria", lisäsi hän Harald Breden vetäytyessä yksityishuoneeseensa.