VI.
Taistelu merellä.
Aurinko ei ollut vielä nousnut, kun vahdin ilmoitus, että priki alkoi liikkua, saatti koko leirin liikkeesen. Muutamat keveät pilvet, jotka vetäytyivät taivaalle, sitä paitsi ilmoittivat, että tuuli oli muuttunut ja että oli aivan vähän toivoa laivan paon estämisestä, jos eivät veneet oikeissa ajoin sinne ennättäisi.
Uuden päivän koite teki nyt majorille ja hänen tyttärillensä mahdolliseksi sen paikan tarkastelemisen, jossa olivat viettäneet ensimäisen yön uudessa syntymämaassaan. Vaikka eteläiset ja läntiset Vandiemenin maan rannikot yleisesti tarjoavat kolkon katsannon, oleskelivat kuitenkin siirtolaisemme suloisessa ja ystävällisessä tienoossa. Valitettavasti voivat kuitenkin tyttäret aivan vähän nauttia maanpaikan vienoa suloa, koska he tunsivat yhä vielä vaarassa häälyvänsä.
Kylmä etelätuuli, joka oli ajanut prikin lahteen, oli nyt muuttunut lämpimäksi pohjatuuleksi ja aalloista nouseva aurinko ennusti yhtä syyskuuhun kuuluvista, hymyilevistä kevät-aamuista Vandiemenin maassa. Monen laululinnun iloiset sävelet tervehtivät heräävää päivää. Joukko valkeita kakadusia katseli uteliaina ja kummastelevilla katsannoilla vieraita ja kimaltelevina kiikkuivat korkeiden gummipuiden oksilla. Yksi ja toinen kengururotta välistä hyppäsi esiin nurmimaton ylitse sekä pakeni taas sukkelalla juoksulla, ja siellä ja täällä kurotti myös arka vyöhyt-eläin terävän kuononsa pensaasta. Loitolla olevan puun latvassa istui vanha pelikaani ja katseli hyvin vakaisesti lahden vettä, jossa parvi mustia joutsenia ui aivan rauhallisesti. Metsän rinteessä askaroitsi kaksi papukaijaa uutterasti pesäänsä rakentaen, ja muut linnut, loistavilla viheriäisillä höyhenillä ja tummanpunaisilla päillä, lensivät kirkuen ja pauhaten ympärillä. Kaikkia näitä uusia esineitä majori ja hänen tyttärensä kuitenkin aivan vähä huovasivat, kun heidän täytyi ajatella muita tärkeämpiä asioita.
Horton ja Trevor lähtivät nyt matkalle sotamiesten kanssa ja kulkivat kalliolle, joka hallitsi lahden suulla. Kun oli välttämättömintä kääntää tuima tuli laivan purjeita ja touvia vastaan, näkivät he tarpeelliseksi ottaa mukaan kaikki sotakykyiset miehet. Ainoasti Silman jätettiin luolan varjeliaksi, ja tämä, jonka sen aikaa piti olla tyttärien säilytyspaikkana, varustettiin niin hyvin, että sitä helposti olisi voitu puolustaa maan asukasten hyökkäykseltä, mutta ei kukaan uskonut niitä tässä tienoossa olevan. Lahden suulle tultuaan huomasi majori harmiksensa, että Brandon yöllä oli rakentanut jonkunlaisen suojuksen perätäkille, varjellaksensa perämiestä kaikilta vihollisten kuulilta. Perämies arvattavasti piti itsensä kätkettynä tämän suojuksen takana; muutoin ei näkynyt yhtään ihmisolentoa täkillä. Purjeita näytti asettavan näkymätön käsi ja vitkalleen ja juhlallisesti kulki tuo kaunis laiva vienolla pohjatuulella tyyntä veden pintaa aavaa merta kohti.
"Tämä ihminen ajattelee kaikkea", sanoi majori. "Minun ensimäinen toivoni oli, että voisimme ampua miehen rattaalta ja että priki sitte kulkisi kallioihin. Mutta nyt on tämäkin toivo pettänyt minun, sillä hän näyttää olevan käsiin saamaton."
"Tuolla tulevat veneet", huusi kapteeni. "Täperä on aikakin, sillä puolta tuntia myöhemmin olisi priki ollut turvassa. Mitä neuvotte meille nyt, herra majori?"
"Tässä ei ole muuta kuin laivaan kiini tarttuminen, vaikka se rohkea ryöväri mahtaa puolustaa itseänsä urhoollisesti. Kuitenkin pitää meidän antaa prikin tulla likelle suuta, että voisimme sitä ampua rannalta ja pitää sen kansi tyhjänä meille. Silloin voisimme ehkä tarttua kiini laivaan ilman vähintäkään tappiota." Majorin aikomus muutettiin ainoasti siten, että kapteeni meni yhteen veneesen, kun luutnantti jäi kallion huipulle. Brandon oli tarkoin huomannut kaikki vihollisten valmistukset ja tullut pian vakuutetuksi, että hän ainoasti voisi uloslaskea, jos hän ensin voisi viekoitella veneet lahden suulta ja eroittaa ne. Hän käänsi sentähden laivan ja purjehti lahden vastapäätä olevaa rantaa kohti.
"Nyt hurraa, poikani", huusi perämies, "nyt he ovat meidän, käykää päälle, käykää päälle!"
"Seisokaa!" huusi korpraali, "ei ole niin kiirettä. Uskokaa pois, että Brandonilla on taas jotakin mielessä. Hän ei syyttä olisi niin rauhallisesti luopunut lahden suulta. Niin kauan kun täällä pysymme, on hän varmaan meidän, sillä hän ei pääse ohitsemme; mutta jos kulemme hänen perässään, niin emme ehkä häntä tavoita ja jätämme hänelle vapaan ulospääsyn."
"Te olette oikeassa", sanoi kapteeni. "Mutta jos niillä muilla pakolaisilla on mieli yhtyä tämän kanssa, niin tulisi vihollinen vihdoin meille liian väkeväksi."
"Se on totinen tosi, mutta sen verran tiedän minä, ettei Brandon ole tehnyt tätä käännettä tarkoituksetta. Minä hyväksyn korpraalin ajatuksen", sanoi majori.
"Ei, ei, majori", sanoi Northland, "me emme saa pysähtyä tähän. Jaa, niin kauan kun tuuli on heikko, käynee se laatuun, mutta jos alkaisi kovasti tuulla, niin voipi hän lävistää jonkun veneistämme upoksiin ja kiitää ohitsemme salmen kautta. Minun neuvoni on käydä suoraan hänen henkensä päälle. Mutta jos tahdomme oikein varmuudella menetellä, niin ahdistamme yhdellä veneellä noiden roistojen henkeä, kun toinen sotamiehineen seuraa jälessä suorassa linjassa ja estää prikin palaustien, vaikka se mihin suuntaan kääntyisi."
Hänen tuumansa voitti yleisen suostumuksen ja pantiin heti toimeen. Brandon näki murheella, että hänen päällensä pian karattaisiin kahdelta puolelta ja mietti sentähden, miten hän viimeisessä hädässä voisi paeta rannalle.
Koska hän tätä vielä tuumi, ilmautui hänen aavistamattansa mahtava liittolainen lahden pohjoiselle rannalle.
Toinen pahantekiäin joukko oli, näet, yhtyäksensä Brandoniin, seurannut samaa suuntaa ja oli juuri ennättänyt lähellä olevan mäen kukkulalle, kun veneet alkoivat lähteä prikiä vastaan. Jonkun aikaa olivat pakolaiset epävarmat, mistä heidän pitäisi etsiä ystäviänsä ja huomasivat sentähden, pensaiden taakse kätkettyinä, molempain puolueiden liikkeet. Mutta kun näkivät sotamiesten muskettien välkkyvän yhdestä veneestä, eivät he enää epäilleet, missä heidän olisi vihollista etsiminen. He kokoontuivat heti neuvottelemaan. He olivat varustetut yhdellä musketilla, viidellä jahtipyssyllä ja monella kirveellä ja sapelilla, joita olivat osanneet toimittaa itsellensä ennen pakoansa. Mutta kuinka he ilmoittaisivat Brandonille tulonsa? Kun useampia ehdoituksia oli hylätty, päättivät he vihdoin tehdä puun kuoresta purren semmoisen, kun asukkaat tavallisesti käyttävät. He keksivät sopivan puun, ja yksi, toisten nostama mies hakkasi ylhäältä irti kuoren puun ympäriltä ja toinen alhaalla teki samoin. Sitte leikattiin kuori ylhäältä alas asti suoraan ja otettiin pois puusta. Siitä valmistivat he, niin hyvin kuin taisivat, veneen ja toiset sill'aikaa vestivät puun haarasta jonkunlaisen airon. Vene vietiin rantaan ja muutamissa minuutissa souti eräs mies siinä prikille, jonne hän tuli onnellisesti. Touvin avulla, joka hänelle ojennettiin, kapusi hän täkille ja ilmoitti päällikölle, että kahdeksankolmatta pahantekiää, varustetut osittain tulikiväärillä osittain muilla aseilla, oli saapunut rannalle ja olivat valmiit yhdistämään onnensa hänen kanssaan. Brandon näki heti ne suuret edut, jotka tämä yhdistyminen voisi myötänsä tuoda. Nyt toivoi hän mahdollisesti poistaa tuon yhden veneen häntä seuraamasta. Hän kehoitti sentähden miestä kokoamaan kaikki pakolaiset rannalle ja laski likelle maata, kunnes hän oli lähestynyt rantaa muutamain satain askeleiden päähän. Nyt ui laivalle tullut mies maalle ja Brandon laski takaisin lahden toiselle puolelle.
Northland oli suurimmalla tarkkuudella huomannut kaikki prikin liikkeet ja huomautti nyt majorille miehestä, joka oli hypännyt veteen ja uinut maalle. "Katsokaa oikein", huusi hän, "tuolla juoksee hän mäkeä ylös. Nyt katosi hän kukkulalle. Mitä mahtanee tämä merkitä? Varmaan tuon kamalan roiston uusi petos. No, olkoon niin, me emme saa hukata aikaa arveluissa. Meillä ei ole muuta tehtävänä, kuin valloittaa priki. Soutakaa, rivakat pojat!"
"Pysähtykää vielä silmänräpäys!" huusi korpraali; "minä näen ihmisjoukon tulevan mäkeä alas, kaksi- tai kolmekymmentä miestä."
"Niin, minä näen heidät", sanoi majori; "priki kääntyy heitä kohti. Jos nuo pojat tuolla ovat Brandonin ystäviä, niin saamme enemmän työtä kuin olemme odottaneet."
"Oletteko huomanneet tuon parven rannalla?" huusi kapteeni toisesta veneestä. "Epäilemättä on tämä se toinen pakolaisjoukko Hobarttown'ista."
"Nuo miehet voisivat mahdollisesti löytää tien meidän leirillemme", sanoi majori; "arveletteko, että teidän väki kalliolla taitaisi koettaa heitä hengeltä?"
Kapteeni suostui heti tähän ehdoitukseen, kun hän tiesi, että ainoasti nuori Silman oli jätetty tyttöjen varjeliaksi. Hän soudatti takaisin lahden suulle ja antoi luutnantille käskyn mennä pahantekiöitä vastaan; sitte palasi hän toisen veneen luoksi ja lähestyi prikiä tämän kanssa.
Brandon oli sillä välin tullut vakuutetuksi, ettei hän voisi puolustaa prikiä ja että hänellä ainoasti oli jälellä metsään pakeneminen. Mutta niin kauan kuin mahdollista estääksensä vihollista takaa ajamisesta, kokosi hän kajuuttaan kaikki palavat aineet, jotka hän taisi kiireessä kokoon saada, sytytti ne, antoi prikin kulkea rantaa kohti, hyppäsi maalle toverinensa ja pakeni likellä rantaa olevan mäen kukkulalle. Vakuutettuna, ettei olisi mahdollista päästä metsässä kulkemaan niin suurella pakolaisparvella, etenkin kun heillä oli nyt tekemistä niin mahtavan vihollis-voiman kanssa, ilmoitti hän aikeensa rohkeimmalle ja uskaliaimmalle toverilleen, nimeltä Roger ja kääntyi sitte seuraavilla sanoilla muihin: "Me voimme ainoasti tässä tapauksessa pelastaa itsemme, toverit, jos onnistuisimme johdattaa veneissä olevain sotamiesten huomaavaisuuden muuallepäin ja siten estää heitä yhtymästä maalla olevain kanssa. Menkää nyt ystäväimme luoksi ja sanokaa heille, että he taistellen peräytyvät pohjoiseen päin, kun minä Rogerin kanssa viettelen veneitä länteen päin. Tuolla korkealla vuorella yhdymme jälleen ja tuumimme sitte paraasta yhteisestä pelastuskeinostamme."
Miehet olivat tottuneet silmittömästi seuraamaan kavalan päällikkönsä neuvoja, ja ajattelematta mahdolliseksi sitä, että hän itseänsä pelastaaksensa veisi heidät turmioon, menivät he, yhtyäksensä isompaan pahantekiäjoukkoon. Sotamiehet olivat nämä jo piirittäneet, ja heidän täytyi yhä enemmän ja enemmän peräytyä rannalle. Niin pian kun Mark oli vakuutettu petoksensa onnistumisesta, poistui hän seuraajansa kanssa vastakkaiseen suuntaan. Hän koki ensin ryömien päästä metsään ja sitte ajatteli hän toista tietä tulla sinne, missä arveli majorin tytärten ja rahain olevan.