KAHDEKSAS LUKU.
Ruokasalissa noustiin pöydästä.
»Terveydeksi, mesdames et messieurs! Ylhäällä on sikari haluaville, kahvitilkkanen kaikille ja ehkä myös liköörilasillinen, jos madame on anteliaalla tuulella… Biljardipöydät ovat tietenkin myös jokaisen käytettävissä; Jean, sinä otat kai huoleksesi vieraiden johtamisen takarakennukseen… Madame Köppen — saanko tarjota…»
Jutellen, täysin vatsoin ja mitä parhaimmalla tuulella, lausuillen puoleen ja toiseen »terveydeksi», siirryttiin suuren kaksoisoven kautta takaisin maisemahuoneeseen. Mutta konsuli ei mennyt heti sinne, vaan keräsi ensin ympärilleen biljardinhaluiset herrat.
»Ettekö te halua ottaa osaa yhteen peliin, isä?»
Lebrecht Kröger jäi naisseuraan, mutta Justus saattoi mennä mukaan… Myöskin senaattori Langhals, Köppen, Grätjens ja tohtori Grabow liittyivät konsuliin Jean Jacques Hoffsteden luvatessa tulla perästä: »Ei vielä, ei vielä! Johann Buddenbrook lupaa soittaa huilua, minun täytyy jäädä sitä kuulemaan… Au revoir, messieurs…»
Nuo kuusi herraa kuulivat vielä astuessaan maisemahuoneesta pylväikköön ensimmäiset huilunsävelet, joita konsulitar säesti harmoniolla; se oli pieni valoisa, siro, haaveellinen sävelmä, joka kaikui huoneiston halki. Konsuli kuunteli niin kauan kuin soittoa saattoi kuulla. Hän olisi jäänyt mieluimmin maisemahuoneeseen antautuakseen noiden sävelten tuudittamana, nojatuoliin painuneena haaveillensa ja tunteittensa valtaan; mutta isännän velvollisuudet…
»Tuopas kahvikuppeja ja sikareja biljardisaliin,» sanoi hän ohikulkevalle sisäkölle.
»Niin, Line, kahvia, kuulepas! Kahvia!» toisti herra Köppen äänellä, joka tuli täyden vatsan pohjasta, ja koetti nipistää tytön punaista käsivartta. Hän lausui k-äänteen aivan kurkun perällä kuin olisi hän jo hörppinyt kahvia.
»Ai, ai, madame Köppen näki varmasti ikkunalasien läpi», huomautti konsuli Kröger.
Senaattori Langhals kysyi: »Sinä asut siis tuolla yläkerroksessa,
Buddenbrook?»
Oikealta johtivat portaat yläkertaan, jossa konsulin ja hänen perheensä makuuhuoneet olivat; mutta vasemmallakin oli vielä pitkä rivi huoneita. Herrat laskeutuivat tupakoiden leveitä portaita alas, joita reunusti valkoiseksi maalattu, harvapienainen kaidepuu. Konsuli jäi seisomaan porrasvälikölle.
»Tässä välikerroksessa on vielä kolme huonetta», hän selitti, »aamiaishuone, vanhempieni makuukamari ja eräs käyttämätön huone puutarhan puolella. Vieressä kulkee kapea käytävä… Mutta eteenpäin! — Niin, kuormarattaat kulkevat tuolla alhaalla ja sieltä päästään edelleen halki koko alueemme Bäckergrubelle asti.»
Avara, kaikuva halli, joka näkyi alhaalla, oli laskettu suurilla, neliskulmaisilla kivilaatoilla. Ulko-oven vierustalla ja eteisen toisessa päässä oli konttorihuoneita, mutta keittiö, josta yhä vieläkin tunkeutui happaman Chalotten-kastikkeen haju, sijaitsi kellareihin johtavine käytävineen portaiden vasemmalla puolen. Vastapäätä sitä oli seinässä, melko korkealla, oudonnäköisiä, kömpelöitä, mutta siististi maalattuja komeroita; ne olivat palvelustyttöjen makuuhuoneita, joihin päästiin vain irtonaisten tikapuiden avulla. Vieressä näkyi pari suunnattoman vanhaa kaappia ja veistelmin koristettu arkku.
Korkean lasioven kautta jouduttiin aivan laakeiden, ajettavien kiviportaiden kautta pihaan, jonka vasemmalla puolen oli pieni pesutupa. Tästä näkyi kaunis, vaikka tällä kertaa syksyisen harmaa ja märkä puutarha, jonka kukkalavat olivat peitetyt olkimatoin suojaksi kylmää vastaan ja jonka perällä oli »porttaali», puutarhamajan rokoko-pääty. Mutta herrat poikkesivat talosta vasempaan johtavalle tielle, joka kulki muurien välitse toisen pihan kautta takarakennukseen.
Täältä johtivat niljaiset portaat kellarimaiseen multalattiaiseen holviin, jota käytettiin varastohuoneena ja jonka ullakolta riippui alas paksu hinausköysi; sillä hinattiin viljasäkit yläkertaan. Mutta herrat nousivat oikealla olevia puhtaita portaita ensimmäiseen kerrokseen, ja konsuli itse avasi biljardihuoneen oven.
Herra Köppen pudottautui lopen uupuneena lähimmälle kankeamuotoiselle tuolille, jonka kaltaisia oli sijoitettu pitkin tuon aution ja ankarannäköisen huoneen seinämiä.
»Minä katselen aluksi!» huusi hän pudistellen hienoja vesipisaroita hännystakistaan. »Onpa teidän talonne läpi perhananmoinen matka, Buddenbrook!»
Kuten maisemahuoneessa, paloi täälläkin takkatuli messinkisen ristikon takana. Kolmesta korkeasta, kapeasta ikkunasta näkyi kosteanpunaisia kattoja, harmaita pihoja ja talonpäätyjä…
»Pieni ottelu, vai kuinka, herra senaattori?» kysyi konsuli ottaessaan biljardisauvat asettimilta. Sitten hän kävi sulkemassa molempien biljardipöytien kolot. »Kuka tulee meidän puolellemme? Grätjens? Tohtori? All right. Grätjens ja Justus, käykää te toiset tuohon pöytään… Köppen, sinun täytyy pelata…»
Viinikauppias nousi, suu täynnä tupakansavua, ja jäi kuuntelemaan väkevää tuulenpuuskaa, joka vonkui rakennusten välissä, ropsautti sateen ruutuja vasten ja ulvoi savupiipussa.
»Helkkari!» pääsi häneltä tupakansavun mukana. »Luuletko sinä, että
'Wullenwewer' pääsee satamaan, Buddenbrook? Mikä koiranilma…»
Eiväthän Travemünden tiedot olleet parhaimpia, sen vahvisti myös konsuli Kröger, joka liitusi sauvansa nahkaa. Myrsky sanomia joka puolelta.. Anno 1824 ei ollut paljon pahempi rajuilma, kun Pietarissa oli suuri tulva… Tuossapa tulikin kahvi.
Kaadettiin kuppeihin, juotiin pari siemausta, ja sitten alkoi peli.
Mutta silloin siirtyi keskustelu tulliyhdistykseen, ja konsuli
Buddenbrook kannatti innokkaasti tulliyhdistystä.
»Mikä keksintö, hyvät herrat!» huudahti hän kääntyen vilkkaasti työnnön tehtyään toiseen pöytään, jossa oli lausuttu ensi sana tästä aiheesta. Meidän on liityttävä siihen ensi tilassa…
Mutta herra Köppen ei ollut samaa mieltä, ei, hän päinvastoin vastusti asiaa.
»Entä itsenäisyytemme? Ja riippumattomuutemme», kysyi hän loukkaantuneena, nojaten sotaisasti sauvaansa. »Miten niiden kävisi? Hampuriko muka rupeaisi kannattamaan tuota preussilaisten keksintöä? Yksin tein me voisimme liittyä suoraan Preussiin, Buddenbrook! Ei ikinä, ei toki. Mitä hyötyä meillä on tulliyhdistyksestä? Eikö kaikki käy hyvin ilmankin?»
»Hätäkös sinulla on punaviineinesi, Köppen! Venäjän tuotteista ei ehkä myöskään ole mitään sanomista. Mutta muutahan ei tuodakaan! Ja mitä vientiin tulee, no niin, voimmehan me tosin lähettää hiukan viljaa Hollantiin ja Englantiin!… Mutta kaikki ei käy kovinkaan hyvin. Toisenlaisia kauppoja täällä ennen solmittiin… Jos liityttäisiin tulliyhdistykseen, avautuisi meille pääsy Mecklenburgiin ja Schleswig-Holsteiniin… Eikä voi edeltäpäin tietää, miten yksityiskauppa menestyisi…»
»Mutta, hyvä Buddenbrook», tarttui puheeseen Grätjens kumartuen pitkin pituuttaan pöydän yli ja tehden sauvalla, jota hän piteli luisilla sormillaan, määräperäisiä liikkeitä, »tuo tulliyhdistys… minä en sitä ymmärrä. Meidän järjestelmämmehän on niin yksinkertainen ja käytännöllinen, eikö olekin? Tavaran ilmoitus porvarivalaa vastaan…»
»Se on kaunis vanha järjestelmä». Tämä täytyi konsulin tunnustaa.
»Hyvänen aika, herra konsuli — kaikkea te voittekin pitää kauniina?» Senaattori Langhals oli järkytetty. »Minä en tosin ole kauppias… mutta totta puhuen tuo porvarivala-menetelmä on muuttunut metkuiluksi! Se on nykyään vain muotoseikka, joka voidaan kiertää jotakuinkin keveästi.. valtio saa nuolla näppejään. Onhan sitä kuultu yhtä ja toista rumaakin. Minä olen vakuutettu siitä, että liittyminen tulliyhdistykseen senaatin taholta…»
»Silloin syntyy kongflikki!» Herra Köppen napahutti vihan vimmoissa sauvansa maahan.
Hän sanoi 'kongflikki' ja unohti kaiken varovaisuuden ääntämiseen nähden.
»Kongflikki, sen minä sanon. Täysi kunnioitus, herra senaattori, mutta tässä asiassa me emme voi vetää yhtä köyttä!» Ja hän puhui kiihtyneesti tarkastuslautakunnista ja valtion edusta ja porvarivalasta ja vapaavaltioista…
Luojan kiitos, että Jean Jacques Hoffstede samassa tuli! Käsikkäin pastori Wunderlichin kanssa astui hän sisään, huolettoman ajan kaksi huoletonta, hilpeää vanhaa herraa.
»Kuulkaas, kunnon ystävät», ryhtyi hän puhumaan, »minäpä tiedän jotakin hauskaa; se on pieni hauska pila, runonpätkä ranskalaiseen malliin… kuulkaahan!»
Hän istahti mukavasti tuolille vastapäätä pelaajia, jotka sauvaansa nojaten seisoivat biljardipöydän ympärillä, veti taskustaan paperiliuskan, asetti pitkän etusormensa sinettisormuksineen terävälle nenälleen ja luki iloiseen, viattoman-kertovaan tapaan:
Kas, kerran ajelulle kun marski Saksinmaan
tuon kanssa Pompadourin läks' kultavaunuissaan,
niin Frelon huus: »Tuo toinen on miekka hirmuinen
ja toinen miekan tuppi, mi ruostuttavi sen!»
Herra Köppen hämmästyi hetkiseksi, mutta heitti sitten mielestään koko »kongflikin» ja yhtyi toisten nauruun niin että sali raikui. Mutta pastori Wunderlich oli astunut ikkunan ääreen ja hihitti siellä hartioista päättäen hiljaa itsekseen.
Oltiin vielä hyvän aikaa koolla tässä takapihan biljardisalissa, sillä Hoffstede osasi vielä useampia samantapaisia sutkauksia. Herra Köppen oli avannut kaikki liivinnapit ja oli mitä parhaimmalla tuulella, sillä hän viihtyi paremmin täällä kuin alhaalla ruokasalissa. Hän höysti hassunkurisilla alasaksalaisilla puheenparsilla jokaista työntöä ja lausuili tavantakaa onnellisena itsekseen:
»Kas, kerran ajelulle…»
Tuo sepustus kuului varsin merkilliseltä hänen bassollaan lausuttuna…