XI.
ONTUVA SAKSALAINEN.
"Siis on tuo roisto Leo Carsten esittänyt kahtalaista osaa", ajatteli
Asbjörn Krag hiukan vavahtaen.
Aamulla oli tilanne ollut selvä hänelle. Hän oli aprikoinut seuraavaan tapaan:
Oli suunniteltu murhayritys prinssiä vastaan.
Tämän murhayrityksen tulisi tehdyn suunnitelman mukaan tapahtua Krokklevenillä prinssin käydessä siellä. Nuori, kaunis anarkisti Rosa Brenner oli hänen kotimaansa keskuskomitean toimesta valittu tekemään murha. Mutta hänen toverinsa eivät luottaneet häneen ja senvuoksi olivat he lähettäneet nuo molemmat itävaltalaiset vakoilemaan häntä.
Tällä edellytyksellä oli Asbjörn Krag ryhtynyt toimenpiteisiinsä. Saamalla prinssin poistamaan retken ohjelmastaan oli hän estänyt koko murhayrityksen. Mutta nyt olivat viimeiset tapaukset sekoittaneet kaikki kortit ja aikaansaaneet täydellisen häiriön hänen johtopäätöksissään. Prinssin poisjääminen ei ollut tehnyt mitään erittäin syvää vaikutusta kumpaankaan puoleen. Sensijaan että olisi tehnyt murhayrityksen, joutui kaunis Rosa itse hyökkäyksen alaiseksi.
Kragin suunnitelmat olivat todellakin särkyneet. Minkä tähden neidin kimppuun hyökättiin? Oli mahdotonta, että se tapahtui hänen rahojensa tai arvopapereittensa varastamisen tarkoituksessa. Olisivatko nuo hävyttömät itävaltalaiset ryhtyneet tähän päättömään anastukseen saadakseen teräslaukun? Mitä mahtoi olla teräslaukussa?
Kaikkea tätä pohti Asbjörn Krag onnistumatta keksimään ainoatakaan tyydyttävää vastausta. Kuitenkin asetti hän muutamia miehiään vastaanottamaan Leo Carstenia. Länsiradan asemalla vilisi valepukuisia salapoliiseja.
Leo Carsten ja toinen itävaltalainen lähtivät aivan tyyninä asemalta, ja Asbjörn Kragin miehet eivät päästäneet heitä sekunniksikaan näkyvistään. Molemmat herrat menivät hotelli Europaan ja astuivat huoneisiinsa. Pari tuntia myöhemmin saapuivat myöskin Rosa ja hänen veljensä. Herra Brenner ontui hiukan toista jalkaansa. Prinssi oli nyt suojattu kaikelta vaaralta, niin että Asbjörn Krag voi olla tyyni tässä suhteessa.
Prinssi tulisi oleskelemaan koko illan aina matkaansa saakka linnassa.
Krag keskusteli päällikkönsä kanssa, ja he sopivat siitä, että pitäisivät arvossa prinssin toivomusta ja lykkäisivät vangitsemisen siksi, kunnes prinssi oli matkustanut. Sitävastoin päättivät he oitis ryhtyä toimeen siinä tapauksessa, että kuka hyvänsä noista epäillyistä henkilöistä tekisi yrityksen poistua hotellista lähestyäkseen prinssiä.
Asbjörn Krag ja Harald Brede pysyttäytyivät uskollisesti joko hotellissa tahi sen välittömässä läheisyydessä. Ei mitään erinomaista tapahtunut. Mutta Krag oli kuitenkin kummissaan siitä, että Leo Carsten tunsi itsensä niin tyyneksi ja huolettomaksi omaan turvallisuuteensa nähden. Sellainen rikollinen kuin hän, joka oli paennut sähkötuolin kuolettavasta syleilystä, voi tuskin tuntea olevansa missään paikassa turvassa.
Ja kuitenkin tuntui, kuin ei poliisi olisi ollut olemassa häntä varten. Hän ei huolinut noudattaa edes kaikkein yksinkertaisinta varovaisuutta. Varmaankin oli hän tuntematon tässä maassa, mutta hänen olisi pitänyt kuitenkin tietää, että maailma on pieni ja että kaikki sen poliisimiehet ovat raporttien kautta yhteydessä keskenään. Hänen valepukunsa oli miltei suorastaan kehno.
Päivä kului. Alkoi tulla pimeä. Oli vielä niin aikainen kevät, että illat eivät olleet aivan valoisia. Jo kello puoli kahdeksan sytytettiin valot hotellin huoneissa ja käytävissä.
Asbjörn Krag pukeutui tarjoilijaksi, ja kun noin kello kahdeksan aikaan itävaltalaisten huoneesta soitettiin, meni hän sinne sisään.
Hän jäi seisomaan ovelle, missä oli pimeintä, ja kysyi mitä herrat halusivat.
He tilasivat whiskyä.
Taaskin kummastutti Asbjörn Kragia heidän harvinainen tyyneytensä. Heidän huoneensa oli täynnä sikarin savua. Pöydällä oli heillä joukko muistiinpanoja ja papereita. Kun Asbjörn Krag tuli sisälle, istui vanhempi nappaillen kuten ennenkin bassoviulua ja Leo Carsten sormieli torvea.
"Tahdotteko olla ystävällinen ja kysyä ovenvartijalta", sanoi lihava herra, "emmekö me pian saa aloittaa uudelleen soitannollisia harjoituksiamme?"
"Kyllä", vastasi Asbjörn Krag, "sen minä teen."
"Kuinka kauan tulee tuo nuori herrasväki asumaan hotellissa?"
"Sitä en tiedä."
Tämä vastaus oli tietoinen valhe, sillä neiti Brenner oli juuri ilmoittanut ovenvartijalle matkustavansa seuraavana päivänä.
Krag oli erityisesti kiinnittänyt huomiota neliskulmaiseen, tummaan laatikkoon, joka oli pöydällä. Hän ei ymmärtänyt, mihin sitä käytettiin. Oliko se mahdollisesti joku kansainvälisten rikollisten kehuttuja helvetinkoneita? Samalla hän tarjosi whiskyn. Tämä oli ainoa tilaus, minkä itävaltalaiset illan kuluessa tekivät.
Asbjörn Krag istui nyt ovenvartijan huoneessa ja odotti.
Brenner-sisarusten huoneista ei kuulunut mitään. Olisi melkein voinut luulla, että he jo olivat menneet levolle. Sitten hiljeni vähitellen hotellin käytävissä. Mutta etempänä olevasta kahvilasta kuuli Asbjörn Krag kaukaista hillittyä erilaisten äänten melua, hälinää ja soittoa. Oli alettu soittaa Baijerin kansallislaulua, ja yleisö lauloi mukana. Kaupungissa vallitsi juhlatunnelma.
Kello puoli kymmenen kulki eräs korkeakauluksiseen, isoruutuiseen viittaan puettu olento ovenvartijan huoneen ohi. Se oli herra Brenner. Hänellä oli hoikka keppi kädessä, johon hän nojautui. Hän ontui hiukan toista jalkaansa. Oli selvää, että revolverin kuulan tekemä haava vaivasi häntä.
Asbjörn Krag oli riisunut päältään tarjoilijan takin ja pysäytti hänet sanoen:
"Anteeksi, herra, mutta ettekö ole herra Brenner?"
Baijerilainen katsoi hämmästyneenä häneen. "Kyllä. Mitä tahdotte?"
"Minä tahtoisin mielelläni puhua sisarenne kanssa", sanoi Asbjörn Krag, "olen poliisi."
Herra Brenner pelästyi suuresti, kun hän kuuli poliisia mainittavan — seikka, jonka Asbjörn Krag heti huomasi.
"Eikö teistäkin ole hiukan liian myöhäistä häiritä nyt neitiä?" sanoi hän. "Enkö minä voi palvella teitä?"
"Asia koskee hyökkäystä Kuninkaan näköalapaikalla."
Herra Brenner hymyili.
"Vai niin, tuota vähäpätöistä seikkaa."
"Se ei ole ollenkaan vähäpätöinen seikka, hyvä herra. Se on hyvin vakava ryöstötapaus. Kaiketikin haluatte, että poliisi ryhtyy asiaan?"
"Ei, sitä emme halua, en minä eikä minun sisareni. Rahamäärä, jonka menetimme, oli vain vähäpätöinen, kaiken kaikkiaan ainoastaan muutamia satoja kruunuja. Sellainen vahinko ei haittaa meitä vähintäkään. Ja koska me aiomme lähteä huomenna, emme välitä olla missään tekemisissä poliisin kanssa."
"Hyvä, ettekö tahdo antaa meille rosvojen tuntomerkkejä?"
"En, sitä en todellakaan voi. Kaikki tapahtui niin äkkiä. En edes tiedä, oliko niitä kaksi vai kolme. Kaikissa tapauksissa olivat he hyvin puettuja ja naamioituja. Toisella oli vaalea parta. Siinä on kaikki mitä minä voin teille ilmoittaa."
"Se ei ole paljon."
"Olette oikeassa, siinä ei ole paljon."
"Mitä esineitä on varastettu?"
Herra Brenner näytti hämmästyvän.
"Se on jokseenkin samantekevää", sanoi hän, "kun emme missään tapauksessa halua poliisin sekautumista."
"Eikö teidän sisarenne teräslaukku ole varastettu?"
Herra Brenner vavahti. Hän kiivastui äkkiä.
"Tahdon sanoa teille kerta kaikkiaan", huudahti hän, "että se ei koske teitä vähintäkään. Te teette viisaimmin, ettette sekaannu siihen, mitä minä ja sisareni teemme. Tunnen kyllä teidät. Te juuri pysähdytitte hänen kuninkaallisen korkeutensa vaunut eilen iltapäivällä."
Asbjörn Krag harmistui hiukan toisen epähienosta esiintymisestä.
"Luulen", vastasi kristianialainen salapoliisi, "että hänen kuninkaallisella korkeudellaan on syytä olla tyytyväinen menettelyyni."
"Vai silleen, luuletteko niin", sanoi herra Brenner samassa mennen ovelle.
Hän poistui jäähyväisiä sanomatta.
Asbjörn Krag riensi nopeasti ovenvartijan huoneeseen, heitti olkapäilleen keltaisen viitan, vaihtoi hatun ja kiinnitti nopeasti leukaansa täysiparran. Senjälkeen hän syöksyi ulos kadulle.
Herra Brenner ei ollut ennättänyt kovin pitkälle. Krag näki hänen edellään. Baijerilainen ontui hiukan, mutta koetti salata sitä nojautuen keppiinsä.
Valepuku, minkä Asbjörn Krag noin ohimennen oli voinut hankkia, oli tietysti huono, mutta menetteli kyllä pimeässä.
Hän seurasi herra Brenneriä sopivan matkan päässä. Tämä kääntyi pari kertaa ympäri, mutta ei tuntenut häntä. Asbjörn Kragin suureksi kummastukseksi ohjasi herra Brenner askeleensa suoraan linnaa kohden.
Asbjörn Krag tunnusteli, oliko hänellä revolveri mukanaan. Oli… Saattoiko hävyttömän hyväkkään tarkoitus todellakin olla linnaan tunkeutuminen ja murha? Kristianialainen salapoliisi joudutti askeleitaan ja onnistui pääsemään lähemmäksi Brenneriä. Tänä iltana oli paljon väkeä liikkeellä, mutta Kragin oli helppo tuntea herra Brenner hänen isoruudukkaisesta takistaan ja liikkaavasta käynnistään.
Ennenkuin Asbjörn Krag oli ennättänyt selvästi käsittää, miten se tapahtui, oli Brenner mennyt linnanportista sisälle. Hän näytti linnan vahdille käyntikorttinsa, jolloin tämä kunniaa tehden laski hänet sisälle. Myöskin Asbjörn Krag päästettiin sisälle, kiitos poliisipiletin, mikä hänellä oli. Mutta nyt hän oli kadottanut herra Brennerin näkyvistään. Hänelle ilmoitettiin, että Brenner oli mennyt linnan itäiseen kylkirakennukseen, missä prinssi asui. Luultiin, että hän jo oli päässyt prinssin puheille.
Kalpeana tuskasta ja mielenliikutuksesta riensi Asbjörn Krag käytävien lävitse.