X.

PUHELIMESSA.

Asbjörn Krag tunsi itsensä nyt paljoa tyynemmäksi kuin päivää ennen. Anarkisteja oli petetty. Prinssi oleskeli koko päivän Kristianiassa ja hän lähtisi kaupungista jo iltajunassa, ja siihen mennessä ei kaiken todennäköisyyden mukaan kukaan noista epäillyistä henkilöistä ennättäisi takaisin ihanalta huviretkeltään Kuninkaan näköalapaikalle.

Luonnollisesti oli Asbjörn Kragilla vakoojiaan Sundvoldenilla. Eräältä läheisyydessä olevalta puhelinasemalta antoi eräs hänen miehistään — sama, joka oli edellisenä päivänä esiintynyt vahtimestarina — tietoja tilanteesta ja miten se hetki hetkeltä kehittyi.

Ensimmäinen ilmoitus:

"Nuo molemmat itävaltalaiset eivät ole vielä nousseet. Hotellin omistaja on kertonut, että he aamupäivällä aikovat käydä uudessa huvilassaan, mutta ettei heillä ole aikomusta muuttaa sinne ennenkuin parin päivän päästä. (Se tahtoo sanoa, etteivät he koskaan tule muuttamaan sinne, ajatteli Asbjörn Krag.)

"Nuori kaunis müncheniläinen nainen ja hänen veljensä ovat juuri saapuneet. He istuvat verannalla aamuauringon ihanassa paisteessa ja juovat kahvia. He molemmat ovat loistavalla tuulella. He puhuvat tekevänsä pienen kävelyretken aamupäivällä. Minun on onnistunut kaapata eräs neiti Rosan lausunto. Hän sanoi: 'Prinssihän ei tule ennenkuin kello kolme!'…"

Toinen ilmoitus:

"Nyt ovat neiti Rosa ja hänen veljensä juoneet kahvin. He kävelevät juuri käsikkäin. Molemmat ovat haltioissaan ihanasta ilmasta ja ihastuttavasta paikasta. Olen saanut tarjoilijan paikan hotellissa. Erinomainen paikka, huonot juomarahat. Itävaltalaisia ei ole vielä näkynyt."

Kolmas ilmoitus:

"Nyt ovat molemmat itävaltalaiset syöneet aamiaisen. He näyttävät olevan oikeita juomaratteja, joka tapauksessa ovat he jo aamuhetkellä tyhjentäneet koko pullon samppanjaa.

"Luonnollisesti oli minulla kunnia heitä palvella. Sen pahempi puhuvat he yhtämittaa hirvittävää saksalaista murrettaan. Nyt he sitäpaitsi ovat alkaneet puheessaan venytellä sinne tänne, joka vaikuttaa, että se on minulle miltei mahdotonta ymmärtää. Niinpä sanoi heistä nuorempi, siis Leo Carsten, samalla kun hän kohotti samppanjalasinsa:

"'Juon pelin onnistumiseksi, vanha hallintoneuvos.'

"'Niin, kippis', vastasi tilanomistaja.

"Vähän sen jälkeen hän lisäsi:

"'Niin, nyt olemme sekoittaneet kortit hänen kuninkaalliselle korkeudelleen."

"Toinen lausunto, joka minua suuresti kummastutti, kuului:

"'Luulen, että hän tulee viheriäksi kiukusta, kun hän on taas kotona
Saksassa.'

"He eivät todellakaan nimenomaan maininneet prinssin nimeä, mutta minulla oli se tunne, että he puhuivat hänestä koko ajan.

"Myöhemmin aterian aikana huomautti lihava mies kuinka oivallista oli 'ensin poimia vanhus, sitten nuori mies ja lopuksi kaunotar'.

"Kaikki tämä tuntuu minusta yhä enemmän ja enemmän salaperäiseltä.

"Kun herrat olivat lopettaneet aamiaisensa, antautuivat he puheisiin kanssani. Erittäinkin nuori herra oli utelias. Olen saanut sen vaikutelman, että hän juuri on todellinen päällikkö ja sehän on hyvin luultavaa, koska hän on Leo Carsten.

"'Tähän aikaan vuodesta ei liene monta vierasta?' lausui hän.

"'Ei', vastasin minä, 'ei tavallisissa oloissa, mutta tänään kyllä tulee, kun prinssi saapuu'.

"'Luuletteko niin', jatkoi hän. 'Voitteko te saada tilaa kaikille?'

"'Kyllä, niin toivomme.'

"'Me kai olemme ensimmäiset täällä?' lausui tilanomistaja.

"'Ette', vastasin, 'te olette toiset järjestyksessä'. 'Vai niin, ketä on tullut ennen?' 'Eräs nuori saksalainen pari.' Vasta nyt heräsi Leo Carstenin mielenkiinto. 'Mitä sanotte', virkkoi hän, 'nehän ovat maanmiehiämme, mitä väkeä he ovat?' 'He ovat Münchenistä.'

"Molemmat itävaltalaiset tirkistivät kummastellen minua, ja lihavalta herralta pääsi huudahdus: 'Johan nyt! Sehän on merkillistä.'

"'Niinkö arvelette?' kysyin. 'Mitä merkillistä siinä on?' 'Ei mitään, minä vain ajattelin jotakin', vastasi hän. 'Mistä he viimeksi saapuivat?' kysyi Leo Carsten. 'Kristianiasta aamujunassa. He ovat asuneet hotelli Europassa.'

"'Vai niin, silloin täytyy heidän olla niitä', kuulin Leo Carstenin mutisevan. Sitten hän kysäisi:

"'Tiedättekö heidän nimensä?'

"'Kyllä, sillä he ovat jo kirjoittaneet nimensä matkustajakirjaan.'

"'Tuokaa kirja tänne', huusi hän kärsimättömästi. Annoin hänelle kirjan, mihin müncheniläinen herra oli kirjoittanut omansa ja sisarensa nimen.

"Leo Carsten luki ja ojensi kirjan senjälkeen merkitsevin liikkein vastapäätä istuvalle toverilleen.

"Senjälkeen he kysyivät minulta, tiesinkö, missä herrasväki nyt oli. Sanoin, että he olivat ulkona kävelemässä. Molemmat miehet katsoivat toisiinsa. 'Luuletko sinä?' kysyi toinen. 'Menisimmekö?' vastasi toinen.

"Ja äkkiä molemmat nousivat ja ottivat hattunsa. Carsten pyysi minut luokseen ja kysyi: 'Miten kauan siitä on, kun he lähtivät hotellista?' 'Kaksikymmentä minuuttia, luulisin.' 'Kulkivatko he nopeasti?'

"'Mitä vielä — tavallisessa kävelytahdissa. Ei näyttänyt siltä, kuin heillä olisi ollut kiire.'

"Kun hän oli saanut tietää kaiken tämän, antoi hän minulle runsaasti juomarahoja ja sanoi:

"'Katsokaahan, me miltei luulemme että ne ovat wieniläisiä tuttaviamme. Tahdomme päästä siitä selvyyteen. Mutta se on tuleva yllätyksenä, käsittänette, ja senvuoksi ette saa puhua, että me olemme seuranneet heitä.'

"Minä ymmärsin, kumarsin ja pistin rahat taskuuni.

"Senjälkeen lähtivät itävaltalaiset, kiiruusti kulkien samaa tietä kuin molemmat müncheniläiset sisarukset. Ja nyt olen aivan yksin hotellissa. Kuljen ympäri pitkin verantaa servietti kädessä ja haukottelen."

Neljäs ilmoitus:

"Itävaltalaisilla ei ollut tänään onnea. Neljännestunti sen jälkeen kuin molemmat herrat olivat lähteneet hotellin verannalta, tulivat müncheniläiset sisarukset takaisin toista tietä.

"He varustautuvat nyt tekemään kävelymatkan Krokklevenille. Kysyin eivätkö he odottaisi, kunnes prinssi tulisi. Pantaisiin toimeen joukko juhlallisuuksia, liputus ja muuta sellaista. Nuori nainen vastasi, että hän mieluummin halusi nähdä prinssin Kuninkaan näköalapaikalla.

"Kysyin vielä eivätkö he halunneet saada seuraa. Täällä oli nimittäin pari itävaltalaista, jotka myöskin ajattelivat tehdä tuon hankalan vuoristomatkan. Mutta silloin vastasi herra Brenner nopeasti ja varmasti:

"'Ehdottomasti emme. Me menemme mieluummin yksinämme.'

"Juuri nyt he valmistautuvat lähtemään."

Viides ilmoitus:

"Neiti Brenner ja hänen veljensä ovat nyt lähteneet Krokklevenille.

"Itävaltalaiset tulivat takaisin hotelliin hengästyneinä ja harmissaan siitä, etteivät olleet tavanneet saksalaisia. Kerroin silloin, että molemmat sisarukset äskettäin olivat olleet täällä, mutta menneet taasen ulos.

"'Mihin?'

"'Krokklevenille!'

"'Jopas jotakin!' virkkoi sihteeri, alias Leo Carsten. 'Se oli merkillistä.'

"Myöskin lihava herrasmies ilmaisi kummastuksensa.

"'Niin, silloin ei meillä ole muuta neuvoa, kuin seurata perässä', sanoi hän. 'Milloin prinssi saapuu?'

"'Tunnin kuluttua.'

"'Se on hyvä. Silloin voimme olla siellä ylhäällä, kun hän tulee.'

"Neuvoin heitä ottamaan ratsuhevoset, ja he pitivät tätä ehdotusta oivallisena. Kummastuksekseni he ottivat mukaansa suuren matkakirstun. He sanoivat, että siinä oli ruokaa ja juomatavaroita, mutta en voi käsittää, kuinka asian laita on. Kaikessa tapauksessa eivät he ole saaneet näitä ruokatavaroita täältä hotellista… (Eikä täältäkään ajatteli Asbjörn Krag.)

"Nyt ovat ratsuhevoset saapuneet ja he valmistautuvat retkelle. Kansaa on jo alkanut saapua katsellakseen prinssin tuloa."

Kuudes ilmoitus:

"Aivan äsken naulattiin nähtäväksi ilmoitus, että prinssi on jättänyt Krokklevenille aikomansa matkan sikseen. Tieto herättää monenmoista tyytymättömyyttä. Kansa kääntyy kotiinpäin. En ole vielä nähnyt itävaltalaisia enkä müncheniläisiä sisaruksia. Luultavasti he istuvat parhaillaan Kuninkaan näköalapaikalla, kärsimättömästi odottaen kuuluisan prinssin tuloa."

Sitten kului pitkä tovi, ennenkuin Asbjörn Kragin vakoilija soitti uudelleen. Vasta myöhemmin iltapäivällä tuli seuraava puhelintieto:

"Itävaltalaiset ovat juuri nyt palanneet hotelliin. He ovat aivan haltioissaan retkensä johdosta. Leo Carsten kysyi minulta, minkä vuoksi prinssi ei ollut tullut. Voin vain viitata ilmoitukseen muutetusta matkasuunnitelmasta.

"'No niin', sanoi hän, 'sehän on yhdentekevää. Meillä on ollut ihana matka ilman prinssiäkin.'

"Itävaltalaiset ovat tilanneet joukon ruokaa, niin että heidän eväänsä eivät näytä olleen niin suuret kuin olisi saattanut luulla heidän matka-arkkuunsa katsoen. Matka-arkku on nyt kannettu ylös heidän huoneeseensa. Kysyin heiltä olivatko he tavanneet müncheniläistä herrasväkeä.

"Leo Carsten katsoi kummastuneena minuun.

"'Mitä te tarkoitatte?' kysyi hän. 'Müncheniläistä herrasväkeäkö?'

"'Niinpä kyllä', vastasin minä, 'herrathan menivät ulos tapaamaan neiti
Brenneriä ja hänen veljeään'.

"'Vai heitä te tarkoititte', sanoi hän välinpitämättömästi. 'Luulimme, että tarkoititte joitakin meidän tuttaviamme. Emme todellakaan ole heitä ajatelleet senjälkeen. Olemme tyytyneet katselemaan näköalaa ja ihanaa luontoa. Emme ole heitä nähneet.'

"'Ettekö?' sanoin. 'Se on merkillistä.'

"'He ovat kenties matkustaneet', sanoi Leo Carsten.

"'Varmasti eivät', vastasin, 'he eivät edes ole tulleet takaisin Krokklevenin retkeltä. Ja kuitenkin lähtivät he matkaan paljon ennen teitä, herra.'

"'Olivatko hekin ratsain?'

"'Eivät, he menivät jalkaisin.'

"'Vai silleen. Silloin he ovat menneet metsään. Kaikessa tapauksessa emme ole nähneet heitä!'

"Minä tulen tarjoilemaan päivällistä molemmille herroille."

— — —

Tietämättä itse oikein siihen syytä, tuli Asbjörn Krag hiukan levottomaksi tämän puhelinkeskustelun jälkeen.

Minkä vuoksi olivat molemmat seikkailijat niin välinpitämättömiä siitä, että prinssi oli muuttanut suunnitelmaansa, kun he kuitenkin olivat tulleet hänen tähtensä?

Ja miksi he eivät olleet tavanneet müncheniläisiä sisaruksia?

Seuraava puhelinilmoitus tuli kuin pommi:

— — —

"Täällä on tapahtunut hirvittävä tapaus", huusi puhelimessa Asbjörn Kragin vakoilija vapisevalla äänellä. "Müncheniläinen herrasväki on tullut takaisin, mutta he ovat retkellään Kuninkaan näköalapaikalle joutuneet hyökkäyksen alaisiksi. Nuorta herra Brenneriä on revolverinkuula haavoittanut toiseen jalkaan, ja hänen sisarensa on vielä aivan mielettömänä kiihtymyksestä ja pelosta. Mutta kaikkein merkillisintä on, että he vain hyvin vastenmielisesti tahtovat puhua hyökkäyksestä ja että he ehdottomasti kieltäytyvät ilmoittamasta asiaa poliisille."

"Millainen oli tapauksen kulku?" kysyi Asbjörn Krag.

"Minulla oli lyhyt keskustelu herra Brennerin kanssa. Hänen haavansa on nyt sidottu eikä se ole paha, niin että hän voipi liikkua kutakuinkin esteettömästi."

"No, mitä hän sanoi?"

"Hän sanoi seisoneensa yhdessä sisarensa kanssa Kuninkaan näköalapaikalla, kun hyökkäys tapahtui. Kaikki tapahtui niin nopeasti, että hän tuskin voi muistaa sitä. Kaksi tai kolme naamioitua miestä hyökkäsi äkkiä esiin. Ne tarttuivat hänen sisareensa. Hän koetti puolustaa sisartaan ja veti esiin revolverinsa, mutta ennenkuin hän oli ennättänyt sitä käyttää, ampui toinen rosvoista laukauksen, niin että hän kaatui selälleen. Hän oli saanut sen varman käsityksen, että miehellä, joka ampui, ei ollut aikomusta tappaa, vaan ainoastaan haavoittaa häntä, ettei hän olisi voinut tulla sisarellensa avuksi tämän vaarallisessa tilanteessa.

"Toinen rosvoista otti neiti Rosan käsivarsilleen ja kantoi hänet alas tielle. Siellä he ryöstivät häneltä kaikki arvoesineet, rahat, sormukset ja muut kalleudet. Koko kohtaus kesti tuskin viisi minuuttia. Niin pian kuin olivat ryöstäneet nuoren naisen, katosivat rosvot. Herra Brenner oli lisäksi saanut tainnuttavan nyrkiniskun päähänsä. Kesti hetkisen, ennenkuin hän taas tuli tuntoihinsa. Rosvoista ei silloin näkynyt jälkeäkään. Herra Brenner väitti, ettei heillä ollut ratsuhevosia."

Asbjörn Krag kysyi:

"Huomasitteko, oliko nuorella naisella teräslaukkunsa, kun hän tuli takaisin hotelliin hyökkäyksen jälkeen?"

"Emme, teräslaukku oli varastettu. Siitä minä huomautin myöskin herra Brennerille, ja hän tuntui hiukan kummastuneelta, että minä mainitsin teräslaukusta.

"'Se ei ole arvokkainta', sanoi hän."

"Minkätähden hän ei tahdo ilmoittaa asiaa poliisille?"

"Sitä en tiedä. Hän sanoi, etteivät hän eikä hänen sisarensa halua mitään rettelöitä, mutta hän matkustaa takaisin Kristianiaan niin pian kuin mahdollista. Itävaltalaiset ovat jo lähteneet."

"Keitä luulette rosvojen olevan?" kysyi Asbjörn Krag.
"Itävaltalaisiako?"

"Niin", vastasi hänen vakoojansa, "he voivat tuskin olla keitään muita. Rosvot olivat kertomuksesta päättäen hyvin puettuja. Mutta vaatteet, parran väri ja moni muu seikka eivät sovellu yhteen. Mutta he ovat luonnollisesti muuttaneet vaatteita."

"Niin, se on selvää. Matkalaukku —"

"Niinpä juuri, matkalaukku. Siinä ei luonnollisesti ole ollut ruokaa, vaan tekopartoja, peruukkeja, vaatekappaleita ja sen sellaista."

"Luonnollisesti."

Viimeinen puhelinilmoitus:

"Juuri nyt matkustivat müncheniläiset sisarukset asemalle.

"Sekä herra että neiti — erittäinkin neiti — näyttivät hyvin alakuloisilta. Neiti itki…"