RISTI.
Paljon oli luostareissa ja kirkoissa pyhäinjäännöksiä, joita hartaat munkit rukoilivat aamusta iltaan, ja uskovainen kansa suuteli lasikupuja, joidenka alla nämät pyhät esineet olivat nähtävinä.
Niin tapahtui, että Pyhä isä tahtoi Roomaan kerätä kaikki ne Kristuksen ristin palat, jotka vielä saattoivat mahdollisesti löytyä kirkoissa ja luostareissa. Ja hän antoi julistuksen, että ikuinen autuus tulee sen osaksi, joka tuo Roomaan Kristuksen ristin kappaleen. —
Ja sankat sarjat pappeja ja munkkeja matkusti Roomaa kohti mekkonsa alla palanen ristin puuta. Pyhä isä hymyili ja siunasi lahjoja kantavia alamaisiaan.
Mutta pian kuoli Pyhän isän hymy, sillä ristin palasia tuli liikaa. Hän kävi levottomaksi, sillä Vatikaanin kirkon sakaristo täyttyi kuivista puun kappaleista. Ja hän määräsi kokonaisia munkkikuntia niitä palasia ristiksi sommittelemaan, ja siten syntyi monia kymmeniä ristejä.
Pyhä isä katui koko julistustaan, sillä usko ristinpalasten voimaan oli vaarassa kadota. Mutta hän antoi asettaa kaikki ristit suurelle torille, ja kansa nauroi ristien paljoutta.
Niin saapui Pyhä isä suuren joukkueensa saattamana sille suurelle torille ja julisti, ettei oikea Kristuksen risti enään ole olemassa, ja kansa kalpeni. — Mutta Pyhä isä jatkoi, että näiden ristien suuri voima on ollut siinä, että niille on vihmottu vettä astiasta, josta Kristuksen ruumis pestiin, ja kansa lankesi polvilleen. —
Niin oli kirkon erehtymättömyys pelastettu, ja Pyhä isä iloitsi kardinaaliensa kanssa. Hän aikoi juuri poistua, kun läpi kansanjoukon tiensä raivannut vanhus astui keskelle toria ja huusi korkealla äänellä:
— Häväisty on Herran risti, joka lepää tuolla noiden lukemattomien joukossa! —
Kansassa syntyi voimakasta liikettä, ja Pyhä isä kalpeni, mutta hetken päästä tointui hän ja huusi:
— Astu esille oikean uskon solvaaja ja todista sinun suuri valheesi! — Mutta kansa taputti hyväksyen käsiään. Pyhä isä viittasi kädellään, syntyi kuoleman hiljaisuus.
Vanhus astui huojuvin askelin korkeata istuinta kohti ja lankesi maahan polvillensa, mutta Pyhä isä ei siunannut häntä. Kansa katseli henkeä pidättäen. Vanhus korotti vapisevat kätensä taivasta kohti ja rukoili väräjävällä äänellä:
— Herra, Herra älä anna palvelijasi häpeään tulla, vaan paljasta Sinun totuutesi — Ja väkijoukko seisoi vaieten.
Niin kuului äkkiä voimakas romahdus, paloista koottujen ristien korkeat pinot kaatuivat, ja puunpalaset sinkoilivat ympäri toria. Mutta vanhus vaan rukoili. Ja hänen siinä rukoillessaan alkoi hänen eteensä keräytyä pieniä laudanpalasia, jotka itsestään liittyivät toisiinsa ja vähitellen järjestyivät ristiksi. Vanhus katsahti Pyhään isään. —
Hän istui kalpeana, ja kansa tuijotti syntyvää ristiä. Kun se oli koossa, nousi vanhus ja katseli ympärillä seisovaa kansanjoukkoa, joka huusi ja taputti käsiään, sillä se oli saanut takaisin Herran ristin, mutta Pyhä isä oli pudota istuimeltaan.
Ja tapahtui, että kun vanhus siinä seisoi ja vastaanotti kansan suosionosoituksia, että liiallinen ilo pakahdutti hänen sydämensä, ja hän kaatui kuolleena ristin päälle. Kansa vaikeni, ja Pyhä isä nousi istuimeltansa ja huusi:
— Hän luuli tuntevansa ristin salaisuuden ja pilkkasi Jumalaa, mutta taivaan tuomio lankesi hänen päällensä! — Ja kansa lankesi maahan polvillensa, mutta Pyhä isä ei siunannut heitä — —
Vaan vanhuksen kuollessa lensivät ristinsirpaleet eri tahoille niin, ettei niitä voitu toisista sirpaleista eroittaa. Ja hurskaat munkit palasivat koteihinsa povellaan palanen Kristuksen ristiä, jolle oli priiskoitettu vettä siitä pyhästä maljasta. — — —
Mutta samana hetkenä kuin vanhus kuolleena kaatui Kristuksen ristin yli, syntyi etäisessä maassa lapsi, jonka sydämessä oli uskonpuhdistuksen voimakas itu — — —