LUMMEKUKKA.
Hiljalleen, tasaisesti löivät Genetsaretin meren vihertävät laineet vasten valkohiekkaisia rantoja. Päivä paistoi kuumasti, mutta vilvakkaalta tuntui yli lepattelevien laineiden puhaltava tuuli. — Opetuslapset puuhasivat rannalla järjestääkseen kevyttä purttansa vesille, sillä he aikoivat toiselle rannalle. Suuri, valkoinen purje lepatteli ja värisi vienossa tuulessa, sillä löyhinä riippuivat purjeen — valkoiset ohjaköydet.
— Uskallammeko me yksin, sillä tuolla idän taivaalla nousevat uhkaavat pilvet, - puhui Pyhä Pietari, Herra älä jätä meitä yksin! —
Mutta Jesus sanoi, — ei ole se yksin, jonka seurassa on Jumala, mutta
Jumala vaatii uskoa!
Niin vastasi Pietari, uskoa meillä on, uskoen me uskallamme! — Ja äkkiä taukosi purjeen lepatus, köydet vetäytyivät tiukalle, purje pullistui, ja kaartokylkinen laiva ponnahti rannasta leikkiville aalloille, mutta Jesus jäi yksin rannalle seisomaan. Hän katseli hetkisen loittonevaa alusta ja kaikkosi vihdoin korkeiden rantakallioiden taa. – – –
Kevyesti keinui opetuslapsien pursi vihertävän meren hohtavilla laineilla, ranta eteni, ja suuremmiksi kävivät aallot ulapalle tultaessa. Untuvaisen harjan saivat vihreät laineet ja voimakkaampina ne löivät vasten hintelön aluksen kaarevia kylkiä.
Vihurit alkoivat tempoa purjetta, tummina kiiloina ne lensivät aaltojen harjoilla, ja alus kallisteli!
Itäisen rannan tummat pilvet tulivat lähemmäksi, ja kuumana puhalsi vihainen tuuli, meri pauhasi kuohurintaisena, ja valkoiset touvit kitisivät. Laitojen kaarevat liitteet halkeilivat, ja porehtiva vesi pursusi purren halkeamissa.
Opetuslapset pelkäsivät, mutta Pietari puhui uskon voimasta! Pilvet olivat pimittäneet päivän, ja ankara sade pieksi kuohuvaa merta!
Mutta silloin kun kuoleman kauhut mustimpina heidän silmiensä ohi liitelivät, silloin näkivät opetuslapset salaman kirkkaassa valossa valkeaviittaisen olennon astelevan aaltojen harjoilla, mutta he luulivat, että se oli kuoleman lumiviitta viesti; kuului voimakas jyrähdys, salama sammui, ja kauhun valtaamina lankesivat opetuslapset polvillensa!
Niin tapahtui, että seuraavan salaman aikana näkyi aaltojen valkoviitta astuja uudestaan, mutta lähempänä, ja tuttu ääni huusi yli pauhun:
— Minä se olen, älkää peljätkö! –
Silloin ponnahti Pyhä Pietari yli purren kaarevan kaiteen ja käveli aalloilla niinkuin Jesus, mutta korkea aalto peitti Herran, ja uskon puute vajotti Pietarin kuohuihin.
* * * * *
Herra oli meren tyynnyttänyt! — Ilta-auringon kultainen silta hohti päilyvällä merellä, vihreä meri kuvasti sinervää, korkeata taivasta, ja verkalleen jolui raskas pursi opetuslapsien soutaessa, se kulki rantaa kohden, josta Jesus oli tullut. —
Mutta ihmeekseen huomasivat opetuslapset, että suuria, outoja lehtiä kasvoi suorassa rivissä meren hohtavalla pinnalla, airot särkivät ehyttä veden kalvoa, ja herkkinä kiikkuivat vehreät lehdet airojen rengasaalloilla. Eivätkä opetuslapset voineet ymmärtää, kuinka nämät oudot lehdet olivat syntyneet!
He soutivat vaieten! —
Mutta äkkiä huudahti Pyhä Pietari:
— Herra tätä tietä on astunut, ja hänen jalkainsa astumille ovat suuret vehreät lehdet puhjenneet, sillä Hän on — — elämä!
Lähemmäksi rantaa lipui pursi, ja opetuslapset näkivät, kuinka suuret valkoiset kukat vedenkalvolla aukoivat puhtaita terälehtiään! Ihastuneina kallistelivat he yli laidan ja poimivat niitä suuria, puhtaita kukkia veneeseensä, mutta Pyhä Pietari puhui:
— Herra, mikä on tämä suuri, tuoksuva kukka? —
Niin hymyili Jesus ja sanoi: — Kuohuista syntyy uskon valkea kukka!
Ja Pyhä Pietari vaikeni — — —
Pursi oli jo lähellä rantaa, mutta ranta oli syvä, ja opetuslapset ihmettelivät sitä, että tämä kukka kasvoi niin syvässä vedessä, mutta Herra sanoi lempeästi:
— Syvällä ovat uskon juuret, usko ilman syvyyttä ei voi kukalle puhjeta, ja kun myrsky nousee ja aallokko käy, niin kestää kamppailun vaan usko, jonka juuret ovat syvällä! — — —
Purren kokka kolahti rantakiveen, ja opetuslapset istuutuivat rantakivelle Jesuksen ympärille, sillä hän puhui heille kauvan uskosta! —
Ja päivä laski, ja meri tummui, mutta yhä istuivat opetuslapset rannalla kuunnellen Herran puhetta ja he näkivät, kuinka meren valkoiset kukat upunsa yöksi sulkivat, uskon valkoiset kukat; — ja sydämiinsä kätkivät opetuslapset ne suloiset sanat, jotka Herran huulilta lähtivät sinä tyynenä iltana — — myrskyn jälkeen! —