VII.
Vorre-kartanossa, 20:s päivä elokuuta.
Ainoa rakkahin tyttäreni!
Ehkä arvelet, etten viime aikoina ole kirjoittanut sinulle niin usein, kuin minun hellänä isänä olisi pitänyt; mutta tiedätkö, Aadaseni, että rupean käymään vanhaksi, ja silloin päätökset ja ajatukset tulevat hitaasti. Niin, todella, olihan minulla ennenkin ikää, mutta, ei enempää kuin pari vuotta sitten sanoin Bögille: tunnen itseni usein vallan nuoreksi. Mutta nyt en enää voi sitä sanoa, eikä toimita mitään valehdella itselleen ja muille. Me istumme, Bög ja minä, paljon yhdessä ja juttelemme sinisessä huoneessa. Siellä on hyvin lämmin talvella ja hyvin vilponen kesällä. Kapteeni Krusehan on jättänyt meidät. Hänet syrjäytettiin aivan vääryydellisesti viime viranylennys-aikana. Hän oli ollut itsenäisempi mies kuin mitä monet sietävät. Bög ja minä koetimme lohduttaa häntä lausumalla tämän toden sanan; mutta eipä ole niin helppoa lohduttaa sellaisissa tilaisuuksissa. Sillä on kyllä totta, että hyvä omatunto on mainio asia; mutta vääryys on hyvin katkera, ja hyvin katkeralta tuntunee nähdä itsensä syrjäytetyksi elämänsä ehtoona, kun koko elämänsä on tehnyt ei ainoastaan sitä, minkä velvollisuus, vaan myös minkä ankara omatunto vaatii. Vaikkapa ei omantunnon vaatimus ole sopusoinnussa eräiden pienten salaisten puustavien ja merkkien kanssa, jotka määräävät, mitä menettelytapaa pitää noudattaa. No, sanalla sanoen, Kruse ei jaksanut sulattaa tätä syrjäytystä. Hän kävi katkeraksi ja käytti ivallisia sanoja, ja hän otti heti eron ja on nyt matkustanut synnyinkaupunkiinsa, missä nyt elää hiljaa ja syrjässä, muistellen lapsuutensa ja nuoruutensa päiviä. Bög on viime aikoina muuttunut heikkonäköiseksi, ja hänen jalkansa kantavat huonosti. Hän kulkee sauva kädessä, ja minä tuen häntä usein toisesta käsivarresta. Täten kävelemme lehtokujassa ja puistossa, ja nyt kun kesän viimeiset kukat kukkivat ja syksy pian tulee, me nautimme myöhäisten kukkien kauneudesta, ja iloitsemme vielä usein siitä, minkä Herra on luonut. Rakas Aadani, kuinka puhumme sinusta, kuinka paljon me molemmat sinua rakastamme, ainokainen lapseni. Bög käy vallan surumieliseksi ja itkee, kun hän palauttaa mieleeni yhtä ja toista, eikä ole helppoa pysyä kyyneltymättä niin vanhan isän sellaisina hetkinä.
Muuten ei ole mitään erikoista kerrottavaa Vorre-kartanosta kuin että ajat ovat maamiehelle huonoja. Tämän seudun talonpojat saavat kovaa kokea niukan toimeentulonsa tähden. Eikä Vorre-kartanokaan tuota suuria rikkauksia. Usein on pelkkää sattuman kauppaa olla maanviljelijä. Niin paljon seikkoja voi ilmaantua, jotka kumoavat kyvykkään ja kokeneenkin maanviljelijän laskelmat.
Miten elätte sitten sinä itse ja Carsten ja pikku Alf — niin nyt hän kai jo on iso poika. Toivon, että ainakin ensi kesänä tulet tänne, niin että saan jälleen nähdä sinut ja Alfin ja Carstenin, tervehdi häntä minulta moneen kertaan.
21:nen päivä elokuuta.
Pysähdyin tähän eilen, rakas tyttäreni, enkä silloin tahtonut saattaa sinua levottomaksi. Mutta minusta tuntuu nyt, etten liioin tahdo sinulta salata, mikä minulle tapahtui noin vähän toista viikkoa sitten. Sillä kun silloin astuin tietä pitkin, olin ollut tavallisella kävelylläni, niin maa äkkiä katosi jalkojeni alta, ja sydämeni pysähtyi sykkimästä, lyhyesti, minä pyörryin, niin, suoraan sanoen, minut kouristi lievänlainen sydänhalvaus. Ja minä tulin taas tajuihini vasta kun makasin vuoteessani, tosin ilman hengenvaaraa, mutta vielä hyvin heikkona ja pää hyvin raukeana ja väsyneenä. Olin vuoteen omana muutaman päivän, ennenkuin toinnuin. Nyt olen, Jumalan kiitos, jälleen voimissani, mutta en kiellä, että tämä äkillinen ja raivokas pahoinvointi — niin tuo täydellinen tajuttomuuden tila, tuotti minulle tuskallista levottomuutta, että levottomuuden jyvä vielä piilee ruumiissani ja tekee, etten ole vallan entiselläni. Oi, kuinka usein ihmisen henki riippuukaan heikosta rihmasta!
Mutta, rakas tyttäreni, älä ollenkaan ole huolissasi! Ajattelin, että kun nyt todella olen terve, en ollenkaan olisi sitä sinulle maininnut; mutta miksi en sitä mainitsisi? Tiedänhän, että niin varmasti kuin minä, ollessani vahva ja voimakas mies ja sinä heikko lapsi, ajattelin sinua, yhtä varmasti et sinä tahdo, joka nyt olet vuorostasi rohkea ja vahva, olla ajattelematta minua, vanhaa ja heikkoa isääsi. Sentähden kirjoitan kaikesta, niin kuin se on, samalla pyytäen sinua muistamaan, että sinä ennen kaikkea olet vaimo ja äiti. Meidän vanhojenhan joka tapauksessa pian on lähteminen täältä. Mutta jos sinä, ilman että se haittaa taloasi, voisit tulla luokseni lyhyeksi aikaa, niin tuottaisit minulle suuren ilon. Niin, ehkä silloin tulisin vahvaksi, että vielä kerran voisin olla vahvempi, ja voisin, vaikka en olekkaan nainen, tuudittaa sinut uneen ja rukoilla hyviä enkeleitä seuraamaan jälkiäsi. Monet terveiset lähettää sinulle uskollinen isäsi.
Sakarias Wilde.
Samana päivänä päätettiin, että Aada oli matkustava Vorre-kartanoon. Carsten ei voinut lähteä mukaan. Juuri niinä päivinä oli kaksi kanuunaa asetettava paikoilleen ja koeteltava. Carsten käveli edestakaisin lattialla (niinkuin aina teki, kun oli innoissaan) ja sanoi valittavansa, ettei voinut lähteä tervehtimään appiukkoansa, »rakastettavinta ja hienointa miestä, minkä koskaan oli kohdannut».
— Mutta toinen seikka, hän jatkoi hetken kuluttua, joka onneksi ei ole mahdoton, on, että otat Alfin mukaasi sinne. Hän ei mielestäni näytä oikein terveeltä, ja luulen, että hän ottaa tämän koulunkäyntinsä liian vakavalta kannalta. Hän istui eilen ja luki ääneensä koko tunnin. Menenpä johtajan luo ja selitän hänelle koko asian… sitten matkustatte molemmat appiukon luo ja viivytte siellä viikon tai pari. Tervehdi häntä sydämellisesti minulta ja sano, että hyvin kernaasti matkustan sinne. Mutta se on mahdotonta… Toivota hänelle hyvää terveyttä.