XXXII.
ERÄS KESKUSTELU.
Paroni de Nozier katseli kauhistuneena ympärilleen apua etsien. Hän oli kalmankalpea. Monokkeli oli pudonnut silmäkulmasta ja kiiriskeli nyt lasilattialla. Hänen pitkät valkeat sormensa heiluivat ilmassa kuin tukea etsien, ja hänen hampaansa kalisivat pelosta.
Vieras oli astunut valoisalle paikalle. Paroni loi häneen pelokkaan katseen. Nyt näkyi, että norjalainen oli pukeutunut Ribeiran kirjaviin vaatteisiin ja suureen hattuun ja että hänen kasvonsa olivat maalatut punaisenruskeiksi.
Muuten ei mikään muistuttanut portugalilaisesta, paitsi voimakas vartalo.
Vähitellen belgialainen pääsi tasapainoon. Mutta ensimäisinä minuutteina hän ei saanut suustaan yhtään ainoata sanaa. Ei ollut epäilystäkään, että hän oli joutunut ansaan, joka voi tulla hänelle kohtalokkaaksi, jos hän ei toimisi viekkaasti ja ovelasti. Mutta pelko on viisauden pahin vihollinen. Se horjuttaa henkisen tasapainon, jota tarvitaan tukalan tilanteen arvostelemiseen. Ja paroni de Nozier oli tällä hetkellä mitä suurimman pelon vallassa.
Fjeld astui verkkaan paronia kohti katsoen häntä läpitunkevin silmin.
"Onko tämä teidän työtänne?" hän kysyi viimein katsoen paronia suoraan silmiin.
Nozier yritti vastata, mutta ei saanut suustaan ääntäkään. Fjeld katseli melkein säälien tuota kokoonluhistunutta olentoa, joka tuntui taistelevan hirveätä kamppailua sen kauhun kanssa, joka lamautti kaikki hänen hermonsa. Hän ei ollut koskaan nähnyt tuommoista raukkamaisuutta suur-rikollisissa. Kuinka erilaista tämä raukkamainen pelko olikaan Josias Saimlerin epätoivoiseen rohkeuteen ja James Mortonin jääkylmään kyynillisyyteen verrattuna!… Hänen kävi melkein sääliksi tuota pelkuria, mutta nerokasta roistoa, jonka aivot lakkaamatta keksivät suuria ja ihmeellisiä ajatuksia.
"On hauska tavata teitä, paroni de Nozier", hän jatkoi kevyellä keskusteluäänellä. "Minusta on tosiaankin hauskaa seisoa silmä silmää vasten tämän merten kuuluisan tutkijan kanssa keskellä hänen toimialuettaan. Sanokaahan, miksi ette anna yleisölle tietoja keksinnöstänne? Se tekisi teidät kuuluisammaksi kuin kukaan elävistä ihmisistä nykyään. Se on todellakin hämmästyttävä."
Nopea välähdys belgialaisen sammuneissa silmissä osotti, että Fjeld oli osunut hänen arkaan kohtaansa. Se oli ainoa tapa palauttaa hänen menetetty rohkeutensa.
"Vai niin", hän vastasi, "te olette siis tohtori Fjeld. Minua ilahduttaa saada tavata teitä. Miksi ette pysy hoitelemassa katkenneita jäseniä ja tulehtuneita umpisuolia?"
Fjeld nauroi.
"Ja miksi ette te tyydy mikroskooppeihinne ja muihin pohjanraapijiin? Olettehan ruvennut silli-tukkukauppiaaksi, herra paroni. Kilpailette kovasti norjalaisten kalastajain kanssa ja tavalla, jonka pitäisi houkutella Norjan torpeedoveneitä koettelemaan ampumataitoaan teidän uivaan ruumisarkkuunne."
Nozier ei vastannut Hän istui mietiskellen jotakin keinoa, jolla pääsisi ahdingostaan.
"Mitä te ihmettelette?" Fjeld kysyi hetken perästä.
Paroni katsoi häntä vihamielisin silmin. "Luulin teidän olevan lentokoneessa", hän vastasi avomielisesti. "Mihin hittoon olitte piiloutunut, kun Sanchez heitti lassonsa Erkon lentokoneeseen? Ja ettekö te ampunutkaan argentinalaista?"
"Kysytte kovin monta asiaa yhdellä kertaa", Fjeld sanoi ivallisesti. "Ottakaamme nyt ensiksi huomioon se tosiasia, että ystäväni Erkon kone nyt on matkalla Stavangerin laivastoasemalle ilmoittamaan, että Norjan aluevesien sisäpuolella harjoitetaan luvatonta kalastusta."
Nozier naurahti.
"Puolessa tunnissa olemme ulkopuolella Norjan lain vaikutuspiirin", hän vastasi kylmästi. "Norjalaisten torpeedoveneiden on kyllä jätettävä meidät rauhaan. Harjoitamme tieteellisiä tutkimuksia, kuten näette, eikä kukaan uskalla kajota meihin."
"Siitä en ole ensinkään varma. Otaksun, että ette tahdo kieltää, että juuri tämä uiva ruumisarkku surmasi kapteeni Grönnelandin ja hänen miehensä. Minä lähden siitä, että tämä murha ei tapahtunut äskenmainituista tieteellisistä syistä."
Nozier'n saavuttama levollisuus näytti jälleen pettävän hänet.
"Se on vale", hän vastasi. "Ja vaikka olisi tottakin — kukapa sen voisi todistaa?"
"Minä", Fjeld vastasi. "Siinä ei ole mitään vaikeuksia. Ja koska nyt istumme tässä juttelemassa yksityisessä huoneessa, niin kerron teille… Kun lentokone saapui tänne, oli siinä kaksi henkilöä. Minun tarkastellessani olosuhteita tässä aluksessa, yllätitte te ja Courbier toverini. Hän pakeni ja minä jäin jälelle. Hän on reima poika. Mutta Sanchez'ta ei ampunut seuralaiseni, vaan minä. Se olisi teidän pitänyt kuulla… Ja mitä Grönnelandin asiaan tulee", Fjeld jatkoi, "niin on minulla selvät ja sitovat todistukset siitä, että hänet on murhattu tässä laivassa. Hänet on hyvin yksinkertaisesti puserrettu kuoliaaksi laivanne krokodiilileukojen väliin."
"Oletteko te ollut sitäkin näkemässä?" de Nozier kysyi ivallisesti.
"En", Fjeld vastasi. "Mutta minulla on tässä verinen kangastilkku, joka ilmaisee minulle koko tapauksen. Löysin sen laivanne keulan rautapiikeistä. Tämä ei ole aivan mieluisa juttu teille."
Fjeld veti varovasti taskustaan kangaspalasen, jota Nozier katseli uteliaasti.
"Tuo kangaspalanen ei sano mitään."
"Erehdytte, paroni. Se on erinomaisen kaunopuheinen todistuskappale. Se on englantilaisen matkalakin kappale, joka on kastunut omistajansa verestä. Ja minä näen siinä vieläkin jälkiä aivoista ja musertuneesta pääkallosta. Mutta vielä tärkeämpi on tämä hikinauha. Kapteeni Grönneland oli järjestyksen mies. Hän on jättänyt teille käyntikorttinsa. Katsokaahan!"
Fjeld käänsi veristä kangaspalasta ja veti esiin pienen paperilapun. Se oli kappale repeytynyttä käyntikorttia, verinen ja likaantunut. Mutta veripilkkujen alta näkyivät kirjaimet Siinä oli:
Kapteeni G. Grönneland
Tarkastaja.