II.
KIRKKOMATKA.
Ihmisiä tulvaili pyhä-aamuna kirkolle, muutamat heilutellen komioissa kääsyissä, toiset kulkein keppinsä nojalla; kaikki vain pyrkivät samaan suuntaan. Mutta kukapa tuo, joka häärattaissa juuri ajoi kulkevien ohitse — sepä oli Mäkelän muori. Pojat istuivat myöskin rattailla, mutta muori itse ohjia piteli, ja heijoo! nopeasti Musta juoksikin; jo ennätettiin kirkolle. Muori hyppäsi rattailta, sanoen:
"Kustu, anna tuo vaate-pakka minulle ja pumpulikäärö myöskin. Katso, ett'et pudota lanka-keriä etkä munakoppaa — se on käärön sisällä. So, saappa tänne nyt nuot kaikki. Kallu, pidä huolta Mustasta! minä kiiruhdan pappilaan".
Pojat tekivät, kuten äiti käski, ja nyt muori kiiruhti astumaan kirkon lähellä olevaan pappilaan. Sinne tultuansa läksi hän kyökkiin, josta häntä nyt kutsuttiin pruustinnan kamariin. Muori meni kuin menikin, ja terveiset lausuttuansa antoi hän munakopan pruustinnalle, sanoen:
"Toin vähän tuoreita munia pruustinnalle, kun oli tänne muutoinkin asioita".
Pruustinna kiitti tuliaisista sekä käski muoria istumaan.
"Kiitoksia! On sitä istuakkin saanut, rattahilla kun tulimme", vastasi muori, mutta istui toki samassa tarjotulle tuolille ja kysyi: "Onko röökinät kotona? minä otin mukaani peiton-aineita ja pyytäisin röökinöitä meidän Liisulle morsiuspeittoa ompelemaan".
"Kyllä he ovat kotona", vastasi pruustinna ja huusi tyttäriään, joista toinen heti tuli muoria tervehtimään sekä lupasi peiton kauniiksi pistellä; mutta nähtyään peittovaatteen, joka oli mustapohjaista, punaisilla kukilla hienosti pilkotettua karttuunia, sanoi neito:
"Noh, miksikä tuommoista mustan-väristä vaatetta olette Liisun morsius-peitoksi ostaneet?"
"Onhan ihmisellä usein murhettakin", vastasi muori, "ja silloin on muuta hyvä olemansa".
"Ei peitolla ikänä tarvitse murehtia", väitti neiti.
"Onpa siinä punaisia kukkiakin, joten se sopii ilossa ja surussa, mutta" — lisäsi hän ikään kuin itseksensä — "jos Liisu rusthollarin ottaa, laitan hänelle punaisen peiton ja teetän tästä itselleni häävaatteet — vaan Jaakolle - hm hänelle on tämä liiankin hyvä".
"Kenenkä kanssa tyttärenne naimisiin menee"? kysyi pruustinna, kun huomasi muorin puheesta, ett'ei siitä oikein varmaa tietoa ollut.
"No niin, pruustinna hyvä, kylläpä tuon pitäisi olla varman asian, koska Jussilan rusthollari on tytärtäni vaimokseen pyytänyt, mutta tyttö hupsu, joka, vaikka sen itse sanon, on hyvinkin viisas muissa asioissa, on toki nyt tässä niin tyhmä, että tahtoisi ottaa trenki-nulikan, jolla ei ole ikään mitään muuta kuin vaatteet yllänsä — tuommoinen tyttö hupsu, sanon vieläkin — mutta kaikilla vain pitää olla heikot puolensa — niin, niin se on", ja nyt muorin suru nousi korkeimmallensa, jopa hän parkasi itkemään. Provasti tuli samassa sisälle ja meni, nähtyään tunnetun vieraan itkevänä, sääliväisesti häntä tervehtimään sekä kysyi:
"Mitäpä Mäkelän muorille on tapahtunut?"
Muori nyt kertoi provastille, mitä jo ennen oli pruustinnalle puhunut, ja lisäsi siihen: "Liisu on provastin rippi-lapsia ja minä tiedän, että provastin sanat ovat hänelle suuremmassa arvossa kuin muitten, senpä vuoksi pyytäisin provastia neuvomaan häntä luopumaan tuosta entisestä tyhmästä naimis-puuhastaan, kun hänelle näin selvä onni on tarjona".
"Tuommoisiin asioihin on vieraan vähän sopimatonta sekaantua", vastasi provasti, "paras on, että ne, jotka naimisiin menevät, keskenään liittonsa tekevät; ainoastaan silloin, kun selvästi näkee lapsensa syöksevän itsensä onnettomuuteen, olemme velvolliset heitä estämään, jos hyvillä neuvoilla sen voimme tehdä".
"No niin, sitäpä minäkin juuri tarkoitan, että provasti hyvillä neuvoilla estäisi häntä menemästä kartanon Jaakolle".
"Onko tämä nuorukainen tunnettu hurjaksi ja huonoksi elämässään"? kysyi provasti. "Onko hän juomari?"
"He ei, kyllä hän on siivo poika — eihän nyt meidän Liisu hurjasta olisi huolinutkaan — mutta varsin tyhjä nuorukainen; tottahan rusthollin emäntänä paremman onnen saisi".
"Jos nuorten on rakkaus vakava, kyllä Jumalalla on rikkautta, jota hän jakaa kaikille sen mukaan, kuin hän parhaaksi näkee. Ei yksin maalliset tavarat ihmisen sydäntä voi onnelliseksi saattaa, ja älköön siis kukaan vaatiko lastaan naimisiin ilman hänen vapaata tahtoaan, se on minun neuvoni. Mutta nyt, muori hyvä, minun täytyy rientää kirkkoon; jääkää hyvästi ja muistakaa sanani sekä viekää kotoväelle paljon terveisiä!"
"Kiitoksia", vastasi muori; ja ollen vähän nopalla nokin, sanoi hän nyt: "Luulin minä täältä saavani apua, mutta turhaa, näen mä, se olikin".
Provasti läksi virkansa toimiin kirkkoon, mutta muori jäi vaivojansa valittamaan pruustinnalle, joka ystävällisesti muovia kuunnellen, tarjosi hänelle kahvia sydämmen lohdutukseksi.
"Voi hyvänen aika, otanko vielä?" — sanoi muori mielissään, kun kolmatta kuppia tarjottiin.
"Totta kaiketi", vastasi pruustinna, "mitäs liikaa tuo nyt sitten olisi, olettehan pitkän matkan tulleet, kyllä sen verran nyt jaksatte juoda".
Muori, joka muisti yhtä kyytiä juoneensa seitsemänkin kuppia, — sehän oli hänen pannunsa mitta, — otti halustakin kolmannen kuppinsa, vastaten:
"No kyllähän sen jaksan, mutta tämä on nyt jo liikaa hyvyyttä, ja röökinä on kaatanut kupin niin täyteen, että tassikin on puolellaan, vähempikin jo olisi riittänyt. Mutta tässä nyt vain kestailen enkä muista, että jo on kirkkoonkin rientäminen"; ja nyt oli kahvi tuota hätää juotu. Vaan kuppia pois pannessansa huomasi muori tarkalla silmällään että pappilan nuorella neitosella oli uudet vaatteet yllä, ja tarttuen röökinän hameeseen, kysyi hän: "Onko tämä ostovaatetta vai kotokutoista?"
"Kotona se on kudottu", vastasi neiti.
"No olipa hyvä, että osuin näkemään", virkkoi muori, "tuommoista minäkin laitan meidän Liisulle, mutta turkin-punaisen sijaan panen keltaista, sitä painetta saatan itse tehdä nuorista koivun-lehdistä; itselleni panen valkoisen sijaan mustan-sinistä ja raidaksi keltaista; niin teen kuin teenkin".
"Mutta eihän se ollenkaan tule tämän-lajista", intti neiti.
"Tulee kyllä, käynhän raidoissa perässä", vakuutti muori sekä pyysi nyt vähäistä mallitilkkua, jonka saatuaan hän sanoi sydämmelliset jäähyväiset ja läksi kirkolle.