XXXVI.
SOKEA JÄTTILÄINEN.
Fjeld ei ollut varustautunut sokean vastustajansa äkilliseen hyökkäykseen. Entisen merirosvon ja lähetyssaarnaajan kanssa ei ollut hyvä olla tekemisissä rinta rintaa vasten. Ja hänen onnistuikin jo ensimäisessä yrityksessä saada voimakas ote norjalaisen kurkusta.
Fjeld olisi voinut käyttää revolveria, mutta ei tahtonut. Tämä ritarillisuus sokeaa vastustajaa kohtaan oli vähällä maksaa hänen henkensä. Sillä Okinen puukko leikkasi jo ilmaa ja sattui häntä olkaan. Siihen tuli syvä, mutta verraten vaaraton lihahaava.
Mutta sokean hyökkäys ei pysähtynyt siihen. Väkivaltaisella raivolla hän iski yhä uudestaan Fjeldiä rintaan. Okinen puukko oli punainen verestä. Mitä suurimmalla vaikeudella norjalainen vältti hurjat iskut Viimein hän sai voimakkaan otteen käteen, joka puukkoa heilutteli. Yhdellä nykäyksellä ase lensi sokean kädestä ja sinkosi kilisten lasipermannolle.
Mutta raivoisa mies ei hellittänyt. Hänellä oli jättiläisen voimat ja hän puri ja repi raivolla, joka olisi voinut tulla turmioksi kelle tahansa. Mutta vaikka haavoittunut käsivarsi ja kova verenvuoto pahasti estivät Fjeldiä, onnistui hänen käsivarren tyrkkäyksellä leukaan saada Jonson niin paljon sekaisin, että sai tilaisuuden iskeä häntä revolverin perällä päähän. Lyönti oli niin voimakas, että amerikalainen kaatui voihkien lasipermannolle.
Siihen taistelu päättyi. Portugalilainen istui nurkassa ja voihki tuskasta. Ja James Mortonin oppilas makasi lattialla ulvoen kuin haavoitettu elukka.
Mutta Nozier oli hävinnyt paikaltaan. Hän oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja mennyt tiehensä. Hienosta belgialaisesta ei ollut jälellä muuta kuin monokkeli.
Fjeld astui ovelle, mutta se oli lyöty lukkoon. Se ei ollut mikään tavallinen ovi — se sulkeutui sivuilta tiiviisti kuin kassakaapin ovi ja Fjeld käsitti heti, että sen lujan teräslukon murtamiseen tarvittiin aivan erikoisia työkaluja. Hän rypisti kulmiaan. Kaikki oli käynyt hänelle edullisesti. Mutta nyt hän oli jälleen pulassa ja vakavammin kuin koskaan ennen. Paronin tarvitsi vain pysytellä rauhassa ja antaa hänen aivan yksinkertaisesti kuolla nälkään taikka myöskin lähettää joukkonsa hänen kimppuunsa. Viimeinen vaihtoehto oli kaikesta päättäen todennäköisin. Sillä nälkään näännyttämisestä menettäisivät henkensä myöskin portugalilainen ja amerikalainen.
Fjeld laski revolverin kädestään ja rupesi sitomaan olkaansa. Se ei ollut hänelle helppoa, mutta viimein hänen kuitenkin onnistui saada haavaansa väliaikainen side.
Sitten hän pisti Okinen puukon rintataskuunsa, otti esiin Ribeiran revolverin, joka tietysti oli täydessä kunnossa, ja istui Nozier'n tuolille.
"No, mitä kuuluu, kapteeni?" hän kysyi katsomatta siihen nurkkaan, jossa portugalilainen istui. "Olemme kyllä pahasti ruhjoutuneet kaikki kolme, pelkään minä."
Ribeira murahti jotakin. Hän kääriskeli haavoittuneen sormensa ympäri paitansa lievettä ja hänen hampaansa kalisivat vilusta.
"Teistä ei tunnu olevan niinkään helppo selviytyä", Fjeld jatkoi tavallisella keskusteluäänellä. "Mutta sitkeämmätkin miehet kuin te ovat antaneet narrata itsensä. Jos olisin ollut teidän asemassanne, olisin ampumalla koetellut, olinko puhunut totta. Kun rupesitte katsomaan makasiiniin, niin sehän oli sama kuin olisitte heittänyt revolverin kädestänne. Tai ehkä piditte vastustajaanne liian vähässä arvossa?"
Portugalilainen katsoi synkästi norjalaiseen, joka komeili hänen parhaissa vaatteissaan.
"Te ammutte hyvin taskusta", hän sanoi. "Missä sen taidon olette oppinut?"
"Alaskassa", Fjeld vastasi, "ja Perun pohjoisosissa. Siellä oli monta miestä, jotka osasivat opettaa sitä taitoa. Siinä menevät kyllä vaatteet pilalle, mutta muuten se on hyvä osata niitten, jotka rakastavat elämää."
"Te puhutte hyvin espanjaa, mutta korostus on väärä. Puhutte kuin meksikolainen."
"Mahdollista kyllä", Fjeld vastasi. "Olen oppinut espanjaa eräältä kauniilta naiselta Parana-joen rantamilla Argentinassa. Ja sen jälkeen olen harjoitellut tätä kieltä Emiliano Zapatan kanssa."
"Rosvopäällikönkö?"
"Niin."
"Hän on nyt kuollut?"
"On."
"Hänet surmasi eräs ulkomaalainen kaksintaistelussa Meksikon ylätasangolla. Minä olin siihen aikaan Meksikossa. Carranzan leirissä puhuttiin paljon Zapatan kuolemasta. Se oli kova mies. Tahtoisinpa puhella sen miehen kanssa, joka hänet surmasi."
"Se käy helposti päinsä."
"Kuinka niin?"
"No, mehän istumme tässä vastakkain, hän ja te. Sillä Emiliano Zapatan surmasin minä."
Ribeira nousi hitaasti seisomaan.
"Vai niin, tekö sen teitte", hän sanoi. "Silloin en kadu, että en laukaissut asettani teitä vasten, sillä se olisi ollut aivan liian helppo ja hauska kuolema Emiliano Zapatan surmaajalle. Sanokaa — oletteko kuullut puhuttavan kiehuvasta lyijystä?"
"Kyllä. Mitä tarkoitatte?"
"Ehkä teitä huvittaa joutua paroni de Nozier'n käsiteltäväksi. Hän on nero myöskin ihmisten kiduttamisessa. Hänen olisi pitänyt olla Tuomas Torquemadalaisen ensimäisenä apulaisena. Niin, sillä nyt te olette käsissämme, ukkoseni. Luottakaa siihen. Kymmenen minuutin perästä puhelemme lähemmin inkvisitsion mahdollisuuksista."
"Se on oleva teille jotakuinkin vaikeata."
"Kuinka niin?"
"Senvuoksi, että ennenkuin saatte tilaisuuden tämän mielenkiintoisen kysymyksen pohtimiseen, olette kuollut mies."