VERIPELLON HINTA.
Oli keskiyön hetki, kun Jesus kolmannen kerran palasi opetuslastensa tykö ja löysi heidät nukkumasta, ja hän puhui:
— Nouskaat, käykäämme, katso se lähestyy, joka minut pettää! —
Kuului kaukainen melu, niinkuin metsän kohina, — kuului valtava huuto kuin meren pauhu, loistivat hulmuavat soihdut kuin tähdenlennot, loistivat hiotut miekat kuin Judaksen silmät, kun hän joukkoansa johti.
— Terve Rabbi —, kuiskasi hän ja suuteli Jesusta, mutta sotamiehet sitoivat hänen kätensä ja kuljettivat ylimmäisen papin Kaifaan tykö.
Judas juoksi edellä ja sai luvatun palkkansa, kolmekymmentä hopeapenninkiä.
Iloisin mielin riensi hän kotiansa ja levitti rahansa asuntonsa halkinaiselle marmoripöydälle. Lekottavan lampun valossa ne olivat niin puhtaita, niin kirkkaita, ja kirkkaasti ne helisivät, puhdas ja iloinen oli niiden soitto ja valkoisin varmoin käsin helisteli Judas helppoa saalistaan. Hän kuunteli — rahatko soivat, vai sydänkö löi — — —
Hän tuijotti rahojaan pöydällä, mutta kumma, äsken niin kirkkaat rahat olivat lyijyn harmaita. Hän kasteli niitä suussaan ja hieroi niitä vaatettansa vastaan polvella. Ja Judaan rahat olivat kirkkaat! —
Hän kokosi ne kukkaroonsa, joka oli punaisesta langasta kudottu, ripusti sen nahkavyöllä kupeellensa ja lähti ulos, sillä sisällä oli tukahduttavan kuuma. —
Huomaamattansa oli hän kulkenut ylimmäisen papin Kaifaan asunnolle ja heräsi ajatuksistaan vasta silloin, kun atriumissa lämmittelevä kansanjoukko huusi:
— Terve Judas! —
— Terve Judas —, vastasivat atriumin avarat pylvästöt.
Häntä huumasi, sydän löi niin oudosti, tunne oli sekava puoleksi iloa, puoleksi tuskaa. — — —
Häntä värisytti, mutta ei rohjennut mennä hiilloksen luo istumaan, vaan asettui hän pylväiden pimentoon sieltä seuratakseen Jesuksen kohtaloa.
Tuntui niin raskaalta sydänalassa.
Kuului voimakasta huutoa, papit kiistelivät, ja sanojen tulvasta erottautui selvästi — Jumalan pilkkaaja —, mutta hiilloksen ääressä istuva väkijoukko huusi:
— Kuolema Jumalan pilkkaajalle! — Judaan polvet notkahtivat, hän oli vaipua maahan, mutta samassa putosi rahakukkaro vyöstä lattialle, sen kilahdus herätti hänet tuntoihinsa. Lämpöä ja iloa valui hänen suoninsa, kun hän taipui kukkaroa nostamaan, ja hiljaa kenenkään huomaamatta hiipi hän pois — —
Kotia tultuansa levitti hän taas rahansa pöydälle ja iloitsi niiden paljoudesta. Harmain käsin piteli hän rahojansa ja antoi niiden pudota sormiensa lomitse nauttiakseen niiden helinästä, mutta niiden ääni oli kuin halvan vasken. —
Hän kuunteli — rahatko soivat, vai sydänkö löi — — —
Hän katseli rahojaan pöydällä, mutta ihme, äsken niin kirkkaat rahat olivat punaisia ruostepilkkuja täynnä. Hän kasteli niitä suussaan ja kiillotti niitä vaatteellansa polvellaan. Ja Judaan rahat olivat kirkkaat! - Mutta sitten keräsi hän ne kouraansa ja heitti yhtaikaa kiviselle pöydälle, mutta siitä huolimatta oli niiden kilinä kalsea ja heikko kuin vasken.
Vapisevin, harmain käsin keräsi hän ne kukkaroonsa ja juosten kiiruhti ylimmäisen papin asunnolle. — Aamu jo valkeni, tähdet taivaalla alkoivat sammua, ja vaalea sirpinmuotoinen kuu näkyi taivaan rannalla, mutta Judaan mielessä oli yö. —
— Terve Judas, hän on kuoleva —, huusi kansanjoukko Judaalle, kun hän hengästyneenä saapui Kaifaan atriumiin.
— Kuoleva —, kuoleva —, kuiskasi Judas.
Hän pyysi päästä ylimmäisen papin puheille, mutta onnistumatta, sillä Kaifas juuri sopi pappien kanssa Jesuksen kuolemasta. Kun Judas kuuli tämän, juoksi hän kotiansa, mutta rahakukkaro kupeellansa tuntui niin raskaalta, että hän vaivoin jaksoi sitä kantaa.
Heti huoneeseensa tultuaan heitti hän sen pöydälle niin, että se halkesi, ja soimatta niinkuin lyijyiset rahat vierivät ne marmoriselle pöydälle. Judas vaipui hervotonna istumaan, sydämensä löi rajusti; hän sieppasi rahan pöydältä, se oli raskas ja kostea, hän katseli sormiaan, ne olivat punaiset.
— Verta, verta —, huudahti hän kauhuissaan ja pyyhki käsiään, mutta punaiset rahainjäljet näkyivät hänen kämmenillään.
Hän kuunteli — rahat eivät soineet, sydän vain löi — — —
Hän keräsi verta valuvat rahat pöydältä, repäisi hameensa liepeestä palasen ja sitoi rahat siihen. Judas lähti ulos ja saapui ylimmäisen papin Kaifaan luo, heitti rahat hänen jalkoihinsa ja huusi:
— Minä pahasti tein, minä petin viattoman veren! —
* * * * *
Kaupungin ulkopuolella oli savinen pelto, sen pellon viheriöivää pientaretta pitkin kulki Judas, ja ojanteilla kasvoi kukkivia orjantappuroita ja ohdakkeita, mutta Judas ei niitä huomannut, sillä hän kulki katsellen käsiänsä, joissa veriset rahojen jäljet näkyivät.
Pellon toisessa päässä kasvoi kolme matalaa palmua, ja Judas huomasi ne puut. Hän otti vyön, jolla rahakukkaro oli ollut sidottu, ja hirtti itsensä keskimmäiseen palmuun — — —
Mutta papit katselivat niitä kirkkaita hopearahoja ja ostivat niillä savenvalajan pellon vierasten hautaamiseksi, sillä ne olivat veren hinta.
Ja Judas oli ensimmäinen, joka haudattiin siihen — veripeltoon.