XXXVII.
BILJARDINPELAAJA.
Kello oli juuri lyönyt neljä Pariisin suuressa biljardipalatsissa Kapusiinien bulevardin varrella ja neljä biljardiprofessoria, joitten juuri piti alkaa pelinsä, astuivat esiin katselijain hyväksyen tervehtiessä. Siinä oli kuuluisa Curo, ranskalainen au cadre-mestari, jolla oli pienoinen pyöreähkö vatsa, edelleen Gibelin, eteläranskalainen elostelija, joka ei koskaan näyttänyt saaneen levätä kyllikseen, ja paksu rehevä Maquet, jonka vatsa oli siihen määrin paisunut, että hän kohta ei enää kyennyt kumartumaan biljardipöydälle niin paljon, että olisi voinut tehdä kunnollisia lyöntejä.
Neljäs oli useimmille tuntematon suuruus — nuori, miellyttävän näköinen mies, jolla oli kalpeat kasvonpiirteet ja hiukan huojuvat liikkeet.
Ennen pelin alkamista astui pelinohjaaja esiin ja piti seuraavan puheen:
"Hyvät naiset ja herrat! Ennenkuin tänään alotamme billard rouge'n mestaruuskilpailut, rohkenen teille esitellä erään etevän pelaajan, joka pyytää saada ottaa osaa tähän ratkaisevaan taisteluun Ranskan ammattimestaruudesta. Hän on monsieur Baptiste — mies, jonka peli on aikamme parhainten saavutusten tasalla."
Mainittu nuori gentlemanni, jolla oli veltostuneet piirteet, kumarsi läsnäolijoille. Alkoi vedonlyönti. Vihreä verka tuli kirjavaksi viiden frangin rahoista, joitten joukossa pienet kultakolikot pistivät loistavina silmään.
Yleisö ei tuntunut olevan täysin selvillä asemasta. Kukaan ei tuntenut uutta pelaajaa. Joukossa oli niitä, jotka uskalsivat pienempiä summia hänen puolestaan, mutta pelikassanhoitajalle tuli vaikeaksi saada vetorahoihin tasapainoa. Hän huusi kerta toisensa jälkeen: puuttuu sata francia monsieur Baptisten puolesta.
Viimein hän näytti aikovan pitää asian selvitettynä. Mutta viime hetkessä astui esiin nuori, häikäisevän kaunis nainen, joka viskasi kymmenen louisdoria kokeilevan biljardiprofessorin paikalle. Ja muutamaa minuuttia myöhemmin peli alkoi.
Monsieur Baptisten huomio oli ilmeisesti kiintynyt johonkin, joka ei kuulunut peliin. Hänen kalpeille, tylsille kasvoilleen oli äkkiä ilmestynyt hämmästyneen kysyvä ilme. Oli selvää, että tuo nuori nainen, joka niin rohkeasti oli vaarantanut rahansa hänen takiaan, ei ollut hänelle aivan outo. Hänen huulensa liikkuivat, ikäänkuin hän muistelisi jotakin. Mutta hän ei katsonut sinne päin, missä nainen istui — ylpeänä ja yksinään hienossa, mutta yksinkertaisessa sinisessä kävelypuvussaan.
Seuraavassa silmänräpäyksessä peli alkoi. Ei kuulunut muuta kuin pienten norsunluupallojen kieriminen vihreällä veralla. Ei koskaan ollut Curen loistava vapaatyrkkäys herättänyt niin suurta riemua eikä koskaan Gibelinin ihanat ristipallot olleet niin hyvin lasketut. Jo ensimäisessä kierroksessa huomasi, että pelistä tulisi kova ottelu.
Muukalainen herätti aluksi pettymystä. Hänen ensimäinen pallonsa ei sattunut ja sitä tervehdittiin yleisön puolelta tyytymättömällä nurinalla. Pelattiin vain punaisesta pallosta sataan. Cure oli ensimäisellä lyönnillään tehnyt neljäkolmatta pistettä, Gibelin kahdeksan ja Maquet viisitoista, kun sitä vastoin muukalainen ei vielä ollut saanut yhtään. Ranskalainen mestari sai kuitenkin asennon, jossa hän epäonnistui. Myöskin Gibelin ja Maquet epäonnistuivat ja viimemainitun oli monsieur Baptistelle jätettävä nurkka-asento, joka sai koko tuon erikoisen asiantuntevan yleisön tuijottamaan jännityksestä. Yksinpä keskinkertainenkin pelaaja voisi siitä saada pitkän sarjan lyöntejä.
Nuori herrasmies tarttui keppiinsä ja katseli ympärilleen hymyillen. Hän mietti hetkisen. Sitten hän erotti kaksi palloa toisistaan päättäväisellä lyönnillä. Hän ei tahtonut käyttää hyväkseen satunnaista etuaan.
Voimakkaat suosionosoitukset suurimmalta osalta seuruetta olivat vastauksena tälle liikkeelle, kun taas ne, jotka olivat uskaltaneet rahojaan uuden tulokkaan puolesta, kuuluivat panevan hiljaisia vastalauseita.
Nyt näkyi kuitenkin, että monsieur Baptiste osasi asiansa. Hän käytteli keppiään loistavasti ja hänen pelikumppaninsa taputtivat tuon tuostakin käsiään hänen hienolle ja hyvin harkitulle pelilleen.
Mutta Cure oli tänä iltana vauhdissaan. Hän pelasi oikein con amore hänelle ominaisella kevyellä, tyynellä ja ylivoimaisella tavalla. Etevä mestari saavutti jo kolmannella kierroksella kahdeksan yhdeksättä pistettä ja olisi helposti voittanut pelin, jos ei olisi unohtanut liiduta keppiään. Tämä aiheutti sen, että hän löi sivu melkein valmiiksi asetetun pallon. Kolme muuta olivat kuitenkin sangen paljon jälessä. Gibelinillä oli kahdeksankahdeksatta, Maquet'lla neljäkuudetta ja monsieur Baptistella neljäseitsemättä pistettä. Kaikki viittasi siis siihen, että Cure veisi tänäkin vuonna mestaruuden.
Mutta kävi toisin kuin oli laskettu. Vasta nyt monsieur Baptiste tuntui lämpenevän. Hän ei pyrkinyt loistamaan taituruuspalloilla, vaan pelasi sangen harkitusti. Jo kolmannella lyönnillä hän sai kaksi palloa nurkkiin ja alkoi sitten iskeä pelattua palloa kahta muuta vasten. Tällä tavalla hän oli täysin varma sadasta pallosta.
Cure puri huultaan ja kohautti olkapäitään. Sille asialle ei mahtanut mitään. Monsieur Baptiste julistettiin voittajaksi ja ne muutamat, jotka olivat lyöneet hänestä vetoa, kiittivät onneaan.
Hänen kylmiin silmiinsä oli tullut omituinen ilme. Voitolla ei tuntunut olevan häneen mitään suurempaa vaikutusta. Hänen katseensa riippui tuossa nuoressa naisessa, joka nyt mitä välinpitämättömimmin elein korjasi kultarahat vihreältä veralta. Pelaaja ei nähnyt, että hänen valkeat kätensä vapisivat jännityksestä, jolla ei ollut mitään tekemistä kullanhimon kanssa. Voittaja tunsi vain hänen läheisyytensä ja himon omistaa tuo nainen, joka kerran ennen oli ilmestynyt hänen tielleen.
Monsieur Baptiste oli hyvin kalpea. Hän kumartui naista kohti.
"Onko teillä mitään sitä vastaan, miss Westinghouse", hän sanoi nopeasti, "että saatan teidät täältä pois?"
Nainen katsoi häntä hymyillen.
"Ei, monsieur Courbier", hän vastasi tyynesti. "Se on minusta hyvin hauskaa."