VI LUKU.
1890-1898.
Kunnallisia ja muita julkisia tehtäviä. 1891 vuoden valtiopäivät.
Kodifioimiskysymys, Bungen komitea. 1894 vuoden valtiopäivät.
Hallitsijanmuutos. 1897 vuoden valtiopäivät. Kirjallinen tuotanto,
Suomen oikeuksien puolustus.
Senaatista erottuaan Mechelin ei suinkaan heittäytynyt toimettomaan lepoon eikä vain hoitamaan yksityisasioitaan, vaan jatkoi herkeämättä työtään yleisten etujen hyväksi, vaikkakin hänen toimintansa osin sai toisen muodon. Jo Helsingin kunnallisvaalissa joulukuussa 1891 hänet valittiin uudestaan kaupunginvaltuusmieheksi, ja vuodesta 1892 lähtien hän oli valtuuston puheenjohtajana, mikä toimi hänelle sitten vuosittain uskottiin aina vuoteen 1899 asti, jolloin hän, 60 vuotta täyttäneenä, siitä kieltäytyi. Tässä toimessa hän taas, samaten kuin 1870-luvullakin, taitavasti ja uutterasti työskenteli pääkaupunkimme kehittämiseksi. Kaupunkiin yhdistettiin v. 1893 uusia alueita: Siltasaaret, Pohjoissataman ja Itäisen viertotien välinen ranta-alue sekä kaupungin ostama Kumtähden allodisäteri. Uusia kansakouluja perustettiin, kaupunkia kaunistettiin erinäisillä istutuksilla. Syksyllä 1891 oli Mechelin Helsingin talonomistajayhdistyksen toivomusta noudattaen ja sen toimesta tehnyt matkan Tukholmaan, Parisiin ja Brysseliin koettaakseen ulkomaisten rahamiesten välityksellä saada obligatsionilainan hypoteekkipankin perustamiseksi Helsinkiin, mikä yritys ei kuitenkaan rahamarkkinoilla silloin vallitsevain epäsuotuisten olojen takia onnistunut. Mutta kesällä 1892 hän hankki 4 1/2 miljoonan markan lainan kaupungin juoksevain velkain vakauttamiseksi sekä satama- ja laiturirakennuksia varten. Helsingin satamarata, jonka kaupunki rakennutti vuosina 1892 ja 1893, saaden avustusta valtion varoista, on epäilemättä tuntuvasti edistänyt Helsingin kehitystä merikaupunkina.
Pääkaupunkimme työväenluokan aseman parantamiseksi teki Mechelin tärkeän alotteen, helmikuun 17 p:nä 1896 kolmen muun kaupunginvaltuusmiehen, C.E. Holmbergin, G. Nyströmin ja R. Heimbergin kera esittäessään asetettavaksi komitean laatimaan ehdotusta toimenpiteiksi, jotka olisivat omansa alemman työväenluokan ja säännöllistä työtä vailla olevan nuorison hyväksi edistämään erinäisiä esityksentekijäin mainitsemia tarkoitusperiä. Esitysehdotuksessa, joka ilmeisesti on Mechelinin kynästä lähtenyt, sanotaan muun muassa: "Käsitämme kylläkin, että tässä mainitsemamme yhteiskuntatehtävät kuuluvat niihin, joihin nähden ei helposti eikä äkkiä voi saavuttaa tyydyttäviä tuloksia. Ainoastaan uuttera ja pitkällinen työ voi tässä kantaa hedelmää. Mutta silti ei ole syytä olla kokonaan yrittämättä sellaisia toimenpiteitä, joihin edellä olemme viitanneet. Yhteiskunnan itsehallinto ei osota elinvoimaansa ainoastaan säännöllisesti suorittamalla velvollisuutenaan lain mukaan olevat tehtävät, vaan myös ottamalla harkittavakseen ja pyrkimällä poistamaan yhteiskunnassa ilmeneviä puutteita ja epäkohtia, sikäli kuin kunnan toimenpiteet tässä yleensä voivat olla hyödyksi." — Kaupunginvaltuusto suostui esitykseen ja asetti komitean, jonka toimintaan Mechelin itsekin otti osaa ja joka laati ehdotuksen työväenasiain lautakunnan, työnvälitystoimiston sekä laiminlyötyjen lasten kasvatuslaitoksen perustamiseksi ynnä kaupungin työväestön alkeiskurssien järjestämiseksi. Työväenasiain lautakunta perustettiin v. 1898 ja on suorittanut monessa kohden hyödyllisen työn. Sen alotteesta on ryhdytty toimenpiteisiin työttömyyden vastustamiseksi, käsiammattiliikkeiden ja työpalkkain tarkastuksen järjestämiseksi, kunnan tarjooman oikeusavun parantamiseksi, kunnan työväenasuntojen rakennuttamiseksi sekä aikuisten työläisten opetuksen ja koulutyöpajojen ynnä köyhäin lasten hoidon ja opetuksen aikaansaamiseksi. Ehdotettu kunnan työnvälitystoimisto saatiin toimeen jonkin aikaa myöhemmin, nimittäin 1904 vuoden alusta. Työväenasiain lautakunnasta on v. 1913 muodostettu n.k. sosialilautakunta, jonkin verran laajennetuin toimialoin. Työväen opetuskurssit on hiljattain järjestetty n.s. kunnan työväenopistoksi, jossa on suomalainen ja ruotsalainen osasto ja jolle kaupungin on aikomus rakennuttaa oma talo.
Kesäkuussa 1890 pidettiin Pietarissa kansainvälinen vankeinhoitokongressi, johon Mechelin otti osaa ja jossa hän senaatin puolesta kutsui satakunta kongressin jäsentä huvimatkalle Suomeen. Matka, joka alotettiin kesäkuun 25 p:nä, suunnattiin Viipuriin, Saimaan kanavan varrella sijaitsevaan Juustilaan, missä Mechelinin opastamina silmäiltiin kanavan perustajalle pystytettyä muistomerkkiä, Imatralle ja Lappeenrantaan sekä jatkui Helsinkiin. Täällä käytiin katsomassa Sörnäsin kuritushuonetta sekä muita kaupungin nähtävyyksiä, minkä ohessa vieraille kaupungin puolesta toimeenpantiin juhlapäivälliset sekä pataljoonain soittokuntain antama konsertti. Päivällisissä seurahuoneella Mechelin piti vilkkaiden suosionosotusten keskeyttämän puheen kunniavieraille, lausuen julki Suomen kansan myötätunnon sitä toimialaa kohtaan, jolle kongressi oli omistanut työnsä. Ei millään inhimillisen toiminnan alalla, hän lausui, lainsäädäntö ole siinä määrin puhtaasti tieteellisten tutkimusten varassa kuin vankeinhoitolaitoksen alalla, jonka päämääränä ei ainoastaan ole valtion vallalla pakottaa yksilöjä noudattamaan lakeja, vaan myös, ihmisrakkauden elvyttämänä, koettaa ratkaista kysymys, miten rikollisia ja kurjia henkilöitä on kohdeltava, jotta heidät saataisiin palaamaan inhimillisen yhteiskunnan helmaan, sekä vihdoin ehkäistä rikoksia. Suomen pääkaupungille oli kunniaksi ja iloksi, että se oli vieraikseen saanut joukon eteviä miehiä, jotka olivat antautuneet tätä jaloa tieteenhaaraa tutkimaan, selvittelemään sitä vaikeaa kysymystä, miksi muutamat yksilöt olivat rikollisia; tavallisesti on syy siinä, etteivät he kotonaan milloinkaan ole saaneet päivänpaistetta, ei milloinkaan rakkautta, ei milloinkaan sitä kasvatusta, joka ihmisistä tekee hyödyllisiä kansalaisia. — —
Ohimennen mainittakoon, että tähän Suomeen tehtyyn huvimatkaan muiden muassa otti osaa italialainen rikosopin tutkija, professori Brusa, joka myöhemmin on ansainnut maamme kiitollisuuden sillä, että hän muiden eteväin ulkomaalaisten miesten kera oli osallisena siinä lähetystössä, joka kesällä 1899 lähti Pietariin toimimaan Suomen hyväksi.
Mechelin oli vankeinhoitokongressin jäsenten Helsingissä käydessä jo kesäkuun 20 p:nä saanut eron senaattorin virastaan, vaikkei sitä vielä ollut virallisesti ilmoitettu. Itse lienee hän saanut tiedon siitä ollessaan senaatin puolesta Pietarissa järjestämässä kongressin jäsenten vastaanottoa heidän matkallaan Suomeen.
* * * * *
Heinäkuussa 1893 tuli Mechelin toistamiseen Yhdyspankin keskushallituksen jäseneksi, ja pysyi siinä toimessa vuoteen 1896, jolloin hän siitä luopui, sekä oli sen jälkeen Yhdyspankin pankkivaliokunnan jäsenenä vuoteen 1903 asti. Hänen aikanaan perustettiin pankkiin hänen laatimansa ohjelman mukaisesti erityinen kiinteistölainaosasto kaupunkitaloja varten. Hän oli lisäksi Suomen taideyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana 1896-1903 sekä Antellin kokoelmain valtuuskunnan jäsenenä. Niinikään hän oli Suomen talousseuran puheenjohtajana 1896-1899. Hän oli vuonna 1894 perustetun taloudellisen seuran varsinainen luoja ja valittiin 1895 sen ensimäiseksi puheenjohtajaksi sekä sittemmin useamman kerran uudestaan, otti vilkkaasti osaa seuran keskusteluihin ja piti sen kokouksissa usein esitelmiä taloudellisista kysymyksistä, esimerkiksi Suomen valtiolainain edullisimmista sijoituspaikoista, yleisestä tuloverosta, rautatiepolitiikastamme, suunnitellun yleisen Suomen teollisuusnäyttelyn hyödystä, kuntain raha-asioista, nykyajan kauppapolitiikasta, työväenkysymyksestä. Niinikään hän julkaisi kirjoitelmia seuran aikakauslehdessä. Hän harrasti innokkaasti taloudellisia kysymyksiämme, koska hänen vakaumuksensa mukaan kansamme kyky säilyttää autonominen asemansa melkoiseksi osaksi on sen varassa, voiko se perustua kyllin lujalle taloudelliselle pohjalle. Niillä tahoilla, missä tarkemmin on seurattu tätä Mechelinin toimintaa, on lausuttu, että hän taloudelliselta katsantokannaltaan aikaisemmin oli niin jyrkkä vapaamielisten aatteiden kannattaja, niin lujasti vakuuttunut siitä, että hyvän valta maailmassa omalla sisällisellä voimallaan on pääsevä voitolle, ettei hän voinut uskoa hyödylliseksi koettaa minkäänlaisin pakkokeinoin ohjata taloudellista elämää määrätyille urille, mutta että hän myöhempänä elinaikanaan oli taipuvainen tuntuvassa määrässä luopumaan tästä katsantokannasta, semmoisena kuin sitä olivat edustaneet Adam Smith ja tämän seuraajat. Siitä on todistuksena muun muassa hänen mielenkiintonsa työväenkysymykseen ja sen ratkaisemiseen positiivisin keinoin. [Taloudellisen seuran aikakauslehti 1914, 3:s vihko.]
Niinkuin jo havaitsimme, sai Mechelin lukuisissa julkisissa tilaisuuksissa tulkita läsnäolevissa vallitsevat mielialat ja tunteet. Niinpä hän kuvanveistäjä Erland Stenbergin tekemän Franzénin pronssisen rintakuvan juhlallisessa paljastustilaisuudessa Oulun kirkkotorilla kesäkuun 30 p:nä 1881 oli pitänyt juhlapuheen, jossa ilmeni runoilijan tuotannon syvää ymmärtämystä ja lämmintä myötätuntoa sitä kohtaan. — Kun Z. Topeliuksen 70-vuotispäivänä tammikuun 14 p:nä 1888 hänen kunniakseen pantiin toimeen juhla Helsingissä ylioppilastalolla, piti Mechelin ruotsinkielisen juhlapuheen. — Suomen kansanvalistusseuran Turussa kesäkuun 21 p:nä 1892 toimeenpanemassa laulu- ja soittojuhlassa hän piti vilkasta mieltymystä herättävän puheen, jossa hän ylisti työn kunniaa ja huomautti, miten yhteiskunnan eri luokkia ja yksilöjä yhdistää toisiinsa yhteisvastuullisuus, kunkin tunnollinen työ kun ei hyödytä vain häntä itseään ja hänen kaltaisiaan, vaan kaikkia, samaten kuin sen laiminlyöminen vahingoittaa kaikkia. — Suomen valtiosäätyjen päätöksen mukaan pystytetyn keisari Aleksanteri II:n muistopatsaan paljastustilaisuudessa Helsingin senaatintorilla huhtikuun 29 p:nä 1894 vastaanotti Mechelin kaupunginvaltuusmiesten puheenjohtajana pääkaupungin puolesta lukuisan väkijoukon ja kokoontuneiden valtiopäivämiesten läsnäollessa pääkaupungin hoitoon uskotun muistopatsaan. Samana päivänä Helsingin kaupunki pani kaartinmaneesissa toimeen juhlapäivälliset hallituksen ja valtiopäiväin jäsenille sekä niille lukuisille edustajille, joita kaikista maamme ääristä oli saapunut ottamaan osaa patsaan paljastamiseen. Mechelin piti tässä tilaisuudessa tervehdyspuheita kutsuvieraille.
Elokuussa 1897 hän ranskankielisessä puheessa lausui tervetulleiksi yleisen geoloogikongressin jäsenet, jotka olivat saapuneet Suomeen ja kutsutut heidän kunniakseen toimeenpannuille päivällisille. Saman vuoden marraskuun 1 p:nä hän piti avajaispuheen juhlassa, joka pantiin toimeen Turun entisen akatemiatalon juhlasalissa Suomen talousseuran 100-vuotispäivän johdosta, jossa puheessa hän lyhyesti kuvaili seuran tärkeäarvoista työtä kuluneen vuosisadan aikana.
Hallituksesta erottuaan voi Mechelin taas tehokkaammin ottaa osaa valtiopäivätyöhön, jolloin hänen lausuntojaan alati, niinkuin ennenkin, tarkkaavasti kuunneltiin ja ne usein määräsivät ensimäisen säädyn päätökset. 1891 vuoden valtiopäiviä avattaessa tammikuun 24 p:nä oli yleinen mieliala edelleenkin hyvin kiihdyksissä hallituksen toimenpiteiden johdosta. Näitä oli muiden muassa se, että 1888 vuoden valtiosäätyjen hyväksymä ja joulukuun 19 p:nä 1889 vahvistettu ja julkaistu uusi rikoslaki, jonka olisi pitänyt astua voimaan 1891 vuoden alusta, oli peruutettu ja sen voimaan astuminen lykätty toistaiseksi. Tämän asian yhteydessä olevat toimenpiteet olivat aiheuttaneet Montgomeryn eron valtiosihteeristöön perustetun Suomen asiain komitean jäsenyydestä. Itse komiteakin lakkautettiin kohdakkoin sen jälkeen, toukokuun 13 p:nä 1891, valtiopäiväin koolla ollessa.
Jo valtiopäivien avajaisissa valtaistuinsalissa lausuivat puhemiehet ilmi kansan huolet. Tämä aiheutti kenraalikuvernöörille osotetun keisarillisen käskykirjeen, joka luettiin julki kaikissa säädyissä maaliskuun 19 p:nä ja jossa selitettiin valtiopäiväin epäilyjen johtuvan väärinkäsityksestä ja että hänen majesteettinsa aikomus oli muuttumattomina säilyttää maamme sisäisen hallitusjärjestyksen periaatteet. Käskykirje rauhoitti mieliä jossain määrin, mutta ei täydellisesti. Säädyissä tehtyjen ehdotusten mukaisesti päättivät valtiosäädyt yksimielisesti tehdä anomuksia tulli- ja postikysymyksestä. Edelliseen nähden huomautettiin, että tullilaitosten yhdistäminen, joka ehdottomasti aiheuttaisi Suomen tullitaksan kohoamisen Venäjän tullitaksan tasalle, olisi maallemme vahingoksi. Tämä esitys lienee osaltaan saanut aikaan, että kysymys tullilaitosten yhdistämisestä sai raueta, vaikka pääsyynä siihen luultavasti kuitenkin oli, että erinäisillä venäläisillä tahoilla peljättiin siitä johtuvan Venäjän teollisuudelle turmiollisia seurauksia. Postikysymyksen epäsuotuisan ratkaisun johdosta ehdotettiin aatelissa anottavaksi postijulistuskirjan selitystä tahi muodostelua. Eräs säädyn jäsen, presidentti L. von Hellens, tahtoi ehdotusta sikseen jätettäväksi, mutta Mechelin vaati sen lähettämistä valiokunnan käsiteltäväksi ja sai säädyn enemmistön puolelleen. Yleinen säätyanomus saatiin aikaan, jossa huomautettiin, että Suomen postivirkamiesten alistaminen Venäjän viranomaisten alaisiksi oli vastoin Suomen hallitustavan voimassa olevaa järjestystä. Anomus ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen. Säätyjen keskusteluissa annettiin hyväksyviä lausuntoja niiden suomalaisten valtiomiesten menettelystä, jotka Mechelinin tavoin olivat puheenalaisten hallitustoimenpiteiden johdosta omasta ehdostaan virastaan eronneet, jota vastoin niitä moitittiin, joiden katsottiin myötävaikuttaneen noihin toimenpiteisiin tahi jotka eivät ainakaan kyllin pontevasti olleet niitä vastustaneet; jälkimäisiä olivat ministerivaltiosihteeri Kasimir Ehrnrooth, joka oli varmentanut rikoslain peruuttavan julistuskirjan, ja hänen apulaisensa v. Daehn, joka taas oli varmentanut postijulistuskirjan. Olivatko ja missä määrin näihin miehiin kohdistetut moitteet oikeutettuja, sen voinee tosin vain historiallinen tutkimus varmasti selvittää.
Rikoslakikysymys sai kuin saikin monen mutkan perästä ratkaisunsa. 1891 vuoden valtiosäädyille annettiin hallituksen esitys, jossa säätyjä pyydettiin suostumaan erinäisten venäläisellä taholla epäilyjä herättäneiden lain kohtain muuttamiseen. Edesvastuu valtiorikoksista oli saatettava enemmän Venäjän rikoslain vastaavain säädösten mukaiseksi, varsinkin oli kovennettava rangaistusta valtiopetoksesta sekä majesteettirikoksista ja väkivallanteosta Hänen Majesteettinsa persoonalle. Lakivaliokunta puolsi yleensä muutoksiin suostumista, mutta pani samalla vastalauseen erinäisiä esityksessä olevia, Suomen valtiollista asemaa koskevia vääriä väitteitä vastaan. Mietintöä säädyssä käsiteltäessä esiintyi Mechelin, joka mietintöön yhtyen pääasiassa kannatti ehdotettujen muutosten hyväksymistä, mutta samalla huomautti, että asiaa valmistellut venäläinen komitea oli käsittänyt väärin Suomen ja Venäjän lainsäädännön keskinäiset suhteet, mikä oli aiheuttanut esityksen muotoon epätarkkuuksia, jotka oli poistettava. Suomen rikoslakia oli katsottu "paikalliseksi laiksi" Venäjän rikoslakiin verraten, mutta Mechelin osotti, ettei asianlaita ollut näin siinä mielessä mitä keisarikunnan perustuslait tarkoittivat "paikallisella lailla". Mechelinin mielipiteeseen valtiosäädytkin yhtyivät. Niiden hyväksymä oikaistu lakiteksti ei saavuttanut hallitsijan hyväksymistä, mutta 1894 vuoden valtiopäiville annettiin asiasta uusi esitys, ja säätyjen silloin hyväksymässä muodossa laki vahvistettiin samana vuonna, joten rikoslakiselkkaus vihdoin oli saatettu suotuisaan ratkaisuun.
Mechelin oli 1891 vuoden valtiopäivillä pankki- ja toimitusvaliokunnan puheenjohtajana. Hänen muusta toiminnastaan näillä valtiopäivillä sopii mainita, että hän maatilojen ositusta ja maavuokrasopimuksia maalla koskevaa hallituksen esitystä käsiteltäessä, kannattaen esityksen yleistä tarkoitusta, maan osittamisen helpottamista, samalla ehdotti valtiosäätyjen anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa teettäisi ja antaisi säätyjen käsiteltäväksi maaverotusta koskevan lain ehdotuksen, joka sisältäisi järjestelmällisen kokoelman puheenalaisesta asiasta voimassa olevia lakisäännöksiä. — Omasta puolestaan hän teki anomusehdotuksen maamies- ja emäntäkoulujen perustamisesta, mitkä koulut, kansakoulun kurssiin liittyen, joka oppilaiden tuli ensin suorittaa, tarjoisivat näille jonkin verran laajempia tietoja, varsinkin sellaisia, joista maamiehelle semmoisenaan sekä kansalaisena ja kunnallismiehenä on käytännöllistä hyötyä. Tytöt saisivat oppia sellaista, mikä vastaisille perheenemännille on erityisen hyödyllistä, niinkuin taloudenhoitoa ja terveysoppia. Näitä kouluja olisi ylläpidettävä valtiovaroilla. Ehdotusta vastustettiin muutamilla tahoilla, koska peljättiin sen toteuttamisesta koituvan estettä kansanopistoille, joiden avustamista valtiovaroilla samoilla valtiopäivillä niinikään oli anottu. Valiokunta käsitteli molempia ehdotuksia, niin Mechelinin tekemää kuin kansanopistojakin koskevaa, toistensa yhteydessä ja puolsi kumpaistakin. Valtiosäädyt päättivät pyytää hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin maalaisnuorison opetuskurssien aikaansaamiseksi, joissa tämä kansakoulusivistyksen lisäksi saisi käytännölliseen elämään sovitettavia tietoja. Sen ohessa olisi kansanopistoja avustettava. Näihin tarkoituksiin valtiosäädyt myönsivät 90,000 markkaa maksettavaksi kolmena vuonna, 30,000 markkaa kunakin. Anomus, jonka kolme säätyä hyväksyi — pappissääty oli tehnyt muodollisesti, vaikkei oikeastaan asiallisesti eriävän päätöksen, — johti osittain tulokseen, sikäli että hallitus antoi erinäisiä määräyksiä jatko-opetuskursseista, jota vastoin se katsoi maamies- ja emäntäkouluja parhaiten olevan perustettava yksityisten alotteesta, mutta kuitenkin käyvän valtiovaroilla avustaminen.
* * * * *
Niinkuin jo mainittiin, oli Weissenbergin komitean laatima ehdotus Suomen perustuslakien kodifioimiseksi annettu senaatille, jossa sen käsittely, Mechelinin jouduttamisyrityksistä huolimatta, venyi varsin pitkälliseksi. Keväällä 1889 Mechelin, ollessaan vielä hallituksen jäsenenä, kuuli silloiselta senaattorilta v. Daehniltä, että kenraalikuvernööri Heiden, jolle oli toimitettu Weissenbergin komiteaehdotuksen venäjänkielinen käännös, aikoi pyytää siitä lausuntoa Venäjän oikeusministeriltä Manasseiniltä ja Venäjän valtakunnanneuvoston kodifioimisosaston päälliköltä, valtiosihteeri Frischiltä. Daehnin kehotuksesta Mechelin kävi kenraalikuvernöörin luona huomauttamassa, että oli sopimatonta sekottaa venäläisiä virkamiehiä asiaan, ennenkuin ehdotus senaatin käsittelemänä oli saanut sen virallisen muodon, jommoisena se alistettaisiin korkeimman vallan hyväksyttäväksi. Heiden ei kuitenkaan taipunut, vaan tiedusteli mainittujen venäläisten virkamiesten mielipidettä, joka oli jokseenkin saman suuntainen kuin Ordinin ja niinmuodoin törkeästi tulkitsi väärin perustuslakejamme.
Mechelin koetti taas jouduttaa asiaa senaatissa ja huomautti maaliskuussa 1890 kiireellisen käsittelyn tarpeellisuudesta. Senaatti asetti nyt salaisessa istunnossa valiokunnan, jonka puheenjohtajaksi määrättiin senaattori Th. Cederholm ja jäseniksi muiden muassa Mechelin. Tämä valiokunta piti tarpeellisena erinäisiltä kohdin muodostella toisin Weissenbergin komitean ehdotusta, minkä johdosta Mechelin aluksi laati hallitusmuodon tärkeimpäin säännösten luonnoksen. Mutta senaatinkomitea ei ehtinyt päättää työtään ennen kesäkauden alkua, ja Mechelin sai, niinkuin mainittiin, eronsa kesäkuussa. Luonnoksen laatijana hänet kuitenkin kutsuttiin ottamaan osaa tarkistukseen, joka suoritettiin syksyllä lokakuun alussa. Vihdoin toukokuussa 1891 senaatti lähetti vahvistettavaksi lopullisen ehdotuksensa perustuslakien kodifioimiseksi, jonka Weissenbergin komitean ja Mechelinin esitöiden pohjalla pääasiallisesti lienee laatinut taitavana ja asiantuntevana pidetty senaatin esittelijäsihteeri Th. Bergelund. Korkeimpaan paikkaan lähetetty ehdotus sisälsi myös perinpohjaisen arvostelun Venäjän oikeusministerin ja valtakunnanneuvoston kodifioimisosaston päällikön lausunnoista.
Senaatin aikomus oli, että sen ehdotus, saavutettuaan hallitsijan hyväksymisen, annettaisiin hallituksen esityksenä valtiosäätyjen käsiteltäväksi, astuakseen kumpaisenkin valtiomahdin hyväksymänä lakina vanhan 1772 vuoden hallitusmuotomme, 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan sekä erinäisten myöhemmin syntyneiden, perustuslainluontoisten säännösten sijaan. Mutta asia sai valitettavasti aivan toisen käänteen. Kenraalikuvernööri oli kulkenut omia teitään senaatista piittaamatta. Jo syksyllä 1890 oli hänen kehotuksestaan asetettu venäläisistä ja suomalaisista jäsenistä koottu komitea, johon hän itse tuli puheenjohtajaksi. Yksimielisyyttä ei syntynyt, edelliset kun asettuivat herrojen Manasseinin ja Frischin kannalle, jota vastoin jälkimäiset, erinäiset Suomen senaatin jäsenet, yksimielisesti pitivät kiinni maassamme vallitsevasta oikeuskäsityksestä, jolloin heillä kuuluu olleen suurta hyötyä eräästä Mechelinin laatimasta selvästä perustuslakiemme sisällyksen yleiskatsauksesta. Komitea ei sen vuoksi päässyt mihinkään tulokseen. Kun senaatti sittemmin antoi lopullisen kodifioiinisehdotuksensa, ei kenraalikuvernööri siihen yhtynyt, vaan liitti siihen erityiseksi lausunnoksi ehdotuksen "Suomen suuriruhtinaanmaan läänien hallinnon ohjesäännöksi", niinkuin sen omituinen nimike kuului, ja jonka sanottiin olevan pietarilaisten kynäniekkain laatima. Voidakseen arvostella tämän tekeleen henkeä on ainoastaan tarpeen tietää, että sen 2 §:ssä muun muassa säädettiin, että "korkeimman hallituksen valtaa koskevat Valtakunnan perustuslait ovat koko laajuudessaan Suomen suuriruhtinaanmaassa voimassa". Tämän käsityksen mukaan olisi siis Suomen hallitusmuoto itsevaltainen, eikä perustuslaillis-yksinvaltainen! Saman ehdotuksen 6:s kohta sisälsi, että lait, jotka ovat Suomen suuriruhtinaanmaalle ja Venäjän muille osille yhteisiä, säädetään valtakunnan perustuslakien määräämässä järjestyksessä.
Pietarissa asetettiin sekä senaatin että kenraalikuvernöörin ehdotusta tarkastamaan neuvottelukunta, puheenjohtajana Venäjän ministerikomitean esimies Bunge, venäläisinä jäseninä kenraalikuvernööri Heiden, sotaministeri Vannovski, sisäasiainministeri Durnovo, valtiosihteeri Frisell ja oikeusministeri Manassein, sekä suomalaisina jäseninä — joihin kenraalikuvernööriämme ei luettu — senaattori, vapaaherra von Alfthan, ministerivaltiosihteeri von Daehn (joka oli tullut v. 1891 eronneen Ehrnroothin sijaan), ministerivaltiosihteerin apulainen V. Procopé ja prokuraattori Calonius. Neuvottelukunta alotti kokouksensa marraskuussa 1892. Venäläiset jäsenet saivat aikaan, että ensinnä otettiin käsiteltäväksi kysymys yleisen valtakunnanlainsäädännön eli sekä keisarikunnassa että Suomessa noudatettavain lakien säätämisjärjestyksen aikaansaamisesta. Ei nytkään päästy yksimielisyyteen, kun venäläiset jäsenet pysyivät käsityksessään että keisari Aleksanteri I ei ollut vahvistanut Suomen vanhoja perustuslakeja, minkä suomalaiset jäsenet väittivät tapahtuneen. Jälkimäisten monasti toistamaa huomautusta, että senaatin laatima perustuslakien kodifioimisehdotus oli tarkastettava, ennenkuin tehtiin päätös valtakunnanlainsäädäntökysymyksestä, koska neuvottelukunta ainoastaan sellaisen tarkastuksen avulla saattoi päästä selvyyteen valtakunnanlainsäädäntöehdotuksen suhtautumisesta Suomen perustuslakeihin, ei venäläinen enemmistö ottanut kuuleviin korviin. [Murrosajoilta, II s. 100.] Loppukokuksessa maaliskuun 5 p:nä 1893 päätettiin lähettää keisarin tutkittavaksi enemmistön hyväksymä valtakunnanlainsäädäntöehdotus suomalaisten jäsenten laatimine vastalauseineen, jossa esitettiin Venäjälle ja Suomelle yhteisten lakien säätämisen yleiset periaatteet, mutta siten muodosteltuina, etteivät ne loukanneet jälkimäisen maan perustuslakeja.
Bungen neuvottelukunnan asiakirjat annettiin Venäjän valtakunnanneuvoston kansliaan, ja siihen asian käsittely moneksi vuodeksi päättyi. Keisari Aleksanteri III lienee, tutustuttuaan sekä enemmistön ehdotukseen että vastalauseeseen, epäröinyt ja jättänyt asian ratkaisun toistaiseksi. Kenties tähän osaltaan vaikutti Suomen valtiosäätyjen 1894 vuoden valtiopäiväin alussa hallitsijalle lähettämä adressi, jossa uudestaan esiintuotiin kansan huolet oikeuksiamme vastaan tehtyjen hyökkäysten johdosta sekä kansamme toivo, ettei mitään muutoksia tehtäisi näihin oikeuksiin valtiopäiväin suostumuksetta.
Valtiopäiväin välisenä aikana Mechelin otti osaa 1893 vuoden kirkolliskokoukseen Hollolan tuomiokunnan edustajana, toimi siellä kirkkolakivaliokunnan puheenjohtajana sekä puolusti kirkollisissa kysymyksissä niinkuin ennenkin vapaa- ja edistysmielistä suuntaa.
1894 vuoden valtiopäivillä hän oli sen erikoisvaliokunnan jäsenenä, joka asetettiin laatimaan äskenmainittua, hallitsijalle osotettua adressia, joka lienee ollut pääasiallisesti Mechelinin laatima. Hän johti samoja valtiopäiviä avattaessa aatelin tervehdyslähetystöä talonpoikaissäätyyn, jolloin hän suomenkielisessä puheessa huomautti silloisen olotilan vaativan luottavaista yhteistoimintaa kansaneduskunnan eri osain välillä; uusia painavia kysymyksiä oli noussut, joiden edessä puolueriitojen oli tauottava. — Niinikään hän oli valtiovaliokunnan jäsenenä, ja ainoastaan arvan oikun johdosta hänestä ei tullut valiokunnan puheenjohtajaa. Niinkuin monasti ennen hän näilläkin valtiopäivillä teroitti mieleen, että valtiopäiväin oli myönnettävä suostuntaveroja vasta sitten kun valtiovaliokunta tekemäinsä laskelmain perusteella oli osoittanut valtiovarain tilan niitä vaativan ja suostuntavaliokunta sitten oli tehnyt ehdotuksen, miten ne sopivimmin oli hankittava, ja että kaikki sellaiset valtiosäätyjen esitykset, jotka aiheuttivat valtiomenoja, oli valtiovaliokunnassa käsiteltävä tullakseen rahalliselta kannalta oikein selvitellyiksi. Rautatiekysymystä käsiteltäessä hän huomautti, että tuskin mikään muu Europan maa oli rakennuttanut niin suuren osan rautatieverkkoaan verosäästöillä kuin Suomi.
Sen johdosta että kansakoulutarkastaja Y.K. Yrjö-Koskinen eräässä aatelin täysi-istunnossa oli käyttänyt suomea — tapaus oli ensimäinen laatuaan — syntyi säädyssä kiivas väittely, jossa jotkut puhujat väittivät ritarihuonejärjestyksen 36 §:n säännöksen, että aatelin keskusteluissa "maan virallista kieltä" oli käytettävä, kieltävän käyttämästä suomea. Mechelin sitä vastoin, tapansa mukaan tyynenä ja sovittelevana, lausui että, vaikka saattoikin olla epäilyksiä puheenalaisen §:n tarkoituksesta, se tulkinta kuitenkin oli pidettävä suotavampana, joka salli kumpaistakin kotimaista kieltä käytettävän. — Innokkaasti hän puolusti anomusta, jossa ehdotettiin naisille, sukupuoleen katsomatta ja heidän tarvitsematta hankkia erivapautusta, myönnettäväksi oikeus päästä valtionkoulujen opettajavirkoihin, ja kannatti K. Antellin tekemää painovapausanomusta, varsinkin siihen katsoen, että kesäkuun 18 p:nä 1891 oli annettu jokseenkin ahdashenkinen painoasetus, joka m.m. oikeutti kenraalikuvernöörin oman harkintansa mukaan kieltämään sanomalehtien julkaisemisen. Edelleen Mechelin puolsi hallituksen esityksiä maanosituksen helpottamisesta sekä työntekijäin vakuuttamisesta työssä sattuvien tapaturmain varalta ja työnantajain vastuunalaisuudesta. Joulukuun 5. p:nä 1895 annettu laki, koskeva työnantajan vastuunalaisuutta työntekijää kohtaavasta ruumiinvammasta, oli 1894 vuoden valtiopäiväin tuloksia. — Hallituksen antamasta julistuksesta, jolla kiellettiin margariinin valmistus, Mechelin lausui moittivia sanoja, koska tämä julistus oli soveltumaton elinkeinovapauden periaatteeseen, joka kuitenkin oli 1879 vuoden elinkeinolaissa tunnustettu.
Keisari Aleksanteri III kuoli marraskuun 1 p:nä 1894. Pietarin-Paavalin tuomiokirkossa pidetyissä hautajaisissa oli Mechelin läsnä Helsingin kaupungin edustajain joukossa ja pääsi kahta päivää myöhemmin muiden Suomesta saapuneiden edustajain kera uuden hallitsijan puheille sekä sai antaa hänelle Helsingin kaupungin puolesta adressin, joka ilmaisi kaupungin surun kuolemantapauksen johdosta ja kunnioituksen ja onnentoivotukset uudelle hallitsijalle.
Hallitsijanvaihdoksen tapahduttua oli uusi keisari ministerivaltiosihteeri v. Daehnin esityksestä antanut hallitsijavakuutuksensa Suomelle tavanmukaiseen muotoon laadittuna. Lähinnä seuraavina vuosina olivat hyökkäykset Suomea vastaan vähemmän kiivaita ja ehdotetut valtiolliset mullistukset saivat olla sinällään, minkä johdosta maassamme vallitsi verraten levollinen mieliala. Kun Venäjän valtakunnanneuvoston kanslian päällikkö V.K. von Plehwe helmikuussa 1895 pyysi keisarilta ohjetta, oliko Bungen neuvottelukunnan ehdotus annettava valtakunnanneuvoston käsiteltäväksi, sai hän epäävän vastauksen. Kreivi Heiden erosi 1896 kenraalikuvernöörinvirasta ja seuraajaksi tuli hänen apulaisensa, kenraaliluutnantti Gontscharoff virkaatoimittavana.
1897 vuoden alussa kokoontuneilla valtiopäivillä valittiin salaisissa täysi-istunnoissa kustakin säädystä kolme jäsentä valtuuskuntaan laatimaan hallitsijalle lähetettävää adressia, jossa valtiosäädyt vakuuttaen uskollisuuttaan lausuivat toivomuksen, että Hänen Majesteettinsa suojelisi Suomen suuriruhtinaanmaataan ja johtaisi sen hallitusta kansan tosi parasta silmällä pitäen. Mechelin oli aatelin valitsemia valtuuskunnan jäseniä. Niinikään valittiin hänet valtiovaliokunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi. Säädyssään hän teki lasten ja alaikäisten henkilöiden harjoittaman katukaupan rajoittamista tarkoittavan säätyesitysehdotuksen, siten varjellakseen näitä siveellisesti vahingollisilta vaikutuksilta, minkä ehdotuksen valtiopäivät hyväksyivät; samaten toisen, jonka tarkoitus oli laajentaa naisen vaalikelpoisuutta kaupunkien kunnallisiin toimiin. Tästä jälkimäisestä asiasta keskusteltaessa hän huomautti, miten nykyaikaisessa yhteiskunnassa entistään paljon lukuisampain naisten oli pakko etsiä toimialansa kodin ulkopuolelta. Tämä ehdotus kuitenkin raukesi kahdessa säädyssä, aatelissa ja pappissäädyssä. Mechelin oli lähinnä edellisillä valtiopäivillä muiden mukana tehnyt anomusehdotuksen Helsingin ja Turun välisen rautatien rakentamisesta, jonka ehdotuksen valtiopäivät olivat hyväksyneet ja josta oli seurauksena hallituksen päätös rakennuttaa Turun ja Hangon radalla sijaitsevan Karjan aseman välinen rataosa. Mechelin ehdotti nyt anottavaksi Helsingin-Karjan rataosankin rakentamista, mikä ehdotus niinkuin tunnettu toteutuikin.
Muutamissa maamme suhtautumista Venäjän valtakunnanetuihin koskevissa kysymyksissä Mechelin, vähääkään tinkimättä maamme perustuslaillisista oikeuksista, osottautui mainittuihin etuihin nähden olevansa maltillisella, erinäisten jyrkkien piirien ajamasta suunnasta eriävällä kannalla. Eräs näistä kysymyksistä koski Venäjällä annettujen tuomioiden täytäntöönpanoa, jossa kysymyksessä hän puolsi jonkin verran myöntyvää kantaa. Toinen tämän laatuinen asia koski hevosten ottoa sotilastarpeisiin, johon nähden Mechelin huomautti Suomen velvollisuudesta sodan sattuessa ottaa osaa valtakunnan puolustukseen.
Erään valtiopäiväjärjestyksen uudistusta koskevan anomusehdotuksen johdosta Mechelin lausui, että kansaneduskuntamme muodostaminen kaksikamarijärjestelmän mukaiseksi oli päämäärä, johon oli pyrittävä, kuitenkin siten että samoja aineksia kuin ne, jotka silloin muodostivat valtiopäiväin neljä säätyä, tuli olla kumpaisessakin kamarissa. Mutta hän arveli tämän uudistuksen toteutumisesta voivan olla toiveita vasta sitten, kun kielellinen kahtiajako ei enää ollut määräämässä puoluejakoa eikä rikkomassa kansakunnan sisäistä sopua. — Hän, niinkuin näkyy, saattoi valtiollisesta selvänäköisyydestään huolimatta, yhtä vähän kuin kukaan muukaan siihen aikaan aavistaa, että valtiopäiväjärjestyksemme paljon perinpohjaisempi uudistus ennen pitkää oli tapahtuva.
Teollisuuden kehittymisen johdosta oli 1879 vuoden elinkeinolaki, joka aikoinaan tiesi suurta edistysaskelta Suomen taloudellisessa elämässä, erinäisiltä kohdin vanhettunut ja kaipasi parannuksia. Hallitus asetti sentähden alussa vuotta 1898 mainittua lakia uudistamaan komitean, jonka puheenjohtajaksi Mechelin määrättiin. Seuraavan vuoden kesällä komitea antoi mietintönsä. Julkisuuteen saatettuna ehdotus, joka, säilyttäen vanhan lain periaatteen elinkeinoelämän vapaudesta, oli pyrkinyt ottamaan huomioon uuden ajan vaatimukset, esim. kehittämällä ammattivaltuusmieslaitosta siihen suuntaan, etteivät ainoastaan työnantajat, vaan työntekijätkin olisivat siinä edustettuina, herätti vastaväitteitä niin työläisten kuin työnantajainkin taholla, sillä kumpainenkaan puoli ei katsonut omain etujensa tulleen siinä riittävässä määrässä huomioon otetuiksi. Sekä tämän seikan että uudistuksiin tähtäävälle lainsäädännölle yleensä epäsuotuisain olojen johdosta jätettiin asia toistaiseksi lepäämään.
* * * * *
Tärkein Mechelinin toiminnan puoli hänen senaatista erottuaan oli kieltämättä kuitenkin hänen uudelleen alottamansa valtiollinen kirjailijatoiminta. Jo jouluksi 1890 hän julkaisi kirjasen Står Finlands rätt i strid med Rysslands fördel?, joka myös ilmestyi venäjäksi ja suomeksi ja jonka venäjänkielinen laitos levisi keisarikunnan virkamiespiireihin. Lähinnä tarkoitettuna venäläisille lukijoille lienee tämä julkaisu, sanomalehtien lausunnoista päättäen, tehnyt siellä melko suuren vaikutuksen. Mechelin koettaa siinä todistella, ettei Suomen autonomia ole Venäjälle miksikään haitaksi. Meillä käsitetään varsin hyvin, hän sanoo, että, jos Suomen edut todella jossakin kohden ovat keisarikunnan ja valtakunnan etuihin soveltumattomia, on niiden väistyminen jälkimäisten tieltä. Mutta oikeutettu toive on, ettei Venäjällä katsota Suomen yhteiskunnallista toimintaa Venäjälle vahingolliseksi vain sen vuoksi, että se ilmenee monessa kohden toisen laatuisena kuin siellä. Ja oikeutettu on se Suomessa vallitseva käsitys, että keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan keskinäisiä suhteita koskevia kysymyksiä käsiteltäessä jälkimäisen maan perustuslakeja on noudatettava. Venäläiseltä taholta on sanottu että, koska Suomen valtiosäännön vahvistaminen oli keisarien vapaaehtoinen lahja, he saattoivat sen mielensä mukaan peruuttaa. Omituista logiikkaa, huomauttaa Mechelin, jonka mukaan ainoastaan pakosta annetut lupaukset ovat sitovia!
Finsk Tidskriftin 1891 vuoden ensimäisessä vihossa on häneltä kirjoitus: "Vid årsskiftet", jossa lausutaan toivomus, ettei Suomen kansa, maamme uhatun aseman aiheuttamasta suuresta levottomuudesta huolimatta, ole antautuva epätoivon valtaan eikä, kärsimiensä vääryyksien kiihottamana, itse poikkeava laillisuuden tieltä. — "Unsere Zeit" nimisen yleistieteellisen teoksen 8:nnessa vihossa vuodelta 1891 on Mechelinin kirjoitus: "Russland und Finnland", joka on ilmestynyt eripainoksenakin ja sisältää yleistajuisen supistelman hänen Suomen valtio-oikeudesta Marquardsenin käsikirjaan laatimastaan esityksestä.
Vuonna 1891 ilmestyi Venäjällä taas Suomen autonomiaa vastaan tähdätty, F. Jelenjeffin laatima kiihotuskirjanen: "Nykyinen Suomen kysymys", saman hengen ja suunnan lapsia kuin Ordininkin teos. Jo seuraavan vuoden lopussa sisälsi Venäjän ulkoasiainministeriön puolivirallinen lehti "Journal de S:t Pétersbourg" pääkirjoituksen, joka, nojautuen muun muassa Jelenjeffin teokseen, vääristellen esitti Suomen valtio-oikeudellisia oloja. Kun tämän laatuista oli esitetty puolivirallisessa lehdessä ja ilmeinen tarkoitus oli vaikuttaa ulkomaiden yleiseen mielipiteeseen, oli Suomen puolelta vastaus tarpeen, ja Mechelin laatikin sen ranskankielisessä, tammikuulla 1893 ilmestyneessä kirjasessa, "La question finlandaise, Lettre ouverte a M. le rédacteur responsable du Journal de S:t Pétersbourg" sekä varustettuna tunnuslauseella: "Audiatur et altera pars". Yllämainitun lehden kirjoituksessa oli muun muassa suositeltu erästä venäläiseltä taholta toimitettua suomenkielistä tendenssikirjasta "Suomen suhteista Venäjään", jonka tarkoituksena selitettiin olevan "Suomen yleisöön levittää terveempiä käsityksiä Suomen todellisesta suhteesta keisarikuntaan ja hälventää niitä väärinkäsityksiä, joita itsekäs, tarkoitusperäinen kiihotus siihen istuttaa". Tämä kirjanen oli todellisuudessa yhtä täynnä vääristelyjä kuin mainitun pietarilaisen lehden oma kirjoituskin. Mechelin osottaa taas selvästi ja sitovasti Venäjän keisarin ja Suomen valtiosäätyjen Porvoossa tekemän sopimuksen todellisen merkityksen. Journal de S:t Pétersbourgin kirjoitus, sanoo hän, sisältää niin monta erehdystä, että yrittäessään sitä kumota, kohtaa todellisen "runsauden yltäkylläisyyden". Lehden väitteeseen, että "vasta noin 30 vuotta takaperin" muutamat sanomalehtimiehet alkoivat Suomessa levittää isänmaansa valtiollisen itsenäisyyden oppia, että Suomen yhdistäminen Venäjään oli vain personallisunioni, vastaa Mechelin, ettei kukaan suomalainen sanomalehtimies ole väittänyt Suomen olevan personallisunionisuhteessa Venäjään. Mutta mikäli koskee Suomen oikeutta tulla sisäisissä asioissaan hallituksi omien perustuslakiensa mukaan, on se oppi paljon vanhempi 30 vuotta ja ovat sen omaksuneet sekä suomalaiset että ulkomaalaiset tutkijat. Niinpä on esimerkiksi ranskalainen sanomalehti- ja lakimies V.F. Angelot jo v. 1834 julkaisemassaan kirjoituksessa sitä nimenomaan puolustanut. Journal de S:t P:bourgin mukaan olisi sanalla "perustuslait" keisari Aleksanteri I:n vakuutuksessa tarkoitettu 1734 vuoden yleistä lakia ja sitä muuttavia myöhempiä asetuksia. Vastoin tätä Mechelin kumoamattomasti todistelee, ettei ainoastaan keisari Aleksanteri I, vaan seuraavatkin keisarit nimenomaan olivat perustuslaeiksi tunnustaneet v. 1809 olemassa olevat niiden luontoiset lait, nimittäin 1772 vuoden hallitusmuodon ja 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan. Pietarilainen lehti, jonka esitys, niinkuin yleensäkin venäläisten yllyttäjäin, todellisuudessa tähtäsi valtiokeikkaukseen, kertoo lukijoilleen häikäilemättä sen hämmästyttävän tiedon, ettei vuodesta 1809 lähtien valtiopäiviä enää ole ollut kutsuttuina koolle Suomessa; — Mechelinin vastine, josta julkaistiin venäjänkielinenkin laitos ja jota levitettiin venäläisiin piireihin, lienee toimitettu sekä keisarille että perintöruhtinaalle.
Arvokkaassa venäläisessä aikakauslehdessä "Vjästnik Jevropijssa", ranskalaisessa "Révue politique et parlamentaire", englantilaisessa "English Rewiew", saksalaisissa "die Nation" ja "Finnländische Rundschau" aikakauslehdissä sekä lukuisissa ulkomaisissa sanomalehdissä, niinkuin "Le Temps" ja "L'Indépendence belge" lehdissä, on Mechelin samaten julkaissut kirjoitelmia ja puolustanut suomalaista oikeuskäsitystä.
Mechelinissä heräsi ajatus tehdä jollakin suuremmalla teoksella maamme, sen luonto ja kansa sekä kansan kulttuuri ja kansallinen erikoisuus laajemmin tunnetuksi omien rajojemme ulkopuolellakin, jotta maailma saisi tietää, mitä täälläkin voi olla arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Jo alussa vuotta 1891 hän sen vuoksi ehdotti muutamille kotimaisille kirjailijoille ja taiteilijoille, että yhteistoimin julkaistaisiin tuon tapainen kuvallinen teos. Nämä suostuivatkin mielellään tähän. Yrityksen turvaamiseksi oli sen ohessa kolmisenkymmentä kansalaista edeltäkäsin sitoutunut sitä kannattamaan noin 90,000 markan rahamäärällä. Mechelin itse teki matkan Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Parisiin tutustuakseen siellä saman suuntaisiin ulkomaisiin teoksiin sekä teki taitavien kivipainajain-, puu- ja valopiirtäjäin kanssa sopimuksia kuvien valmistamisesta. Teoksen laatimisen oli laskettu vaativan noin 6 vuotta, mutta jo jouluksi 1893 ehti "Suomi 19:nnellä vuosisadalla" valmistua suomeksi ja ruotsiksi sekä seuraavana vuonna venäjäksi, saksaksi, ranskaksi ja englanniksi. Silloin elävien kaunokirjailijamme vanhin, Sakari Topelius, oli teokseen antanut kuvauksia maastamme ja kansastamme sekä varustanut sen alkusanoilla, joissa muun muassa lausutaan: "Tämä maa, niin valovoimainen ja vähän huomattu kuin se onkin rikkaampien maiden rinnalla, pyytää kuitenkin, vaatimattomasti, mutta empimättä, olla osallisena Europan sivistystyössä — — — Tätä maata ei saata lumi haudata, tätä kansaa ei saata kansakuntain joukosta hävittää, muuten syntyisi autio paikka Europan pohjanperillä ja sen kulttuurin heijastuksiin pimeä aukko."
Työhön otti osaa 28 kotimaista kirjailijaa ja 12 taiteilijaa, joukossa maamme ensimäisiä, niinkuin Albert Edelfelt ja Akseli Gallén-Kallela. Mecheliniltä itseltään on kaksi kirjoitusta: Valtiollinen katsaus lyhyine esityksineen maamme historiasta 1809 vuoden jälkeen ja sen valtiojärjestyksestä sekä Maanviljelys, teollisuus ja kauppa. Tietenkin oli tämä hänen oma kirjallinen avustuksensa vain vähäinen osa siitä suunnattomasta työstä, mikä hänellä oli yrityksen toteuttamisesta. Teoksen ilmestymisen johdosta toimeenpantiin tammikuun 6 p:nä 1894 juhla, jossa Carl Gustaf Estlander piti puheen alotteentekijälle, huomauttaen Mechelinin siten suorittamasta ansiokkaasta isänmaallisesta työstä.
Kansanvalistusseuran pyynnöstä Mechelin kesällä 1896 oleskellessaan anoppinsa maatilalla Löyttymäellä laati helppotajuisen, oivallisen kirjasen Suomen perustuslakien sisällyksestä. Teos ilmestyi seuran julkaisusarjassa kahtena painoksena kumpaisellakin kotimaisella kielellä sekä venäjäksikin.
Julkaisussa "Nyländingen", joka ilmestyi v. 1896 uusmaalaisen ylioppilasosakunnan rakennusrahaston hyväksi, on Mechelinin kirjoitelma "Jämlikhetsidealet", joka on siinä kohden mielenkiintoinen, että siitä ilmenee hänen silloinen kantansa kansanvaltaan ja sen ihanteisiin nähden. Laki, hän sanoo, on oleva kaikille sama, kaikilla tulee olla oikeus nauttia hyväkseen yhteiskuntajärjestyksen etuja sikäli, kuin kykenevät eikä muiden oikeuksia loukata. Mutta ihmiset ovat monessa kohden erilaisia, sivistyksen, kyvyn ja ansiokkuuden puolesta. On epäoikeutettua vaatia, että kaikilla olisi sama vaikutusvalta yhteiskunnassa katsomatta noihin erilaisuuksiin, joiden johdosta toinen on sopivampi palvelemaan yhteiskuntaa kuin toinen. Tekijä hylkää sen vuoksi sosialismin, varsinkin Marxin esittämässä muodossa. Myöntäen että valtio voi ja että sen tulee ohjaavasti ja kehittävästi puuttua taloudelliseen elämään, hän hylkää opin että valtion on otettava haltuunsa kaikki pääoma. Sen johdosta että ihmisissä on havaittavana erilaisia taipumuksia ja erilaista kykyä, syntyy varallisuudessakin erilaisuutta. Mutta kulttuurikansan köyhätkin jäsenet ovat rikkaita kuin kuninkaat alkuperäisessä tasa-arvoisuudessa eläviin villi-ihmisiin verraten. Valitetaan pääoman valtaa, mutta kulttuurimaissa edistää pääoma kaikkea hyödyllistä kehitystä ja avustaa osaltaan työväenluokan kohoamista; kapitalisti-työnantaja oppii yhä selvemmin käsittämään, että huolenpito työläisistä ja ystävällinen suhtautuminen heihin tuottaa molemminpuolista hyötyä. Kaikkialla on varakkaiden lahjoituksilla kustannettuja armeliaisuuslaitoksia, yhdistyksiä ja yrityksiä. Valistuksen ja tiedon yleiseksi saattamisen harrastus on aikakaudellemme ominaista. Suomessakin on 1860-luvulta lähtien alku tehty niiden laitosten poistamiseksi, jotka ovat olleet ilmauksena tasa-arvoisuuden periaatteesta poikkeamisesta. Aatelin useimmat etuoikeudet, edustusoikeutta lukuun ottamatta, on poistettu, ammattikuntalaitos lakkautettu, naisille myönnetty kunnallinen äänioikeus. Ajatuskanta ja tapa ovat lähentäneet yhteiskuntaluokkia toisiinsa. Tekijä toivoo kehityksen edelleenkin kulkevan tähän suuntaan.
Siitä että Mechelin vieraissakin maissa oli tullut tunnetuksi ja saavuttanut kunnioitusta on todistuksena muun muassa eräs Ruotsissa 1890-luvulla julkaistu "Autografier" niminen teos, jossa oli huomattavain pohjoismaisten miesten muotokuvia heidän itsensä laatimine näköisjäljennöksenä painettuine kirjoitelmineen. Tämän teoksen toisessa osassa on julkaistuna Mechelinin muotokuva sekä hänen laatimansa, joulukuun 5:ntenä 1890 päivätty kyhäys valtion poliittisen toiminnan oikeasta päämäärästä ja välineistä. Se aika, hän sanoo, ei liene kaukana, jolloin puolueittain järjestymisestä on luovuttu. Tämän enteenä on useassa maassa havaittava puolueiden särkyminen lukuisiin valtiollisiin ryhmiin, joita toisistaan erottavat tasoittumistaan tasoittuvat rajat. Eri puolueiden pyrkimysten arvoa koetellaan hetkinä, jolloin ulkonainen vaara uhkaa isänmaata. Jos siitä huolimatta puolueriidat jatkuvat, osottaa tämä, että itsekkyys on sammuttanut isänmaallisuuden liekin tahi että intohimo on sokaissut taistelevain silmät. Mutta jos puoluejako perustuu rehellisesti omaksuttuihin eriäviin mielipiteisiin, niin riidat jätetään sikseen vaaran hetkenä ja kaikki liittyvät yhteen yhteiseen puolustukseen. Sellainen sovinto loistaa kuin lämmittävä päivänpaiste ajan yössä.
Ilmeisesti oli hänen oma maansa ja sen silloinen asema hänen ajatuksensa esineenä hänen kirjoittaessaan nämä mietelmät. Suomessa, jos missään, oli tarpeellista maan asemaan katsoen sopia sisäiset puoluetaistelut, jotta kaikki voimat voitaisiin yhdistää yhteisen isänmaan puolustukseen.
Todistuksena Mechelinin tieteellisen kirjailijatoimen Ruotsissa saavuttamasta tunnustuksesta mainittakoon, että Upsalan yliopiston filosofinen tiedekunta v. 1893 vihki hänet filosofian kunniatohtoriksi. Niinikään oli hän erinäisten ruotsalaisten, saksalaisten ja ranskalaisten tieteellisten seurojen kunniajäsen.
1890-luvun keskivaiheilla vallitsivat muutaman vuoden verraten rauhalliset olot, mutta sitten saivat meille vihamieliset virtaukset Venäjällä jälleen uutta voimaa. Varsinkin oli meidän erikoinen sotalaitoksemme herättänyt suuttumusta ja sitä vaadittiin kokonaan yhdistettäväksi Venäjän sotalaitokseen. Vuonna 1898 ilmestyi F. Jelenjeffin kirjanen: "Mitä suomalaiset ovat saavuttaneet ja mitä he pyrkivät saavuttamaan yrittäessään irtautua Venäjän valtiovallasta." Niinkuin jo kirjan nimestä käy ilmi, syyttää J. suomalaisia, että he haluavat irtautua Venäjän yhteydestä. Suomen 1878 vuoden asevelvollisuuslain säännöksellä reservistä ja sen 90-päiväisestä harjoitusajasta oli J:n väitteen mukaan pyritty luomaan kansallinen maanpuolustusväki, jota suomalaiset separatistit voisivat sopivan ajan tultua käyttää Venäjän vallan poistamiseen. Tämän lentokirjasen johdosta Mechelin Finsk Tidskriftin joulukuun vihossa julkaisi kirjoituksen: "Fortsatta angrepp mot Finlands rätt", joka ilmestyi eripainoksenakin sekä venäjäksi käännettynä "Vjästnik Jevropij" lehdessä. Mechelin osottaa siinä, että valtiopäivät olivat asevelvollisuuslakiin lisänneet reservin harjoituksia koskevat säännökset siitä syystä, että asevelvollisuusrasituksen arveltiin käyvän liian epätasaiseksi, jos vähemmistön oli arvan nojalla palveltava vakinaisessa sotaväessä kolme vuotta ja sitten oltava kahdeksan vuotta reservissä, jota vastoin asevelvollisten enemmistö vain joutuisi nostoväkeen tarvitsematta ensinkään harjoitella. Säännös johtui oikeuden ja kohtuuden vaatimuksista, ei valtiollisista laskelmista. — Jelenjeff oli lausunut sen käsityksen että, kun keisari Aleksanteri I erinäisistä puheissa ja julistuskirjoissa oli sanonut säilyttäneensä "la constitution" ja "les lois fondamentales" (Suomen valtiosäännön ja perustuslait), tämä tosin oli keisarin silloisen ajatuskannan mukaista, mutta ettei hän ollut sitä vakavasti tarkoittanut, vaan ainoastaan tahtonut taata itselleen maan johtavain säätyjen uskollisuuden odotettavana olevissa taisteluissa Napoleonia vastaan. Sillä keisari Aleksanteri "viljeli niinkuin tunnettu mielellään koreita puheenparsia ja käytti niitä ovelan valtiomiehen tavoin tarkoituksiinsa". Mechelin varsin oikein huomauttaa, että Jelenjeff tämän laatuisilla väitteillä oli sokaissut keisari Aleksanteri I:n muistoa. Hän lisää, että keisari ei ollut ainoastaan julkisesti, vaan silloinkin kun ei ollut tarkoituksena julkisen kaunopuheisuuden tavoittelu, ilmaissut samanlaisen ajatuskannan, muun muassa kenraalikuvernööri Steinheilille v. 1810 annetussa salaisessa käskykirjeessä, jossa hän muun muassa lausuu, ettei "Suomen kansalle ollut säilytetty vain yhteiskunnallisia, vaan valtiollisetkin lakinsa". Keisari Nikolai I oli hänkin tunnustanut Suomen valtiosäännön, vaikka hän yleisen valtiollisen kantansa mukaisesti ei kutsunut koolle valtiosäätyjä; mutta hallitusmuodon mukaan ei näiden ollutkaan kokoonnuttava määrätyin väliajoin, vaan milloin hallitsija suvaitsi ne kutsua koolle. Senpä vuoksi ei lainsäädäntö keisari Nikolai I:n aikana edistynytkään muilla kuin hallinnollisella alalla. Totta on, että hän pari kertaa meni valtaansa ulommaksi antamalla asetuksia asioista, joissa valtiosäätyjen oikeastaan olisi tullut saada myötävaikuttaa; 1863 vuoden jälkeen saatettiin nämä asiat valtiopäiväin avulla oikealle tolalleen. Oikeutetulla suuttumuksella Mechelin torjuu Jelenjeffin tekemät, keisari Aleksanteri II:n muistoa loukkaavat syytökset, että tämä Suomi-politiikassaan olisi kokonaan kulkenut suomalaisten vehkeilijäin talutusnuorassa tietämättä mitä teki.