PUNAISET HELMET.
Niin kuumasti paistoi päivä Johanneksen tummille kasvoille, kun hän seisoi kirkasvetisen Jordanin rannalla ja saarnasi parannusta. Kuuma oli etelän päivä, kuumemmat Johanneksen sanat, ja kansaa tulvasi hänen luoksensa Jerusalemista, Judeasta ja koko Jordanin ympäristöstä. — —
Viileä ilta teki tuloaan, ja Johannes istui uupuneena joen rannalla.
— Niin saapui Jesus ja pyysi häneltä kastetta, mutta aluksi kielsi
Johannes sen.
Ja Jesus riisui itsensä ja astui polviaan myöten solisevaan veteen. Niin kauniina poimuili hänen nuorekkaan vartalonsa kuva väreilevällä pinnalla, niin iloisesti porehti vesi hänen jaloissaan, ja kirkkaat kuplat ponnahtelivat ylös hänen kuultavaa ihoansa kohti — Pohjalla uinuvat jokisimpukat aukoivat kuoriansa ja ahneesti joivat sitä vettä, joka Jesuksen päälaelta valui.
Mutta taivas aukeni, ja kirkas valo säteili korkeudesta, kun siunauksen henki kyyhkysenä laskeusi Jesuksen päälaelle. —
Sitten istuivat kastettu ja kastaja tummien cypressien alle ja myöhään yöhön puhuivat siitä valtakunnasta, joka tuleva on. - Kiihkoton Jordan vienosti solisi, kukkivat myrtit levittivät suloista tuoksua, ja kirkkaita tähtiä syttyi — —
* * * * *
Assa, köyryselkä vanhus saapui eräänä helteisenä päivänä pienen poikansa kera Jordanille. Hillitön jano ahdisti heitä, ja poika aikoi juosta virtaan, sillä niin häntä päivä poltti, mutta Assa pidätti hänet, sillä hän tunsi paikan ja kiven, jolle Jesus oli vedestä noustessaan astunut.
Hän lankesi polvillensa sille sileälle paadelle ja suuteli sen kuivaa, kuumaa pintaa. Mutta siinä, missä hänen huulensa kiveä koskettivat, pulpahti kirkasvetinen, kylmä suihku, ja Assa joi siitä.
Mutta pienokainen, joka ei malttanut odottaa, kumartui yli paaden reunan ja joi lämmintä ohikiitävää vettä, silloin näki hän joen pohjalla suuria simpukoita. Koko kiven vedessä oleva reuna oli täynnä niitä.
Ja he alkoivat poimia niitä, mutta se oli hyvin työlästä, sillä vanhus ei antanut pojan astua siinä veteen. Ja kun he aukaisivat ne simpukat sillä kivellä, niin löysivät he niistä runsaasti helmiä, ei sinerviä, valkoisen hohtavia, vaan punaisia veripisaran muotoisia.
He lankesivat maahan polvillensa ja kiittivät Jumalaa, joka oli antanut köyhille rikkautta. — — —
* * * * *
Niin saapui Assa Jerusalemiin ja möi kaksi helmeä, joista kultaseppä ihastuneena maksoi suuren hinnan, mutta ne muut helmet kätki vanhus visusti ja matkusti laivalla Roomaan.
Ja matkalla syntyi ankara myrsky, ja laivan päällikkö sanoi, että raivostunut Poseidon vaati kalleimman lahjan laivassa olijoilta.
Kalpeat naiset heittelivät kultaisia rannerenkaitaan, mutta meri ei vaan asettunut. Silloin etsi Assa helmilippaastaan helmen ja kulki vanhuuttaan vavisten laivan keulaan, mutta naiset nauroivat sitä, että köyhä vapiseva vanhus koitti Poseidonia viihdyttää. Ja Assa pudotti kuohuihin punaisen helmen. Mereen tultuaan keinui se aaltojen harjoilla valkoisten vaahtihelmien ympäröimänä ja se säteili hetken punaista valoa. Sitten painui se aaltojen helmaan, ja meri tyveni.
Mutta onnelliset naiset suutelivat vanhuksen kurttuisia käsiä, vaan hän esti sen ja sanoi:
— En minä, vaan Jesus Natsarealainen sen teki! — Ja kaikki tahtoivat kuulla hänestä. — — —
* * * * *
Roomaan tultuaan pyysi hän päästä keisarin puheille, sillä hän oli kuullut, että keisarinna Skribonia sairasti vaikeata kaulatautia, ja hän uskoi, että punainen helminauha parantaisi hänet.
Mutta Juutalainen kun oli, oli hänen vaikea päästä keisarin puheille, sillä keisari pelkäsi Juutalaisia. Kun hän vihdoin monen vaivan jälkeen pääsi keisarin eteen, kertoi hän helmistänsä. Mutta keisari suuttui ja huusi:
— Palestina on minulle surun maa, Juutalainen ei tuo mitään hyvää! —
Ja Assa heitettiin vankeuteen. Vaan kun Skribonia eräältä palvelijalta sai kuulla, että vankilassa virui ihmeellistä helminauhaa kantava Juutalainen, välähti hänessä paranemisen toivo. — —
Musta yö laskeusi keisarillisen palatsin yli. Skribonia makasi tuskissaan valvoen kuumalla vuoteellaan ja silloin päätti hän mennä Juutalaisen Assan luo.
Uskollisen palvelijansa saattamana hiipi hän yli kuun valaiseman palatsin pihan ja saapui vankilaan. Kuu paistoi pienestä rautaristikosta vanhuksen kasvoille, joka nukkui. Raskas ovi kiljahti valittavasti, Assa heräsi.
— Olen keisarinnasi, Assa —, puhui Skribonia.
— Valtiattareni, tässä ovat palvelijasi ihmeitä tekevät helmet! —
Ja sitten kertoi Assa, mistä ne olivat löydetyt, kuka oli Jesus
Natsaretista.
— Minä uskon niiden voimaan, huudahti keisarinna, suuteli helmiä ja asetti ne kaulallensa. Heti tunsi hän, kuinka uuden elämän voima virtasi hänen suoniinsa, ja hänen oli niin huokea hengittää. Iloisena juoksi hän linnaansa muistamatta edes kiittää vanhusta. — — —
Mutta kun hän seuraavana aamuna kutsui Juutalaista palkitakseen häntä, oli Assa — — poissa, sillä Jumalan työt ovat armo!