XXXI.
MERKILLINEN VIERAS.
Stavanger oli juuri herännyt. Tämä kaupunki nousee varhain jalkeille.
Se on tottunut kovassa ja kiivaassa kilpailussa pitämään silmänsä auki.
Kello oli juuri lyönyt kahdeksan ja laitureilla ja makasiineissa oli
vilkasta hyörinää. Olivatpa konttoritkin avanneet ovensa.
Suuren säilyketoiminimen Bjelland & Co:n avaran liiketalon portinvartija istui poltellen aamupiippuaan ja katseli tutkivasti kirkasta syystaivasta. Oli kaunis aamu — ei pilvenhattaraakaan ollut näkyvissä, ja tuulet lauloivat iloista aamulauluaan satamasta.
Yhtäkkiä hän säpsähti. Kulman takaa kääntyi omituinen olento. Näytti aivankuin rakennusta lähestyvä muukalainen olisi ollut sodassa taikka seisonut päällään suossa. Mutta silti hän näytti yhtä huolettomalta.
"No, mihin matka, ystäväni?" portinvartija kysyi naurahtaen.
"Näytättepä olleen aikamoisella seikkailulla, vai mitä?"
Hänen piti juuri jatkaa, mutta huomasikin, että se ei ollutkaan poika, jonka kanssa hän jutteli, vaan vahtisotilaan tapaan puettu nuori tyttö. Portinvartija huomasi, että hänellä oli hyvin kaunis vartalo. Mutta hän ei voinut tarkoin eroittaa kasvonpiirteitä, jotka olivat lian peitossa. Pienen, kudotun myssyn alta näkyi tuuhea tukka, joka alkujaan oli ollut kullankeltainen, mutta joka nyt mudan peittämänä riippui suortuvina korvien ja kaulan yli.
Portinvartija rypisti kulmiaan, sillä tämä oli nyt ilmeisesti semmoinen olento, jota poliisipöytäkirjoissa sanotaan epäiltäväksi henkilöksi. Ja hänen ihmetyksensä ja epäluulonsa kasvoivat, kun tuo merkillinen olento pysähtyi aivan konttorirakennuksen eteen tarkasti tutkimaan suurta, kullattua nimikilpeä. Mikä hiton kummallinen naikkonen tämä oli, joka kuljeskeli kadulla kustantamatta naamaansa hiukan saippuaa ja kampaa aamusiivoukseensa?
Mutta nuori nainen ei ollut siitä millänsäkään. Hän astui suoraan portinvartijan luo ja kysyi englanninkielellä:
"Onko herra Bjelland tavattavissa?"
Portinvartija oli olevinaan sivistynyt mies, mutta vieraita kieliä hän ei osannut. Hän ymmärsi kuitenkin, että nainen tahtoi puhutella herra Bjellandia. Mutta se ei käynyt päinsä — elettiin vaarallisia aikoja, ja oli noudatettava varovaisuutta. Eikä portinvartija kaikessa arvokkuudessaan ottanut piippua suustaan, vaan asettui keskelle ovea, vieläpä sangen mielenosotuksellisella tavalla.
Mutta sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Sillä miehenvaatteissa oleva nainen tyrkkäsi hänet syrjään odottamattomalla töytäyksellä ja kiepahti ilman muuta hänen ohitsensa, ennenkuin hän sai otetuksi kallisarvoista piippua suustaan ja käytetyksi käsiään.
Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä, ja kun portinvartija loukkaantuneena huudahtaen yritti tarttua tuota rohkeata vierasta takin liepeeseen, ei hän kerinnyt muuta kuin nähdä kaksi siroa nilkkaa katoavan portaisiin.
Päättäväisin elein portinvartija laski piipun syrjään ja loikkasi viidellä harppauksella portaat ylös. Mutta ennenkuin hän pääsi ensimäiseen kerrokseen, kuuli hän konttorin oven sulkeutuvan epäilyttävän naisen perästä. Hän syöksyi sisään, mutta kohtasi jo eteisessä herra Bjelland nuoremman, joka hyvin kylmästi kysyi: "Mitä te haette?"
Rehellinen Kerberos sopersi anteeksipyynnön ja peräytyi korvat lurpallaan takaisin paikalleen piippunsa luo mietiskelemään asioita, joita ei käsittänyt.
Tuo merkillinen, miehen vaatteisiin puettu nainen oli sillä välin istuutunut syvään nojatuoliin sisemmässä konttorihuoneessa. Liikkeen iäkäs päällikkö seisoi hänen edessään ja katseli ihmeissään tuota nahkapäällystäiseen nojatuoliin vaipunutta, kokoon lyyhistynyttä olentoa.
"Ette suinkaan tunne minua?" nuori nainen kysyi raukeasti.
"Kyllä", Bjelland vastasi nauraen. "Olette miss Westinghouse, mutta myönnän, että juuri tällä haavaa ette paljon muistuta sitä hurmaavaa naista, joka minulla oli kunnia tavata tohtori Fjeldin luona."
Puhuteltu nousi äkkiä seisomaan. Väsynyt ruumis oli jälleen saanut eloa.
"Niin", hän sanoi, "tohtori Fjeld, niin! Tulen hänen luotaan. Hän on vaarassa. Meidän on riennettävä hänen avukseen. Ymmärrättekö? Aivan heti."
Bjelland katsoi häntä terävästi.
"Tehkäämme niin", hän sanoi. "Mutta ensin on teidän levättävä. Näytätte saaneen kokea yhtä ja toista viime yönä."
"Olen hirveän väsyksissä", neito vastasi, "Ja minun on kauhean nälkä — —"
Bjelland soitti ja seuraavassa silmänräpäyksessä ilmestyi portinvartija.
"Hankkikaa aivan heti tälle neidille jotakin syötävää. Ottakaa auto ja ajakaa Grand Hotellin ja hankkikaa sieltä mitä hyvänsä."
Portinvartija heitti salavihkaa silmäyksen nojatuolissa istuvaan naiseen, pudisti päätään ja katosi ovesta.
Evy Westinghouse yritti nauraa.
"Varmaan olen hirveän näköinen", hän virkkoi, likaisella pikku kädellään koetellen sekaantuneita kiharoitaan. "Tämä menee yli voimieni. Ja tämä hirmuinen jännitys!… Oi, mikä seikkailu!"
"Missä on tohtori Fjeld nyt?" Bjelland kysyi.
"Hän on vihollistensa käsissä", neito vastasi huolissaan. "He eivät olleet vielä huomanneet häntä minun lähtiessäni uivalta ruumisarkulta, jonka löysimme muutamien peninkulmien päässä Skrudesnesistä. Hän on toistamiseen pelastanut henkeni. Minä tottelin hänen nimenomaista käskyään ja lensin tänne. Laskeutuessani maahan syöksyin suohon. Lentokone on nyt siellä. En voinut tehdä muuta, sen vakuutan. Olin hirveän väsyksissä ja hermostunut. Jännitys tappaa minut ja meidän täytyy pelastaa tohtori Fjeld, meidän täytyy. Tuolla merellä on vihollinen, meidän vihollisemme, Stavangerin vihollinen ja maan vihollinen. Se on muserrettava — niin, se on muserrettava…"
Viimeiset sanat hän huudahti hurjassa kiihkossa. Hänen voimansa olivat lopussa ja huokaisten hänen päänsä vaipui rintaa vasten. Viimeisellä tahdonponnistuksella hän yritti nousta, mutta ei jaksanut.
Lian tahrima nuori neitonen veti jalkansa kokoon kuin kuoleva lintu ja vaipui tainnoksiin.