KAHDEKSAS KIRJA.
Kun sanoma tästä saapui Ateenaan, niin ei uskottu kauaan aikaan, että häviö oli ollut niin täydellinen, vaikka luotettavimmat miehet, jotka olivat päässeet pakoon taistelusta, kertoivat sen toden peräisenä. Mutta kun eivät enää voineet epäillä, olivat he kovasti suutuksissaan niille puhujille, jotka olivat kehottaneet ryhtymään retkeen, ikäänkuin eivät itse olisi sitä äänestäneet, kuten myöskin orakelinselittäjille, tietäjille ja ennustajille, jotka haltioissaan olivat heille antaneet toivoa Sikelian vallottamisesta. Kaikenlaiset murheet heitä kaikkialta ahdistivat, ja pelko, ja hämmästys vaivasivat heitä tämän onnettomuuden jälkeen suurimmassa määrässä. Sillä yksityisesti oli jokahinen menettänyt omaisiaan, ja valtio suuren joukon raskasaseisia, ratsumiehiä ja senkaltaisen nuorisojoukon, jommoista sille toista ei näyttänyt riittävän. Kun ei enää ollut kelvollisia laivoja Iaivanveistämöissä, ei rahaa valtionrahastossa, ei soutumiehiä, niin katosi heiltä pelastuksen toivo vallitsevissa oloissa, koska arvelivat vihollisten Sikeliasta suoraa päätä laivastollaan purjehtivan heitä vastaan Peiraieukseen, varsinkin kun olivat saaneet niin loistavan voiton, ja että kotimaiset viholliset ponnistaisivat kaiken voimansa ahdistaakseen heitä kaksinkertaisella tarmolla sekä maitse että meritse, ja että heidän liittolaisensa luopuisivat vihollisten luokse. Kuitenkaan ei heistä pitänyt antaa perään, vaan voimiensa mukaan valmistaa laivastoa, tuoden puuainetta, mistä vaan oli saatavana, sekä hankkia rahaa, kuten myöskin varmuutta liittolaisten, varsinkin Euboian, suhteen, asettaa valtion menot säästäväisemmälle kannalle ja sitä varten valita neuvostoon vanhuksia, jotka neuvottelisivat sekä valtion silloisista oloista että niiden parantamisesta. Kaikki olivat vallitsevan pelon alaisina, kuten rahvas ainakin, valmiit järjestämään asiat. Miten olivat päättäneet, tehtiinkin, ja tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena olivat kaikki Helleenit Ateenalaisten Sikeliassa kärsimän suuren tappion johdosta kovasti kiihoissaan. Puolueettomat kaupungit eivät enää odottaneet mitään kehotusta ryhtyäksensä sotaan, vaan arvelivat, että oli hyökättävä Ateenalaisia vastaan, tuumien, että Ateenalaisetkin, jos olisivat onnistuneet Sikeliassa, olisivat kulkeneet heitä jokaista vastaan, että sotaa ei enää kauan kestäisi, ja että osanotto siihen tuottaisi heille kunniata. Lakedaimonilaisten liittolaiset olivat taas innokkaampia kuin ennen, päästäkseen mitä pikemmin sodan vaivoista. Enin kuitenkin Ateenalaisten alamaiset olivat valmiit luopumaan, katsomatta omaan heikkouteensa, eivätkä edes innoissaan luulleet Ateenalaisten voivan kestää yli seuraavan kesän. Tästä kaikesta yltyi Lakedaimonilaisten valtion rohkeus ylenmäärin ja varsinkin siitä, että arvelivat Sikeliasta liittolaisten, kun jo olivat hankkineet itselleen laivaston, kevään tultua suurella voimalla aivan varmaan saapuvan heille avuksi. Kaikin puolin toivorikkaina päättivät he ryhtyä sotaan, arvellen että he, kun tämä voittoisasti oli lopetettu, vastaisuudessa pääsisivät senkaltaisista vaaroista, kuin heitä ehkä olisi kohdannut, jos Ateenalaiset olisivat vallottaneet Sikelian, ja että he, kukistettuansa Ateenalaiset, häiritsemättä saisivat koko Hellaan valtaansa.
Heti sinä talvena lähti heidän kuninkaansa Agis viipymättä Dekeleiasta sotajoukolla kantamaan veroja liittolaisilta laivastoa varten. Poiketen Meelialaiseen lahteen, otti hän Oitailaisilta muinoisen vihan tähden suuren saaliin ja rahaa, ja pakotti Ftiootalaisia Akaialaisia ja muita Tessalialaisten sikäläisiä alamaisia, huolimatta Tessalialaisten soimauksista ja vastalauseista, antamaan panttivankeja ja rahaa, ja vei panttivangit Korintokseen koettaen saada nämät heimokunnat liittolaisiksi. Lakedaimonilaiset määräsivät kaupungeille sadan laivan rakentamisen, joista he itse ja Boiootialaiset kumpikin rakentaisivat 25, Fookilaiset ja Lokrilaiset 15, Korintolaiset 15, Arkadialaiset, Pelleeneeläiset ja Sikyoonilaiset kymmenen, Megaralaiset, Troitseeneeläiset, Epidaurolaiset ja Hermionilaiset kymmenen. He varustivat niinikään kaikkea muuta ryhtyäksensä sotaan heti kevään tultua.
Ateenalaiset varustautuivat niinikään talven kuluessa, kuten olivat päättäneet, laivojen rakentamiseen, hankkien rakennusaineita, ja linnottivat Sunionin, jotta heidän muonaa kuljettavat aluksensa vaaratta voisivat purjehtia niemikön ympäri. He revittivät linnoituksen, jonka he purjehtien Sikeliaan olivat rakentaneet Lakoonikaan, ja tekivät niinikään, säästääkseen varoja, lopun muista mielestänsä hyödyttömistä menoista, mutta pitivät ensi sijassa silmällä liittolaisiaan, etteivät he voisi luopua.
Kumpaistenkin ollessa näissä toimissa ikäänkuin alkaakseen uutta sotaa, lähettivät Euboialaiset ensimmäisinä samana talvena sanan Agikselle luopumisestaan. Suostuen heidän tuumiinsa, lähetti hän hakemaan Lakedaimonista Stenelaideen pojan Alkameneen ja Melantoksen päälliköiksi Euboiaan. Nämät tulivatkin mukanaan 300 neodamoodia, ja hän oli juuri lähettämäisillään heidät saareen, kun sillä välin Lesbolaiset saapuivat, ilmoittaen hekin luopumisaikeistaan. Kun Boiootialaiset heitä kannattivat, jätti Agis tuumansa Euboian suhteen sikseen, päättäen auttaa Lesbolaisia luopumaan, ja asetti heille harmosteeksi Alkameneen, joka juuri oli lähtemäisillään Euboiaan, ja siihen yritykseen Boiotialaiset lupasivat antaa kymmenen alusta. Tämän teki hän Lakedaimonilaisvaltiolta lupaa kysymättä. Sillä Agis oli sen aikaa, kuin hän kamppaili Dekeleian ympäristössä, johtonsa alla seisovan sotavoiman nojalla itsevaltias, lähetti sotajoukon, mihin vaan halusi, ja keräsi niitä sekä kantoi veroja. Paljon ennemmin, sanoakseni, olivat liittolaiset tähän aikaan hänen käskynsä kuin Lakedaimonilaisvaltion alaisia. Sillä koska hänellä oli sotajoukko, oli hän kaikkialla pelättävä, ja hän avusti nyt Lesbolaisia. Mutta Kiolaiset ja Erytraialaiset, jotka niinikään olivat valmiit luopumaan, eivät kääntyneet Agikseen, vaan Lakedaimoniin. Heidän mukanaan saapui myöskin lähettiläs Tissaferneeltä, joka oli Artakserkseen pojan, kuningas Dareioksen, käskynhaltija rannikkomaissa. Tissafernees yllytti myöskin Peloponneesolaisia sotaan, luvaten hankkia heille ravinnon. Sillä kuningas oli häneltä äskettäin vaatinut veroja hänen maakunnastaan, joita häntä Ateenalaiset olivat estäneet kantamasta Helleeniläisistä kaupungeista, ja jotka hän siis oli velkaa. Hän arveli helpommin voivansa kerätä verot, jos hän vahingoittaisi Ateenalaisia, sekä samalla hankkivansa Lakedaimonilaiset kuninkaan liittolaisiksi, ja, kuten kuningas hänelle oli käskenyt, elävänä tahi kuolleena saavansa haltuunsa Pissutnoksen aviottoman pojan Amorgeen, joka oli noussut kapinaan Kariassa. Kiolaiset ja Tissafernees siis ajoivat samaa asiaa.
Laofoonin poika Kalligeitos Megarasta ja Ateenagoroksen poika Timagoras Kytsikoksesta, jotka pakolaisina synnyinmaastaan oleskelivat Farnakeen pojan Farnabatsoksen luona, saapuivat samaan aikaan Farnabatsoksen lähettiläinä Lakedaimoniin, kehottaaksensa Lakedaimonilaisia lähettämään laivoja Hellespontoon, jotta hän, jos voisi, samaten kuin Tissaferneeskin tuumi, saisi maakunnassaan sijaitsevat kaupungit verojen takia luopumaan Ateenalaisista ja omin neuvoin hankkisi Lakedaimonilaiset kuninkaan liittolaisiksi. Tissaferneen ja Farnabatson lähettiläiden ajaessa toimiaan erillään toisistaan, syntyi Lakedaimonissa kova kina, kun toiset kehottivat ensin lähettämään laivoja ja sotajoukon Jooniaan ja Kiokseen, toiset Hellespontokseen. Lakedaimonilaiset suostuivat kuitenkin mieluummin Kiolaisten ja Tissaferneksen tuumiin, joita Alkibiadeeskin puolusti, koska hän jo perheensä kautta oli efori Endioksen kestiystävä, josta johtuikin Lakedaimonilainen liikanimi hänen suvussaan, Endios kun kutsuttiin Alkibiadeksen pojaksi. Lakedaimonilaiset päättivät kuitenkin ensin lähettää Kiokseen perioikkilaisen miehen Fryniksen tarkastamaan, oliko heillä niin monta laivaa, kuin olivat ilmoittaneet, ja oliko kaupunki muutenkin maineensa veroinen. Kun tämä ilmoitti puheessa olevan perää, ottivat he viipymättä Kiolaiset ja Erytraialaiset liittolaisikseen ja päättivät lähettää heille avuksi 40 laivaa, koska Kiolaiset olivat väittäneet itsellään muka löytyvän aina 60 laivaa. Ensin aikoivat he näistä heti lähettää kymmenen Melankridaan johdolla, mutta kun sitten tapahtui maanjäristys, lähettivät he Melankridaan asemesta Kalkideuksen viidellä laivalla, jotka he Lakoonikasta hankkivat. Tähän loppui talvi ja 19 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
Heti seuraavan kesän alussa lähettivät Lakedaimonilaiset, Kiolaisten kiiruhtaessa laivojen lähettämistä, koska pelkäsivät Ateenalaisten saavan vihiä asiasta, sillä kaikki keskustelut kävivät heiltä salaa, kolme Spartalaista miestä Korintokseen kehotuksella, että mitä kiiruimmin hinaisivat laivat kannaksen yli toisesta merestä Ateenanpuoliseen mereen, ja että kaikki laivat, sekä ne, jotka Agis oli varustanut Lesbosta varten, että muutkin purjehtisivat Kiokseen. Kaikkiaan oli siellä 39 laivaa.
Kalligeitos ja Timagoras olivat Farnabatson puolesta osaa ottamalta retkeen Kiokseen, eivätkä he liioin antaneet laivaston lähettämistä varten tuomiansa rahoja, 25 talenttia, vaan tuumivat jälestäpäin omasta puolestaan purjehtia toisella sotajoukolla. Kun Agis huomasi Lakedaimonilaisten ensin lähtevän Kiokseen, niin hänkin yhtyi tähän tuumaan; ja kun liittolaiset olivat kokoontuneet Korintokseen neuvottelemaan, niin heidänkin mielestä oli purjehdittava ensin Kiokseen Kalkideuksen johdolla, joka Lakoonikassa oli hankkinut nuo viisi laivaa, ja vasta sittemmin Lesbokseen Alkameneen johdolla, jonka Agiskin oli määrännyt, ja viimeksi olisi Hellespontokseen lähdettävä, johon Ramfiaan pojan Klearkoksen tulisi johtaa sotajoukko, kuten myöskin päättivät ensin hinata puolet laivoista yli kannaksen. Näitten tulisi viipymättä purjehtia, jotta Ateenalaiset enemmän kääntäisivät huomionsa odotettaviin kuin liikkeelle lähteviin laivoihin. Sillä nyt he eivät enää purjehtineet täällä salaa, vaan julkisesti, koska he halveksivat Ateenalaisten voimattomuutta, kun ei heillä ollut mitään sanottavaa laivastoa näkyvissä. Kuten olivat päättäneet, kulettivat he 21 laivaa kannaksen yli.
Mutta Korintolaiset, muitten kiiruhtaessa purjehdusta, eivät suostuneet lähtemään mukaan, ennenkuin Istmon juhlia, jotka juuri silloin olivat tulossa, oli vietetty. Agis oli valmis myöntymään, ettei heidän tarvitsisi rikkoa Istmilaisia sopimuksia, vaan että hän omin päin yksinäisesti ryhtyisi retkeen. Kun eivät Korintolaiset tähänkään suostuneet, ja kun täten syntyi viipyminen, saivat Ateenalaiset hiukan vihiä Kiolaisten tuumista, jonka johdosta he lähettivät yhden päälliköistä, Aristokrateen, tekemään Kiolaisille nuhteita, ja kun Kiolaiset kielsivät, vaati hän heiltä vakuudeksi, että lähettäisivät hänen mukanaan laivoja liittolaivastoon. He lähettivätkin seitsemän laivaa. Syynä laivojen lähettämiseen oli, että Kioksen kansa ei tietänyt mitään näistä tuumista, ja että ylimykset, jotka nämät tunsivat, eivät halunneet tehdä kansaa itselleen vihamieliseksi, ennenkuin heillä oli varma tuki, ja kun Peloponneesolaiset viipyivät, niin eivät enää luulleet heidän tulevankaan.
Sillä välin vietettiin lstmilais-juhlat, ja Ateenalaiset saapuivat niihin juhlallisen kutsun mukaisesti. Näitä vietettäessä kävi heille yhä selvemmäksi Kiolaisten vehkeet. Palattuansa kotia, varustautuivat he siis, jotteivät laivat salaa heiltä pääsisi lähtemään Kenkreiasta. Juhlien jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset 21 laivalla Kiokseen Alkameneen johdolla. Heitä vastaan purjehtivat Ateenalaiset ensin yhtä monella laivalla, houkutellen vastustajia ulos aavalle merelle. Mutta kun Peloponneesolaiset eivät heitä kauas seuranneet, vaan kääntyivät, niin Ateenalaisetkin peräytyivät. Koska he eivät täydellisesti luottaneet noihin seitsemään laivastoonsa yhtyneeseen Kiolaiseen laivaan, niin he lisäsivät laivojensa luvun 37, joilla he ajoivat vihollisia takaa Korintolaisella alueella sijaitsevaan Peiraiokseen, joka on autio satama ja viimeinen Epidauroksen rajoihin päin. Peloponneesolaiset menettivät yhden laivan merellä, mutta muut laivat saivat he pelastetuiksi satamaan. Kun Ateenalaiset näitä ahdistivat sekä mereltä että astuttuansa maihin, niin syntyi siitä suuri hämminki ja epäjärjestys. Ateenalaiset vahingoittivat useimmat laivoista ja surmasivat vihollisten päällikön Alkameneen. Osa Ateenalaisiakin kaatui taistelussa.
Sotajoukkojen erottua toisistaan, jättivät Ateenalaiset kylliksi monta laivaa pitämään vihollisia laivoja silmällä, mutta muilla he purjehtivat ankkuroimaan läheiseen pieneen Saarelaan ja lähettivät pyytämään apua Ateenasta. Sillä seuraavana päivänä saapuivat myöskin laivoissa oleville Peloponneesolaisille Korintolaiset eikä paljoa myöhemmin toisetkin naapurit avuksi. Kun he näkivät vartioimisen autiolla paikalla olevan vaivaloisen, he joutuivat neuvottomiksi. Ensin tuumivat he polttaa laivansa, mutta sitten näytti heistä paraalta hinata laivat maalle, ja, asetuttuansa yhteen jalkaväen kanssa, vartioida niitä, kunnes saisivat tilaisuuden paeta. Saatuansa tiedon tästä, lähetti Agis heille Termoon nimisen Spartalaisen. Alkamenesta olivat eforit käskeneet lähettämään ratsumiehen ilmoittamaan, kun laivat lähtivät kannakselta, ja nyt vasta saivat Lakedaimonilaiset tiedon siitä. He aikoivat heti lähettää kotosalla olevat viisi laivaa Kalkideuksen johdolla ja Alkibiadeen hänen mukaansa, mutta juuri kun olivat lähtemäisillään, ilmotettiin laivojen paosta Peiraiokseen, josta Lakedaimonilaiset suuresti nolostuivat, kun he heti ryhtyessään Joonialaiseen sotaan olivat kärsineet tappion. Tämän johdosta he eivät ainoastaan päättäneet olla lähettämättä lisää laivoja kotoa, vaan myöskin kutsua takaisin harvat ennen lähteneet.
Saatuansa tiedon tästä, kehottaa heti Alkibiadees Endiosta ja muita eforeja viivyttämättä lähettämään laivat liikkeelle, väittäen, että he ennättäisivät perille, ennenkuin Kiolaiset saisivat tiedon toisten laivojen onnettomuudesta, ja että hän kyllä, tultuansa Jooniaan, helposti saisi sikäläiset kaupungit luopumaan esittämällä niille Ateenalaisten heikkouden ja Lakedaimonilaisten innon. Endiokselle kuvailee hän kahden kesken, kuinka kunniakasta olisi, jos hänen toimestaan Joonia luopuisi ja kuningas tulisi Lakedaimonilaisten liittolaiseksi, jottei tätä kunniaa luettaisi Agiin ansioksi; sillä Alkibiadees sattui olemaan eripuraisuudessa Agiin kanssa. Saatuansa Endioksen ja toiset eforit suostumaan tuumiinsa, lähti Alkibiadees noilla Kalkideuksen johtamilla viidellä laivalla liikkeelle, ja saapui nopeasti perille.
Tähän aikaan palasivat Sikeliasta nuot Peloponneesolaisten 16 laivaa, jotka Gylippoksen johtamina olivat ottaneet osaa sotaan, ja joita Ateenalaisten 27 laivaa Leukaan edustalla Menippon pojan Hippokleen johdolla, väijyessään Sikeliasta purjehtivia laivoja, oli saavuttanut ja pahasti vahingottanut, jolloin ainoastaan yksi laiva hukkui, mutta toiset pääsivät Ateenalaisilta pakoon Korintokseen.
Purjehtiessaan vangitsivat Kalkideus ja Alkibiadees kaikki, jotka he kohtasivat, jottei heidän tulostaan leviäisi tieto, ja, saavuttuansa Koorykokseen mannermaalla, päästivät he irti siellä vangitut. Itse he, ensin neuvoteltuansa muutamien heidän tuumiansa kannattavien Kiolaisten kanssa ja näitten neuvosta purjehtien salassa kaupunkiin saapuivat Kiolaisille äkki-arvaamatta. Kansa tästä joutui hämmästykseen ja pelästykseen. Mutta ylimykset olivat asettaneet asiat niin, että neuvosto juuri oli koossa, ja kun Kalkideus ja Alkibiadees heille kertoivat, kuinka vielä monta muuta laivaa oli tulossa, eivätkä puhuneet mitään Peiraiokseen suljetuista laivoista, niin Kiolaiset ja sitten Erytraialaiset luopuivat Ateenalaisista. Kun he sitten purjehtivat kolmella laivalla Klatsomenaihin, niin sekin luopui. Klatsomenalaiset purjehtivat heti mannermaalle ja linnottivat Poliknan turvapaikakseen, jos heidän täytyisi jättää saari, jossa he asuivat. Luopuneeet harrastivat kaikki paikan linnottamista ja sotaan valmistumista.
Ateenaan saapui pian sanoma Kioksen luopumisesta, ja koska arvelivat, että heitä uhkasi suuri ja ehdoton vaara, eivätkä luulleet muitten liittolaistenkaan pysyvän rauhassa, kun noin suuri kaupunki oli luopunut, niin he vallitsevan pelästyksen takia poistivat sen rangaistuksen, joka oli määrätty sille, joka ehdottaisi tai äänestäisi, että kajoisivat noihin 1,000 talenttiin, joiden käyttämistä he koko sodan aikana olivat koettaneet karttaa, ja päättivät nyt kajota niihin, rakentaaksensa suuren joukon laivoja ja lähettää Kiokseen ne kahdeksan laivaa, jotka Diotimoksen pojan Strombikideen johtamina olivat, jätettyään valvomisen Peiraioksessa, lähteneet ajamaan takaa Kalkideuksen johtamia laivoja, mutta jotka olivat palanneet kotia, kun eivät niitä saavuttaneet. Vähää myöhemmin lähettivät he Trasykleen johdolla toisetkin 12 laivaa apuun, jotka niinikään olivat luopuneet vartioimisesta Peiraioksessa. He poistivat myöskin nuo seitsemän Kiolaista laivaa, jotka heidän mukanaan piirittivät Peiraiokseen suljetuita laivoja, vapauttivat niissä olevat orjat ja vangitsivat niiden vapaat miehistöt. He miehittivät kiiruusti kymmenen muuta laivaa kaikkien poislähetettyjen sijasta vartioimaan Peloponneesolaisia, ja päättivät myöskin miehittää 30 muuta. Suuri oli into, eivätkä varustukset pienet Kiosta vastaan.
Tällä välin saapui Strombikidees kahdeksalla laivallaan Samokseen ja purjehti, otettuansa laivastoonsa yhden Samolaisen laivan, Teokseen, jonka asukkaita hän kehoitti pysymään levollisina. Kioksesta purjehti myöskin Kalkideus 23 laivalla Teokseen ja yht'aikaa saapuivat sinne myöskin Klatsomenilainen ja Erytraialainen jalkaväki. Saatuansa tästä tiedon jo edeltäpäin, purjehti Strombikidees sieltä, ja kun hän, tultuansa aavalle merelle, näki laivojen paljouden, pakeni hän Samosta kohti, vihollisten takaa-ajamana. Teokselaiset ensin eivät laskeneet jalkaväkeä kaupunkiinsa, mutta kun Ateenalaiset lähtivät pakoon, päästivät he sen sisään. Jalkaväki viipyi kuitenkin, odottaaksensa Kalkideusta, mutta kun häntä ei näkynyt, niin repivät he Ateenalaisten rakentaman muurin mannermaanpuolisen osan. Repimisessä auttoi heitä joukko barbareja, joiden päällikkö oli Tissaferneen alipäällikkö Stagees.
Ajettuansa Strombikideen Samokseen, varustivat Alkibiadees ja Kalkideus Peloponneesosta saapuneista laivoista otetut merimiehet aseilla ja jättivät heidät Kiokseen, jota vastoin he miehittivät otetut alukset ja 20 muuta laivaa Kiolaisilla miehillä ja purjehtivat Mileetokseen, nostaaksensa senkin kapinaan. Sillä Alkibiadees, joka oli hyvissä väleissä Mileetolaisten vallanpitäjien kanssa, halusi, saatuansa nämät puolelleen, Kiolaisille itselleen, Kalkideukselle ja lähettäjälleen Endiokselle annetun lupauksensa mukaan hankkia sen kunnian, että hän Kiolaisen sotavoiman ja Kalkideuksen avulla oli nostanut kapinaan mitä enimmät kaupungit. Purjehdittuansa suurimman osan matkaa salaa vihollisilta ja saavuttuansa vähää ennen, kuin Strombikidees ja Trasyklees, joka juuri 12 laivalla oli saapunut Ateenasta ja yhtyi takaa-ajoon, nostavat he Mileetoksen kapinaan. Kun Mileetolaiset eivät laskeneet heidän kintereillään purjehtivia Ateenalaisia kaupunkiinsa, niin nämät ankkuroivat lähellä sijaitsevan Laden saaren edustalle. Heti Mileetolaisten kapinoitua tehtiin Tissaferneen ja Kalkideuksen välityksellä ensimmäinen näinkuuluva liitto kuninkaan ja Lakedaimonilaisten välillä:
"Seuraavilla ehdoilla ovat Lakedaimonilaiset ja liittolaiset tehneet liiton kuninkaan ja Tissaferneen kanssa. Se maa ja ne kaupungit, jotka kuningas omistaa, ja jotka kuninkaan esi-isät ovat omistaneet, olkoot kaikki kuninkaan. Niitä veroja tahi muita tuloja, joita Ateenalaiset kantavat näistä kaupungeista, tulee kuninkaan yhteisesti Lakedaimonilaisten ja liittolaisten kanssa estää Ateenalaisia kantamasta. Sota Ateenalaisia vastaan on kuninkaan, Lakedaimonilaisten ja liittolaisten yhteisesti käytävä. Sodankäyntiä Ateenalaisia vastaan ei sallittako lopettaa, elleivät kumpaisetkin, kuningas ja Lakedaimonilaiset ja liittolaiset, siihen suostu. Jos jotkut luopuvat kuninkaasta, olkoot he myöskin Lakedaimonilaisten ja liittolaisten vihollisia; ja jos jotkut luopuvat Lakedaimonilaisista ja liittolaisista, olkoot he myöskin samaten kuninkaan vihollisia".
Tämänkaltainen oli liitto. Tämän jälkeen miehittivät Kiolaiset heti kymmenen muuta laivaa ja purjehtivat Anaiaan, haluten saada tietoja Mileetoksen tapahtumista ja nostaa kaupungit samalla kapinaan. Mutta kun heille Kalkideukselta tuli käsky palata takaisin, koska Amorgees sotajoukolla maitse oli tulossa, niin purjehtivat he Zeyn pyhäkön edustalle. Kun he huomasivat 16 laivaa, jotka Diomedoon myöhemmin kuin Trasyklees toi Ateenasta, purjehtivan merellä, niin pakenivat he yhdellä laivalla Efesokseen, mutta muut laivat menivät Teokseen. Ateenalaiset ottivat neljä tyhjää laivaa, joiden miehistöt olivat ehtineet maihin. Muut pääsivät pakoon Teolaisten kaupunkiin. Ateenalaiset purjehtivat Samosta kohti, mutta Kiolaiset jälellä olevilla laivoillaan ja jalkaväellään nostivat ensin Lebedoksen ja sitten Erain kapinaan. Tämän tehtyään matkusti kumpikin, sekä jalkaväki että laivat, kotia.
Samoihin aikoihin ryntäsivät Peloponneesolaisten yhtä monen Ateenalaisen laivan takaa-ajamat ja Peiraiokseen suletut 20 laivaa äkkiarvaamatta vihollisten läpi ja ottivat, päästyänsä voitolle meritappelussa, neljä Ateenalaista laivaa. Sitten purjehtivat he Rekreiaan ja varustautuivat taas purjehtiakseen Kiokseen ja Jooniaan. Lakedaimonista tuli heille päälliköksi Astyokos, jolle uskottiin koko laivaston johto.
Kun jalkaväki oli poistunut Teoksesta, niin saapui itse Tissafernees sotajoukolla, mutta palasi takaisin, hävitettyänsä Teoksen linnoituksen jälellä olevan osan. Hänen poistuttuansa saapui Diomedoon vähän myöhemmin kymmenellä Ateenalaisella laivalla ja teki Teolaisten kanssa sopimuksen, että laskisivat heidätkin kaupunkiinsa. Sitten teki hän hyökkäyksen Eraita vastaan, mutta kun hän ei voinut vallottaa tätä kaupunkia, niin purjehti hän pois.
Tähän aikaan tapahtui myöskin Samoksessa kansan kapina ylimyksiä vastaan Ateenalaisten avulla, jotka kolmella laivalla sattuivat olemaan siellä. Samoksen kansa surmasi noin 200 henkilöä, kaikki ylimyksiä, rankaisi 400 maanpakolaisuudella ja otti itse haltuunsa heidän maatilansa ja talonsa. Kun Ateenalaiset jo olivat tunnustaneet heidät siitä lähtien vakinaisesti itsenäisiksi, niin he tämän jälkeen hoitivat kaupunkinsa asioita omin päin. Mutta maanviljelijöille he eivät suoneet minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä edes sallineet heidän mennä naimisiin kaupunkilaisten kanssa.
Tämän jälkeen jatkoivat Kiolaiset sinä kesänä tointaan yhtä suurella innolla, kuin olivat alkaneetkin. Odottamatta Peloponneesolaisten saapumista, esiintyivät he suurella sotajoukolla nostaaksensa kapinaan kaupungit, jotta saisivat mitä useimpia tovereita vaarassaan, ja hyökkäsivät, kuten Lakedaimonilaiset olivat käskeneet, 13 laivalla Lesbosta vastaan, rynnätäkseen sittemmin Hellespontokseen, jonka ohessa sikäläisten Helleenien ja liittolaisten jalkaväki samalla hyökkäsi Klatsomenaita ja Kymeetä vastaan. Tämän päällikkö oli Spartalainen Eualas ja laivaston Deiniadas, perioikilaista sukuperää. Laivat purjehtivat ja saattoivat Meetymnan luopumaan, johon jäi neljä laivaa, muut lähtivät nostamaan Mytileeneetäkin kapinaan.
Lakedaimonilainen nauarki Astyokos purjehti sillä välin, kuten hän oli aikonutkin, Kenkreiasta neljällä laivalla ja saapui Kiokseen. Kolmantena päivänä, hänen saavuttuansa sinne, purjehti 25 laivan suuruinen Ateenalainen laivasto Leoonin ja Diomedoonin johdolla Lesbokseen. Leoon oli nimittäin myöhemmin kymmenellä laivalla Ateenasta tullut avuksi. Astyokos oli samana päivänä illalla lähtenyt liikkeelle ja purjehti, otettuansa yhden Kiolaisen laivan laivastoonsa, Lesbosta kohti, ollakseen siellä apuna, jos suinkin voisi. Ensin hän saapui Pyrraan ja sieltä seuraavana päivänä Eressokseen, jossa hänelle tuli tieto, että Ateenalaiset ensimmäisellä hyökkäyksellä olivat vallottaneet Mytileeneen. Sillä kun Ateenalaiset äkkiarvaamatta olivat purjehtineet satamaan, niin he valtasivat Kiolaisten laivat ja vallottivat kaupungin, astuttuansa maihin ja voitettuansa taistelussa vastustajat. Kun Astyokos oli saanut tiedon tästä Eressolaisilta ja Eubuuloksen kanssa Meetymneestä tulleiden Kiolaisten laivojen kautta, jotka olivat jätetyt sinne, ja joista nyt Mytileeneen vallottamisen jälkeen kolme oli sattunut pakenemaan hänen luoksensa, sillä yhden olivat Ateenalaiset vallottaneet, niin hän ei enää suunnannut matkaansa Mytileeneeseen, vaan saatuansa Eressoksen luopumaan ja varustettuansa sen asukkaat aseilla, lähetti hän laivansa raskasaseiset maitse Antissaan ja Meetymneeseen Eteonikoksen johdolla ja purjehti itse hallussaan olevilla laivoilla ja kolmella Kiolaisella aluksella rantoja myöten, toivoen läsnäolollaan rohkaisevansa Meetymneeläisiä pysymään kapinassaan. Mutta kun ei Lesboksessa saanut mitään aikaan, purjehti hän sotaväkineen Kiokseen. Jalkaväki, jonka oli määrä lähteä Hellespontokseen, erosi laivastosta ja palasi kukin kaupunkiinsa.
Kenkreiasta saapui sittemmin kuusi Peloponneesolaisliittolaisten lähettämää laivaa Kiokseen. Järjestettyänsä Lesboksen olot entiselleen, purjehtivat Ateenalaiset Klatsomenaihin, vallottivat heidän mannermaalla linnotetun Poliknan ja veivät asukkaat takaisin saarella sijaitsevaan kaupunkiin paitsi luopumisen alkuunpanijoita, jotka olivat paenneet Dafnukseen. Täten saivat Ateenalaiset taas Klatsomeneen haltuunsa.
Samana kesänä astuivat Ateenalaiset, jotka mainituilla Lesboksen edustalla ankkuroituilla 20 laivalla väijyivät Mileetosta, maihin Mileetoksen alueelle Panormoksessa ja surmasivat pienellä sotajoukolla apuun rientävän Lakedaimonilaisen päällikön Kalkideuksen. Kolmantena päivänä tämän jälkeen palasivat he ja pystyttivät voitonmerkin, jonka Mileetolaiset hävittivät, koskeivät Ateenalaiset muka olleet kyenneet vallottamaan heidän maataan.
Lesboksessa ankkuroidulla Ateenalaisella laivastolla lähtivät Leoon ja Diomedoon Kioksen edustalla sijaitsevilta Oinussalaisilta saarilta sekä Erytraialaisella alueella sijaitsevista Siduusseesta ja Pteleonista, jotka olivat Ateenalaisten hallussa, sotaretkelle Kiosta vastaan. Astuttuansa maihin Kardamyleessä ja Bolissoksessa, voittivat he taistelussa apuun rientävät Kiolaiset, surmasivat heistä suuren joukon ja hävittivät seutuja. Fanaisissa he saivat toisen voiton ja Leukoonionissa kolmannen, jonka jälkeen Kiolaiset eivät enää purjehtineet hyökkäykseen; mutta Ateenalaiset hävittivät heidän kauniisti hoidettua ja Meedialaisista ajoista saakka rauhaan jätettyä maatansa. Sillä Lakedaimonilaisten rinnalla ovat Kiolaiset minun tietääkseni ainoat, jotka onnessaan ovat voineet säilyttää malttiaan; jota enemmän heidän kaupunkinsa edistyi, sitä varmemmin varustivat he sitä. Eivätkä he myöskään ole ryhtyneet näihin luopumistuumiin, jos jonkun mielestä siinä ovat toimineet varomattomasti, ennenkuin heillä oli useita ja päteviä liittolaisia vaarassa, ja ennenkuin tiesivät, että Ateenalaiset eivät itsekään enää Sikelian onnettomuuden kärsittyään kieltäneet valtansa olevan vallan horjuvalla kannalla. Mutta joskin he jossakin suhteessa väärin ovat laskeneet tapahtumien odottamatonta menoa, niin oli erehdys tuumissa, että Ateenalaisten valta jo muka oli häviämäisillään, yhteinen hyvin monelle. Kun he nyt olivat suljetut merestä ja heidän maansa hävitetty, miettivät jo moniaat jättää kaupungin Ateenalaisille. Saatuansa tiedon tästä, pysyivät vallanpitäjät kuitenkin toimiin ryhtymättä, mutta kutsuivat laivanpäällikön Astyokoksen Erytraiasta tulemaan neljällä laivallaan heidän kaupunkiinsa ja neuvottelivat, miten he paraiten joko panttivankia ottamalla tahi jollakin muulla lailla saisivat nämät tuumat raukenemaan. Näissä tuumissa oltiin täällä.
Tämän kesän loppupuolella purjehti Ateenasta 1,000 Ateenalaista ja 1,500 Argolaista raskasaseista, sillä Ateenalaiset olivat raskasaseisiksi varustaneet 500 Argolaista kevytaseista, ja 1,000 liittolaista Frynikoksen, Onomakleen ja Skiroonidoksen johdolla 48 laivalla, siihen lasketut myöskin kuormalaivat, Samokseen, ja leiriytyi, astuttuansa Mileetoksessa maihin. Ateenalaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan kävivät Mileetolaiset itse, 800 raskasaseista, ja Kalkideuksen johdolla saapuneet Peloponneesolaiset sekä Tissaferneen apujoukko ja Tissafernees itse ratsujoukkoineen. Argolaiset kulkivat siivellään edellä muita, ja koska he, halveksien vastustajiaan, eivät luulleet näitten, Joonialaisia kun olivat, kestävän heidän hyökkäystään, niin marssivat he epäjärjestyksessä, josta seurasi, että Mileetolaiset saivat voiton heistä ja surmasivat lähes 300 heistä. Mutta Ateenalaiset, jotka ensin voittivat Peloponneesolaiset ja sitten työnsivät takaisin barbarit ja muun joukon, eivät ensinkään joutuneet taisteluun Mileetolaisten kanssa, koska nämät, Argolaisten peräydyttyä, kun näkivät muun sotajoukkonsa joutuneen tappiolle, olivat vetäytyneet kaupunkiinsa. Ateenalaiset nyt leiriytyivät voittajina Mileetolaisten kaupungin läheisyyteen. Tässä taistelussa sattui niin, että Joonialaiset kummallakin taholla saivat voiton Doorilaisista; sillä Ateenalaiset voittivat heitä vastaan seisovat Peloponneesolaiset, ja Mileetolaiset Argolaiset. Pystytettyänsä voitonmerkin valmistautuivat Ateenalaiset ympäröimään linnoituksella paikan, joka oli kannaksen tapainen, arvellen, että jos vaan saisivat Mileetoksen taas puolelleen, myöskin helposti muut yhtyisivät heihin.
Tällä välin ilmoitetaan heille myöhään illalla, että nuo 55 laivaa Sikeliasta ja Peloponneesosta olivat saapumaisillaan. Pääasiassa Syrakuusalaisen Hermokrateen kehotuksesta, että kaikki yhtyisivät tekemään täydellisen lopun Ateenalaisten vielä pystyssä olevasta vallasta, tuli nyt Sikelialaisia, 20 Syrakuusalaista ja kaksi Selinuntilaista laivaa sekä ne laivat, joita Peloponneesoksessa oli varustettu, ja jotka nyt olivat valmiit. Molemmat laivastot uskottiin Lakedaimonilaiselle Teeramenekselle vietäväksi laivapäällikön Astyokoksen luokse. Ne purjehtivatkin ensin Mileeton edustalla sijaitsevaan Leros nimiseen saareen ja sieltä, kuultuansa Ateenalaisten olevan Mileetoksen edustalla, lasolaiseen lahteen, tiedustellaksensa Mileetoksen seikkoja. He ankkuroivat Teikiussan edustalle Mileetolaisella alueella ja saivat Alkibiadeelta, joka ratsastaen tuli sinne, tiedon tappelusta, johon hänkin oli ottanut osaa Mileetolaisten ja Tissaferneen puolella. Hän kehoitti heitä, jos eivät tahtoneet menettää Jooniaa ja kaikki muut kaupungit, mitä pikemmin rientämään Mileetoksen avuksi ja kaikin voimin koettamaan estää sen ympäröimistä.
He aikoivat aamun koittaessa rientää apuun. Mutta kun Ateenalaisten päällikkö Frynikos Leroksesta sai varman tiedon vihollisten laivojen aikeista, ja kun kanssapäälliköt halusivat jäädä ja antautua taisteluun, kieltäytyi hän ryhtymästä taisteluun, ja sanoi, että hän voimiensa mukaan estäisi heitä ja ketä tahansa siitä. Sillä kun he myöhemmin, sanoi hän, saisivat varman tiedon, kuinka monta laivaa vihollisilla oli ja kuinka monta heillä itsellään näitä vastaan asetettavina, ja kun he kelvollisesti ja rauhassa olisivat varustautuneet, niin hän ei suinkaan häpeällisesti vetäytyisi vaarasta. Mutta nyt olisi Ateenalaisille vähemmän häpeällistä vetäytyä pois laivastollaan, kuin, millä uhalla tahansa taistellen, joutua tappiolle. Siten, sanoi hän, ei ainoastaan häpeä kohtaisi kaupunkia, vaan se joutuisi suurimpaan vaaraan. Sillä kun se nyt kärsimiensä onnettomuuksien johdosta varmojenkin varustuksien nojalla ei uskalla edes hädän pakottamana, puhumattakaan halunsa mukaan, hyökätä ensimmäisenä, miten se siis pakotta heittäytyisi vapaaehtoisiin vaaroihin? Hän käski siis mitä pikemmin korjata laivoihin haavoitetut, jalkaväen ja mitä kullakin tullessaan oli ollut mukanaan, mutta jättää kaikki mitä vihollisessa maassa olivat ottaneet, jotta laivat olisivat keveät, ja purjehtia Samokseen, josta he sitten, koottuansa kaikki laivat, tekisivät hyökkäyksiä, jos näkisivät soveliaaksi. Tehtiinkin, kuten hän oli käskenyt. Yhtä hyvin tässä tilaisuudessa kuin myöskin kaikissa muissakin toimissaan näkyi Frynikos toimineen vallan viisaasti. Ateenalaiset lähtivät heti samana iltana puolella voitolla Mileetoksesta. Mutta Argolaiset purjehtivat kiiruusti vihoissaan pettymyksestään kotia.
Peloponneesolaiset lähtivät aamulla Teikiussasta ja purjehtivat Mileetokseen, jossa he viipyivät yhden päivän, aikoen seuraavana päivänä, liitettyänsä laivastoonsa ne Kiolaiset laivat, jotka Kalkideuksen johtamina olivat tänne hätyytetyt, palata Teikiussaan, hakemaan laivoista sinne puretut tavaransa. Mutta kun he olivat saapuneet sinne, tuli sinne Tissafernees jalkaväellään ja kehoitti heitä purjehtimaan Iasosta vastaan, jossa hänen vastustajansa Amorgees oleskeli. Äkkinäisellä ryntäyksellä vallottivat he Iasoksen, koska sen asukkaat luulivat heidän olevan Ateenalaisia ja laskivat heidät maihin. Tässä ottelussa kunnostivat itseään varsinkin Syrakuusalaiset. Otettuansa Amorgeen elävältä, jättivät he hänen Tissaferneelle vietäväksi hänen mielensä mukaan kuninkaalle, kuten tämä oli käskenyt, ja ryöstivät Iasoksen, josta sotaväki sai paljon tavaraa; sillä tämä paikka oli vanhastaan vallan rikas, Amorgeen sotilaat liittivät he sotajoukkoonsa, tekemättä heille mitään pahaa, koska useimmat heistä olivat Peloponneesoksesta. Kaupungin ja kaikki vangit, sekä vapaat että orjat, antoivat he Tissaferneelle, saaden häneltä henkilöä kohti dareikon, ja palasivat tämän jälkeen Mileetokseen. He lähettivät Leoonin pojan Pedaritoksen, jonka Lakedaimonilaiset olivat toimittaneet Kioksen päälliköksi, johtamaan Amorgeen apujoukkoa maitse Erytraiaan saakka ja asettivat Filippoksen Mileetokseen päälliköksi. Tähän loppui tämä kesä.
Saatuansa Iasoksen varustetuksi, saapui Tissafernees seuraavana talvena Mileetokseen. Hän antoi, kuten oli luvannut, laivoille ylläpidoksi Attikalaisen drakman miestä kohti kuukausittain, mutta ei tahtonut vastaiseksi antaa enempää, kuin kolme obolia, kunnes hän oli kysynyt kuninkaalta, mutta jos kuningas suostuisi, antaisi hän koko drakman. Teeramenees, joka ei ollut nauarki, vaan joka purjehti mukana jättääkseen laivat Astyokolle, oli höllempi palkan vaatimuksessa. Mutta tähän ei suostunut Syrakuusalainen päällikkö Hermokratees, jonka johdosta Tissafernees suostui maksamaan enemmän, kuin kolme obolia mieheen, kaikille muille, paitsi viidelle laivalle. Hermokrateen vaatimuksesta suostui nyt Tissafernees maksamaan 30 talenttia kuukaudessa 55 laivalle, ja muille sen mukaan kuin laivoja oli enemmän, kuin tämä määrä, saman perustuksen mukaan.
Samana talvena saapui kotoa avustukseksi Samoksessa oleville Ateenalaisille Karminoksen, Strombikideen ja Eykteemoonin johdolla 35 laivaa, jotka, koottuansa mukaansa myöskin kaikki laivat Kioksesta ja muualta, arvan mukaan päättivät laivastollaan vartioida Mileetosta, mutta lähettää Kiokseen sekä laivaston että jalkaväen, kuten he myöskin tekivät. Strombikidees, Onomaklees ja Eukteemoon purjehtivat arvan mukaan 30 laivalla ja sotilaita kuljettavilla aluksilla, joihin he olivat asettaneet osan Mileetokseen tulleista 1,000 raskasaseisesta, Kiokseen. Muut jäivät Samokseen, pitäen 74 laivallaan meren hallussaan, ja suuntasivat matkansa Mileetosta kohti.
Astyokos, joka silloin sattui olemaan Kioksessa ottaaksensa panttivankeja kavaluuden johdosta, luopui tästä, kun sai tiedon Teerameneen johtamien laivojen saapumisesta ja liittolaisten menestyksestä. Hän lähti liikkeelle kymmenellä Peloponneesolaisella ja kymmenellä Kiolaisella laivalla hyökätäkseen Pteleosta vastaan, mutta kun ei onnistunut häneltä vallottaa tätä kaupunkia, purjehti hän Klatsomenaihin, jossa hän käski Ateenalaisten puoluelaisia muuttamaan Dafnukseen ja asukkaita yhtymään heihin. Samaten käski myöskin Tamoos, Joonian alapäällikkö, heitä tekemään. Kun he eivät totelleet, teki hän linnoittamatonta kaupunkia vastaan hyökkäyksen; mutta kun hän ei voinut sitä vallottaa, purjehti hän itse ankaran myrskyn ajamana Fookaiaan ja Kymeeseen, jota vastoin toiset laivat ankkuroivat Klatsomenain läheisyydessä sijaitsevien Maratussa, Peelee ja Drymussa nimisten saarien edustalle. Viipyessään siellä kahdeksan päivää, ryöstivät he ja osaksi hävittivät, osaksi veivät laivoihinsa kaikki Klatsomenalaisten siellä säilytetyt tavarat ja purjehtivat sitten Astyokoksen luokse Fookaiaan ja Kymeeseen.
Hänen siellä ollessaan, saapui Lesboksesta lähettiläitä ilmoittaen heidän jälleen haluavan luopua. He saivatkin hänen suostumaan tuumaansa, mutta kun eivät Korintolaiset eivätkä muut liittolaiset ennen kärsimänsä tappion takia olleet samaa mieltä, purjehti hän Kiokseen, johon myöskin muut laivat, kestettyänsä ankaroita myrskyjä, eri haaroilta saapuivat. Tämän jälkeen purjehti Pedaritos, joka maitse oli kulkenut Mileetosta Erytraiaan, sotajoukkonsa kanssa Kiokseen. Silloin oli hänellä noin 500 raskasaseista Kalkideuksen ennen johtamista viidestä laivasta, jotka aseineen olivat sinne jätetyt. Kun moniaat Lesbolaiset tulivat ilmoittamaan luopumisen aikeensa, ehdotti Astyokos Pedaritokselle ja Kiolaisille, että he purjehtisivat auttamaan Lesbolaisia luopumaan. Sillä tästä joko enentyisivät Lakedaimonilaisten liittolaiset tahi, jospa eivät onnistuisikaan yrityksessään, tuottaisi se Ateenalaisille ainakin vahinkoa. Mutta he eivät suostuneet tähän, ja Pedaritos kielsi jättämästä hänelle Kiolaisia laivoja.
Otettuansa nuo viisi Korintolaista laivaa ja kuudenneksi yhden Megaralaisen sekä yhden Hermionilaisen kuten myöskin ne Lakedaimonilaiset laivat, joilla hän oli tullut, purjehti Astyokos Mileetokseen nauarkiammattiinsa, ankarasti uhaten Kiolaisia, ettei hän suinkaan rientäisi heille avuksi, jos he joskus pyytäisivät. Laskien maihin Koorykoksessa Erytraian alueella, jäi hän sinne yöksi. Samoksesta saapui myöskin Ateenalainen sotaväki Kiokseen, mutta koska kukkula heitä erotti, niin he pysyivät salassa toisiltaan. Yöllä saapui kirje Pedaritokselta ilmoituksella, että vapautettuja Erytraialaisia vankeja oli saapumaisillaan Samoksesta Erytraiaan kavaltaaksensa kaupungin, jonka johdosta Astyokos viipymättä palasi Erytraihin ja oli vähällä joutua vihollisten käsiin. Kun Pedaritoskin oli saapunut sinne, panivat he toimeen tutkimuksen otaksutuista kavaltajista, jolloin he huomasivat koko jutun syntyneen miesten pelastamiseksi Samoksesta. He vapauttivat syytetyt ja purjehtivat kumpikin pois, toinen Kiokseen, toinen Mileetokseen, kuten hän oli aikonutkin.
Kun nyt Ateenalaisten laivasto Koorykoksesta purjehti niemen ympäri, huomasi se Arginoksen edustalla kolme Kiolaisten sotalaivaa ja ryhtyi heti ajamaan niitä takaa. Mutta nyt nousi ankara myrsky, niin että Kiolaiset laivat vaivoin pääsivät pakenemaan satamaan, jota vastoin kolme Ateenalaista laivaa, jotka olivat purjehtineet muita etäämmäs, musertui ja ajelehti Kiolaisten kaupungin rannalle, jossa osa miehistä vangittiin, osa sai surmansa. Muut laivat pakenivat Mimas vuoren suojassa olevaan Foinikus nimiseen satamaan, josta he myöhemmin purjehtivat Lesbokseen ja valmistautuivat Kioksen piirittämiseen.
Samana talvena purjehti Lakedaimonilainen Hippokratees Peloponneesoksesta kymmenellä Turilaisella laivalla, joita johti Diagoroksen poika Doorieus ynnä kaksi muuta päällikköä, yhdellä Lakoonilaisella ja yhdellä Syrakuusalaisella laivalla Knidokseen, joka Tissaferneksen vaikutuksesta oli luopunut. Kun Mileetoksessa olevat tästä saivat tiedon, kehottivat he heitä puolella määrällä laivastoaan valvomaan Knidosta, ja Triopionin edustalla olevilla laivoillaan ottamaan Aigyptoksesta tulevat kuormalaivat. Triopion on Knidoksen alueelta etenevä Apolloonille pyhitetty kallionniemi. Saatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset Samoksesta ja valloittivat Triopionissa väijyvät kuusi laivaa; niitten miehistö pääsi kuitenkin pakoon. Purjehdittuansa tämän jälkeen Knidokseen, olivat Ateenalaiset hyökkäyksellään saada haltuunsa kaupungin, joka oli linnoittamaton. Kun he seuraavana päivänä tekivät uuden hyökkäyksen, olivat kaupunkilaiset paremmin varustautuneet yöllä, ja kun miehet Triopionissa otetuista laivoista olivat saapuneet heidän avukseen, niin viholliset eivät voineet heitä niin suuresti vahingottaa, kuin edellisenä päivänä, jonka johdosta he poistuivat, hävitettyänsä maata, ja purjehtivat Samokseen.
Tähän aikaan Astyokoksen saapuessa Mileetokseen laivastonpäälliköksi oli kaikki Peloponneesolaisten sotajoukossa hyvällä kannalla. Sillä palkka maksettiin säännöllisesti ja Iasoksesta ryöstetyt suuret aarteet tuottivat sotilaille ylellisyyttä, ja Mileetolaiset nurkumatta kestivät sodan vaivoja. Mutta Tissaferneen suhteen näyttivät Peloponneesolaisista kuitenkin edelliset, Kalkideuksen solmimat sopimukset vaillinaisilta, eivätkä heidän edukseen, jonka johdosta uudet sopimukset Teerameneen läsnäollessa tehtiin, jotka kuuluivat seuraavasti:
"Sovittu on Lakedaimonilaisten ja liittolaisten puolesta kuninkaan, kuninkaan poikien ja Tissaferneen kanssa, että sovinto ja ystävyys on oleva heidän välillänsä seuraavilla ehdoilla: Siihen maahan tahi niihin kaupunkeihin, jotka ovat kuningas Dareioksen tai ovat olleet hänen isänsä tai esi-isiensä hallussa, niihin eivät saa kulkea sotimaan eivätkä missään muussakaan pahassa tarkotuksessa Lakedaimonilaiset eivätkä Lakedaimonilaisten liittolaiset, eivätkä saa vaatia veroa mainituista kaupungeista Lakedaimonilaiset eivätkä Lakedaimonilaisten liittolaiset; niinikään ei kuningas Dareios eivätkä hänen hallussaan olevat kaupungit saa tulla sotimaan eivätkä harjottamaan mitään pahaa Lakedaimonilaisille eivätkä heidän liittolaisillensa. Jos Lakedaimonilaiset tai liittolaiset pyytävät jotakin kuninkaalta, tahi kuningas Lakedaimonilaisilta tai liittolaisilta, niin heidän on kunnollisesti tehtävä, mihin ovat suostuneet. Sota on yhteisesti käytävä Ateenalaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan; jos rauha tehdään, on se tapahtuva molemminpuolisella suostumuksella. Jos sotaväkeä lähetetään avuksi kuninkaan maahan, on kuningas velvollinen hankkimaan sille ravintoa. Jos jotkut kaupungit, jotka ovat tehneet sopimuksen kuninkaan kanssa, hyökkäävät kuninkaan maahan, on toisten velvollisuus estää niitä ja suojella kuningasta, niin paljon kuin voivat. Jos joku kuninkaan maan tahi kuninkaan hallitseman maan asukkaista hyökkää Lakedaimonilaisia tahi liittolaisia vastaan, on kuningas velvollinen estämään ja torjumaan heitä voimiensa mukaan."
Nämät sopimukset tehtyänsä, jätti Teeramenees laivat Astyokokselle, astui alukseensa ja hävisi tietämättömiin. Mutta Ateenalaiset, jotka jo olivat kulkeneet Lesboksesta Kiokseen sotajoukkoineen ja hallitsivat sekä maalla että merellä, linnottivat Delfinionin, paikan, joka muutenkin oli luonnon vahvistama maan puolelta ja rikas satamista eikä kaukana Kiolaisten kaupungista. Monien entisten tappioiden takia nolostuneina, olivat Kiolaiset sitä paitsi alituisessa keskinäisessä riidassa. Mutta kun Ioonin poika Tydeus puoluelaisineen olivat saaneet surmansa Pedaritoksen käskystä, niin muutkin kaupunkilaiset, jos kohtakin keskenään pitivät toisiaan epäluulon alaisina, harvainvaltaisen hallituksen ankaruuden kautta pakosta pysyivät levollisina, koskeivät pitäneet itseänsä eivätkä Pedaritoksen johtamaa apuväkeä kykenevinä torjumaan vihollisia. He lähettivät kumminkin Mileetokseen pyytämään Astyokokselta apua; mutta kun ei hän suostunut heidän pyyntöönsä, lähetti Pedaritos Lakedaimoniin häntä vastaan valituskirjan loukkaavasta käytöksestä. Tällä kannalla olivat Ateenalaisten toimenpiteet Kioksessa. Heidän laivansa tekivät Samoksesta hyökkäyksiä Mileetosta vastaan; mutta kun Mileetolaiset eivät käyneet heitä vastaan, palasivat he Samokseen ja pysyivät siellä levollisina.
Peloponneesoksesta purjehtivat samana talvena päivänseisausaikana Lakedaimonilaisten Megaralaisen Kalligeitoksen ja Kytsikolaisen Timagoraksen välityksellä Farnabatsolle varustamat 27 laivaa Jooniaan, joita johti Spartiati Antistenees. Lakedaimonilaiset lähettivät laivoissa myöskin 11 Spartiatia neuvonantajiksi Astyokokselle, joista yksi oli Arkesilaoksen poika Likas. Heille oli käsketty, tultuansa Mileetokseen, asettaa kaikki seikat paraammalle kannalle ja lähettää joko kaikki nämät laivat tai mikä määrä heistä näkyi soveliaaksi, joko useampia tai vähempi määrä, Ramfioksen pojan Klearkoksen johdolla Helleespontokseen Farnabatsolle, sekä, jos heidän mielestään oli syytä, erottaa Astyokos päällikkyydestä ja panna Antistenees hänen sijalleen; sillä Pedaritoksen kirjeen johdosta oli heissä noussut epäluulo Astyokosta vastaan. Purjehdittuansa laivoilla ulapalle, laskivat he maihin Meeloksessa, ja tavattuansa siellä kymmenen Ateenalaista laivaa, valtasivat he näistä kolme ilman miehistöä ja polttivat ne. Peläten, että Meeloksesta pakoon päässeet laivat Samoksessa oleville Ateenalaisille ilmoittaisivat heidän tulostaan, kuten tekivätkin, purjehtivat he Kreetaan ja saapuivat, varovaisuudessa matkustettuansa, Aasian mannermaalla sijaitsevaan Kaunokseen. Pitäen itseään turvissa, lähettivät he sieltä sanan Mileetoksen edustalla oleville laivoille, että tulisivat heitä noutamaan.
Kiolaiset ja Pedaritos lähettivät samaan aikaan pyynnön Astyokokselle, vaikka hän ei ollut myöntynyt heidän pyyntöönsä, että hän tulisi heidän avuksensa kaikilla laivoillansa, koska heitä piiritettiin, ja ettei hän olisi väliäpitämätön, kun Joonialais-liittolaisten suurin kaupunki suljettiin meren puolelta, ja maitse oli rosvojen riistämänä. Sillä Kioksessa oli enemmän orjia, kuin missään muussa kaupungissa, Lakedaimonia lukuunottamatta, ja kun heitä paljoutensa takia rikoksistaan ankarammin rangaistiin, kuin muualla, niin suuri määrä heistä, heti kun Ateenalaiset olivat linnotuksensa suojassa saaneet varman asennon, luopui heidän luoksensa, ja koska he tunsivat maan, saivat he aikaan vallan suuria vahinkoja. Kiolaiset ilmottivat sentähden Astyokokselle, että oli välttämätöntä rientää heille avuksi, kun vielä oli toivo ja mahdollisuus, ennenkuin viholliset ennättäisivät täydellisesti linnottaa Delfinionin ja ennenkuin he ehtisivät rakentaa vielä suuremman linnoituksen suojaksi sotajoukollensa ja laivoilleen. Vaikka kohtakin Astyokos entisen uhkauksensa johdosta ei mielellänsä suostunut tähän pyyntöön, riensi hän kuitenkin apuun, kun näki liittolaistenkin siihen innolla suostuvan.
Tällä välin saapuu sana Kaunoksesta, että nuo 27 laivaa ja Lakedaimonilaisten lähettämät neuvonantajat olivat saapuneet. Ja koska Astyokos arveli kaikkea muuta vähäpätöisemmäksi, kuin hankkia turvallista kulkua noin monelle laivalle, jotta niillä voisivat hallita merta, ja Lakedaimonista saapuneille tarkastajille varma pääsö meren yli, jätti hän heti Kiokseen purjehtimisen sikseen ja purjehti Kaunokseen. Purjehtien Meropilaisen Koos saaren ohitse, astui hän siellä maihin ja ryösti kaupungin, joka oli linnottamaton, ja jonka suurin maanjäristys, mikä miesmuistiin on tapahtunut, oli hävittänyt. Kaupungin asukkaat olivat paenneet vuoristoon, mutta ryöstöretkillään otti hän saaliiksi kaikki, mitä sai käsiinsä, paitsi vapaat henkilöt; ne hän päästi menemään. Kun hän Koos-saarelta yöllä oli saapunut Knidokseen, saivat hänen Knidolaiset hartailla kehotuksillaan pidättämään merimiehensä laivoissa ja lähtemään suoraa päätä Ateenalaisten 20 laivaa ahdistamaan, joita Karminos, yksi Samoksen päälliköistä, piti silmällä noilla Peloponneesoksesta saapuneilla 27 laivalla, joita hakemaan Astyokos juuri oli lähtenyt. Samokseen oli saapunut tieto heidän tulostaan Mileetoksesta, ja Karminos heitä vakoili Symeen, Kalkeen, Roodoksen ja Lykian ympäristössä. Sillä hän oli jo saanut tiedon laivojen saapumisesta Kaunokseen.
Astyokos purjehti sentähden viipymättä Symeeseen, ennenkuin hänen lähtönsä tuli tunnetuksi, arvellen ehkä merellä saavansa käsiinsä laivat. Mutta sade ja sumuilma hajotti hänen pimeässä harhailevat laivansa ja saattoi ne epäjärjestykseen. Kun aamun valjetessa hänen laivastonsa oli hajallaan ja vasen siipi jo Ateenalaisille näkyvissä, vaan kun muu osa laivastoa vielä harhaili saaren ympäri, niin Karminos Ateenalaisineen kiiruusti hyökkää heitä vastaan vähemmällä laivamäärällä, kuin kaikilla 20, arvellen näitten olevan heidän valvomansa laivat Kaunoksesta. Ensi rynnäkössä he upottivatkin kolme laivaa ja vahingottivat useimpia muita, ollen voitonpuolella, kunnes heidän aavistamattansa laivaston enemmistö tuli näkyviin ja ympäröi heidät kaikkialta. Lähdettyänsä pakosalle menettivät Ateenalaiset kuusi laivaa, mutta pakenivat toisilla Teutlussan saarelle ja sieltä Halikarnassokseen. Tämän jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset Knidokseen, ja yhdyttyänsä Kaunoksesta tulleisiin 27 laivaansa, purjehtivat he yhdessä Symeeseen, johon he pystyttivät voitonmerkin, ja palasivat Knidokseen takaisin.
Kun Ateenalaiset olivat saaneet tiedon meritappelusta, purjehtivat he kaikilla Samoksessa olevilla laivoillansa Symeeseen, mutta eivät hyökänneet Knidoksen edustalla olevaa laivastoa vastaan, eikä tämä liioin heitä vastaan, vaan purjehtivat takaisin Samokseen, otettuansa vihollisten Symeeseen jätetyt laivatarpeet ja astuttuansa maihin Loorymassa mannermaalla.
Kun kaikki Peloponneesolaisten laivat olivat kokoontuneet Knidokseen, korjasivat he puutteellisuudet ja nuo 11 Lakedaimonilaista miestä neuvottelivat Tissaferneen kanssa, joka itse oli saapunut sinne, tapahtuneista toimista, jotka eivät olleet heidän mielensä mukaan, sekä vastaisista sodan toimista, miten molemmille parahiten ja hyödyllisimmin sotaa käytäisiin. Varsinkin Likas moitti tapahtumia, eikä pitänyt kumpaakaan sopimusta, ei Kalkideuksen enemmän kuin Teerameneenkään tekemää, heille hyödyllisenä. Hän väitti olevan aivan väärin, että kuningas nytkin vielä saisi haltuunsa kaikki ne maat, jotka hän tahi hänen esi-isänsä ennen muinoin olivat hallinneet: tämä tietäisi, lausui hän, että kaikki saaret, Tessalia, Lokrit ja maat Boiootiaan saakka jälleen joutuisivat kuninkaan ikeen alle, ja että Lakedaimonilaiset vapauden asemesta Helleeneille toimittaisivat Meedialaisen herruuden. Hän käski siis solmita uudet sopimukset, sillä olemassa olevista hän ei ensinkään välittäisi, koska niiden mukaan laivoille ei ollut vaadittavissa mitään ylläpitoa. Tyytymättömänä erosi Tissafernees heistä tyhjin toimin raivostuneena.
Muutamien mahtavien miesten kutsumuksesta päättivät Lakedaimonilaiset purjehtia Rodokseen, toivoen saavansa liittolaiseksi tämän vallan mahtavan ja sekä merimiehistä että jalkaväestä voimakkaan saaren ja samalla arvellen, että he tämän liiton kautta kykenisivät omin neuvoin ylläpitämään laivojaan, pyytämättä siihen varoja Tissaferneelta. Purjehdittuansa heti samana talvena Knidoksesta, laskivat he maihin 90 laivalla ensin Rodoksessa sijaitsevaan Kameiros nimiseen kaupunkiin, pelottaen suuresti tuumasta tietämättömiä, jotka pakenivat, varsinkin kun kaupunki oli linnottamaton. Kutsuttuansa kokoon nämät ja molempien toisten Lindos ja Jeelysos nimisten kaupunkien asukkaat, taivuttivat Lakedaimonilaiset heidät luopumaan Ateenalaisista. Täten liittyi Rodos Peloponneesolaisiin.
Saatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset samaan aikaan laivoillaan Samoksesta, koettaen ehtiä estämään tätä tapahtumasta, ja heillä olikin jo merellä Rodos näkyvissä. Mutta kun he hiukan myöhästyivät, purjehtivat he ensin Kalkeeseen ja sieltä Samokseen ja tekivät myöhemmin Kalkeestä ja Kooksesta hyökkäyksiä Rodosta vastaan. Rodoksen asukkailta kiskoivat Peloponneesolaiset 30 talentin paikoille ja viipyivät siellä rauhassa 80 päivää, vedettyänsä laivansa maalle.
Sillä välin, ja ennenkuin lähdettiin Rodokseen, tapahtui seuraava: Alkibiadees joutui Kalkideuksen kuoleman ja Mileetoksen taistelun jälkeen Peloponneesolaisilla epäluulon alaiseksi, jonka johdosta he lähettivät kirjeen Astyokokselle, että hän surmauttaisi Alkibiadeen, sillä Agiskin vihasi häntä, ja hän esiintyi muutenkin epäiltävästi. Ensi hädässään pakeni hän Tissaferneen luokse ja vahingotti hänen luonansa voimiensa mukaan Peloponneesolaisten asioita. Hänen tultua Tissaferneen neuvonantajaksi kaikissa toimissa, vähensi tämä avustusväen palkan Attikalaisesta drakmasta kolmeen oboliin, eikä tätäkään palkkaa säännöllisesti maksettu. Hän neuvoi Tissafernestä sanomaan heille, että Ateenalaisetkin, jotka pitkistä ajoista olivat kokeneita laivaliikkeessä, antoivat vain kolme obolia merimiehilleen, eivätkä suinkaan varojen puutteesta, vaan jotteivät heidän merimiehensä liiallisella mässäämisellä turmelisi ruumiinsa terveyttä, tahi jättäisivät laivansa antamatta heille tulevan palkkansa palaamisensa takeeksi. Hän neuvoi Tissafernesta myöskin lahjoilla houkuttelemaan trierarkkeja ja päälliköitä suostumaan hänen tuumiinsa, mikä häneltä onnistuikin paitsi Syrakuusalaisten päälliköiden suhteen, joitten kaikkien puolesta ylipäällikkö Hermokratees yksin koko liittokunnan nimessä tästä kieltäytyi. Kun kaupungit pyysivät rahaa, niin Alkibiadees Tissaferneen nimessä kielsi antamasta heille mitään, sanoen Kiolaisille, että he, rikkaimmat kaikista Helleeneistä, häpeäisivät pyytää rahaa niiltä, jotka heidän vapautensa hyväksi olivat heittäytyneet vaaraan ruumiillansa ja omaisuudellansa. Ja muille kaupungeille hän vastasi, että he tekivät väärin, jos he, kun he ennen luopumistansa olivat maksaneet Ateenalaisille niin paljon, eivät nyt oman itsenäisyytensä hyväksi olisi halukkaita maksamaan yhtä paljon tahi enemmänkin. Hän selitti, että Tissafernees luonnollisesti oli pakosta säästäväinen, koska hän omin varoin kävi sotaa, mutta että hän kyllä, jos kuningas lähettäisi hänelle rahaa, maksaisi palkan ja kohtuullisesti korvaisi kaupunkien kulut.
Alkibiadees kielsi niinikään Tissafernesta lopettamasta sotaa liian kiiruusti, kuten myöskin hankkimasta valtaa sekä maalla että merellä yhdelle valtiolle ja sentähden kutsumasta avukseen, kuten hän oli aikeissa, Foinikilaista laivastoa sekä pestaamasta useampia Helleenejä, vaan että hän antaisi molempain heikontaa toisiaan, joten kuningas voisi itsellensä hankaliksi käyneitä vastaan nostaa toiset. Mutta jos yksi ainoa hallitsisi sekä maalla että merellä, olisi kuninkaan vaikea kukistaa tätä, ellei hän itse suurilla vaaroilla ja kustannuksilla lähtisi taisteluun. Mukavampihan oli, sanoi hän, vähillä kustannuksilla ja vaaratta itsensä puolesta antaa Helleenien keskenään heikontaa toisiaan. Muuten olivat, lisäsi hän, Ateenalaiset soveliaimmat jakamaan valtaa hänen kanssansa, koska he vähemmän huolivat vallotuksista mannermaalla, ja tuumissaan sekä sodankäynnissään olivat hänelle hyödyksi. Sillä kun he vaan, jatkoi hän, saavat haltuunsa meren, auttavat he kyllä orjuuttamaan kuninkaan maissa asuvia Helleenejä, jota vastoin Peloponneesolaiset tulevat heitä vapauttamaan. Eihän ole luultavaa, että Lakedaimonilaiset, jotka koettavat vapauttaa Helleenejä maalaisiensa ikeestä, eivät vapauttaisi kansalaisiansa vieraasta vallasta, kunhan vaan ovat kukistaneet Ateenalaiset. Hän kehotti siis Tissafernesta antamaan heidän keskenään heikontaa toisiaan, ja päästyänsä Ateenalaisista karkottaa Peloponneesolaiset maasta. Näin tuumi Tissaferneeskin, päättäen hänen menettelystään. Hän luotti täydellisesti Alkibiadeeseen, kuten ainakin hyvään neuvonantajaan, maksaen Peloponneesolaisille niukan palkan, eikä laskenut heitä laivataisteluun, sanoen Foinikilaisen laivaston olevan tulossa, jolloin he ylivoimalla varmemmin taistelisivat, turmellen täten heidän toimiaan ja heidän laivastonsa voiman, joka jo oli kasvanut aika vankaksi, jo selvästi osoittaen, ettei hän ensinkään aikonut taistella heidän avuksensa.
Nämät neuvot antoi Alkibiadees Tissaferneelle ja kuninkaalle, kun hän oleskeli heidän luonansa, pitäen ne heille paraimpina, ja koska hän siten myöskin tahtoi hankkia itselleen tilaisuuden palataksensa takaisin kotimaahan, ymmärtäen hyvin, että hänelle siihen tulisi tilaisuus, jos hän ei sitä hävittäisi. Hän arveli Ateenalaisten mieluummin suostuvan siihen, jos hän näyttäisi olevan hyvissä väleissä Tissaferneen kanssa, miten myöskin tapahtui. Sillä kun Samoksessa majailevat Ateenalaiset sotilaat kuulivat hänen suuresti vaikuttavan Tissaferneeseen, niin hän sai puolelleen mahtavimmat heistä, osaksi, koska hän heille oli lähettänyt sanan, että he mainitsisivat vallanpitäjille, että hän kyllä olisi suostuvainen palaamaan kotimaahan ja ottamaan osaa hallitukseen, harvainvallan vallitessa, mutta ei suinkaan ilkeämielisen rahvasvallan vallitessa, joka oli karkoittanut hänen, ja että hän silloin hankkisi heille Tissaferneen suosion, ja osaksi myöskin koska Ateenalaisten Samoksessa majailevat trierarkit ja mahtavimmat omasta puolestaankin halusivat kukistaa kansanvallan.
Ensin levisi tämä asia sotajoukossa, ja myöhemmin se tuli keskustelun alaiseksi kaupungissakin. Moniaat henkilöt kulkivat Samoksesta yli Alkibiadeen puheille, ja kun hän yhä lupasi hankkia ensin Tissaferneen ja sittemmin itse kuninkaan heille ystäväksi, jos he eivät kannattaisi kansanvaltaa, jolloin kuningas enemmin heihin luottaisi, niin syntyi heissä vakava toivo, että he, mahtavimmat kansalaisista, jotka tästä asiain tilasta enin kärsivät, saisivat kaupungin hallituksen huostaansa ja kukistaisivat viholliset. Palattuansa Samokseen, keskustelivat he tästä asiasta puoluelaistensa kanssa ja lausuivat julki, että kuningas tulisi heidän ystäväkseen ja antaisi heille rahaa, jos Alkibiadees saisi palata takaisin ja jos he luopuisivat kansanvallasta.
Vaikkakin kansa ensin suuttui näistä vehkeistä, niin rauhottui se kumminkin hauskasta toiveesta, että saisi palkan kuninkaalta. Kun harvainvallan kannattajat olivat ilmottaneet tuumansa kansalle, niin kokoontuivat he taas keskenään ja useamman ystävän kanssa neuvottelemaan Alkibiadeen ehdotuksista. Kaikki muut pitivät näitä viisaina ja luotettavina; mutta Frynikos, joka vielä oli päällikkönä, ei ensinkään hyväksynyt niitä, vaan väitti, että harvainvalta ja kansanvalta oli Alkibiadeelle yhdentekevä, niinkuin myöskin oli, ja ettei tämä tarkoittanut muuta, kuin miten hän, kumottuansa nykyisen kaupungin järjestyksen, ystäviensä kutsumana saisi palata kotiin, ja että oli tarkoin vaarinotettava, ettei syntyisi sisällisiä levottomuuksia. Kuninkaalle hän ei pitänyt ensinkään hyödyllisenä, kun Peloponneesolaiset vielä vallitsivat merellä ja heidän hallussaan oli monta suurinta kaupunkia hänen valtakunnassaan, liittyä Ateenalaisiiin, joihin hän ei ensinkään luottanut, ja sen takia joutua vaikeuksiin, kun hänellä oli tilaisuus ruveta Peloponneesolaisten ystäväksi, jotka eivät koskaan olleet hänelle tuottaneet vahinkoa. Eivätkä liittolaiskaupungitkaan, joille oli luvattava harvainvaltaisuus, kun Ateenalaiset itse luopuisivat kansanvallasta, hänen mielestään jättäisi luopumishankkeitaan, eivätkä uskolliset kaupungit sen kautta tulisi luotettavammiksi. Sillä mieluummin, kuin ne haluaisivat olla harvainvallan tahi kansanvallan orjina, pyrkisivät ne tietysti vapauteen, olkoonpa millä hallituksella tahansa. Eikä pitäisi luulla, että nuo niin kutsutut kauniit kunnon miehet saisivat vähemmän rettelöitä aikaan, kuin kansa, koska he juuri johtavat kansaa kaikkiin pahoihin toimiin, joista heillä on suurin hyöty. Nämät puolestaan, jos heistä riippuisi, mestauttaisivat tuomiotta kansalaisia väkivaltaisesti, mutta kansa olisi heidän ainoa tukensa ja turvansa. Ja hän sanoi tietävänsä tämän olevan muittenkin kaupunkien kokemuksen kautta hankkiman vakuutuksen. Häntä siis ei ensinkään miellyttänyt Alkibiadeen ehdotukset, joista nyt neuvoteltiin.
Kokoukseen yhtyneet pysyivät kuitenkin päätöksessään, hyväksyen ehdotukset, ja toimittivat lähettiläiksi Ateenaan Peisandroksen ja muutamia muita, jotta he toimisivat Alkibiadeen palaamisen hyväksi ja kansanvallan lakkauttamiseksi siellä, kuten myöskin hieromaan ystävyyttä Tissaferneen ja Ateenalaisten välillä.
Kun Frynikos sai tiedon, että tuumittiin Alkibiadeen palaamisesta ja että Ateenalaiset myöntyivät siihen, niin hän peläten, että Alkibiadees, palattuansa kotiin, kohtelisi häntä ankarasti, koska hän oli vastustanut hänen puolestansa puhuvia, keksi seuraavan keinon. Hän lähetti salaa Astyokokselle, Lakedaimonilaisten nauarkille, joka vielä oli Mileetoksessa, kirjeen, jossa hän ilmotti, että Alkibiadees vahingotti heidän asemaansa koettaen tehdä Tissaferneen Ateenalaisten ystäväksi, ja selitti kaikki muutkin asiat perinpohjaisesti. Hän arveli, että olisi annettava anteeksi, jos hän, vaikkakin kaupunkinsa vahingoksi, kirjotti täten vihamiehestään. Mutta Astyokos ei ensinkään halunnut kostaa Alkibiadeelle, joka ei enää ollutkaan hänen saavutettavissaan. Hän matkusti päin vastoin Magneesiaan Alkibiadeen ja Tissaferneen luokse ja luki heille Samoksesta saamansa kirjeen, joutuen siten ilmiantajaksi. Hänen sanotaan täten tahtoneen omaksi edukseen päästä Tissaferneen suosioon sekä tällöin että muulloinkin. Samasta syystä hän myöskin oli ollut jokseenkin väliäpitämätön palkan vähentämisen suhteen.
Alkibiadees kirjoitti viipymättä Samoksen vallanpitäjille, mitä vehkeitä Frynikos toimi, vaatien hänen mestaustansa. Kun Frynikos tämän ilmiannon kautta joutui suurimpaan vaaraan, lähettää hän hädissään toisen kirjeen Astyokokselle, jossa hän, nuhdellen tätä entisen kirjeen salaisuuden ilmottamisesta, seikkaperäisesti selitti, miten hän oli valmis toimittamaan koko Samoksessa majailevan Ateenalaisten sotajoukon hänen käsiinsä, koska Samos oli linnottamaton. Hän sanoi, että hän omantunnon vaivoitta mieluummin halusi panna henkensä alttiiksi Lakedaimonilaisten hyväksi, kuin saada surmansa verivihollistensa käsistä. Myöskin tämän ilmaisi Astyokos Alkibiadeelle.
Koska Frynikos jo edeltäkäsin ymmärsi, että hänen kirjeensä tulisi tunnetuksi ja että Alkibiadeelta hetimiten oli odotettavissa kirje näistä seikoista, niin hän itse kiiruhti ilmottamaan sotajoukolle, että hän varmaan tiesi vihollisten, koska Samos oli linnotusta vailla, ja kun eivät kaikki laivat olleet satamassa, aikovan hyökätä leiriä vastaan, jonkatähden oli välttämätön mitä kiiruimmin linnottaa Samos ja ryhtyä muihinkin varustuskeinoihin. Päällikkönä olikin hänellä valta panna tämä toimeen. Tämän johdosta toimitettiin nopeasti Samoksen linnottaminen, mikä jo ennenkin oli päätetty asia. Vähän myöhemmin saapuikin Alkibiadeelta kirje ilmotuksella, että Frynikos oli kavaltanut sotajoukon ja että viholliset aikoivat tehdä hyökkäyksen. Mutta Alkibiadesta ei pidetty luotettavana, vaan arveltiin hänen, saatuansa tiedon vihollisten tuumista, vihamielisyydestä halunneen esittää Frynikosta kavaltajana, joten se ei ensinkään häntä vahingoittanut, vaan mieluummin todisti hänen puolestansa, kun siinä oli yhdenpitävä ilmoitus.
Tämän jälkeen koetti Alkibiadees vielä hartaammin saada Tissaferneen liittymään Ateenalaisiin. Tissafernees kyllä pelkäsi Peloponneesolaisia, koska he esiintyivät suuremmalla laivastolla kuin Ateenalaiset, mutta tahtoi kuitenkin, jos vain voisi, pysyä heidän luottamuksessaan, varsinkin kun hän sai tiedon Peloponneesolaisten erimielisyydestä Knidoksessa Teerameneen kautta solmituiden sopimusten suhteen, joka jo oli ilmaantunut heidän ollessaan Rodoksessa, jossa tilaisuudessa Likas oli todistanut Alkibiadeen sanat, että Lakedaimonilaisten tarkotus oli vapauttaa kaikki kaupungit, lisäten olevan sietämätöntä myöntää, että kuninkaan tuli hallita kaikissa kaupungeissa, jotka ennen olivat olleet hänen tahi esi-isiensä hallussa. Mutta Alkibiadees, jolla oli tärkeät hankkeet, yhä innokkaammin koetti pysyä Tissaferneksen suosiossa.
Kun Peisandroksen kanssa Samoksesta lähetetyt sanansaattajat olivat saapuneet Ateenaan, puhuivat he kansankokouksessa pääasiallisesti, kuinka he, jos palauttaisivat Alkibiadeen ja lakkauttaisivat kansanvallan, saisivat kuninkaan liittolaisekseen ja voisivat kukistaa Peloponneesolaiset. Kun tässä kokouksessa useat vastustivat näitä tuumia kansanvallan suhteen, ja kun Alkibiadeen vihamiehet huusivat, kuinka vaarallista olisi, jos hän rikottuansa valtion lakeja palaisi kotia, ja kun Eumolpidit ja Keerykit mysteerioiden suhteen, joiden pilkkaamisesta hänen oli täytynyt paeta, vetosivat jumaliin, ettei sallittaisi hänen palata kotimaahan, niin Peisandros kiellon ja vihamielen vallitessa astui esiin ja kysyi jokaiselta vastustajalta erittäin, oliko hänellä ehkä joku muu keino kaupungin pelastukseen tiedossa, kun Peloponneesolaisilla oli ainakin yhtä monta laivaa vesillä, kuin heillä, ja useampia liittokaupunkeja ja kun kuningas ja Tissafernees olivat taipuisat antamaan heille rahoja, joita heillä itsellään ei ensinkään ollut, jos ei saataisi kuningasta kääntymään heidän puolellensa. Kun kysytyt eivät tähän vastanneet tietävänsä mitään keinoa, niin hän vakavuudella lausui heille: "Tämä ei meille ole mahdollista, ellemme noudata viisaampaa valtiojärjestystä, uskoen vallan mieluummin harvoille, jotta kuningas meihin luottaisi, ja jos emme halua huolehtia enemmän valtiomuodosta kuin pelastuksestamme (myöhemminhän me voimme muuttaa sen, ellei se meitä miellytä), kuten myöskin ellemme päästä kotia Alkibiadesta, joka yksin nykyisistä henkilöistä voi saada tämän aikaan."
Kansa oli vallan äkeissään harvainvallan ehdottamisesta, mutta Peisandron selitettyä, ettei löytynyt muuta pelastusta, se pelosta myöntyi siihen, koska se myöskin toivoi voivansa mielensä mukaan saada aikaan muutoksen. He päättivät, että Peisandros kymmenen miehen seuraamana purjehtisi ja neuvottelisi tästä tuumasta Tissaferneen ja Alkibiadeen kanssa, miten heistä näkyi paraalta. Peisandroksen panettelun johdosta erotti kansa Frynikoksen ja hänen päällikkötoverinsa Skironideen virasta ja lähetti heidän asemestansa laivapäälliköiksi Diomedoonin ja Leoonin. Koska Peisandros ei katsonut Frynikosta sopivaksi keskustelemiseen Alkibiadeen kanssa, niin syytti hän Frynikosta Iasoksen ja Amorgeen kavaltamisesta. Peisandros kävi myöskin kaikissa käräjienkäymisen ja virkojen hakemisen tarkoituksissa Ateenassa löytyvissä yhdistyksissä kehottaen heitä yksimielisesti äänestämään kansanvallan kumoamista; ja kun hän oli järjestänyt kaikki siten, ettei syntyisi mitään viipymistä, purjehti hän kymmenen seuralaisensa kanssa Tissaferneen luokse.
Saavuttuansa samana talvena Ateenalaisten laivoille, tekivät Leoon ja Diomedoon hyökkäyksen Rodosta vastaan. Kun he tapasivat Peloponneesolaisten laivat hinattuina rannalle, niin he astuivat maihin ja palasivat, voitettuansa tappelussa avuksi rientäneet Rodolaiset, Kalkeeseen ja tekivät hyökkäyksiä mieluummin sieltä kuin Koos saarelta; sillä sieltä oli mukavampi väijyä, lähtisikö Peloponneesolaisten laivasto liikkeelle.
Pedaritoksen lähettämänä saapui myöskin Kioksesta Rodokseen Lakoonialainen Ksenofantidas ilmoituksella, että Ateenalaisten linnotus jo oli valmis, ja että Kios heiltä olisi hukassa, jos ei riennettäisi kaikilla laivoilla apuun. Tämän johdosta he aikoivatkin lähteä apuun; mutta sillä välin oli Pedaritos apujoukollaan ja koko Kiolaisten sotaväellä rynnännyt Ateenalaisten laivojen ympärille rakennettua linnotusta vastaan ja vallottanut osan siitä sekä muutamia rannalle hinatuista laivoista. Apuun rientäneet Ateenalaiset ajoivat ensin Kiolaiset pakosalle ja voittivat sitten muunkin Pedaritoksen sotajoukon. Tässä kahakassa kaatui Pedaritos itse ja suuri joukko Kiolaisia, jolloin paljon aseita joutui vihollisten saaliiksi. Tämän jälkeen joutuivat Kiolaiset vielä ankarampaan piiritykseen sekä maan että meren puolelta ja nälänhätä oli siellä vallan suuri.
Peisandros ja Ateenalaisten hänen seurassaan lähettämät miehet saapuivat sillä välin Tissaferneen luokse keskustelemaan sopimuksista. Mutta koska Alkibiadees ei ollut varma Tissaferneen mielipiteestä, kun tämä pelkäsi Peloponneesolaisia enemmän ja Alkibiadeen omasta neuvosta tahtoi antaa molempien keskinäisesti heikontaa toisiaan, niin hän turvautui siihen keinoon, että Tissafernees, vaatien ylen paljon, ei pääsisi sopimuksiin Ateenalaisten kanssa. Minusta Tissafernees toimi samassa tarkotuksessa pelosta Peloponneesolaisten suhteen. Mutta Alkibiadees taas, koska hän huomasi, ettei Tissafernees missään tapauksessa suostuisi sopimuksiin, tahtoi, etteivät Ateenalaiset luulisi, ettei hän ollut voinut Tissafernesta taivuttaa suostumaan, vaikka kyllä oli koettanut, vaan että Ateenalaiset tekivät liian vähän myönnytyksiä. Sillä Alkibiadees vaati, puhuen Tissaferneen läsnäollessa hänen nimessään, niin suunnattomia, että Ateenalaiset, vaikka suostuivat paljoon siitä, mitä hän vaati, vihdoin katkaisivat keskustelut. Sillä hän vaati kuninkaalle koko Joonian ja läheiset saaret ja vielä muita etuja, joita Ateenalaiset eivät vastustaneet. Mutta kolmannessa kokouksessa vaati Alkibiadees vihdoin, kun pelkäsi näyttävänsä liian voimattomalta, että kuningas saisi rakennuttaa laivoja ja purjehtia pitkin valtakuntansa rantoja, mihin ja kuinka monella laivalla tahansa. Tähän Ateenalaiset eivät suostuneet, vaan koska he arvelivat tämän olevan mahdotonta, ja että Alkibiadees heitä oli pettänyt, poistuivat he suutuksissaan ja lähtivät Samokseen.
Samana talvena saapui Tissafernees kohta tämän jälkeen Kaunokseen, tahtoen taivuttaa Peloponneesolaisia jälleen lähtemään Mileetokseen ja solmita heidän kanssansa, jos vaan mahdollista, uudestaan sopimukset, joissa hän tarjoaisi heille ravinnon, jotteivät tykkänään joutuisi hänelle vihollisiksi. Sillä hän pelkäsi, että he, jos ravinto heidän lukuisilta laivoiltaan puuttuisi, pakotettaisiin sotimaan laivataistelussa Ateenalaisia vastaan ja joutuisivat tappiolle, ja heidän laivojensa miehet karkaisivat, jolloin Ateenalaiset ilman hänen apuansa pääsisivät toivojensa perille. Enin hän kuitenkin pelkäsi, että Lakedaimonilaiset ravinnon haussa ryöstäisivät mannermaalla. Aprikoiden ja aavistaen kaiken tämän, ja koska hän tahtoi, että Helleenit keskenään yhtä mahtavina seisoivat toisiansa vastaan, lähetti hän kutsumaan Peloponneesolaiset, tarjosi heille ravinnon ja solmisi heidän kanssaan kolmannet näin kuuluvat sovinnot:
"Dareioksen hallituksen 13 vuotena, Aleksippidaksen ollessa arkontina Lakedaimonissa, solmittiin Maianderin kentällä sopimukset Lakedaimonilaisten ja liittolaisten välillä yhdeltä puolelta ja Tissaferneksen, Hierameneksen ja Farnakoksen poikien välillä toiselta puolelta kuninkaan ja Lakedaimonilaisten sekä heidän liittolaistensa asioista."
"Kaikki kuninkaan hallussa olevat maat Aasiassa ovat kuninkaan ja kuningas hallitsee maitaan mielensä mukaan."
"Lakedaimonilaiset liittolaisineen eivät saa hyökätä kuninkaan alueelle pahassa tarkoituksessa, eikä kuningas Lakedaimonilaisten tahi heidän liittolaistensa alueelle pahassa tarkoituksessa."
"Jos joku Lakedaimonilaisten tahi heidän liittolaisten joukosta ahdistaa kuninkaan maata, niin ovat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa velvolliset estämään häntä; ja jos joku kuninkaan alamaisista ahdistaa Lakedaimonilaisia tahi heidän liittolaisiansa, niin on kuningas velvollinen estämään häntä."
"Tissafernees pitää huolta läsnäolevien laivueitten ravinnosta sovinnon mukaan, kunnes kuninkaan laivat saapuvat. Kuninkaan laivojen saavuttua olkoon Lakedaimonilaisten vallassa itse hankkia ravintoa laivoilleen, jos niin haluavat; mutta jos he haluavat saada ylläpitoa Tissaferneeltä, niin antakoon hän sen sillä ehdolla, että Lakedaimonilaiset ja liittolaiset, sodan loputtua, korvaavat sen, mitä häneltä ovat saaneet".
"Kun kuninkaan laivat ovat saapuneet, käyvät Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa laivat sotaa yhdessä kuninkaan laivojen kanssa, miten Tissafernees yhdestä tuumin Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa kanssa määrää."
"Jos tahdotaan tehdä rauha Ateenalaisten kanssa, tehtäköön se yhteisen sopimuksen mukaan."
Tämmöiset olivat sopimukset. Tämän jälkeen valmistautui Tissafernees noudattamaan Foinikilaisia laivoja, kuten oli määrätty, ja muihin toimiin, joita hän oli luvannut. Ainakin tahtoi hän näyttää olevansa näissä toimissa.
Boiootialaiset valloittivat loppupuolella talvea kavaltamisen avulla Ooroopoksen, jossa Ateenalaisilla oli vartioväki. Tässä toimessa oli heillä avustajina sekä Eretrialaisia että Ooroopolaisiakin miehiä, jotka tuumivat saada Euboiaa luopumaan. Sillä koska tämä paikkakunta oli lähellä Eretriaa, niin ei ollut mahdollista, ettei se Ateenalaisten hallussa suuresti vahingoittanut Eretriaa ja koko Euboiaakin. Valloitettuansa Ooroopoksen, lähtivät Eretrialaiset Rodokseen, kehottaen Peloponneesolaisia tulemaan Euboiaan. Mutta he riensivät mieluummin ahdistetun Kioksen avuksi ja purjehtivat kaikilla laivoillaan Rodoksesta. Kun he olivat Triopionin edustalla, näkivät he Kalkeesta tulevien Ateenalaisten laivojen purjehtivan aavalla merellä; mutta kun ei kumpikaan tehnyt hyökkäystä, saapuvat toiset Samokseen, toiset Mileetokseen. Peloponneesolaiset huomasivat nyt, etteivät he meritaistelutta voineet tulla Kiokselle avuksi.
Tähän loppui talvi, ja kului loppuun 20 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
Heti alussa seuraavaa kevättä lähetettiin Derkylidas, Spartalainen mies, vähäisellä sotajoukolla maitse Helleespontokseen saattamaan Abydosta luopumaan, joka oli Mileetolainen siirtokunta; Kiolaiset pakotettiin, piirityksen ahdistamina, meritaisteluun, jota vastoin Astyokos oli kahdella päällä, miten hän auttaisi heitä. Astyokoksen vielä ollessa Rodoksessa, olivat he saaneet Mileetoksesta Pedaritoksen kaaduttua päällikökseen Spartalaisen miehen, nimeltä Leoon, joka oli seurannut Antistenesta laivamiehenä, ja Mileetosta vartioivia 12 laivaa, joista viisi oli Turista, neljä Syrakuusasta, yksi Anaiasta, yksi Mileetoksesta ja yksi Leoonista. Kiolaiset lähtivät liikkeelle koko sotaväkineen ja asettuivat varmaan paikkaan, ja heidän laivansa, luvultaan 36, niinikään purjehtivat taisteluun Ateenalaisten 32 laivaa vastaan. Tässä ankarassa taistelussa eivät Kiolaiset liittolaisineen joutuneet kylläkään tappiolle, mutta myöhään illalla palasivat he kaupunkiinsa.
Kun Derkylidas tämän jälkeen maitse oli saapunut Mileetoksesta Helleespontokselle, luopui Abydos heti ja Lampsakos kahden päivän päästä hänen ja Farnabatsoksen puolelle. Mutta kun Strombikidees sai tiedon tästä, riensi hän kiiruumman kautta apuun 24 Ateenalaisella laivalla, joiden joukossa löytyi myöskin raskasaseisia kuljettavia sotalaivoja, voitti kaupungeista ryntäävät Lampsakolaiset taistelussa ja valloitti Lampsakoksen, linnottamaton kun oli, ensi rynnäkössä sekä otti kaluja ja orjia, mutta salli vapaitten asukkaiden taas asettua asumaan kaupunkiin. Sitten kulki hän Abydosta vastaan; mutta kun sen asukkaat eivät antautuneet vapaaehtoisesti, ja kun ei hän kyennyt sitä hyökkäyksellä valloittamaan, niin hän purjehti sitä vastapäätä Kersoneesoksessa sijaitsevaan Seestokseen, joka ennen oli ollut Meedialaisten hallussa ja johon hän asetti vartioväen valvomaan koko Helleespontosta.
Tällä välin tulivat Kiolaiset yhä mahtavammiksi merellä, ja Astyokos sekä Mileetossa oleskelevat Peloponneesolaiset rohkaistuivat suuresti, kuultuansa meritappelusta, ja että Strombikidees laivoineen oli poistunut. Kahdella laivalla lähti Astyokos Kiokseen, otti sieltä siellä olevat laivat mukaansa ja teki koko laivastolla hyökkäyksen Samosta vastaan. Mutta kun sieltä, keskinäisen epäluulon vallitessa, ei käyty häntä vastaan, purjehti hän takaisin Mileetokseen. Sillä tähän aikaan ja jo ennen tätä oli kansanvalta kumottu Ateenassa. Kun sitten Peisandros toisten lähettiläiden seuraamana saapui Samokseen Tissaferneen luota, järjestivät he olot sotajoukossa varmemmalle kannalle, ja kehottivat sikäläisiä mahtimiehiä koettamaan sotaväen avulla perustaa harvainvallan, vaikka kohtakin suuri osa heistä oli sitä vastustanut. Samoksessa olevat Ateenalaiset keskustelivat tästä asiasta, ja päättivät jättää Alkibiadeen syrjään, koskei hän muka ollut halukas suostumaan heidän tuumiinsa ja muutenkin näytti sopimattomalta harvainvallassa; ja koska jo olivat heittäytyneet vaaraan, päättivät omin neuvoin pitää huolta siitä, että asiat eivät jäisi silleen, vaan että sotaa jatkettaisiin, ja että he omista varoistaan mielellään maksaisivat sen menot, ja jos muitakin tarpeita ilmestyisi, koska he yksin oman itsensä, eivätkä muitten, hyväksi kärsivät vaivoja.
Rohkaistuansa toisiaan täten, lähettivät he viipymättä Peisandroksen ja puolet lähettiläistä kotia panemaan tuumat siellä toimeen, jota paitsi heille annettiin käsky perustaa harvainvalta niihin alamaisiin kaupunkeihin, joihin he saapuisivat. Toiset lähettiläistä toimittivat he muihin alamaisiin maihin minkä minnekin. Diotrefeksen, joka oleskeli Kioksen vesillä, ja joka oli valittu hallitsemaan Trakialaisia rantamaita, lähettivät he virkaansa. Saavuttuansa Tasokseen, hajotti hän siellä kansanvallan. Mutta kun hän oli lähtenyt sieltä, linnottivat Tasolaiset toisella kuukaudella tämän jälkeen kaupunkinsa, koskeivät enään tarvinneet Ateenalaisten myötävaikutusta harvainvallan perustamiseen, vaan joka päivä odottivat Lakedaimonilaisia vapauttamaan heitä. Sillä heidän Ateenalaisten karkottamat kansalaisensa elivät Peloponneesolaisten luona, ja nämät ynnä kaupungissa oleskelevat puoluelaisensa kokosivat laivoja voimiensa mukaan saadakseen Tasoksen luopumaan. Sattui siis heidän onneksensa, että kaupunki vaaratta joutui hyvälle kannalle, ja että vastustava kansa kukistettiin. Tasoksen siis kävi päinvastoin, kuin Ateenalaiset, perustaen harvainvallan, olivat tarkoittaneet, ja minusta myöskin monen muun alamaisen kaupungin. Sillä maltuttuansa ja ryhdyttyänsä pelotta toimiinsa, kulkivat ne suoraa päätä vapautta kohti, huolimatta Ateenalaisten petollisesta hyvänsuonnosta.
Purjehtien pitkin rantoja, kukisti sillä välin Peisandros seuralaisineen kansanvallan niissä kaupungeissa, joihin he poikkesivat, saivatpa muutamista kaupungeista raskasaseisiakin, jotka seurasivat heitä Ateenaan. Täällä olivat jo ennen heidän saapumistansa heidän puoluelaisensa toimittaneet enimmät tehtävät. Androkleen, erään kansanpuoluelaisten etevimmistä johtajista, joka suuresti oli vaikuttanut Alkibiadeen karkoittamiseen, surmasivat salaa muutamat nuoret salaliittolaiset. He tappoivat hänet kahdesta syystä: koska hän johti kansaa, ja koska he arvelivat tekevänsä Alkibiadeelle mieleen, joka oli tuleva kotia, ja joka heille hankkisi Tissaferneen ystävyyden. Useampia muitakin vastustajistaan surmasivat he samaten salaa. He olivat jo ennen julkaisseet ilmoituksen, ettei palkkaa maksettaisi kellekään muille kuin niille, jotka olivat sodassa, etteikä useampia kuin 5,000 tulisi osalliseksi hallitukseen, joiden joukkoon tulisi kuulumaan ainoastaan ne kansalaiset, jotka omaisuudellaan ja ruumiillaan olisivat kykeneviä enimmän hyödyttämään kaupunkia.
Tämä oli kaunis veruke kansaa vastaan, sillä heidän tarkoituksensa oli uskoa kaupungin hallitus yksinomaan niitten haltuun, jotka hyväksyivät hallitusmuutoksen. Kansa ja neuvosto kutsuttiin kuitenkin yhä kokoon, mutta heille ei jätetty muuta neuvoteltavaksi, kuin mitä liittoutuneet hyväksyivät, ja itse puhujatkin olivat heidän puoluelaisiansa ja ennestään oli heille määrätty, mitä sanottaisiin. Pelosta ei kukaan muista uskaltanut vastustaa, kun näki liittolaisten paljouden; mutta jos joku vastusti, niin hän heti jollakin sopivalla tavalla syrjäytettiin, eikä tekijästä tehty mitään oikeustutkimusta, eikä vedetty oikeuteen murhasta epäluulonalaista. Kansa pysyi levollisena; sillä sitä oli vallannut semmoinen säikähdys, että jokainen piti voittona, jos hän, vaikka olikin ääneti, vältti väkivaltaisuutta. Ja koska arvelivat liittolaisten olevan lukuisammat, kuin olivatkaan, masentuivat heidän mielensä, eivätkä he kyenneet keksimään mitään keinoa, päästäkseen tästä hirmuvallasta, koska kaupunki oli suuri, eivätkä kansalaiset siitä syystä tunteneet toisiansa. Samasta syystä ahdistettu ei voinut valittaa tuskastaan toiselle, jotta yhdestä tuumin neuvottelisivat puolustuskeinoista. Sillä kansanpuoluelaiset pitivät toisiaan epäluulonalaisina, että ehkä olivat kumoojiin kuuluvia. Moni, josta ei ensinkään olisi luullut, kääntyi nimittäin harvainvaltaisiin. Ja nämät herättivät kansassa enin epäluuloa ja hankkivat vaarattomuuden harvainvaltaisille, kun olivat saaneet syntymään kansassa jyrkän keskinäisen epäluulon.
Tähän sopivaan aikaan saapui Peisandros seuralaisineen, ja he panivat valtiokeikkauksen täydellisesti toimeen. Kun he olivat kutsuneet kansan kokoon, ehdottivat he ensin, että valittaisiin kymmenen miestä rajattomalla vallalla sepittämään lakiehdotusta, ja että nämät, saatuansa ehdotuksensa valmiiksi, esittäisivät kansalle määräpäivänä, miten kaupunki paraiten olisi hallittava. Kun määräpäivä tuli, kutsuivat he kokoon kansan Koloonokseen, joka on Poseidoonin temppeli noin kymmenen stadion päässä kaupungista. Tässä tilaisuudessa eivät ehdotuksen sepittäjät tuoneet esiin muuta, kuin yksinomaan sitä, että jokaisella oli vaaratta oikeus lausua mielipiteensä, jos vain haluaisi; jos joku syyttäisi tahi jollakin muulla tavalla koettaisi vahingoittaa puhujaa, määrättiin hänelle kovat rangaistukset. Täällä lausuttiin selvin sanoin, ettei enää hallitukseen valittaisi miehiä vanhaan tapaan, etteikä heille annettaisi palkkaa, vaan että esimiehet valitsisivat viisi miestä, joitten tuli valita 100 miestä ja jokaisen näistä 100:sta kunkin kolme miestä itsensä lisäksi. Näillä 400 miehellä olisi rajaton valta, neuvoteltuansa keskenään, hallita miten heille paraalta näytti, ja he kutsuisivat kokoon nuo 5,000, milloin heistä näytti soveliaalta.
Tämän ehdotuksen esittäjä oli Peisandros, joka muutenkin oli sangen innokas kansanvallan hävittämisessä. Mutta se, joka sepitti tuuman, miten asiat saataisiin tälle kannalle, ja joka jo kauan oli tuuminut tätä asiaa, oli Antifoon, Ateenalainen mies, joka kykynsä puolesta oli mitä etevin, kuten hän myöskin oli ensimmäisiä keksimään tuumia ja selittämään tuumiaan. Hän ei pyytämättä astunut esiin kansankokouksissa, eikä muutenkaan ottanut osaa julkisiin keskusteluihin, mutta häntä kansa piti epäluulonalaisena hänen kykynsä maineen takia. Niitä, jotka neuvottelivat hänen kanssansa kansankokouksissa tahi oikeusasioissa, oli hänessä mies suuresti avustamaan. Ja kun kansa myöhemmin oli kukistanut nuo 400 ja häntä kovasti ahdistettiin, niin näkyy hän minusta paraiten minun aikanani eläneistä miehistä kyenneen puolustamaan itseään hengenvaarallisessa tutkimisessa, kun häntä syytettiin osallisuudesta salaliittoon. Frynikoskin esiintyi muita kaikkia innokkaampana harvainvallan puolustajana, koska hän pelkäsi Alkibiadesta, tietäen, että tämä hyvin tunsi hänen tuumansa Samoksessa Astyokoksen kanssa, kun hän silloin arveli, ettei harvainvaltaa ikipäivinä perustettaisi kutsumaan Alkibiadesta kotia. Hän näytti siis kaikista luotettavimmalta harvainvallan puolustajalta, kun hän kerran oli kääntynyt siihen. Samaten oli Hagnoonin poika Teeramenees hartaimpia kansanvallan kukistajia, joka oli sekä sangen älykäs että puhetaitoinen. Täten tämä tuuma, vaikkakin vallan suuremmoinen, onnistui, kun sitä ajoivat niin lukuisat ja taitavat miehet. Sillä vaikeata oli riistää vapaus Ateenalaiselta kansalta lähes 100 vuotta tyrannien kukistamisen jälkeen, varsinkin kun tämä kansa ei ollut kenenkään käskyn alaisena, vaan päin vastoin puolet tätä aikaa oli ollut tottunut hallitsemaan muita.
Kun kokous kenenkään vastustamatta oli hyväksynyt nämät ehdotukset, niin hajosi se, ja nuo 400 asetettiin seuraavalla tavalla neuvostoon. Ateenalaiset olivat aseissa, vihollisten ollessa Dekeleiassa, toiset muureilla, toiset taistelu-asennossa. Mainittuna päivänä annettiin tuumasta tietämättömien, kuten tavallisesti, mennä kotiinsa, mutta salaliittolaiset kiellettiin jäämästä lähelle aseita, vaan syrjään niistä ja siellä odottaisivat rauhassa ja tarttuisivat aseisiin estääkseen, jos joku koettaisi nousta vastustamaan heidän tuumiansa. Tähän toimeen oli määrätty Andrilaisia, Teeniläisiä ja 300 Karystolaista sekä joukko niitä Aiginalaisia, jotka Ateenalaiset olivat sinne lähettäneet asukkaiksi, jotka tätä varten olivat aseissaan saapuneet, saatuansa tuumasta tiedon. Kun kaikki täten oli järjestetty, ja kun nuo 400 jokainen kätketyllä tikarilla, ja ne 120 nuorukaista, joitten tarpeen vaatiessa piti tulla heidän avuksensa, olivat asettuneet entisten neuvoshuoneessa olevien neuvosmiehien vastapäätä, niin käskivät he näitten poistua, saatuansa palkkansa, joka heillä oli muassa, ja jonka he koko jälellä olevasta ajasta heille antoivat, kun he poistuivat.
Kun nyt neuvosto täten vastustamatta oli syrjäytetty, ja kun kaupunkilaiset eivät kapinoineet, vaan pysyivät levollisina, niin nuo 400 päästyänsä neuvostoon määräsivät arvalla prytaneja omasta keskuudestaan ja toimittivat rukoukset ja uhrit, joita toimitetaan virkaan astuessa. Vaikka he myöhemmin tekivät joukon muutoksia kansanvallan hallitusmuodossa, niin he eivät kuitenkaan Alkibiadeen takia kutsuneet kotia karkotettuja, vaan hallitsivat muutoin kaupunkia suurella ankaruudella. Muutamia vain harvoja mestauttivat he, joita he pitivät sopivina saatavaksi tieltä pois, toisia he vangitsivat, toisia taas karkoittivat. He ilmottivat Dekeleiassa olevalle Lakedaimonilaisten päällikölle Agiille, että he halusivat tehdä rauhan, lausuen toivovansa, että hän mieluummin tietysti sopisi heidän kuin luottamattoman kansanpuolueen kanssa.
Mutta koska Agis arveli, ettei kansa niinikään heti luopuisi vanhasta vapaudestaan, jospa näkisikin heidän lukuisan sotajoukkonsa, eikä sen takia pysyisi rauhassa, ja koska hän yhtä vähän luotti vakuutuksiin, että täysi levollisuus vallitsi kaupungissa, niin hän ei antanut mitään sovinnollista vastausta 400 neuvoston lähettiläille. Hän lähetti päin vastoin vaatimaan Peloponneesosta suuren sotajoukon ja kulki vähää myöhemmin Dekeleian varustusväen ja Peloponneesoksesta saapuneitten sotilaitten kanssa aina Ateenan muurien alle, toivoen että hän joko helpommin saisi heitä halunsa mukaan haltuunsa hämminkiin joutuneina, tahi että hänen onnistuisi valloittaa pitkät muurit, kun ne jäisivät puolustajitta levottomuuksien synnyttyä kaupungin sekä sisällä että ulkopuolella. Mutta kun Ateenalaiset, hänen lähestyessään, eivät ensinkään joutuneet mihinkään keskinäisiin levottomuuksiin, vaan päin vastoin lähettivät häntä vastaan ratsumiehensä ja osan raskasaseisista, kevytaseisista ja nuolenampujista, jotka surmasivat hänen enin lähestyneet miehensä ja ottivat saaliiksi joukon aseita ja kaatuneita, niin hänestä näytti viisaimmalta viedä sotaväkensä takaisin leiriin. Väkensä kanssa jäi Agis yhä maahan, Dekeleiaan, mutta Peloponneesoksesta saapuneen sotaväen lähetti hän muutaman päivän päästä kotiinsa. Tämän jälkeen lähettivät nuo 400 kuitenkin airuen Agiin luokse, ja kun hän nyt oli suostuvaisempi, niin he hänen kehoituksestaan toimittivat lähettiläitä myöskin Lakedaimoniin keskustelemaan sopimuksista, koska he halusivat tehdä rauhan.
Samokseenkin he lähettivät kymmenen miestä rauhoittamaan sotajoukkoa selittämällä sille, että harvainvalta ei suinkaan ollut perustettu kaupungin ja kaupunkilaisten vahingoksi, vaan valtion pelastukseksi, kuten myöskin ettei hallitsijamiehiä ollut 400, vaan 5,000. Näin lukuisina, väittivät he, eivät Ateenalaiset milloinkaan alituisten sotaretkien ja rajariitojen tähden olleet kokoontuneet neuvottelemaan tärkeimmistäkään kysymyksistä. Muutakin heidän tuumiinsa sopivaa käskivät näitten lausua, lähettäen heidät heti valtiomuutoksen toimeenpantuansa, peläten ettei laivaväestö suostuisi harvainvaltaiseen hallitukseen, vaan kuten kävikin, kumoisi sen, koska se ei ollut heistä saanut alkuaan.
Samoksessa oli jo harvainvallan perustamisesta asti sitä vastustettu, mikä ilmaantui jo siihen aikaan, kun nuo 400 asettuivat hallitukseen. Sillä ne Samolaiset, jotka silloin, ollen kansanpuoluelaisia, olivat nousseet mahtavia vastaan, olivat jälleen muuttaneet mieltään Samokseen saapuneen Peisandroksen sekä siellä majailevien Ateenalaisten yllytyksistä, ja osa heistä, luvultansa noin 300, oli tehnyt salaliiton, aikoen hyökätä kansanpuoluelaisten kimppuun. He mestauttivat Hyperboloksen, erään pahamaineisen Ateenalaisen miehen, joka ostrakismolla oli karkoitettu viheliäisyytensä ja kaupunkinsa häväisemisen takia, eikä suinkaan pelosta hänen mahtavuutensa tahi arvossa pitämisensä tähden. Tähän tekoon oli Karminos, yksi päälliköistä, suostunut, kuten myöskin muutamat muut Samoksessa majailevat Ateenalaiset, osoittaaksensa heille luottamustaan. He tekivät myöskin muuta samankaltaista, ja valmistautuivat ryntäämään kansanpuoluelaisten kimppuun. Nämät, jotka jo ennestään tunsivat heidän tuumansa, ilmoittivat sen päälliköille Leoonille ja Diomedoonille, jotka eivät kannattaneet harvainvaltaa, koska kansa heitä suosi, sekä Trasybulokselle ja Trasyllokselle, joista toinen oli laivanpäällikkö, ja toinen palveli raskasaseisissa, ja muille, joitten he luulivat enin vastustavan salaliittolaisia. He pyysivät, etteivät nämät olisi väliäpitämättömiä heidän tuhoamisestansa ja Samoksen irrottamisesta Ateenalaisista, jotka heidän kaupunkinsa avulla olivat päässeet nykyiseen valta-asemaansa. Tällä pyynnöllänsä kääntyivät he yksityisesti sotilaisiin ja varsinkin Paralos-laivan miehiin jotka olivat vapaita Ateenalaisia ja aina olivat vastustaneet harvainvaltaa, ennenkuin se tänne oli perustettukaan. Leoon ja Diomedoon jättivät aina, kun matkustivat, muutamia laivoja vartioimaan, joten Samoksen kansanpuoluelaiset, kun heihin hyökkäsivät nuo 300, näitten kaikkien ja varsinkin Paraloksen miehistön avulla pääsivät voitolle. He surmasivat 30 noista 300 ja rankaisivat syyllisimmät maanpakolaisuudella; muille heistä he antoivat anteeksi ja elivät siitä lähtien kansanvallan vallitessa rauhassa heidän kanssansa.
Paralos laivan lähettivät Samolaiset ja sotamiehet Arkestratoksen pojan Kaireaksen johdolla, joka oli valtionmuutoksen innokas kannattaja, Ateenaan ilmottamaan tapahtumasta; sillä he eivät tietäneet mitään noitten 400 hallituksen anastamisesta. Laivojen purjehdittua satamaan, vangitsivat nuo 400 heti kaksi tai kolme Paraloksen miehistä, ottivat heiltä laivan ja muuttivat muut miehet toiseen sotilaita kuljettavaan laivaan, jonka he asettivat vartioimaan Euboian ympäristöä. Mutta Kaireas pakeni heti, saatuaan tiedon vallitsevista oloista, salassa Samokseen ja ilmoitti sotamiehille liioitellen Ateenan tapahtumat, kuinka siellä muka kaikkia pieksettiin, eikä kukaan uskaltanut vastustaa vallanpitäjiä, että muka heidän vaimonsa ja lapsensa kiusattiin ja että vallanpitäjät aikoivat vangita kaikkien niitten sukulaiset, jotka Samoksessa majailivat eivätkä olleet heidän puolellansa, surmataksensa heidät, jos sotilaat eivät heitä totelleet. Ja muutakin tämänkaltaista valehteli hän heille.
Tämän kuultuansa, ryntäsivät sotamiehet ensin julmistuneina kivittääksensä harvainvallan perustajia ja heidän avustajiansa, mutta hillitsivät kuitenkin itseään, puolueettomien estettyä heitä varoituksilla, etteivät syöksisi valtiota turmioon, kun viholliset vartioivat aivan läheisyydessä hyökkäämäisillänsä heidän kimppuunsa. Tämän jälkeen koettivat Lykoksen poika Trasybulos ja Trasyllos, jotka innokkaimmin ajoivat muutosta, julkisesti saada Samoksen hallituksen kansanvaltaiselle kannalle, vannottivat sotamiehet juhlallisimmilla valoilla, ja varsinkin harvainvallan kannattajia, yksimielisesti pysymään kansanvallassa, innokkaasti jatkamaan sotaa Peloponneesolaisia vastaan ja pitämään noita 400 vihollisinansa, tekemättä sovintoa heidän kanssansa. Saman valan vannoivat niinikään kaikki täysi-ikäiset Samolaiset, ja sotamiehet sitoutuivat Samolaisten rinnalla kestämään kaikki vaivat ja vaaroista johtuvat seuraukset, arvellen, että heille yhtävähän kuin sotilaille itselleenkään löytyisi mitään pelastuksen suojaa, vaan että he olisivat hukassa, jos nuo 400 tahi viholliset Mileetoksesta pääsisivät voitolle.
Kilvan koettivat toiset tähän aikaan pakottaa kaupunkia kansanvaltaiseksi, toiset sotaväestä harvainvaltaiseksi. Sotamiehet pitivät heti kokouksen, jossa he erottivat virasta entiset päälliköt ja ne laivanjohtajat, jotka heistä olivat epäiltäviä, ja määräsivät toisia heidän sijalleen, joiden joukossa olivat Trasybulos ja Trasyllos. Samassa tilaisuudessa he rohkaisivat toisiaan monenlaisilla muillakin kehoituksilla, kuten että vaikkakin Ateena oli eronnut heistä, olivat vähälukuisemmat muka kuitenkin luopuneet heistä lukuisammista ja kaikissa suhteissa paremmin varustetuista. Sillä koska heillä oli koko laivasto hallussaan, kykenisivät he pakottamaan muita alamaisia kaupunkeja maksamaan veroja yhtä hyvin, kuin jos he tulisivat Ateenasta. Sillä heillähän oli voimakas Samoksen kaupunki hallussaan, joka muinoin miltei ollut riistänyt Ateenalta valtaa merellä, kun sotivat toisiaan vastaan, ja sieltä samasta paikasta olisi vihollisten torjuminen lähtevä vastedes kuten ennenkin. Myöskin oli heillä parempi tilaisuus hankkia ravintoa, kuin Ateenan asukkailla, koska laivat olivat heidän hallussaan. Koska he itse olivat olleet Samoksessa, olivat kaupunkilaiset ehtineet ottaa Peiraieykseen purjehtimisen haltuunsa; mutta jos kaupunki heiltä kieltäisi heidän oikeuksiansa, niin he asettaisivat asiat sille kannalle, että heidän olisi mahdollisempi sulkea kaupunkilaisilta meri, kuin näitten heiltä. Kaupunki tuottaisi heille vähäistä ja vähäarvoista hyötyä vihollisten voittamisen suhteen; eivätkä he mitään sen kautta menettäisi, koska kaupungilla ei ollut rahaa heille lähetettäväksi, vaan sotamiesten itsensä täytyi sitä hankkia, eivätkä he liioin voineet antaa kelvollista neuvoa, ainoaa, jossa kaupunki sotaväen voittaa. Mutta juuri tässä suhteessa, arvelivat he, kaupunkilaiset olivat rikkoneet, kun olivat hävittäneet isiltä perityt lait, mutta sotilaat tukivat niitä ja koettaisivat pakottaa vastustajiakin tekemään samaten, joten he eivät siis ole toisia huonompia neuvonantajia. Jos he tarjoaisivat Alkibiadeelle varman paluun kotimaahan, hankkisi hän heille mielellään kuninkaan liiton. Tärkeintä kuitenkin oli, että jos heiltä ei tuumansa onnistuisi, olisi heillä laivaston omistajina monta turvapaikkaa, joissa heiltä puuttuisi kaupunkeja yhtä vähän, kuin maatakaan.
Täten sotamiehet kokouksessa rohkaisivat toisiaan ja valmistautuivat yhtä tarmokkaasti sotaan. Kun noitten 400 Samokseen toimittamat lähettiläät Deloksessa saivat tiedon tästä, jäivät he sinne.
Samaan aikaan valittivat Peloponneesolaisten Mileetoksessa majailevat laivaston miehistöt keskenään, että Astyokos ja Tissafernees tuhosivat heidän asioitaan, edellinen sen kautta, ettei hän ennen ollut ryhtynyt meritappeluun, vaikka heidän laivastonsa oli voimakkaampi ja Ateenalaisten laivasto vähäinen, eikä nytkään, kun vihollisten laivat sanottiin olevan kapinoitsevalla kannalla ja eri paikoilla, vaan että hän, yhä odottaen Tissaferneen kyllä nimeksi lupaamia, mutta itse teossa saapumattomia laivoja, toistaiseksi lykkäsi taistelun. Tissafernesta he taas syyttivät siitä, ettei hän ensinkään tuottanut näitä laivoja, kuten myöskin ettei hän säännöllisesti eikä täydellisesti antanut ylläpitoa ja siten heikonsi laivaston. Ei pitäisi, arvelivat he, enää viivytellä, vaan ryhtyä ratkaisevaan taisteluun ja varsinkin Syrakuusalaiset olivat innokkaita kiihoittamaan heitä tähän.
Kun liittolaiset ja Astyokos olivat kuulleet heidän murisemisestaan, ja kun he tämän johdosta kokouksessa olivat päättäneet ryhtyä meritappeluun, koska myöskin heille ilmoitettiin Samoksessa tapahtuneista levottomuuksista, lähtivät he liikkeelle kaikilla laivoillaan, luvultaan 112, ja käskettyänsä Mileetolaisten maitse saapua Mykaleeseen, suuntasivat he matkansa Mykaleeseen. Kun Ateenalaiset näkivät Peloponneesolaisten laivojen purjehtivan heitä vastaan, vetäytyivät he 82 laivallaan, jotka sattuivat olemaan ankkurissa Glaukeessa lähellä Mykaleeta, Samokseen, koska eivät uskaltaneet antautua ratkaisevaan tappeluun. Tässä paikassa on Samos Mykaleeseen päin hyvin lähellä mannermaata. He olivat lähettäneet sanan Strombikidekselle, että hän rientäisi heidän avuksensa Kioksesta Abydokseen lähetetyillä laivoilla, koska he olivat saaneet tiedon vihollisten lähteneen Mileetoksesta ryhtyäkseen tappeluun, ja odottivat nyt hänen saapumistaan, jossa tarkoituksessa he olivatkin peräytyneet Samokseen. Purjehdittuansa Mykaleeseen, leiriytyivät Peloponneesolaiset kuten myöskin Mileetolaisten ja lähiseutujen jalkaväki sinne. Kun he seuraavana päivänä olivat purjehtimaisillaan Samosta vastaan, ilmoitettiin heille Strombikideksen saapumisesta Helleespontoksesta laivoineen, jonka johdosta he viipymättä purjehtivat takaisin Mileetokseen. Sitä vastoin tekivät Ateenalaiset, näitten laivojen tultua heidän avuksensa, hyökkäyksen Mileetosta vastaan, ryhtyäksensä ratkaisevaan taisteluun; mutta kun ei kukaan käynyt heitä vastaan, palasivat he Samokseen.
Koska Peloponneesolaiset eivät kootulla laivastollaankaan uskaltaneet purjehtia Ateenalaisia vastaan, ja koska he olivat neuvottomia, mistä hankkisivat ravintoa näin monelle laivalle, varsinkin kun Tissafernees ei kunnollisesti avustanut heitä, lähettivät he heti tämän jälkeen samana kesänä, kuten jo ennen oli heitä käsketty Peloponneesoksesta, Ramfioksen pojan Klearkoksen 40 laivalla Farnabatsoksen luokse. Sillä Farnabatsos oli jo ennen kutsunut heitä tulemaan, tarjoutuen hankkimaan heille ravintoa. Samalla ilmoitettiin heille niinikään, että Bysantion oli luopumaisillaan. Kun nämät Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtineet aavalle merelle, jotta ne voisivat kulkea salaa Ateenalaisilta, kohtasi niitä myrsky. Useimmat niistä pelastuivat Klearkoksen johdolla Delokseen ja palasivat myöhemmin Mileetokseen, josta Klearkos maitse kulki Helleespontokseen. Kymmenen laivoista pelastui Megaralaisen Heliksoksen johdolla Helleespontokseen ja auttoi Bysantionia luopumaan. Tämän kuultuansa, lähettivät Ateenalaiset Samoksesta apulaivaston ja vartioväen Helleespontokseen. Tapahtuipa vähäinen laivataistelukin Bysantionin edustalla, kahdeksan laivaa kahdeksaa vastaan.
Mutta vallanpitäjät Samoksessa ja varsinkin Trasybulos, joka vallankumouksen tapahduttua aina pysyi samassa tuumassa, että Alkibiadees oli kutsuttava kotia, taivuttivat vihdoin kansankokouksessa sotamiesten enemmistön myöntymään, ja heidän suostuttuansa suomaan Alkibiadeelle vaarattoman paluun, purjehti Trasybulos Tissaferneen luokse ja toi Alkibiadeen Samokseen, koska hän piti ainoana pelastuksena, että Tissafernees luopuisi Peloponneesolaisista ja liittyisi heihin. Jo ensimmäisessä kansankokouksessa toi Alkibiadees esille syytöksiä ja valituksia oman onnettomuutensa johdosta ja puhui laveasti valtionasioista, antaen heille suuremmoisia toiveita vastaisuudesta. Hän liioitteli suuresti vaikutustaan Tissaferneeseen, jotta siten pelottaisi harvainvaltaisia vallanpitäjiä Ateenassa, ja helpommin saisi yhdistykset hajoamaan, sekä jotta Samoksen esimiehet pitäisivät häntä suuremmassa kunniassa, ja he itse enemmän rohkaistuisivat, samalla kuin Tissaferneen vastustajat joutuisivat pahaan maineeseen ja menettäisivät vallitsevat toiveensa. Kovasti kerskaillen, vakuutti Alkibiadees Tissaferneen hänelle luvanneen, että Ateenalaisilta, kun hän vaan oli saanut luottamusta heihin, ei milloinkaan tulisi puuttumaan ravintoa, niin kauan kuin hänellä itsellään olisi jotakin, ei, vaikka hänen vihdoinkin olisi pakko rahaksi muuttaa peitteensä, ja että hän tuottaisi Foinikilaiset laivat, jotka jo olivat Aspendoksessa, Ateenalaisille, eikä suinkaan Peloponneesolaisille, mutta että Tissafernees ainoastaan silloin luottaisi Ateenalaisiin, jos hän, vaaratta palattuansa kotiinsa, puhuisi heidän puolestansa.
Kuultuansa tämän ja paljon muutakin, nimittivät he Alkibiadeen viipymättä päälliköksi entisten lisäksi ja uskoivat hänelle pääjohdon. Jokainen oli nyt niin varmassa toivossa, että pelastus oli käsissä, ja että he saisivat kostaa noille 400, että he eivät mistään hinnasta halunneet luopua siitä. He olivat jo valmiit hänen puheensa johdosta, halveksien uhkaavia vihollisia, purjehtimaan Peiraieysta vastaan. Mutta vaikka lukuisat henkilöt yllyttivät Alkibiadesta tähän, niin hän jäykästi esti purjehtimasta Peiraieysta vastaan, jättäen lähimmät viholliset selkänsä taa, vaan sanoi, koska hän oli valittu päälliköksi, purjehtivansa Tissaferneen luokse keskustelemaan sodan asioista. Hän lähtikin suoraa päätä kokouksesta, jotta hän kaikessa näyttäisi toimivan yhdestä tuumin Tissaferneen kanssa, ja koska hän tahtoi lisätä arvoaan Tissaferneen silmissä osottamalla hänelle, että hän, päälliköksi nimitettynä, voisi sekä hyödyttää että vahingottaa häntä. Alkibiadeella oli nyt tilaisuus pelottaa Ateenalaisia Tissaferneella, yhtä hyvin kuin Tissafernesta Ateenalaisilla.
Kun Peloponneesolaiset Mileetoksessa saivat tiedon Alkibiadeen paluusta, niin he paljoa suuremmin, kuin ennen, pitivät Tissafernesta epäluulonalaisena. Sillä täten sattui, että Tissafernees, joka jo Ateenalaisten hyökkäyksen jälkeen Mileetosta vastaan, jolloin Peloponneesolaiset eivät halunneet purjehtia heitä vastaan, paljoa niukemmin maksoi heille palkkaa, heissä lisäsi jo ennen tätä itseään kohtaan Alkibiadeen johdosta vallitsevaa vihaa. Kuten ennenkin, kokoontuivat sotamiehet ja myöskin muutamat korkeassa asemassa olevat henkilöt keskustelemaan siitä, että he eivät ensinkään olleet saaneet täyttä palkkaa, vaan kuinka tämä oli maksettu niukasti ja säännöttömästi. He arvelivat, että, jos ei uskallettaisi ratkaisevaa taistelua tahi lähdettäisi maahan, josta saisivat ravintoa, merimiehet karkaisivat laivoista. Heidän mielestänsä oli Astyokos syypää kaikkiin näihin, hän kun muka, katsoen omaa etuaan, noudatti Tissaferneen oikkuja.
Heidän ollessaan näissä neuvotteluissa, tapahtui seuraava levottomuus Astyokoksen ympäristössä. Koska Syrakuusalaiset ja Turilaiset merimiehet olivat tottuneet mitä suurimpaan vapauteen, niin he rohkeasti ahdistivat Astyokosta maksamaan heille palkkansa. Mutta hän vastasi vallan röyhkeästi ja uhkasipa kohotetulla kepilläänkin heidän puolestansa puhujaa Dooreosta. Kun sotilaat tämän näkivät, niin he merimiesten tapaan huutaen syöksyivät esiin kivittääksensä häntä. Mutta hän ennätti loukkaamattomana paeta erään alttarin suojaan, jolloin joukko hajaantui.
Mutta salaperäisellä hyökkäyksellä valloittivat Mileetolaiset Tissaferneen Mileetokseen rakentaman linnotuksen ja karkoittivat siitä vartioväen. Tämä oli liittolaisten ja varsinkin Syrakuusalaisten mieleen. Likas ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, vaan väitti, että Mileetolaisten ja muitten kuninkaan alueella asuvien kansojen tuli totella Tissaferneen kohtuullisia käskyjä, kunnes sota heidän eduksensa oli päättynyt. Mutta Mileetolaiset suuttuivat häneen tästä ja hänen muustakin esiintymisestään siihen määrin, että, kun hän myöhemmin kuoli tautiin, he eivät sallineet haudata häntä sinne, mihin läsnäolevat Lakedaimonilaiset halusivat.
Heidän täänkaltaista erimielisyyttä osoittaessaan Astyokosta ja Tissafernesta kohtaan, saapui Lakedaimonista Mindaros, Astyokoksen seuraaja nauarkkina, ja ryhtyi heti virkaansa, jonka tapahduttua Astyokos purjehti pois. Tissafernees lähetti hänen kanssansa sanansaattajan ympäristöstään molempia kieliä puhuvan Karialaisen nimeltä Gaulitees syyttämään Mileetolaisia linnoituksen vallottamisen johdosta ja samalla puolustamaan häntä, koska hän tiesi Mileetolaisten lähteneen syyttämään häntä, ja varsinkin Hermokrateen heidän joukossaan, joka aikoi osoittaa, että Tissafernees yhdessä Alkibiadeen kanssa turmeli Peloponneesolaisten asiat ja oli epäluotettava. Sillä hän kantoi aina vihaa tätä kohtaan palkan maksamisen tähden. Ja kun Hermokratees vihdoin karkotettiin Syrakuusasta, ja kun Mileetokseen tuli toisia päälliköitä Syrakuusalaisten laivoihin, nimittäin Potamis, Myskoon ja Deemarkos, niin hän vielä kovemmin syytti karkotettua Hermokratesta muun muassa siitä, että Hermokratees kerran muka olisi pyytänyt häneltä rahaa, ja kun ei saanut, ruvennut häntä vihaamaan. Astyokos ja Mileetolaiset purjehtivat Lakedaimoniin, Alkibiadees sitä vastoin Tissaferneen luota Samokseen.
Alkibiadeen jo saavuttua Samokseen, tuli sinne noitten 400 sanansaattajat, jotka he olivat lähettäneet rauhoittamaan ja neuvomaan Samokseen majoitettuja sotilaita. Pidetyssä kokouksessa koettivat he puhua, mutta sotilaat eivät heitä ensin tahtoneet kuullakaan, vaan huusivat, että kansanvallan hajoittajat olivat tapettavat. Mutta vihdoin he vaivoin rauhoittuivat ja suostuivat kuuntelemaan heitä. Lähettiläät ilmoittivat, että vallanmuutos ei suinkaan ollut suunnattu valtion turmioksi, vaan sen pelastukseksi, eikä suinkaan kavallettaisi sitä vihollisille, johonka heillä olisi ollut hyvä tilaisuus, kun viholliset, heidän jo ollessaan hallituksessa, tekivät hyökkäyksensä. Noista 5,000 tulisivat kaikki vuoroonsa osallisiksi hallitukseen. Eikä se muka ensinkään ollut totta, että heidän omaisiansa kiusattiin, kuten Kaireas heitä panetellakseen oli ilmoittanut, eikä niitä ensinkään pahoin pidelty, vaan asuivat he rauhassa tilallaan. Heidän vielä puhuttuansa paljon muutakin, eivät sotilaat ensinkään ottaneet heidän sanojansa kuuleviin korviin, vaan lausuivat vihastuneina mikä minkäkin ehdotuksen, mutta etusijassa ehdotettiin, että purjehdittaisiin Peiraieykseen. Tässä tilaisuudessa näkyy Alkibiadees hyödyttäneen kaupunkia enemmän, kuin kukaan muu. Sillä kun Samokseen majoitetut Ateenalaiset kiihkoissaan pyrkivät purjehtimaan kansalaisiansa vastaan, jolloin aivan varmaan Joonia ja Helleespontos olisivat joutuneet vihollisten haltuun, niin astui hän esiin sitä estämään eikä tässä tilaisuudessa kukaan muu, kuin hän, olisi kyennyt hillitsemään rahvasta. Hän ei ainoastaan estänyt hyökkäystä, vaan pidätti lisäksi yksityisesti vimmastuneita loukkaamasta lähettiläitä. Hän lähetti heidät menemään sillä vastauksella, että hän ei suinkaan estäisi noita 5,000 hallitsemasta, mutta käski heitä eroittamaan nuo 400 ja entiseen tapaan asettamaan 500 miehen neuvoston. Hän kiitti suuresti heidän toimiaan huojentaakseen ravinnon hankkimista sotilaille. Muutenkin hän kehotti pysymään lujana, eikä tekemään vihollisille mitään myönnytyksiä. Hän arveli, että kun vain kaupunki pelastuisi, suuri toive olisi, että keskinäinen sopu kyllä syntyisi kansalaisten välillä, mutta jos kerran Samoksessa olevat tahi kotikaupunkilaiset joutuisivat perikatoon, niin ei löytyisi ketään, jonka kanssa voisi sopia.
Saapuvilla olivat myöskin Argolaisten lähettiläät, tarjotakseen Samoksessa olevalle Ateenalaiselle kansanpuolueelle apuansa. Alkibiadees kiitti heitä ja lähetti heidät takaisin kehoituksella saapumaan, kun kutsuttaisiin. Näitä Argolaisia seurasi ne Paraloksen miehet, jotka nuo 400 olivat viettäneet sotalaivaan purjehtimaan Euboian ympäristössä. Laivoissa seurasivat noiden 400 Ateenalaiset lähettiläät, Laispodias, Aristofoon ja Meleesias Lakedaimoniin. Mutta kun he purjehtiessaan saapuivat Argoksen tienoille, niin he vangitsivat ja jättivät Argolaisille lähettiläät, koska nämät vaikuttavasti olivat ottaneet osaa kansanvallan kukistukseen. Itse he eivät enää lähteneet Ateenaan, vaan toivat Argoksesta Samokseen lähettiläät omistamallaan laivalla.
Samana kesänä, aikana, jolloin Peloponneesolaisten viha Tissafernesta vastaan oli korkeimmillaan sekä muistakin syistä että varsinkin Alkibiadeen palaamisen tähden, koska hän tämän kautta selvästi jo näkyi suosivan Ateenalaisia, valmistautui hän Likaksen seuraamana matkustamaan Aspendokseen hakemaan Foinikilaisia laivojaan, tahtoen, kuten näkyi, heidän edessään puhdistautua häntä vastaan tehdyistä syytöksistä. Hän sanoi asettavansa alapäällikkönsä Tamooksen matkoilla ollessaan huolehtimaan ravinnosta sotajoukolle. Koska ei olla yhtä mieltä, on vaikea tietää, missä tarkoituksessa hän matkusti Aspendokseen, mutta ei hän sieltä tuonut laivoja, vaikka hän kyllä kävi siellä ja vaikka Foinikilaiset laivat, luvultaan 147, aivan varmaan olivat saapuneet Aspendokseen. Syystä, miksi ne eivät saapuneet perille, on monta eri otaksumaa. Toiset arvelevat, että hän poissaolollaan tahtoi heikontaa Peloponneesolaisia sillä keinoin, että Tamoos, jolle tämä toimi oli uskottu, ei suinkaan hankkinut parempaa, vaan huonompaa ravintoa sotajoukolle. Toiset taas, että hän oli tuottanut Foinikilaiset laivat Aspendokseen, jotta hän pakottaisi Peloponneesolaisia maksamaan hänelle siitä, ettei hän veisi niitä pois, vaan sallisi heidän käyttää niitä. Toiset taas, että hän tällä tahtoi kumota Lakedaimonissa häntä vastaan vallitsevat syytökset, ja että päin vastoin sanottaisiin, ettei hän ollut mikään petturi, vaan tosiaankin oli lähtenyt hakemaan täysin miehitettyjä laivoja. Minun luullakseni on todenperäisintä, ettei hän tuonut laivastoa perille, koska siten halusi viivytellä ja heikontaa Helleenejä, kun hän viipyi poissa matkallaan, sekä pitää molempia yhtä voimakkaina, jottei kumpainenkaan pääsisi heistä voimakkaammaksi. Sillä ei ole epäiltävääkään, ettei hän, jos vain olisi halunnut, olisi kyennyt voitolla lopettamaan sotaa. Jos hän olisi tuonut laivat, olisi hän aivan varmasti hankkinut voiton Lakedaimonilaisille, joilla jo, ilman niitäkin, oli yhtä lukuisa laivasto, kuin vihollisilla. Hänen esiintuomistaan verukkeistakin, miksi hän muka ei tuonut laivoja, käy tämä ilmi. Hän sanoi, ettei niin paljon laivoja ollut koossa, kuin kuningas oli käskenyt. Mutta siitähän hänelle olisi koitunut päin vastoin sitä suurempi kiitos, jos hän, säästämällä kuninkaan varoja, olisi saanut yhtä paljon aikaan. Tissafernees kävi todellakin Aspendoksessa, missä tarkoituksessa lieneekään käynyt, ja keskusteli Foinikilaisten kanssa, ja Peloponneesolaiset lähettivät hänen kehotuksestaan Lakedaimonilaisen Filippoksen johdolla kaksi kolmisoutulaivaa näitä muka hakemaan.
Kun Alkibiadees sai tiedon Tissaferneen saapumisesta Aspendokseen, purjehti hänkin sinne 13 laivalla, luvaten hankkia Samoksessa oleville Ateenalaisille varoja ja suuria etuja, joko itse tuomalla Ateenalaisille Foinikilaiset laivat, tahi ainakin estämällä niitten liittymistä Peloponneesolaisiin. Sillä hän kyllä arvatenkin jo ennaltaan tiesi, ettei Tissafernees ensinkään aikonut tuoda niitä. Vaan täten hän tahtoi tehdä Tissaferneen Peloponneesolaisten mielestä epäluulonalaiseksi ystävyydestä häntä ja Ateenalaisia kohtaan, jotta hän mieluummin pakoitettaisiin yhtymään heihin. Alkibiadees purjehti suoraan itään päin Faseelista ja Kaunosta kohti.
Kun noiden 400 lähettämät sanansaattajat Samoksesta palasivat Ateenaan, ilmoittivat he Alkibiadeen tuumat, kuinka hän kehoitti pysymään lujana myöntämättä mitään vihollisille, ja että hänellä oli suuret toiveet sovittaa soturit heidän kanssansa ja kukistaa Peloponneesolaiset. Tämän kautta he vallan suuresti rohkaisivat harvainvallan perustajia, joista useat jo olivat tyytymättömiä, ja jotka halusivat päästä siitä erilleen, jos se vain vaaratta voisi käydä päinsä. He pitivät keskenään kokouksia, joissa he ankarasti moittivat asioiden silloista johtoa. Heidän joukossaan löytyi mahtavimpia harvainvallan mahtimiehiä, kuten Hagnoonin poika Teeramenees, Skelliaan poika Aristokratees ja monta muuta, jotka olivat ensimmäisiä hallituksessa. He sanoivat vallan kovasti pelkäävänsä Samoksessa majailevaa sotajoukkoa ja Alkibiadesta, ja että heidän Lakedaimoniin toimittamansa lähettiläät saattaisivat vahinkoa kaupungille, jonka johdosta he halusivat päästä tuosta liian ahtaasta harvainvallasta vaatien, että nuot 5,000 itse teossa, eivätkä ainoasti nimeksi, pääsisivät hallitukseen osallisiksi, jotta syntyisi tasapuolisempi hallitus. Tämä oli ainoastaan poliitillinen puhetapa heidän suussaan, sillä useimmat heistä sillä peittelivät omaa kunnianhimoaan, johon kansanvallasta syntyneet harvainvallat useimmiten kukistuvat. Sillä jokainen pyrkii heti pääsemään ensimmäiseksi, eikä tyydy olemaan toisten rinnalla vertaisena, jota vastoin kansanvallassa on helpompi tyytyä asemaansa, kun vaali sen määrää. Enin varmuutta heille kuitenkin tuotti vakuutus siitä, että Alkibiadeen toimenpiteet olivat vakavalla kannalla, kuten myöskin ettei harvainvalta näkynyt tulevan pitkäikäiseksi. Kilvan koetti siis jokainen päästä ensimmäiseksi kansan johdossa.
Mutta ne noitten 400 johtomiehistä, jotka enin vastustivat tällaista tuumaa, Frynikos, joka jo päällikkönä Samoksessa oli joutunut Alkibiadeen vihamieheksi, Aristarkos, joka jo vanhoistaan oli kansanvallan vastustaja, Peisandros, Antifoon ja joukko muita mahtavimmista miehistä olivat jo ennen, heti kun kansanvalta sai jalansijaa Samoksessa, toimittaneet keskuudestaan lähettiläitä Lakedaimoniin innokkaasti hieromaan sovintoa, ja olivat rakentaneet linnotuksen Eetiooneia nimiselle paikalle sitä innokkaammin, kun he, lähettiläittensä palattua Samoksesta, näkivät sekä kansan että niittenkin puoluelaisistaan, joihin he enin olivat luottaneet, muuttaneen mielipidettään. He lähettivät Spartaan Antifoonin, Frynikoksen ja kymmenen muuta kaikella kiireellä, koska olivat peloissaan sekä kotikaupunkinsa että Samoksen tapahtumien johdosta, käskien heitä solmimaan sopimuksen Lakedaimonilaisten kanssa millä siedettävillä ehdoilla tahansa. Sen ohessa valmistivat he yhä innokkaammin linnoitusta Eetiooneiassa. Teeramenees ja hänen puoluelaisensa lausuivat, että linnoituksen tarkoitus ei suinkaan ollut estää Samoksessa majailevia sotilaita, jos väkisten pyrkisivät Peiraieykseen, vaan voida päästää viholliset sinne, kun rakentajat haluaisivat. Eetiooneia on Peiraieyksesta ulkoneva niemeke, muodostava sataman suun. He yhdistivät tämän linnoituksen ennestään löytyvään muuriin siten, että vähäinen sotajoukko voisi pitää sataman suun hallussaan. Sillä sataman suussa loppuivat sekä vanha mannermaanpuolinen että uusi sisärantaa myöten kulkeva linnoitus samaan kahdesta löytyvästä tornista. He rakensivat sinne myöskin läpikäytävän, jonka he pitivät hallussaan ja johon he pakottivat kaikkia tuomaan sekä heillä olevan että meritse tulevan viljan ja ottamaan sen sieltä myytäväksi.
Jo kauan sitten oli Teeramenees levitellyt näitä huhuja ja kun lähettiläät palasivat Lakedaimonista saamatta mitään yleistä sovintoa aikaan, niin hän laususkeli, että muka tuo linnoitus tuottaisi kaupungille vaaraa ja tuhoa. Sillä samaan aikaan sattui Euboialaisten kutsumisesta Peloponneesoksesta tulemaan 42 laivaa, joista muutamat olivat Italialaisia, Tarantoksesta ja Lokrista, ja muutamat Sikelialaisia. Ne olivat jo ankkurissa Las-kaupungin edustalla Lakoonikan alueella ja valmistautuivat purjehtimaan Euboiaan Ageesandrideen pojan Ageesandroksen johdolla. Mutta Teeramenees väitti, että nämät eivät olleet liikkeellä Euboiaa varten, vaan mieluummin Eetioneian linnoituksen rakentajien avuksi, ja että, jos ei oltu varoillaan, kaupunki huomaamatta joutuisi perikatoon. Tässä syytöksessä olikin jonkun verran perää, eikä ainoastaan panettelua. Sillä nämät tuumivat harvainvallan kautta päästä hallitsemaan liittolaisiakin, mutta jos ei tämä heiltä onnistuisi, ainakin pysyä hallituksessa laivaston ja linnoitusten avulla, jotka olivat heidän hallussaan. Mutta jos tässäkin sortuisivat, niin he eivät kuitenkaan aikoneet antautua uudestaan syntyneen kansanvallan ensimmäisiksi uhreiksi, vaan mieluummin jättää kaupungin vihollisten haltuun linnoituksineen, laivoineen, kun vaan voisivat pelastaa oman itsensä.
Sitä varten oli linnoitus varustettu porteilla ja käytävillä vihollisten sisäänpäästämistä varten, ja he rakensivat linnaa innolla, haluten saada sen valmiiksi mitä nopeimmin. Alussa huhuttiin tästä seikasta salaa ani harvojen kesken; mutta kun eräs peripoleista salavihkaa kansan täyttämällä torilla lähellä neuvostotaloa iski kuolijaaksi Lakedaimonin lähetyskunnasta tulevan Frynikoksen, jolloin surmaaja kyllä pääsi pakoon, mutta hänen auttajansa, Argeiolainen henkilö, vangittiin, niin tämä, vaikka hän ei neljänsadan neuvoston kiduttamana maininnut ketään nimenomaan yllyttäjäksi, kuitenkin lausui tietävänsä, että paljon ihmisiä kokoontui peripolarkoksen luokse ja muihinkin taloihin. Ja kun ei jutusta sitä enempää huolittu, niin rohkaistuivat jo Teeramenees ja Aristokratees sekä muut neljänsadanneuvoston jäsenet, jotka olivat samaa mieltä, kuten myöskin ulkopuolella näitä olevat samaten ajattelevat henkilöt, ja ryhtyivät toimiin. Sillä silloin juuri olivat Peloponneesolaiset laivat Las-kaupungista kiertäneet niemikön ympäri ja ankkuroineet Epidauroksen edustalle, tehtyänsä ryöstöretkiä Aiginassa. Teeramenees kovasti väitti, etteivät nämät, jos purjehduksen päämaalina olisi ollut Euboia, olisi poikenneet Aiginaan palataksensa jälleen Epidaurokseen, vaan että ne olivat saapuneet kutsuttuina hänen aina ilmoittamassansa tarkoituksessa, jonkatähden ei enää saisi istua toimetonna. Vihdoin ryhtyivät he monen puoluelaisen ja epäluuloa herättävän puheen johdosta sanasta toimeen. Peiraieyksessa Eetiooneian muuria rakentavat raskasaseiset, joitten joukossa myöskin oli taksiarkkina Aristokratees heimoineen, ottivat kiinni Aleksikleksen, joka oli harvainvallan puolueeseen kuuluva päällikkö ja sen innokkaimpia puolustajia, ja sulkivat hänen erääseen rakennukseen. Heihin yhtyi joukko muitakin, niiden joukossa Hermoon, eräs Munykiaan majoitetuiden peripolojen päällikkö. Tärkeintä oli kuitenkin, että raskasaseisten enemmistö oli samaa mieltä heidän kanssaan.
Kun tämä ilmoitettiin neljänsadanneuvostolle, joka juuri oli neuvostotalossa, niin sen jäsenet heti olivat valmiit, paitsi heidän tuumiinsa suostumattomia, aseilla käymään Teerameneen ja hänen puoluelaistensa kimppuun. Puolustautuakseen sanoi Teeramenees olevansa valmis lähtemään pelastamaan Aleksiklesta ja lähti yhden samanmielisen päällikön seuraamana Peiraieykseen, johon hänen avukseen myöskin marssi Aristarkos nuorten ratsumiesten seuraamana. Nyt syntyi suuri ja pelottava sekasorto. Sillä kaupungissa luultiin jo, että Aleksiklees oli sekä vangittu että surmattu, ja Peiraieyksessa, että kaupunkilaiset olivat hyökkäämäisillään heidän kimppuunsa. Vaivoin estivät tästä kaupungissa samoilevia miehiä vanhukset ja kaupungin kesti-ystävä Farsalolainen Thukydides, joka innolla pidätti vastaantulevia, huutaen, etteivät saattaisi kaupunkia perikatoon, vihollisten läheisyydessä väijyessä.
Sillä välin saapui Peiraieykseen Teeramenees päällikkönä ja esiintyi muka kovin suuttuneena, pauhaten raskasaseisille, jota vastoin Aristarkos ja rahvaan vastustajat olivat todellakin suutuksissaan. Mutta useimmat raskasaseisista ryhtyivät suurimmaksi osaksi viipymättä toimiin. He kysyivät Teerameneeltä, oliko muuri hänen mielestään rakennettu hyvässä tarkoituksessa vai olisiko parempi, että se revittäisiin. Ja kun hän sanoi, että, jos heistä niin näkyi, että muuri oli revittävä, hänkin oli samaa mieltä, niin raskasaseiset heti ja joukko Peiraieyksen asukkaista lähtivät liikkeelle ja hävittivät muurin maata myöten. Kehoitus levitettiin rahvaassa, että jokaisen, joka halusi, että nuo viisituhatta hallitsisivat eikä neljänsadanneuvosto oli ryhdyttävä toimiin. Sillä he piiloutuivat yhä kuitenkin viidentuhannen nimen varjoon, eivätkä suorastaan sanoneet haluavansa, että kansa pääsisi hallitsemaan, peläten, että tuntematta ehkä erehdyksessä kääntyisivät jonkun vallitsevien olojen kannattajan puoleen. Senpä takia halusi neljänsadanneuvosto, että nuot viisituhatta muka olisivat olemassa, mutta että ne eivät olleet näkyvissä, koska he arvelivat, että niin lukuisat hallitukseen osalliset olisivat samaa, kuin kansanvalta, ja että tuo salaperäisyys herättäisi keskinäistä pelkoa.
Seuraavana päivänä kokoontui tosin neljänsadanneuvosto neuvostotaloon, mutta sangen nolostuneena. Peiraieyksessa olevat raskasaseiset puolestaan päästivät irti Aleksikleen, jonka he olivat vanginneet, ja lähtivät, hävitettyänsä linnoituksen, Munykian Dionysoksen teaatteriin, jossa he riisuttuansa aseet pitivät neuvottelun, josta he päätöksensä mukaan kulkivat kaupunkiin ja asettuivat Anakeioniin. Tänne saapui noitten neljänsadanneuvoston toimittamia lähettiläitä, jotka keskustelivat yksityisesti miesten kanssa ja lepyttivät niitä, jotka heistä näyttivät sävyisemmiltä, sekä pyysivät heitä rauhoittamaan muitakin, lausuen, että noiden viidentuhannen nimet julaistaisiin ja että heistä vuorottain noitten viidentuhannen mielipiteen mukaan ne neljäsataa valittaisiin, mutta että he eivät toki syöksisi valtiota perikatoon millään muotoa, eivätkä jättäisi sitä vihollisille. Nämät lukuisat puheet eri henkilöille saattoivat raskasaseisten enemmistön maltillisemmaksi, koska he pelkäsivät saattavansa koko valtion perikatoon, ja he myöntyivät siis tuumaan, että määrä-päivänä tultaisiin kokoon Dionysoksen teaatteriin neuvottelemaan sovinnosta.
Kun Dionysoksen teaatterissa pidettävän kokouksen päivä tuli ja kansa juuri oli kokoontumaisillaan, ilmoitettiin, että nuo 42 laivaa Ageesandridaan johdolla purjehtivat pitkin Salamista Megarasta. Raskasaseiset luulivat kaikki kuin yksi mies, että tämä juuri oli se, mitä Teeramenees ja hänen puoluelaisensa jo aikoja sitten olivat aavistaneet, että nämät laivat nimittäin purjehtivat linnoituksen takia ja että sen hävittäminen oli ollut onneksi. Luultavaa on, että Ageesandridas sopimuksesta purjehti ympäri Epidaurosta ja sen seutuja, mutta ehkä hän Ateenassa vallitsevien levottomuuksien johdosta toivoi saavansa sopivan tilaisuuden esiintyäkseen, ja sen takia viipyi niillä vesillä. Kun tästä saapui ilmoitus, riensi Ateenan koko kansa mitä kiiruimmin Peiraieykseen, arvellen vihollisten uhkaavan jo läheltä itse satamasta suuremmalla sodalla, kuin heidän sisällinen sotansa olikaan. Toiset astuivat laivoihin, toiset lykkäsivät laivoja rannalta, toiset taas riensivät muureille ja sataman suuta puolustamaan.
Kun Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtien pitkin rannikkoa päässeet Sunionin ympäri, niin ne ensin ankkuroivat Torikoksen ja Prasiain väliin, josta ne sitten saapuivat Ooroopokseen. Ateenalaisten oli pakko mitä kiiruimmin miehittää laivansa harjottamattomilla miehillä, koska kaupungissa vallitsi erimielisyys, ja koska heidän täytyi kiiruhtaa apuun, tärkeimmän alueensa ollessa vaarassa. Sillä, Attikan eristetyksi tultua, riippui heidän olemassaolonsa yksinomaan Euboiasta. He lähettivät siis Tymokareen johdolla laivoja Eretriaan, joitten saavuttua yhdessä ennestään Euboiassa olevien laivojen kanssa siellä oli 36 alusta, jotka heti pakotettiin antautumaan meritaisteluun. Sillä heti suuruksen jälkeen Ageesandridas vei laivat liikkeelle Ooroopoksesta, joka sijaitsee Eretrialaisten kaupungista noin 60 stadionin päässä merimatkaa. Kun hän purjehti hyökkäämään, niin Ateenalaisetkin heti miehittivät laivansa luulossa, että heidän maaväkensä oli rannalla lähellä laivoja. Mutta nämät eivät olleet saaneet suurustaan torilta, sillä Eretrialaiset eivät varovaisuuden tähden myyneet mitään, vaan sotilaitten oli pakko ostaa tarpeensa kaupungin äärimmäisistä taloista, jotta viholliset ehtisivät käydä hyökkäykseen, Ateenalaisten hitaasti astuessa laivoihin, joten Ateenalaiset olivat pakotetut purjehtimaan aavalle merelle suuruksetta. Merkki annettiin Eretriasta Ooroopokseen, milloin oli lähdettävä liikkeelle. Tämmöisen tilan vallitessa purjehtivat Ateenalaiset taisteluun Eretrian sataman edustalla ja pitivätkin puoliaan kotvan aikaa, mutta kääntyivät vihdoin pakosalle ja tungettiin rannalle. Ne heistä, jotka pakenivat Eretrian muka ystävälliseen kaupunkiin, joutuivat kurjimpaan tilaan, saaden kaikki surmansa. Mutta ne, jotka pääsivät Eretrian alueella olevaan linnoitukseen, pelastuivat, kuten myöskin ne laivat, jotka saapuivat Kalkikseen. Vallattuansa 22 Ateenalaista laivaa surmasivat Peloponneesolaiset osan miehistä ja ottivat toiset vangeiksi. Tämän tehtyänsä he pystyttivät voitonmerkin. Vähän myöhemmin pakottivat he Euboian luopumaan Ateenasta paitsi Oorooposta, joka aina pysyi Ateenalaisten hallussa, ja järjestivät sikäläiset olot mielensä mukaan.
Kun tieto Euboian tapahtumista saapui Ateenalaisille, niin valtasi heidät suurempi pelästys, kuin milloinkaan ennen. Sillä ei onnettomuus Sikeliassa, vaikka olikin suuri, eikä mikään muukaan heitä siihen määrin ollut pelottanut. Kun nyt sotajoukko Samoksessa oli noussut kapinaan eikä toisia laivoja löytynyt enemmän kuin miehistöjäkään, ja kun he itse olivat keskinäisessä riidassa ja törmäämäisillään yhteen tuossa tuokiossa, ja kun lisäksi tässä suuressa onnettomuudessa sekä laivasto että, mikä oli tärkein, Euboia, josta heillä nyt oli suurempi hyöty kuin itse Attikasta, oli menetetty, miten he eivät olisi joutuneet epätoivoon? Enimmän ja lähimmän levottomuuden heissä herätti pelko, että ehkä voittoisa vihollinen heti uskaltaisi purjehtia heidän laivoista tyhjään Peiraieykseen, ja arvelivatkin hänen miltei jo saapuneen sinne. Jospa nämät olisivat olleet uskaliaampia, olisivatkin he sen helposti tehneet, ja siten joko hyökäten kaupunkia vastaan herättäneet vielä suuremman eripuraisuuden tahi kaupungin jatketulla piirittämisellä pakottaneet Joonian merellä purjehtivia laivoja, vaikka vastustivatkin harvainvaltaa, rientämään omiensa ja koko kaupungin avuksi. Siinä tapauksessa olisivat Peloponneesolaiset saaneet haltuunsa sekä Helleespontoksen että Joonian ja saaret sekä maa-alueen Boiootiaan saakka, jopa koko Ateenalaisten valtion. Mutta sekä tässä että myöskin muissa suhteissa olivat Lakedaimonilaiset kaikista Ateenalaisten vihollisista vähin vaaralliset, mikä asia enin riippui heidän erilaisesta mielenlaadustansa. Sillä toiset olivat kiivaita, toiset hidastelevia, toiset uskaliaita, toiset miettiväisiä, joka varsinkin merivaltiossa tuottaa suurinta hyötyä. Tämän osoittivat varsinkin Syrakuusalaiset; sillä ollen samanlaatuisia, kuin Ateenalaiset, suoriutuivatkin he parahiten heistä.
Näistä ilmoituksista huolimatta, miehittivät Ateenalaiset kuitenkin 20 laivaa ja kutsuivat ensi kerran kumouksen jälkeen kansan kokoon Pnyks (Pykna)-kukkulalle, jossa kokoukset ennenkin tavallisesti pidettiin. Tässä kokouksessa panivat he neljänsadanneuvoston viralta pois ja uskoivat hallituksen viidelletuhannelle miehelle, joihin vuoroonsa tulisi kuulumaan kaikki raskasaseisiksi kelvolliset. Palkkaa ei maksettaisi kellekään virkamiehelle; ken tähän ei suostuisi, joutuisi kirouksen alaiseksi. Sittemmin pidettiin lukuisia kokouksia, joissa määrättiin Nomoteeteja asetettaviksi sekä neuvoteltiin valtion muista asioista. Minun tietääkseni eivät Ateenalaiset milloinkaan ole noudattaneet parempaa hallitusmuotoa, kuin alussa tätä aikaa. Sillä siinä vallitsi luonnollinen suhde harvainvaltaisten ja kansanvaltaisten luvussa, ja se kohotti ensin valtion sen vaikeasta tilasta. He päättivät myöskin kutsua Alkibiadeen ja hänen puoluelaisensa takaisin, ja toimitettuansa lähettiläitä sekä hänen luoksensa että Samoksessa majailevalle sotajoukolle, kehottivat he heitä ryhtymään hallitukseen.
Heti tämän hallitusmuodon muutoksen tapahtuessa pakenivat Peisandros ja Aleksiklees puoluelaisineen ja harvainvallan innokkaimmat kannattajat salassa Dekeleiaan. Mutta Aristarkos, joka sattui olemaan päällikkönä, lähti yksin heistä kiiruusti raaimpien nuolenampujien joukon seuraamana Oinoeeseen, joka on linnoitus Attikan ja Boiootian rajalla. Tätä piirittivät Korintolaiset omasta puolestaan, kutsuttuansa Boiootialaiset avukseen Oinoeen läheisyydessä heille tapahtuneen onnettomuuden tähden, jossa tilaisuudessa joukko heidän Dekeleiasta palaavia miehiään oli surmattu. Keskustelussaan Oinoeelaisten kanssa valehtelee Aristarkos, että Ateenan asukkaat olivat sopineet Lakedaimonilaisten kanssa sekä muistakin asioista että Oinoeen jättämisestä Boiootialaisten valtaan; niin oli muka päätetty. Luottaen häneen päällikkönä, ja koska he piirityksen takia eivät tietäneet asiain menosta, lähtivät he linnasta sopimuksen suojassa. Täten saivat Boiootialaiset Oinoeen haltuunsa. Samaan aikaan lakkasivat myöskin harvainvalta ja levottomuudet Ateenassa.
Kun ei kukaan Tissaferneen alapäälliköistä, hänen ollessaan Aspendoksessa, hankkinut ravintoa Mileetoksessa oleville Peloponneesolaisille, ja kun ei Foinikilaisia laivoja eikä Tissafernestakaan näkynyt eikä kuulunut, vaan sitä vastoin hänen seuraansa lähetetty Filippos ja toinenkin Faseeliksessa oleskeleva Hippokratees niminen Spartiati kirjottivat laivanpäällikölle Mindarokselle, etteivät mainitut laivat ensinkään saapuisi, ja että Tissafernees heitä pahoin kohteli, ja koska Farnabatsos sitoutui, jos he toisivat laivansa hänen avukseen, nostamaan viimeisetkin alallansa sijaitsevat kaupungit kapinaan Ateenaa vastaan, yhtähyvin kuin Tissaferneeskin, arvellen tästä olevan itselleen enemmin hyötyä kuin Tissaferneelle, niin Peloponneesolaiset samaan aikaan sinä kesänä Mindaroksen johdolla äkkiarvaamatta, jotta Samoksessa majoitetut viholliset eivät tätä huomaisi, hyvässä järjestyksessä 73 laivalla lähtivät Mileetoksesta purjehtimaan Helleespontokseen. Samana kesänä oli jo tätä ennen sinne purjehtinut 60 laivaa, tehden matkalla ryöstöretkiä Kersoneesoksessa. Mutta myrskyn pakoittamana poikkesi Mindaros Ikarokseen. Odotettuansa täällä suotuisaa ilmaa viisi tai kuusi päivää, saapui hän vihdoin Kiokseen.
Kun Trasyllos kuuli hänen lähteneen Mileetoksesta, purjehti myöskin hän heti Samoksesta 55 laivalla kiiruumman kautta, jottei Mindaros ennen häntä ehtisi päästä Helleespontokseen. Saatuansa tiedon hänen olostaan Kioksessa ja arvellen hänen viipyvän siellä, asetti Trasyllos vakoilijoita Lesbokseen ja vastapäätä olevalle mannermaalle ilmoittamaan, jos laivat lähtisivät liikkeelle, jotteivät ne salassa pääsisi lähtemään. Itse hän lähti Metymneeseen ja käski hankkia jauhoja ja muita tarpeita, tehdäksensä Lesboksesta hyökkäyksen Kiokseen, jos Mindaros viipyisi siellä kauemmin. Samalla aikoi hän, jos vaan voisi, vallottaa Lesboksessa sijaitsevan Eressoksen, joka oli luopunut Ateenalaisista. Sillä Meetymneestä karkoitetut mahtimiehet olivat, saatuansa avukseen Kymeestä noin 50 raskasaseista ja pestattuansa miehiä mannermaalta, joten niitä oli yhteensä ehkä 300, ensin tehneet hyökkäyksen Meetymneetä vastaan Teebalaisen Anaksandroksen johdolla, koska hän oli heidän heimolaisensa. Mutta kun Meetymneetä vastaan rynnännyt Ateenalainen vartioväki oli torjunut tämän heidän yrityksensä, ja kun he myöskin taistelussa ulkopuolella kaupunkia olivat joutuneet tappiolle, niin he kulkivat vuorten yli ja nostivat Eressoksen kapinaan. Trasyllos purjehti kaikilla laivoillaan tätä kaupunkia vastaan, aikoen tehdä hyökkäyksen, mutta Trasybulos oli jo ennen saapunut sinne Samoksesta viidellä laivalla, heti kun sinne oli tullut tieto karkotettujen yrityksestä. Koska hän oli myöhästynyt, oli hän lähtenyt Eressoksen edustalle vartioimaan. Lisäksi tuli kaksi laivaa paluumatkalla Helleespontoksesta ja Meetymneeläisiä laivoja, joten yhteensä oli koossa 67 laivaa. He varustautuivat nyt yhdessä laivoista otetuiden sotilaiden kanssa piirityskoneitten avulla ja kaikilla keinoilla väkirynnäköllä Eressoksen vallottamiseen voimiensa mukaan.
Muonitettuansa kaksi päivää ja otettuansa Kiolaisilta kolme Kiolaista tessarakostaa mieheen, lähti Mindaros Kioksessa ankkuroittujen Peloponneesolaisten laivojen seuraamana kolmantena päivänä sieltä kiiruusti liikkeelle. Ne eivät purjehtineet aavalle merelle, jotteivät Eressoksessa ankkuroidut Ateenalaiset laivat heitä huomaisi, vaan mannermaata kohti Lesbos-saari vasemmalla. Ehdittyänsä Karterian satamaan Fookaialaisella alueella söivät he suurusta, ja purjehdittuansa sivu Kymaian söivät he puolista Arginusaissa vastapäätä Mytileneetä. Sieltä he purjehtivat pimeän yön vallitessa ja saapuivat Harmatusiin mannermaalla vastapäätä Meetymneetä, jossa he suurustivat, ja kun he täältä kiireellä olivat sivuuttaneet Lektoksen, Larissan, Hamaksitoksen ja muita sikäläisiä paikkakuntia, saapuivat he ennen puoliyötä Roiteioniin, joka jo on Helleespontoksessa. Muutamat alukset ehtivät aina Sigeioniin saakka ja muualle näillä tienoilla.
Kun vartijat antoivat merkin Ateenalaisten Seestoksessa oleville 18 laivalle, ja kun sieltä huomattiin noitten lukuisain tulien äkkiä leimahtavan vihollisella alueella, niin he ymmärsivät Peloponneesolaisten purjehtineen sinne. He lähtivät jo samana yönä mitä kiiruimmin Kersoneesokseen ja sivuuttivat Elaius-kaupungin, koettaen purjehtimalla ulapalle päästä vihollisten laivoja pakoon. He pääsivätkin huomaamatta Abydoksessa vartioivien 16 laivan ohitse, vaikka heidän puoluelaisensa heille oli antanut käskyn tarkoin valvoa, lähtisivätkö viholliset liikkeelle. Mutta kun päivän valjetessa Mindaroksen laivasto nämät huomasi ja heti lähti niitä ajamaan takaa, niin ne eivät kaikki ennättäneet pakoon, vaikka kylläkin useimmat pääsivät Imbrokseen ja Leemnokseen, mutta neljä viimeistä joutui vihollisten valtaan Elaiusin edustalla. Yhden näistä, joka Prootesilaoksen temppelin läheisyydessä joutui rannalle, valtasivat viholliset miehineen ja kaksi muuta ilman miehistöä, neljännen taas miehittömän polttivat he Imbroksen läheisyydessä.
Kun tämän jälkeen Abydoksesta ja muualta oli kokoontunut yhteensä 86 laivaa, ryhtyivät Lakedaimonilaiset piirittämään Elaius kaupunkia; mutta kun he, koko sen päivän koetettuansa, eivät saaneet sitä haltuunsa, purjehtivat he takaisin Abydokseen.
Kun Ateenalaiset, täten pettyneinä vartijoittensa tarkkaamattomuuden kautta, koska eivät luulleet vihollisten laivojen heidän huomaamattansa pääsevän lähtemään, vaan yhä tyyneesti jatkoivat piiritystä, kuulivat vihollisten poistuneen Eressoksesta, niin he kiiruhtivat avuksi Helleespontokseen. He ottivat kaksi Peloponneesolaisten laivaa, jotka liian rohkeina olivat takaa-ajaen purjehtineet ulapalle. Saavuttuansa Elaiukseen seuraavana päivänä, laskivat he siellä ankkurit. Tässä heihin yhtyivät Imbrokseen paenneet laivansa, ja he valmistautuivat viisi päivää meritaistelua varten.
Tämän jälkeen taistelivat he seuraavalla tavalla: Ateenalaiset purjehtivat siivittäin, asettuen pitkin rantaa Seestoksen puolelle, jonka huomattuansa Peloponneesolaiset kävivät heitä vastaan Abydoksesta. Kun he olivat taisteluasennossa, levittivät Ateenalaiset 76 laivaansa pitkin Kersoneesosta, alkaen Idakoksesta aina Arrianoihin saakka; Peloponneesolaiset taas Abydoksesta Dardanokseen 86 laivaa käsittävän laivastonsa. Peloponneesolaisten oikean siiven muodostivat Syrakuusalaiset, toisen taas Mindaros paraiten purjehtivien laivojen johtajana. Ateenalaisten vasempaa siipeä johti Trasyllos, oikeaa Trasybulos, muut päälliköt seisoivat kukin määrätyllä paikallaan. Kun Peloponneesolaiset kiiruhtivat alkamaan taistelua, ja koska he vasemmalla siivellään ulottuivat Ateenalaisten oikeata siipeä ulommas, uhaten sulkea näitä pääsemästä ulos merelle, niin Ateenalaiset, kun huomasivat, mihin viholliset aikoivat heitä estää purjehtimasta, kävivät heitä vastaan ja heidän onnistui ehtiä ennen näitä. Mutta kun Ateenalaisten vasen siipi jo oli ehtinyt sivu Kynos-seema nimisen niemikön, niin heikontui laivasto heidän keskirintamallansa ja hajaantui, varsinkin kun heillä oli pienempi määrä laivoja käytettävänä, ja kun Kynos-seeman seutu muodostaa suippuisen kulman, niin ettei voi nähdä, mitä toisella puolella sitä tapahtuu.
Rynnäten keskustaa vastaan, ajoivat Peloponneesolaiset Ateenalaisten laivat kuiville. He astuivat myöskin maihin ja saivat täydellisen voiton. Avuksi keskusrintamalle ei päässyt Trasybuloksen miehet oikealta siiveltä heitä ahdistavilta laivoilta, eivätkä Trasylloksen johtamat sotilaat vasemmalta siiveltä. Sillä Kynos-seema niemikkö esti heitä näkemästä tapahtumia sen toisella puolella, ja sitä paitsi Syrakuusalaiset sekä muut viholliset, yhtä lukuisina kuin he itse, sulkivat heiltä tien, kunnes vihdoin osa Peloponneesolaisista laivoista, varmoina voitostaan, eri haaroilta alkoi hätyyttää vihollisia ja joutui epäjärjestykseen. Kun Trasybulos huomasi vastustajainsa laivojen pidättäytyvän, niin hänkin lakkasi levittämästä siipeään, vaan kääntyi vihollisia vastaan ja karkoitti heidät vastarinnan kukistettuansa. Sitten hän kääntyi Peloponneesolaisten voittoisaa laivastoa vastaan, joka järjestyksettä harhaili ulapalla, ja saattoi hyökkäyksillään useimmat niistä semmoiseen pelkoon, että ne pakenivat miekanlyönnittä. Syrakuusalaiset, jotka jo Trasyllos oli karkottanut pakosalle, pakenivat nyt vielä nopeammin, kun näkivät toistenkin peräytyvän.
Kun Peloponneesolaiset tappionsa jälkeen ensin enimmiten olivat paenneet Meidios-joelle, mutta sittemmin Abydokseen, valtasivat Ateenalaiset kuitenkin ainoastaan muutamia aluksia; sillä koska Helleespontos on ahdas, tarjosi se vihollisille lukuisia turvapaikkoja. Mutta tämä voitto merellä oli Ateenalaisille suuresta merkityksestä. Sillä tähän saakka pelättyänsä Peloponneesolaisten laivastoa sekä muitten pienten kärsimiensä tappioitten johdosta että varsinkin Sikeliassa heitä kohdanneen onnettomuuden vuoksi, pääsivät he nyt epäluottamuksesta itseensä ja pitämästä vihollisia itseään etevämpinä laivaston puolesta. Vihollisilta valtasivat he kahdeksan Kiolaista, viisi Korintolaista, kaksi Boiootialaista ja kaksi Amprakialaista laivaa sekä yhden Leukadialaisen, yhden Lakedaimonilaisen, yhden Syrakuusalaisen ja yhden Pelteeneeläisen laivan. Itse menettivät he 15 laivaa. Pystytettyänsä voitonmerkin Kynos-seeman niemikölle, korjattuansa laivanhylyt rannalle ja luovutettuansa kaatuneet vihollisille, lähettivät he kolmisoutulaivan Ateenaan ilmoittamaan voitosta. Ateenalaiset, jotka Euboian onnettomuuden ja sisällisten levottomuuksien johdosta olivat joutuneet epätoivoon, rohkaistuivat suuresti, kun saapuva laiva heille toi sanoman odottamattomasta onnenkohtauksesta, ja arvelivat vielä voivansa päästä voitolle, jos he vain innolla ryhtyisivät toimiin.
Korjattuansa laivansa, lähtivät Seestoksessa majailevat Ateenalaiset neljäntenä päivänä laivatappelun jälkeen luopunutta Kytsikosta ahdistamaan. Nähtyänsä Harpagionin ja Priapoksen edustalla kahdeksan Bysantionista purjehtivaa laivaa, hyökkäsivät he näitä vastaan ja ottivat laivat, voitettuansa maaväen. Saavuttuansa Kytsikokseen, joka oli linnoittamaton, palauttivat he tämän kaupungin kuuliaisuuteen ja kantoivat siltä veroa. Peloponneesolaiset purjehtivat sillä välin Abydoksesta Elaius-kaupunkiin ja korjasivat siellä olevat valloitetut eheät laivansa; muut olivat Elaiusilaiset polttaneet. Euboiaan lähettivät he Hippokrateen ja Epikleen hakemaan laivat sieltä.
Näihin aikoihin purjehti Alkibiadeeskin 13 laivallaan Kaunoksesta ja Faseeliksesta Samokseen, ilmoittaen saaneensa aikaan, etteivät Foinikilaiset laivat liittyisi Peloponneesolaisiin ja että hän oli entistä enemmän tehnyt Tissaferneen suopeaksi Ateenalaisia kohtaan. Hän miehitti yhdeksän laivaa entisten lisäksi, ja näiden avulla hän kiskoi paljon rahaa Halikarnassolaisilta, ja linnoitti Koossaaren. Tämän toimitettuansa ja asetettuansa päällikön Koossaareen, palasi hän syyspuoleen Samokseen.
Saatuansa tiedon, että Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtineet Mileetoksesta Helleespontokseen, suuntasi Tissafernees matkansa Aspendoksesta Jooniaa kohti. Peloponneesolaisten ollessa Helleespontoksessa, toivat Antandrilaiset, eräs Aiolilainen heimo, maitse Abydoksesta Ideevuoren toiselta puolelta raskasaseisia kaupunkiin, koska Tissaferneen Persialainen alipäällikkö, Arsakos, oli heitä loukannut kuten Delolaisiakin. Teeskennellen, että häntä uhkasi vihollinen, jonka nimeä hän ei maininnut, oli hän käskenyt Delolaisia, jotka asuivat Atramyttionissa siitä ajasta, kun Ateenalaiset, puhdistaen Delos-saarta, olivat karkoittaneet heidät sieltä, hankkimaan hänelle paraimmat miehensä sotilaiksi. Mutta houkuteltuansa nämät ulos kaupungista ystäviksensä ja liittolaisiksensa, oli hän antanut miehiensä ympäröidä ja ampua heidät kuoliaaksi. Tämän ilkityön takia ja koska hän muutenkin sietämättömästi heitä oli kohdellut, pelkäsivät he, että hän vieläkin ehkä tuottaisi heille onnettomuuksia, jonka tähden he karkoittivat hänen vartioväkensä linnasta.
Kun Tissafernees kuuli tästä Peloponneesolaisista lähteneestä ilkityöstä paitsi muista Mileetoksessa ja Knidoksessa harjoitetuista vehkeistä, sillä myöskin Knidoksesta olivat hänen vartijansa karkoitetut, ja koska hän arveli olevansa vallan pahassa maineessa heidän luonansa ja pelkäsi, että he häntä ehkä vieläkin vahingoittaisi, sekä nähden Farnabatsoksen lyhyemmässä ajassa ja vähemmillä kustannuksilla saavuttaneen enemmän, kuin hän Ateenailta, niin päätti hän matkustaa Peloponneesolaisten luokse Helleespontokseen, puolustautuaksensa mitä kauniimmilla sanoilla syytöksistä Antandroksen tapahtuman ja Foinikilaisten laivojen johdosta sekä muittenkin syytöksien suhteen. Saavuttuansa Efesokseen, toimitti hän uhrin Artemis-jumalattarelle. Tätä kesää seuraavan talven loputtua, kuluu 21 vuosi loppuun.