KAHDESKOLMATTA LUKU
»Turhaa se vain on, Hely, että sinä muutat pois», sanoi Niemen Loviisa.
»Mikäpä hätä sinun nyt enää on, kun poikakin on noin suuri.»
»Suuriko? — Huomenna täyttää kaksi vuotta. Kahdeksas päivä kesäkuuta on poika paran syntymäpäivä. Kyllä vain, Loviisa hyvä, parasta on, että muutan. Yhä enemmän olen tullut siitä vakuutetuksi. Mutta kotipitäjääni en voi mennä. Siellä en kehtaisi silmiäni näyttää, en työtä hankkia. Vaan olen ajatellut, että muuttaisin R:n pitäjään. Iiri sisareni on lempeänluontoinen, ja hänellä on anteeksiantavainen sydän. Hän olisi ennen mielellään seurustellut minun kanssani ja opettanut minua, mutta minä olin ylpeä enkä huolinut hänen neuvoistaan. Nyt vasta huomaan, että kohtaloni ehkä olisi toisenlainen, jos enemmän olisin käynyt hänen luonansa. Mutta se ei minua silloin huvittanut —»
»Millä minä sitte täällä tulen toimeen? — Pyykit ja leipomiset ja kaikki — jäävät aivan minun niskoilleni —»
»Kyllä sinä toisen vuokraajan saat tänne. Sen olen jo toimittanut.»
»Niin, tuo leski, joka täällä kävi, — vaan ennemmin minä sinut olisin pitänyt.»
»Mutta minähän jäinkin tänne sillä ehdolla, että pääsisin pois heti, kun toisen vuokraajan hankin sijaan.»
»Kyllä niin», sanoi Loviisa. Hän, joka oli jotenkin itsekäs nainen, olisi halusta pitänyt Helyn, sillä häneltä riitti aina aikaa Loviisan töihin, ja sen Loviisa kyllä arvasi, ettei toinen vuokraaja olisi yhtä valmis häntä auttamaan.
»Kun eilen kävin tohtorin luona», kertoi Hely, »sanoi hän, että sydämessäni on vika, ja kun minä tahdoin tietää, onko se vaarallista, niin hän vastasi: 'Teidän pitää välttämän kovia mielenliikutuksia.' Minä kysyin taas, mitäpä sitte saattaisi tulla tuosta kovasta mielenliikutuksesta, ja hän vastasi: 'äkillinen kuolema'. Nuo sanat, Loviisa hyvä, vaikuttivat sen, että minä tahdon muuttaa, en itseni tähden, vaan Maurin, — sillä kun minä kerran olen poissa, ottaa Iiri kyllä pojan ja kasvattaa hänet kelvolliseksi. Hän ei salli, että Mauri pannaan huudolle, sen kyllä tiedän.»
»Mitä sen sitte tekee, koska sinä tahdot mennä», sanoi Loviisa ja läksi lastensa luo.
Pikku Mauri nukkui Helyn vuoteella. Hänen vaaleakiharainen pääkkösensä oli sievä, ja kasvonsa erittäin hienopiirteiset. Hely katseli lastansa ja huokasi, lausuen itseksensä: »Kuka sinua varjelee täällä maailmassa, jos äiti sinulta viedään? — Mitä raukka sanonkaan? Herra, suo anteeksi! Mitä minä voin, ellet *sinä* ole apunani? Suojaa, Herra, tätä lasta, niin hänen aina hyvin käy!»
Lohdutettuna rukouksestaan meni Hely nyt levollisena toimiinsa. Hän rupesi etsimään kokoon vähiä tavaroitaan ja katsoi, mitä hänellä oli sellaista, jota ei sopinut mukaan ottaa. Muutamia kapineita hän antoi Loviisalle, ja toisia Loviisa häneltä osti halvasta hinnasta.
Parin päivän päästä oli hän aivan valmis lähtemään. Hän meni vain tilaamaan ajuria, joka hänet veisi junalle. Pikku Mauri katseli ikkunassa ja huusi tavan takaa: »Kohta Maui pääsee isolla hummalla ajamaan, oikein suujella hummalla, joka huutaa pii.»
Loviisa Niemen lapset katselivat Mauria ikäänkuin jotakin etevänlaista olentoa, kun tiesivät, että tuo pikkuinen leikkiveikka nyt pääsisi matkustamaan. He eivät oikein ymmärtäneet, mimmoista se matkustaminen oli, mutta jotakin semmoista se oli, jota isot ihmisetkin tekivät.
»Tuolla tulee äiti ja humma ja jattaat!» huudahti Mauri, joka näki Helyn palaavan ajurin rattailla.
Nyt vasta, kun eronhetki tuli, huomasi Loviisa oikein, miten suuri apu hänellä oli Helystä ollut ja miten hän tulisi häntä kaipaamaan. Hän kiitti Helyä kaikesta hyvästä ja tuli saattamaan häntä junalle, jättäen lapset siksi aikaa isän huostaan.
Heidän tultuansa asemalle seisoi Loviisa Maurin vieressä, sillä aikaa kuin Hely toimitti kapineitansa junaan. Eräs nuori komea neiti käveli edestakaisin asemahuoneessa ja katsahti pikku Mauriin, joka seisoi Loviisan vieressä.
»Katsoppas», sanoi neiti eräälle tuttavalleen, »eikö tuo lapsi ole ihmeen kaunis! Olen oikein huvikseni katsellut häntä — ja tiedätkö miksi?»
»Tietysti siksi, että hän on kaunis lapsi.»
»Ei, mutta hän on ihmeellisesti sulhoni näköinen. Nuo kiharat ja hienot kasvonpiirteet ovat aivan samanlaiset kuin Akselin. Silmät vain on lapsella ruskeat, mutta sulhollani siniset.»
»Tuommoisia morsiamet ovat. Kun jotakin kaunista näkevät, saa se kohta heidän valittunsa muodon, ja niin, Ragnhild, on sinunkin laitasi.»
Juna vihelsi ja Mauri huudahti iloissaan: »Iso humma huutaa pii —»
»Mitä hän sanoo?» kysyi Ragnhild ruotsiksi, sillä hän ei ensinkään ymmärtänyt suomea.
Loviisa selitti, mitä poika sanoi, ja Ragnhild hymyili sekä antoi pojalle appelsiinin. Samassa Hely tuli poikansa luo ja loi kiitollisen katseen komeaan neitoseen, joka oli osottanut hyvyyttä hänen lastansa kohtaan. Tuolla appelsiinilla oli neito ainiaaksi voittanut äidin sydämen.
Juna vihelsi taas, ja Hely meni Maurin kanssa kolmannen luokan vaunuun, mutta Ragnhild Aateli toisen luokan. Hänen kumppaninsa, eräs Helsingissä asuva sukulainen, huusi hänelle vielä: »Vie paljo terveisiä setä ja täti Aatelille sekä sulhasellesi ja Lillille.»
»Kiitos, kiitos!» vastasi Ragnhild, ja juna lähti liikkeelle.
* * * * *
Kylässä lähellä Ihalan kartanoa asui eräs suutarinleski kuusivuotiaan poikansa kanssa omissa huoneissaan. Lesken asunto oli tilava, sillä siinä oli kaksi kamaria ja kyökki; nyt kesällä varsinkin olivat huoneet melkein aina tyhjänä, kun poika juoksenteli ulkona ja leski istui portailla ompelemassa. Niin istui hän eräänä iltana, kun nainen ja pieni poika tulivat ajaen rattailla, jotka seisahtuivat lesken portille.
Nainen astui rattailta ja otti pojan mukaansa sekä käski kyytimiehen odottaa. Hän tuli nyt lesken luo ja sanoi: »Olen kuulustellut, olisiko tässä kylässä jollakulla huonetta vuokrattavana, sillä minä tahtoisin asettua tänne asumaan, ja minut osotettiin teidän luoksenne.»
»Kyllä tässä tilaa on, jos muuten sovimme», vastasi leski. Nainen suostui maksamaan, mitä leski vaati vuokraa, ja niin oli kaupat tehty.
»Tässä on muuttokirjani, tahdotteko nähdä? Minun täytyy mennä viemään sitä pappilaan.»
»Hely Antintytär Antinen —» luki leski, »ja Mauri Helynpoika — Hm, hän on siis isätön lapsi? —»
»On», vastasi Hely alakuloisena.
»Eikö teillä täällä ole keitään tuttavia.»
»Kansakoulunopettajattaren tunnen», sanoi Hely.
»Vai niin. Kannetaanko nyt kapineet sisälle?»
»Kyllä.» Hely meni maksamaan kyytimiehelle; sitte hän kantoi sisään ne vähät tavarat, mitä hänellä oli, ja mies läksi matkoihinsa.
Mauri juoksi pitkin pihaa lesken pojan eli Juskan kanssa. Tämä laveampi tila tuntui lapselle oudoksesta hauskalta, sillä ei Helsingissä ollut sellaista viheriäistä pihaa kuin täällä. Tavan takaa hän tuli äitinsä luo juttelemaan, että Juska oli näyttänyt hänelle jotakin uutta.
Hely asetti kaikki kapineensa paikoillensa. Ullakolle hän sai laskea, mitä hän ei joka päivä tarvinnut. Ruokatavaroita oli hänellä myöskin vähän, ja ne hän vei lesken ruoka-aittaan, joka oli laitettu huoneitten alle. Juuri kun hän kantoi sinne ryynipussejansa, tuli Mauri juosten hänen luoksensa ja huudahti: »Äiti, äiti! Juska näytti Mauille pienen, pikkuisen valkoisen humman, ja se sanoi: öh, öh.» Juska juoksi perässä huutaen:
»Porsas se on! Ei se mikään humma ole, sianporsas vain.» Siis Mauri jo sai tietää, mimmoinen elävä porsas on.
Ilta oli kulunut Helyn puuhatessa, ja hän huusi Mauria illallista syömään. Kun poika tuli, otti Hely hänet syliinsä, ja lapsi, joka oli juoksemisestaan ja matkasta väsynyt, ei jaksanut paljoa syödä, vaan nukkui siihen. Hely riisui vaatteet pojan yltä ja laski hänet hiljaa vuoteellensa. Mauri nukkui lapsen levollista unta, mutta äiti istui vielä kauan juttelemassa suutarinlesken kanssa. Hän kysyi, saisiko täällä helposti työnansiota, ja minkälaista. — Leski sanoi, että Ihalasta saisi kehruuta ja kaikenlaista ompelutyötä. »Mutta minä olen myöskin ommellut vaatteita kyläläisille, joten teidän sopii minun kanssani yhdessä ruveta ompelemaan. Minulle tuodaan työtä niin paljon, etten ajoissa joudu kaikkia valmiiksi saamaan.» Tämä osotti, että Helyllä toimeentulon puolesta oli hyvät toiveet.
Vihdoin Hely kysyi, mitä opettajattaresta pidettiin, ja leski vastasi: »Hänestä kaikki pitävät, sillä lapset ovat koulussa tulleet paljon tottelevaisemmiksi, ja hän on kovin toimelias ja tekee kaikin puolin työtä kansan hyväksi. Nyt hän on saanut toimeen, että syksyllä ruvetaan rakentamaan lastenkotia, jossa kaikki orvot saavat kodin. Kyllä Ihalan patruuna ja Arvo maisteri sen oikeastaan saivat aikaan kokouksessa, vaikka vastustajia silloinkin löytyi. Maakauppias varsinkin oli koettanut heitä vastustaa ja vieläpä yllyttää muitakin ihmisiä, mutta opettajatar oli jo moniaalla puhunut asian tärkeydestä, niin ettei siihen maakauppias mitään voinut, varsinkaan kun patruuna otti asian haltuunsa. Tuo maakauppias kuuluu sitäpaitsi olevan roistomainen; mieshän muutti tänne nykyään. Hänellä kuuluu olleen suuri talo, mutta tuhlasi kaikki. Rouvan isä, Renkalan rusthollari, oli sitte auttanut häntä, joten pääsi alkuun ja rupesi täällä kauppaa pitämään, mutta kauppias ryyppää ja rouvan sanotaan juovan ämmien kanssa kahvia.»
»Vai tänne hänkin on tullut», sanoi Hely. »Ja noinko Renkalan rahat menevät?»
»Tunnetteko heidät?»
»Tunnen minä Renkalan ja hänen tyttärensä. Mutta nyt minua jo väsyttää niin kovin, että täytyy mennä maata.»
»Niin, kyllä maar, kello on jo yksitoista; minäkin tässä näin kauan löpisen enkä muista, että olette matkastakin väsynyt; mutta oli kovin hauska jutella, kun kerran puhekumppanin sain», sanoi leski ja läksi kamariinsa.
Jättäen kaikki huolensa Jumalan haltuun vaipui Hely väsyneenä makeaan uneen uudessa kodissaan.