IX LUKU.
1905-1908.
Toistamiseen hallituksen jäsenenä. Uudistusohjelma. Eduskuntauudistus. Muita hallitustoimenpiteitä. Uuden hallitusmuodon sekä muiden yhteiskunnallisten parannusten ehdotuksia. Taantumus pääsee jälleen valtaan. Ero senaatista.
Noina päivinä kenraalikuvernöörin luona pidetyissä kokouksissa oli tämä lausunut haluavansa perustuslaillisten taholta saada ehdotuksen uuden senaatin jäseniksi. Valtuuskunta täytti hänen toivomuksensa antaen hänelle, marraskuun 3 ja 4 p:nä erinäisiä neuvottelukokouksia pidettyään, ehdokaslistansa. Tällöin oli muun muassa harkittu kysymystä, oliko Mechelin ehdotettava senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi vai ministerivaltiosihteeriksi, mutta edellistä, muiden perustuslaillisten valtioiden pääministerintointa vastaavaa virkaa, pidettiin sopivampana. Oikeusosaston varapuheenjohtajaksi ehdotettiin vapaaherra R.A. Wredeä, prokuraattoriksi J. Grotenfeltia ja samoin muihin senaattorinvirkoihin perustuslaillisia, osin ruotsalaiseen, osin nuorsuomalaiseen puolueeseen lukeutuvia henkilöitä. Sosialistipuolueellekin oli varattu yksi salkuton senaattorinpaikka. Valtuuskunnan laatiman ehdotuksen lähetti kenraalikuvernööri semmoisenaan korkeimpaan paikkaan, missä se miltei sinänsä hyväksyttiin. Uudet senaattorit nimitettiin kuitenkin vasta joulukuun 1 p:nä. Jo muutamaa päivää aikaisemmin oli ruhtinas Obolenski eronnut kenraalikuvernöörinvirasta ja saanut seuraajakseen todellisen salaneuvoksen N. Gerardin, siihen aikaan varsin vaikutusvaltaisen kreivi Witten henkilökohtaisen ystävän. Ministerivaltiosihteerinvirasta erosi samalla kertaa Constantin Linder, jonka seuraajaksi, viran oltua lyhyen ajan avoinna, tuli kenraalimajuri August Langhoff. Eversti F.G. Björnberg, jota perustuslaillisella taholla myös oli pidetty mainittuun virkaan sopivana, nimitettiin hänen apulaisekseen. Valtiosihteeristöön oli sen lisäksi perustettava neuvoa-antava komitea, jonka jäseniksi valtuuskunnan ehdotuksen mukaisesti nimitettiin professori R. Hermanson ja tohtori A. Törngren.
Uusi senaatti ryhtyi toimeensa joulukuun 4 p:nä, jolloin Mechelin täysi-istuntoon kokoontuneille piti suomeksi puheen, jossa hän esitti laajan ohjelman senaatin tulevalle toiminnalle. Kun marraskuun-julistuskirja, hän lausui, on poistanut esteet laillisen järjestyksen palauttamiselta maahamme, on Suomen kansalle avautunut tärkeiden perustuslainuudistusten mahdollisuus. Senaatin on laadittava ehdotus uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi, jota kansakunta voi tyytyväisyydellä kannattaa. Senaatin silmämääränä tulee olla uudistusten toteuttaminen, sellaisten kuin kansaneduskunnan oikeus tarkastaa hallituksen virkatoimia, painovapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, tuomioistuinten järjestysmuodon ja oikeudenkäyntilaitoksen uudistus, kuntia suurempain hallintoalueiden itsehallinnon toimeenpaneminen, työväestön taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen, maansaannin ja oman kodin hankkiminen maaseudun tilattomalle väestölle, juovutusjuomalainsäädännön uudistus näiden juomain väärinkäytöksen ehkäisemiseksi. Nykyään voimassa olevat, venäjän kielen käyttämistä hallituslaitoksissa koskevat säännökset ovat muutettavat siten, että kansalliskielet palautetaan siihen asemaan, mikä niille oikeudellisista ja luonnollisista syistä on tuleva. Virastoissa on sellaisiin henkilönmuutoksiin ryhdyttävä, joita laillisen järjestyksen palauttaminen vaatii. "Nykyinen ajanhetki on historiallinen käännekohta, joka vaatii kaikkia yhteiskunnan voimia työskentelemään valoisamman tulevaisuuden valmistamiseksi isänmaallemme. Ne, jotka nyt on kutsuttu toimittamaan hallitukselle kuuluvaa osaa tästä uudestaluomistyöstä, tulevat tuntemaan itsensä onnellisiksi, jos se, minkä he kykenevät suorittamaan, ei jää aivan kauas jälelle siitä, mitä heiltä vaaditaan. Ja sydämestämme toivomme, että se aika ei ole kovin etäällä, jolloin on lakannut hajaannus, minkä koettelemuksen aikana on synnyttänyt eri käsitys siitä, millä tavoin vaarat olisivat torjuttavat, sekä että yksimielisyys ja yhteishenki silloin antavat uusia voimia Suomen kansalle."
Senaatti päätti tämän Mechelinin lausunnon pantavaksi pöytäkirjaan ja virallisissa lehdissä julkaistavaksi.
Ylimääräiset valtiopäivät kokoontuivat kohdakkoin sen jälkeen, joulukuun 20 p:nä. Tärkein niiden käsiteltäväksi annetuista asioista oli eduskuntalaitoksen uudistuskysymys. Vanha senaatti oli jo asettanut komitean laatimaan ehdotusta asiasta, mutta useimmat komitean jäsenet olivat kieltäytyneet tehtävästä, kunnes perustuslaillinen senaatti oli nimitetty ja uudistanut määräyksen. Näin kävikin, minkä jälkeen komitea, jonka jäseniksi määrättiin henkilöitä eri puolueista ja puheenjohtajaksi professori Hermanson, alotti työnsä. Ohjeeksi annettiin komitealle Mechelinin laatima ohjelma, jossa lähemmin seliteltiin marraskuun-julistuskirjan yhteydessä annettua määräystä, että uudistuksen tuli tapahtua yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteiden mukaisesti, minkä ohessa huomautettiin "maassamme vallitsevasta yksikamarijärjestelmän harrastuksesta". Mikäli myöhemmin saatiin tietää, oli senaatti äänestettyään päättänyt lisätä nämä sanat osottaakseen panneensa huomiota maassamme vallitsevaan yleiseen mielialaan, mutta ei ennakolta sitoakseen komiteaa. Komiteassa piti osa jäseniä parempana kaksikamarijärjestelmälle rakennettua eduskuntalaitosta, jossa ylempi kamari olisi valittu yleisillä, vaikkakin välillisillä vaaleilla. Mutta kun maassamme silloin innokkaasti kannatettiin yksikamarijärjestelmää, on käsitettävissä, että nämä jäsenet jäivät vähemmistöön. Muutamat vähemmistön jäsenet tiedustelivat Mecheliniltä, olisiko heidän pantava vastalause, mutta hän kielteli. Sitä vastoin hän, siihen katsoen että komitean enemmistö oli määrännyt äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ikärajaksi vain 21 ikävuotta, arveli vastalauseen olevan tehtävä korkeamman ikärajan, 24 ikävuoden, puolesta. Sellaisen vastalauseen liittikin vähemmistö komitean mietintöön; se saavutti hallituksen ja valtiopäiväin hyväksymisen ja sen mukainen säännös on, niinkuin tunnettu, nykyisessä valtiopäiväjärjestyksessämme. Jottei uusi eduskunta tekisi äkkipikaisia päätöksiä, ehdotti Mechelin asetettavaksi neuvoa-antavana toimivan tarkastuslautakunnan, jonka jäseninä tulisi olla tuomarikunnan, yliopiston ja polyteknillisen opiston, talous- ja maanviljelysseurain, suurempain kaupunkien kaupunginvaltuusmiesten ja maalaiskuntain luottamusmiesten valitsemia edustajia — yhteensä 45 henkilöä. Eduskunnan kustakin asiasta ensimäisessä käsittelyssä tekemät päätökset oli hänen mielestään annettava tämän lautakunnan tarkastettaviksi ja lautakunnan lausunto oli sitten saatettava valtiopäiväin tiedoksi. Kun ei lautakunnalla kuitenkaan olisi päätösvaltaa, ei komiteassa katsottu sen merkityksen vastaavan sen asettamisesta johtuvia mutkia, minkätähden tyydyttiin ehdottamaan vähemmän mutkallista laitosta, n.s. "suurta valiokuntaa", semmoisena kuin se sittemmin toteutettiinkin valtiopäiväjärjestyksessämme. Lisävarmuuden saamiseksi ehdotettiin erinäisissä tapauksissa määräenemmistö pantavaksi hyväksymisen ehdoksi. Mutta etupäässä tahdottiin suhteellisen vaalitavan avulla taata yksikamarille erilaisia tietoja ja näkökohtia ja estää sitä joutumasta pelkäksi yksipuolisesti arvostelevan, valtiollisesti kypsymättömän valitsijajoukon elimeksi.
Komitean ehdotuksen perusteella laati senaatti ehdotuksen uutta valtiopäiväjärjestystä ja vaalilakia koskevaksi hallituksen esitykseksi. Esitys annettiin valtiosäätyjen käsiteltäväksi ja hyväksyttiin miltei sinänsä kaikissa säädyissä; ainoastaan aatelissa ilmeni heikkoa vastustusta. Mechelin oli tässä säädyssä esityksen puolustajia. Heinäkuun (7) 20 p:nä vahvisti keisari lain astuvaksi voimaan lähinnä seuraavan lokakuun 1 p:stä. Suomi sai siten yksikamarijärjestelmään perustuvan kansaneduskunnan, jossa on 200 määrättyyn ikään tulleiden kansalaisten, miesten ja naisten, yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella kolmeksi vuodeksi kerrallaan valitsemaa edustajaa.
Kieltämättä on Mechelin niitä, jotka pontevimmin ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että Suomi sai kansaneduskunnan, laadultaan jyrkemmin kansanvaltaisen kuin nykyään on missään muussa Europan maassa. Muutamilla tahoilla on arveltu hänen tällöin osottaneen liiallista optimismia. Hänelle niinkuin muillekin oli epäilemättä yllätys, että sosialismi oli maassamme, maaseudullakin, kasvanut niin voimakkaaksi, kuin vaalien tulokset sittemmin osottivat. Hänen sanotaan harkitessaan sosialistien osaa kansaneduskunnassamme, jos se uudistettaisiin yksikamariseksi yleisine ja yhtäläisine äänioikeuksineen, lausuneen otaksuman, että heitä olisi valtiopäivillä kolmisenkymmentä; todellisuudessa kohosi heidän lukumääränsä jo ensimäisissä vaaleissa 80:een. Pohjaltaan kuitenkin asialliset vaikuttimet määräsivät hänen kantansa tässä uudistuskysymyksessä. Hän oli tosin aikaisemmin lausunut kannattavansa kaksikamarijärjestelmää, mutta oli sittemmin muuttanut mieltään. Hänen vakaumuksensa oli nyttemmin, että ainoastaan tämän laatuinen porvarillisten osottama myötämielisyys työväestöä kohtaan voi aikaansaada yksimielisyyden kaikkien yhteiskuntakerrosten kesken siinä, minkä tuli olla kaikille pääasia: maamme valtiollisen itsemääräämisoikeuden suojaamisessa. Hän uskoi järjen vähitellen pääsevän valtaan ja saavan voiton yhteistyön esteenä olevista yksipuolisista luokkaennakkoluuloista ja luokkavihasta, sekä toivoi kansan syville riveille myönnetyn valtiollisen vaikutusvallan kohottavan niiden valtiollista sivistystä ja vastuunalaisuuden tuntoa.
Asian ollessa ritaristossa ja aatelissa keskusteltavana toukokuun 28 p:nä hän lausui, sen johdosta että muutamat puhujat olivat pitäneet uudistusta liian jyrkkänä ja puoltaneet kaksikamarijärjestelmää: "Minulla on jo kauan ollut kovia epäilyksiä kaksikamarijärjestelmää kohtaan. — — Olen ruvennut enemmän ja enemmän epäilemään, onko mahdollistakaan sellaista järjestää tyydyttävällä tavalla. — — Joko vaipuu ylempi kamari, kansan vaaliin perustumattomana ja vailla yleisen ajatuskannan tukea olevana, hyödyttömäksi varjoksi, tahi asettuu se, perustuipa se sitten vaaliin tai vanhoihin säätyerioikeuksiin, ehdottoman vanhoillisuuden kannalle ja on silloin todellinen kehityksen jarru. — — Täällä on lausuttu, että korkeampaa sivistystä ja kokemusta edustaville vähemmistöille olisi kaksikamarijärjestelmän avulla taattava tarpeellista valtaa liian pitkälle menevää kansanvaltaista suuntaa vastaan. — — Todellisuudessa on kaksikamarijärjestelmän mukaan ylemmällä kamarilla valta ehkäistä, mitä koko kansan valitsemat, toisen kamarin edustajat päättävät. Käykö sellaisen vallan asettaminen ihanteeksi? Omasta puolestani uskon, että niillä vähemmistöillä, jotka edustavat korkeampaa sivistystä ja kokemusta, ja jotka, sitä myöten kuin kulttuurityö edistyy, kasvamistaan kasvavat niihin verraten, joilta näitä ominaisuuksia puuttuu, tulee olla merkityksensä vaikutusvallassa, mutta ei lain määräämässä valta-asemassa. — — Ei pidä milloinkaan odottaa että ne, jotka tietävät olevansa valtiollisten oikeuksien rajalinjain ulkopuolella, suhtautuvat valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin yhtä objektiivisesti ja luottavaisesti kuin ne, jotka näitä oikeuksia käyttävät. Luullaankohan että ne, jotka kävelevät yrttitarhassa hoitelemassa sitä, nauttien sen kukista ja hedelmistä, syyllä voivat sanoa aidan ulkopuolella oleville: 'Olkaa alallanne ja tyytyväisiä, ehkäpä annamme teillekin hiukan kukkia.' Sallikaa kaikkien päästä puutarhaan, silloin ei heidän mieleensäkään juolahda tallata ja hävittää sitä; oma etunsa heitä silloin kehottaa vaalimaan sitä. — —"
Oliko Mechelin oikeassa puhuessaan näin toivehikkaasti uudistuksen seurauksista, siihen voi vasta tulevaisuus antaa varman vastauksen. Kieltämättä on eduskuntamme työkuntoisuus uudistuksen johdosta ensi alussa vähentynyt. Emme kuitenkaan usko kenenkään puolueettomasti ja vapaamielisesti ajattelevan voivan kieltää, että nelisäätyinen eduskuntamme oli vanhettunut ja kaipasi perinpohjaista uudistusta, joka soi lainsäädäntötyöstä siihen asti osattomille aineksille tilaisuuden saada oikeutetut vaatimuksensa kuuluville, ja että täydellisellä päätösvallalla varustetun ylemmän kamarin perustaminen luultavasti olisi aiheuttanut kiivaita riitoja ja erimielisyyttä. Ei liioin käy kieltäminen, että ylempi kamari on niissä maissa, missä on kaksikamarijärjestelmä, lukemattomissa tapauksissa osottautunut järkevienkin ja oikeutettujen uudistusten jarruttajaksi, — niinkin korkealla asteella olevassa sivistysmaassa kuin Englannissa ylähuoneineen. Ei liene liian rohkeata toivoa, että maamme laajoille kansankerroksille myönnetyt valtiolliset oikeudet aikaa myöten lisäävät niiden halua ja kykyä käyttää näitä oikeuksia yhteisen isänmaan tosi parhaaksi.
Maaliskuussa 1906 oli Pietarissa asetettu venäläis-suomalainen neuvottelukunta keisarikunnan etujen ja hallitsijan oikeuksien kannalta tarkastamaan senaatin laatimaa ja valtiopäiväin käsiteltäväksi annettua ehdotusta Suomen eduskuntalaitoksen uudistamiseksi. Venäjän puolelta ei komiteaan määrätty kenraalikuvernööri Gerardin ehdottamia henkilöitä, vaan Suomen itsehallinnon vastustajia, semmoisia kuin Frisch ja Sergejeffski. Tältä taholta vaadittiin muutoksia ehdotukseen, mutta komitean suomalaisten jäsenten, Langhoffin, Lennart Gripenbergin ja Mechelinin, onnistui kuitenkin enimmältä osalta torjua ne. Venäläiseltä puolelta vaadittiin muun muassa, että kiinteää omaisuutta Suomessa omistavilla Venäjän alamaisilla tulisi, heidän olematta Suomen kansalaisia, olla äänioikeus ja vaalikelpoisuus eduskuntaan. Tätä vaatimusta suomalaiset jäsenet vastustivat eikä sitä hyväksyttykään asiaa korkeimmassa paikassa esiteltäessä.
Laajennettuja oikeuksia hallituksen suhteen ei kansaneduskuntamme varsinaisesti saanut uuden valtiopäiväjärjestyksen kautta, ellei oteta lukuun oikeutta tehdä välikysymyksiä hallituksen jäsenille (v.j. 32 §). Mechelinin ainakin pääkohdiltaan laatima hallituksen esitys valtiopäiväin oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatoimien laillisuutta annettiin tosin 1906 vuoden säätyvaltiopäiväin käsiteltäväksi, jotka sen erinäisin muutoksin ja lisäyksin hyväksyivät, mutta valtiopäiväin päätöstä ei vahvistettu. Senaatin käskettiin laatia uusi esitysehdotus, minkä se tekikin kesällä 1907, mutta se jätettiin korkeimmassa paikassa huomioon ottamatta eikä johtanut muuhun toimenpiteeseen.
Jonkin verran onnistuttiin kuitenkin laajentaa kansalaisten yleisiä oikeuksia ja vapautta valtiopäiväin hyväksymän, elokuun 20 p:nä 1906 annetun lain kautta, joka perustuslain voimaisena sääsi Suomen kansalaisten lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden. Valitettavasti jäivät kuitenkin aiotut, näiden oikeuksien käyttämistä lähemmin järjestävät erikoislait antamatta, paitsi mitä tulee kokoontumisvapauteen, joka säännösteltiin valtiosäätyjen hyväksymällä, helmikuun 20 p:nä 1907 annetulla "lailla yleisistä kokouksista". Esitykset erityisistä lausunto- ja yhdistymisvapautta koskevista laeista oli tosin senaatin toimesta laadittu ja annettu 1906 vuoden valtiopäiville, jotka olivat ne käsitelleet, mutta valtiopäiväin päätökset jätettiin hyväksymättä, säätyjen tekemäin erinäisten, kenties ei aivan tarpeellisten muutosten johdosta.
Mecheliniä pidettiin uuden senaatin varsinaisena sieluna, niinkuin käy ilmi jo siitäkin, että sitä sekä maassamme että sen rajain ulkopuolella jokseenkin yleisesti oli tapana sanoa "Mechelinin senaatiksi". Sitä laajaa uudistustyötä, minkä se oli asettanut tehtäväkseen, ei se kokonaan kyennyt toteuttamaan liian lyhyenä elinaikanaan ja niiden moninaisten vaikeuksien johdosta, joita aiheutui Venäjän taantumuksen elpymisestä ja Suomen sisäisestä puoluehajaannuksesta. Kuitenkin sen onnistui aikaansaada useita yleishyödyllisiä toimenpiteitä. Bobrikoffin aikana annetut säännökset venäjän kielen käyttämisestä virastoissamme kumottiin senaatin alistuksen johdosta toukokuun 3 p:nä 1906 annetulla asetuksella, jonka ehdotuksen Mechelin oli laatinut. Valtiosäätyjen hyväksymällä lailla joulukuun 22 p:ltä 1906 asetettiin routavuosina laittomasti erotetut virkamiehet entisiin virkoihinsa ja poistettiin heidän sijalleen nimitetyt. Bobrikoffin toimesta oli edellisen senaatin jäsenten ja muiden korkeampain virkamiesten palkkoja melko lailla korotettu; nyt ne senaatin omasta alotteesta alennettiin entisiin määriinsä ja alistus tehtiin senaatin muidenkin virkamiesten palkkojen alentamisesta. Sitä vastoin senaatti ryhtyi toimenpiteisiin erinäisten alempain virkamiesten, niinkuin postinkantajat, luotsien, vanginvartijat ja rautatieläisten palkkojen korottamiseksi. Bobrikoffin aikana oli tuskin ensinkään annettu valtioapua yhteiskunnalliseen valistustyöhön, kansanopistoille ja muihin sellaisiin tarkoituksiin; uusi senaatti ryhtyi noudattamaan aivan päinvastaista menettelytapaa koettaen valtioavuilla edistää valistuksen levittämistä. Sen esityksestä määrättiin tammikuun 10 p:nä 1907, että senaatin oli sallittu myöntää yleisistä varoista apurahoja maaseudun yksityisoppilaitoksille samaan määrään kuin kaupunkienkin yksityisoppilaitoksille. Ja sen alotteesta tammikuun 24 p:nä 1908 annetulla lailla parannettiin maaseudun kansakouluopettajiston palkkaetuja.
Jo pian nimityksensä jälkeen päätti senaatti tehdä alistuksen Suomen asevelvollisen sotaväen sekä kaartinpataljoonan jälleen asettamisesta, joten sopivimmin saataisiin asevelvollisten pataljoonain yli- ja alipäällystöä. Myöhemminkin senaatti Suomesta Venäjän valtiorahastoon sotilastarkoituksia varten suoritettavia apumaksuja koskevan kysymyksen yhteydessä huomautti, että maamme sotilaskysymys olisi ratkaistava laillista tietä jälleen asettamalla Suomen sotaväki ja että Suomen suoritettavat apumaksujen ei tulisi jäädä pysyviksi. Valitettavasti ei näihin alistuksiin pantu huomiota.
Siinä Venäjän perustuslain ehdotuksessa, jonka keisari vahvisti toukokuun 6 p:nä 1906, oli 2 §:ssä kysymys Venäjän ja Suomen keskinäisestä suhteesta alkuaan määritelty epätarkasti ja meille epäedullisella tavalla, mutta Mechelinin onnistui neuvottelemalla kreivi Witten kanssa saada mainittu säännös oikaistuksi ja parannetuksi, vaikkakaan ei aivan sellaiseksi kuin olisi halunnut. Se sai seuraavan sanonnan: "Suomen suuriruhtinaanmaata, joka on erottamaton osa Venäjän valtakuntaa, hallitaan sisäisissä asioissaan erityisten laitosten avulla, erityisen lainsäädännön perusteella." Kun marraskuun-julistuskirjan ilmestyttyä Tagantseffin komitean suomalaiset jäsenet olivat pyytäneet vapautusta tästä tehtävästä, alisti senaatti toukokuun 31 p:nä 1906 alamaisesti, että tähän pyyntöön suostuttaisiin ja ettei uusia jäseniä määrättäisi, koska komitean asettamisen edellytykset nyt olivat rauenneet. Tagantseffin komitea hajoitettiinkin.
Se mielten kuohu, joka Suomessa oli kohonnut korkeimmilleen suurlakon aikana, ei asettunut heti lakon loputtua, vaan aikaansai lähinnä seuraavana aikana paikka paikoin työlakkoja, toisinaan valitettavia väkivallantekojakin. Elokuun alussa 1906 puhkesi Viaporin sotilaskapina, johon osa "punakaartilaisiamme" hairahtui ottamaan osaa. Niinkuin tunnettu, aiheutti tämä verenvuodatusta Hakaniemen torilla punakaartilaisten ja perustuslaillisen suojeluskunnan välisessä yhteentörmäyksessä. Näiden valitettavain tapausten johdosta hajoitti senaatti punakaartin ja ryhtyi heikontunutta poliisikuntaa vahvistamaan käyttäen siihen hajoitetussa kotimaisessa sotaväessä aikaisemmin palvellutta miehistöä. Mellakkaan osaa ottaneita niinikään rangaistiin; osa heistä tuomittiin kuritushuonerangaistukseen. Salassa perustettu "Voima" seurakin, jonka tarkoitusperät olivat olleet hämäriä, mutta jonka toimitetussa tutkimuksessa havaittiin tahtoneen muodostaa jäsenistään jonkinlaisen sotilaallisen järjestön, hajoitettiin senaatin toimesta, koska seuran toiminta ei ollut lakiemme mukaista. Venäjän sisäasiainministerin esityksen johdosta julkaisi senaatti marraskuussa 1906, hankittuaan lausunnon eräiltä maamme etevimmiltä lakimiehiltä ja heidän mielipiteensä mukaisesti, määräyksiä niiden Venäjän kansalaisten luovuttamisesta asianomaisten Suomen viranomaisten välityksellä, jotka keisarikunnassa olivat tehneet rikoksen tahi joita siitä epäiltiin ja jotka olivat etsineet turvaa Suomessa tahi täällä valmistelleet Venäjän lakeja loukkaavia tekoja.
Näistä toimenpiteistä huolimatta jatkoi Venäjän sanomalehdistön kiihkokansallinen osa, joka jo kohdakkoin marraskuun-julistuskirjan antamisen jälkeen oli uudestaan alottanut hyökkäyksensä Suomea vastaan, kotimaisen hallituksemme syyttämistä rikollisesta leväperäisyydestä kumouksellisiin nähden. Tietenkin käytettiin ilmiöitä sellaisia kuin punakaarti, Voima ja muuan ilmisaatu aseiden tuonti, joka pantiin viimeksi mainitun seuran syyksi, tervetulleina aiheina vaikutusvaltaisten venäläisten piirien mielialan kiihottamiseksi maatamme vastaan. Tämän toiminnan seurauksia ehkäistäkseen senaatti lähetti maaliskuussa 1907 korkeimpaan paikkaan Mechelinin laatiman esityksen maamme valtiollisesta tilasta ja niiden ilmiöiden todellisesta laadusta, joihin Venäjällä oli pantu liiallista merkitystä, sekä selonteon senaatin toimenpiteistä rauhan säilyttämiseksi.
Venäläiseltä taholta tehtyjen valitusten aiheita oli muiden muassa, että syntyperäisten venäläisten, päästäkseen Suomessa nauttimaan samoja oikeuksia kuin suomalaiset, täytyi hankkia Suomen kansalaisoikeudet, jota vastoin suomalaiset keisarikunnassa ilman muuta saivat samat oikeudet kuin venäläisillä siellä oli. Senaatti oli jo kesäkuussa 1906 tehnyt esityksen asetuksen julkaisemisesta, jonka kautta venäläisten oikeus päästä Suomen kansalaisiksi tulisi sopivalla tavalla ratkaistuksi. Senaatin laatima sellaisen asetuksen ehdotus oli kuitenkin herättänyt kenraalikuvernööri Gerardissa epäilyjä. Tämän johdosta laati Mechelin kirjelmän kenraalikuvernöörille, koettaen siinä perusteellisilla syillä poistaa noita epäilyjä. Se seikka että Venäjällä oli paheksuttu sitä, että venäläisten, saadakseen täydet kansalaisoikeudet Suomessa, oli hankittava Suomen kansalaisoikeudet, johtuu Mechelinin käsityksen mukaan katsantotavasta, joka ei ole ottanut huomioon keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan välisiä valtio-oikeudellisia rajoja. Suomalaisten katsotaan keisarin alamaisina olevan Venäjänkin alamaisia. Mutta tämä katsantokanta ei ole oikea. Sillä vaikka Venäjän valta kansainoikeuden kannalta on yksi ainoa oikeussubjekti, ei tämä seikka poista Venäjän vallan kokoumuksen valtio-oikeudellista kaksinaisuutta. Venäläiset ovat keisarikunnan hallitusvallan ja lakien, suomalaiset suuriruhtinaanmaan hallitusvallan ja lakien alaisia. Yleisten oikeusperiaatteiden mukaista olisi, jos keisarikunnassa säädettäisiin, että vain ne suomalaiset, jotka ovat Venäjällä kansalaistuneet, ovat oikeuksiin nähden yhdenvertaiset syntyperäisten venäläisten kanssa. Omasta puolestaan Mechelin arvelee perustuslaillisen järjestelmän toteuttamisesta keisarikunnassa olevan seurauksena, että Venäjän kansalaisoikeus säädetään sekä valtionvirkaan pääsyn että kunnallisen ja valtiollisen äänioikeuden ehdoksi.
Tällä välin senaatti jatkoi sisäistä uudistustyötä. Senaatin molempain osastojen yhteisessä täysi-istunnossa joulukuun 4 p:nä 1906 esiteltiin Mechelinin tekemä niiden hallituksen esitysten tarkka luettelo, mitkä olisi senaatin laadittava ja vastaisten valtiopäiväin käsiteltäväksi annettava. Tässä kokonaista 55 kohtaa käsittävässä luettelossa oli kysymyksiä, joista eräitä oli käsitelty edellisillä valtiopäivillä, mutta jäänyt ratkaisematta, toiset taas olivat uusia. Näitä kysymyksiä oli ehdotukset siviliavioliiton käytäntöön ottamisesta, oikeudenkäyntilaitoksen uudistamisesta, yleisen oppipakon toimeenpanemisesta, uskonnonvapauden laajentamisesta, papiston palkkauksen uudesti järjestämisestä, Suomen sotaväen jälleen asettamisesta, elinkeinoja, köyhäinhoitoa, kyydinpitoa ja majataloja sekä teiden tekoa ja kunnossapitoa koskevain lakien tarkastamisesta, työntekijäin aseman turvaamisesta ja tilattoman maalaisväestön maanhankinnan edistämisestä, yhteismetsäin järjestämisestä ja metsänraiskauksen ehkäisemisestä, väkijuomain väärinkäytön vastustamisesta ja uuden hallitusmuodon säätämisestä Suomelle. Tämän uudistusluettelon, joka oli tarkistettu laitos Mechelinin jo vuotta aikaisemmin esittämää luetteloa, hyväksyi senaatti nytkin, ja asianomaisille toimituskunnille sekä vartavasten asetetuille komiteoille annettiin tehtäväksi esitysehdotusten laatiminen.
Niinkuin jo edellä mainittiin, oli Mechelin aina elävästi harrastanut uuden hallitusmuodon aikaansaamista maallemme. Hän oli edelleenkin sitä mieltä, että maamme kaipasi hallitusmuotoa, joka sisältäisi kaiken, mitä vanhoissa perustuslaeissamme oli olennaista, mutta uudistetussa muodossa ja erinäisissä kohdin parannettuna ja sisällyksensä puolesta selvennettynä. Hän toivoi sellaisen hallitusmuotomme ajanmukaisen uudistuksen myös helpottavan Suomen ja keisarikunnan välistä suhdetta koskevain riitakysymysten ratkaisua ja siten osaltaan auttavan torjumaan maatamme uhkaavia vaaroja.
Jo karkoitusaikanaan Tukholmassa oli hän tehnyt alkuluonnoksen, ja oleskellessaan kesällä 1905 perhetilallaan Löyttymäellä hän laati täydellisen hallitusmuodon ehdotuksen, jotta se olisi käsillä, jos ja milloin olot osottautuisivat sopiviksi sen toteuttamiseen. Nyt, lopulla vuotta 1906, kun olot olivat jonkin verran levollisemmat, arveli hän olevan tilaisuutta käytettävä. Kun senaatin voimassa olevan työjärjestyksen mukaan oikeustoimituskunnan asiana oli alotteiden tekeminen perustuslakia koskeviksi lainsäädäntötoimenpiteiksi, keskusteli Mechelin asiasta mainitun toimituskunnan päällikön, senaattori Nyberghin kanssa, joka suostui ottamaan asian täysi-istunnossa käsiteltäväksi. Senaatti asetti tämän johdosta keskuudestaan valmisteluvaliokunnan, johon Mechelin itse tuli jäseneksi. Samalla senaatti teki korkeimpaan paikkaan ilmoituksen tästä toimenpiteestä sekä sen syistä, tämän aiheuttamatta muistutusta Hänen Majesteettinsa puolelta. Mechelinin laatima ehdotus pantiin valmistelutyön pohjaksi sekä lähetettiin, senaatin siihen tehtyä erinäisiä muutoksia, kesällä 1907 kenraalikuvernööri Gerardille alistettavaksi hallitsijan tutkittavaksi ja, jos se saavuttaisi hänen hyväksymisensä, annettavaksi hallituksen esityksenä valtiopäiväin käsiteltäväksi. Mutta sinä lyhyenä aikana, minkä Gerard enää oli kenraalikuvernöörinä, ei hän ehtinyt toimittaa ehdotusta perille. Hänen seuraajansakaan, kenraali Böckmann, ei kenraalikuvernöörinä ollessaan lähettänyt sitä ratkaisevaan paikkaan. Uutta hallitusmuotoa, josta ensimäinen yksikamarieduskuntakin teki anomuksen, ei siis Suomelle saatu. Mechelinin hallitusmuodon täydennykseksi laatimat ehdotukset budjettioikeuden kehittämiseksi siihen suuntaan, että valtionbudjetti pääasiallisesti käsittäisi vain eduskunnan hyväksymiä menoeriä sekä että tullimaksut olisivat eduskunnan harkinnan ja suostumuksen varassa, saavuttivat senaatin kannatuksen, mutta jäivät hallitsijalle esittämättä.
Perustuslaillisen senaatin toimesta laaditut lakiuudistusten ehdotukset tarkoittivat suureksi osaksi taloudellisesti huonompiosaisten yhteiskuntaluokkain, teollisuustyöväen ja tilattoman maalaisväestön, aseman parantamista. Elinkeinolain uudistamiseksi oli jo se v. 1898 asetettu komitea, jossa, niinkuin aikaisemmin mainittiin, Mechelin toimi puheenjohtajana, tehnyt ehdotuksen. Senaatin toimesta laati nyt kauppa- ja teollisuustoimituskunnan protokollasihteeri Leo Ehrnrooth samasta asiasta uuden ehdotuksen, joka hallituksen esityksenä annettiin 1907 vuoden eduskunnan käsiteltäväksi. Lisäksi laati Ehrnrooth ehdotukset laiksi työnvälityksestä eli työn hankkimisesta työttömille sekä ammattivaltuusmieslaitoksen uudistukseksi. Maanhankintakysymyksessä laati komitea, jonka puheenjohtajana oli lakitieteenkandidaatti Jonas Castrén, lakiehdotuksen maan hankkimisesta tilattomalle maalaisväestölle tarkoitusta varten perustetun lainarahaston avulla. Valtio osti maatiloja viljelystiloiksi ositettaviksi. Eduskunnan käsiteltäväksi annettiin hallituksen esitys maanvuokrasta maalla ja toinen kyytirasituksen huojentamisesta kyytirahaa korottamalla, poistamalla kyytirasitus maanomistajilta ja jakamalla se kaikkien yhteiskuntaluokkain kannettavaksi sekä valtioapua antamalla. Samoin annettiin eduskunnalle esityksiä yhteismetsistä sekä teollisuudenharjoittajain ja sahayhtiöiden oikeuden rajoittamisesta hankkia maalaiskiinteistöjä — näin metsäin hävityksen estämiseksi. Niinikään oli senaatti laadituttanut yleisen oppipakon ehdotuksen, jonka eduskunta käsitteli alussa vuotta 1908.
Verraten vähäiseksi kuitenkin jäi näihin ja useihin muihin lakiehdotuksiin käytetyn runsaan työn tulos. Ainoastaan vähäisen osan niitä ehti eduskunta käsitellä sinä aikana, jona perustuslaillisen senaatin oli suotu vaikuttaa asiain kulkuun. Ehdotukset kohtasivat usein vastustusta eduskunnassa, jonka jyrkät ryhmät eivät tahtoneet tyytyä maltillisiin uudistuksiin. Näin maanvuokrakysymyksessä, jossa näiden ryhmäin käsitys sai ilmauksensa maaliskuun 12 p:nä 1909 vahvistetussa jokseenkin epäonnistuneessa maavuokralaissa. Senaatin v. 1906 asettama komitea, vapaaherra V. von Born puheenjohtajana, laati ehdotukset uskonnonvapauden laajentamiseksi ja siviliavioliiton käytäntöön saattamiseksi, jotka ehdotukset annettiin kirkolliskokouksen käsiteltäviksi ja saivat osakseen moitetta niin korkeakirkolliselta kuin kirkon vastustajainkin taholta sekä jäivät tuloksettomiksi. Yleisessä valtiollisessa asemassa kohdakkoin tapahtunut käänne sai aikaan, ettei sellainen vapaamielinen uudistuspolitiikka kuin Mechelinin ja hänen senaattinsa ajama, enää voinut toivoa saavansa korkeimman vallan kannatusta. Hyödytöntä ei tuo työ kuitenkaan ole ollut, sillä ne useita tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevät, laajat ja perusteelliset mietinnöt, jotka silloin laadittiin, ovat epäilemättä tarjonneet hyvää ohjausta monelle, joka on noihin kysymyksiin halunnut tutustua, ja toivoa saanee, että niistä vastedeskin on samaa hyötyä.
Senaatin tämän aikuisista hallinnollisista toimenpiteistä sopii mainita ohjesääntöisen ammattihaureuden lopettaminen toukokuun 16 p:nä 1907 annetulla asetuksella. Ja senaatin toimesta sai Suomen teknillinen korkeakoulu sääntönsä vahvistetuiksi huhtikuun 2 p:nä 1908 annetulla asetuksella.
* * * * *
Venäjällä pääsi taantumus uudelleen valtaan. Jo keväällä 1906 erosi kreivi Witte pääministerintoimesta ja heinäkuussa astui tähän toimeen jyrkästi kansalliskiihkoinen Stolypin. Sen jälkeen kun duuma hallituksenvastaisen kantansa takia kahdesti oli hajoitettu ja uusi vaalilaki julkaistu, jolla hallitus koetti turvata itselleen toiveidensa mukaiset vaalitulokset, pääsi kolmannessa duumassa voitolle taantumuksellinen suunta, joka ilmeni muun muassa vihamielisyydessä Suomea kohtaan. Stolypin ei hyväksynyt kenraalikuvernööri Gerardin kantaa Suomen kysymyksissä. Syksyllä 1907 nimitettiin kenraalimajuri Seyn, joka oli avustanut Bobrikoffia hänen Suomi-politiikassaan, kenraalikuvernöörin apulaiseksi. Nimitys toimitettiin Venäjän hallitsevalle senaatille osotetulla ukaasilla, joten itse nimitystapakin osotti viranpitäjän venäläiseksi virkamieheksi Suomessa. Suuret joukot venäläistä sotaväkeä lähetettiin maahamme syksyllä 1907.
Gerard erosi helmikuussa 1908 ja sai sen johdosta täällä osakseen suosionosotuksia. Senaatin jäsenet pitivät hänelle ja hänen perheelleen juhlapäivälliset, joissa Mechelin ranskankielisessä puheessa esitti senaatin kiitokset kunniavieraan virkakautenaan noudattamasta, Suomen valtiosääntöä kunnioittavasta hallitustavasta ja hänen maallemme osottamistaan palveluksista.
Valitettavasti ei Suomen synkkenevä tulevaisuus saanut, niinkuin kuitenkin olisi sopinut toivoa, puolueiden välistä, sisäistä kinastelua vaikenemaan, vaan se päinvastoin kiihtymistään kiihtyi. Eduskunnassa helmikuun 19 p:nä 1908 esitellyissä erinäisissä välikysymyksissä tiedusteltiin hallitukselta, mitä se oli tehnyt ja aikoi tehdä maamme oikeuden ja parhaan turvaamiseksi. Hallituksen puolesta Mechelin vastasi näihin välikysymyksiin täysi-istunnossa paria päivää myöhemmin. Perustuslakivaliokunta, johon asia oli lähetetty valmisteltavaksi, ehdotti, että eduskunta annettavassaan lausunnossa kehottaisi hallitusta tekemään voitavansa torjuakseen niitä vaaroja, jotka uhkasivat maamme perustuslakien turvaamaa oikeutta. Mutta valiokunnan mietintöön olivat sekä maalaisliittolaiset ja sosiaalidemokraatit että vanhatsuomalaiset liittäneet vastalauseita, joissa senaattia ankarasti moitittiin. Sosiaalidemokraatit, jotka tässä menivät pisimmälle, moittivat senaattia liiallisesta myöntyväisyydestä Venäjän hallituksen vaatimuksiin sekä siitä, ettei se sisäpolitiikassamme ollut tarpeeksi kansanvaltainen, se kun ei ollut toteuttanut kansan vaatimia uudistuksia. Vanhainsuomalaisten vastalause oli sisällykseltään ihan päinvastainen; siinä moitittiin senaattia siitä, ettei se ollut tarpeeksi koettanut saada aikaan välinselvitystä Venäjän vallanpitäjäin kanssa. Asiasta eduskunnassa maaliskuun 27 p:nä keskusteltaessa Mechelin suuressa puheessa osotti syytökset aiheettomiksi ja vääriksi. Senaatti oli, hän lausui, laatinut suuren joukon uudistusehdotuksia, joista useat olivat tarkoittaneet kansan laajojen kerrosten taloudellisen aseman parantamista ja olleet eduskunnankin käsiteltävinä. Ei ollut senaatin syy, etteivät ne kaikki olleet johtaneet tulokseen. Laillisia oloja oli senaatti parhaansa mukaan koettanut palauttaa, mutta ei suinkaan ollut, niinkuin vanhallasuomalaisella taholla oli väitetty, vastustanut kaikkia yrityksiä päästä sovinnolliseen selvitykseen Venäjän vallanpitäjäin kanssa Venäjän ja Suomen välisten suhteiden järjestämisestä. Vastikään oli senaatti, ilmoitti Mechelin, Hänen Majesteetilleen alistanut, että ne mainittuja suhteita koskevat kysymykset, joista vallitsi eri mieliä, annettaisiin venäläisistä ja suomalaisista jäsenistä muodostetun neuvottelukunnan käsiteltäviksi. Mutta senaatti oli ollut ja oli edelleenkin sillä kannalla, että Suomen oikeutetut edut oli huomioon otettava ja Suomen perustuslakeja näitä kysymyksiä järjestettäessä noudatettava.
Mietinnöstä ensimäistä kertaa äänestettäessä voitti vanhainsuomalaisten vastalauseen vastaehdotukseksi pantu sosialistien vastalause, minkä jälkeen edelliset pysyivät erillään koko äänestyksestä. Tulos oli, että lopullisessa, ratkaisevassa äänestyksessä sosialistien vastalause vei voiton yhdistyneiden perustuslaillisten kannattamasta mietinnöstä. Kotimainen hallituksemme oli siis saanut täydellisen epäluottamuslauseen kansaneduskunnalta kiitokseksi isänmaallisesta työstään. Mechelin ja talousosaston muut jäsenet asettivat tämän johdosta paikkansa hallitsijan käytettäväksi. Tarjousta ei kuitenkaan heti hyväksytty, mutta sitä vastoin eduskunta hajoitettiin ja määräys uusien vaalien toimittamisesta annettiin.
Venäjän valtakunnanduumassa piti Stolypin toukokuun 18 p:nä 1908 huomiota ansaitsevan puheen, jossa hän ajoi sitä mielipidettä, että Venäjän ja Suomen yhteisiä etuja koskevain kysymysten tuli saada yhteinen, Venäjän "historiallisia suvereniteettioikeuksia" tyydyttävä ratkaisu, joihin oikeuksiin hänen mielestään Suomeen nähden ei ollut pantu asianmukaista huomiota. Oli vahvistettava tämän lainsäädännön yhteinen järjestys, eikä siihen tarvittu Suomen eduskunnan suostumusta. Suomen senaatin ehdotuksessa Suomen uudeksi hallitusmuodoksi katsottiin tosin asiaa toisin, mutta se oli vain "separatistinen temppu". Jotta voitaisiin arvostella, mitkä asiat koskivat Venäjän etuja, olisi tarpeellista, että Venäjän ministerineuvosto edeltäkäsin tarkastaisi asiat ja kiinnittäisi hallitsijan huomiota niiden laatuun. Sen vuoksi olisi yleensä vain sellaiset asiat alistettava hallitsijan ratkaistaviksi, jotka ministerineuvosto oli tarkastanut ja joista se oli antanut mietintönsä. — Nämä näkökohdat määräsivät korkeimman vallan kohdakkoin sen jälkeen Toukokuun 20 (kesäkuun 2) p:nä 1908 vahvistaman Venäjän ministerineuvoston pöytäkirjan sisällyksen. Venäjän ministerineuvosto sai siten Suomen senaattia ja ministerivaltiosihteeriä korkeamman vallan tarkastaa hallitsijan ratkaistaviksi alistettavat Suomen asiat.
Valtiollinen asema oli täten kehittynyt sellaiseksi, että Mechelinin oli mahdoton jäädä hallitukseemme. Stolypin kuuluu erityisesti halunneen hänen eroaan, ja Mechelin lienee saanut kehotuksen lähettää perille sen eronpyynnön, jonka hän jo oli ilmoittanut olevansa valmis tekemään eduskunnan äänestyksen tuloksen johdosta. Hän siis pyysi osin muutetuilla perusteilla eroa ja saikin sen kesäkuun 5 p:nä samalla kertaa kuin eräät virkatoverinsakin, senaattorit Ignatius, Donner ja Stjernvall sekä prokuraattori Grotenfelt. Perustuslaillisilta kansalaisilta saivat mainitut herrat eronsa johdosta vastaanottaa lukuisia syvän kunnioituksen ja hartaan kiitollisuuden osotuksia suorittamastaan työstä.