III.
Kuninkatar Semiramis.
— Kaikista vaimoistani, lausui Assyrian Kuningas Ninus Semiramille, rakkaampata sinua syämelleni ei ole yhtään. Ketä voi verrata kauneuteesi? Sinun tähtesi kieltäsin kaikki, mitä minulla on.
— Ajattele perään, Kuningas, mitäs sanoit! vastasi Semiramis. Jos minä käytän hyväkseni sinun laupiaan sanasi?
— Tapahtukoon tahtosi! ainoastaan sinä rakasta minua; muista, minä en kestään huoli.
— Sitämyöten, jos minä rukoilisin, niin sinä karkoittasit kaikki vaimosi ja rakastasit minua yhtä? Minä yksinäni olisin puolisosi, jakasin kerallasi valtasi, olisin Assyrian Kuninkattarena?
— Kuninkattarena! etkös sinä ole Kuninkatar, etkös sinä vallitse itseä
Kuningasta sanomattomalla kauneuellasi?
— Ei, ei, ei, tempasi ihana Semiramis: nyt minä olen ainoastaan rakastettu orja. Minä en vallitse, minä ainoastaan rakastan. Koska jotain käsken, minua ei totella sinun luvattasi?
— Ja sinä luulet, että vallita on niin mieluista?
— Mm, jaa! sille on mieluista, joka ei ole koskaan vallitsemista kokenut.
— Mitä? Etkös taho kokea, olla muutaman päivän minun siassani?
— Piä varasi, Kuningas! elä tarjoo liijan paljoa.
— O, ei! sanoi rakkauelta voitettu valtias: Minä taas kysyn sinulta, tahotkos tulla yheksi päiväksi Assyrian valtiattareksi? Jos tahot, minä suostun.
— Ja kaikki, mitä minä käsken, tulee täytetyksi?
— Jaa! Yheksi päiväksi minä annan sinulle valtani ja kultaisen valtikkani.
— Mutta, koskas sinä annat?
— Jos tahot, niin huomena.
— Hyvä, sanoi Semiramis, ja kallisti päänsä Kuninkaan olkapäälle, niinkuin ihana neito, joka anoo anteeksi pientä mielentekoansa, joka tuli täytetyksi hänen tahtonsa mukaan.
Toisena aamuna, Semiramis kutsui kaikki piikansa, ja käski vaatettaa itseänsä miten vaan voi komiammasti. Päässänsä oli kruunu kalleista kivistä. Tämänlaisessa pu'ussa hän tuli Ninuksen eteen. Hänen kauneuestansa heltynyt Ninus käski valtakunnan Neuonantajat kokoontumaan valtakunnan saliin, ja tuotti säilytys-huoneesta kultaisen valtikkansa. Hän astui saliin, taluttaen Semiramista käestä. Kaikki lankesivat maahan Kuninkaan eessä, mutta hän saattoi Semiramin kuninkaan istuimelle, ja käski hänen istua. Senjälkeen käski alammaistensa noussa, ja ilmoitti heille, että heiän pitää totella Semiramista koko päivän, kuin itse Kuningasta. Tämän sanottuansa, hän otti kultaisen valtikkansa, antoi sen rakkaansa käteen, ja sanoi: — "Kuninkatar! annan sinulle ylimäisen vallan merkit; ota ne ja käske. Kaikki tässä ovat orjasi, ja minä itse olen palveliasi koko päivän. Ken ei toimita tahtoasi, rankaise häntä, niin kuin tottelematointa Kuninkaan käskylle."
Tämän sanottuansa, Kuningas notkisti polvensa Semiramin eessä, mutta hän nauru-suulla ojensi hänelle kätensä. Senjälkeen kävivät Kuninkattaren ohitse kaikki hovi-herrat, ja jokainen vannoi uskollisesti toimittaa Kuninkattaren käskyt. Koska tämä meno loppui, Kuningas tervehti häntä ja kysyi, kuinka hän osasi säilyttää kaiken tämän ajan senlaisen yksitotisen ja jalon katsannon.
— Sillä ajalla kuin he antoivat lupauksen minua totella, vastasi Semiramis, minä ajattelin mitä jokaiselle heistä käskeä. Minulla on valta ainoastaan yheksi päiväksi, ja minä käytän sen hyväksi.
Kuningas naurahti näille lauseille. Semiramis näkyi kauniimmalta, rakkaammalta kuin muulloin.
— Katsokaamme, sanoi Kuningas hänelle, kuin sinä kauemmin virkasi toimitat. Minlaisista käskyistä alat?
— Lähestyköön istuintani Kuninkaallinen Kirjoittaja, lausui korkealla äänellä Semiramis.
Kirjoittaja lähestyi; kaksi orjaa asettivat pöytäisen hänen eteensä.
— Kirjoita, sanoi Semiramis: "Kuoleman uhalla käsketään Babylonian kaupungin Päämiestä antamaan virkansa tämän käskyn tuojalle." Kääri tämä paperi, paina Kuninkaan sinetti ja anna minulle! Kirjoita vielä: "Kuoleman uhkauksella käsketään hovin orjien Peräänkatsojata antamaan virkansa sille, ken tuopi hänelle tämän käskyn." Kääri se, paina Kuninkaan sinetti, ja anna minulle! Kirjoita nyt: "Kuolemauhkauksella käsketään Babylonian muurille kootun sotaväen Päämiestä antamaan virkansa tämän käskyn tuojalle." Kääri se, sule sinetillä ja anna tänne!
Hän otti nämät kolme paperia, ja pani ne sisällensä. Kaikki hovilaiset hämmästyivät, itselle kuninkaalle kävi kummaksi.
— Kuulkaatte! sanoi Semiramis: kahen hetken perästä käskeä kaikkien valtakunnan virkamiesten tulemaan luokseni, lahjojen keralla, niin kuin on tapana uusien Kuningasten astuessa valtakunnan istuimelle; mutta illaksi valmistettakaan pito! Nyt kaikki menkäätte! Kerallani jääkään uskollinen palveliani Ninus. Minä tarvitsen neuoittelemista valtakunnan asioista hänen kerallansa.
Koska kaikki menivät, Semiramis sanoi hänelle: Näetkös, kuin minä osaan pelata Kuninkatarta.
Ninus naurahti.
— Kaunis Kuninkatar, vastasi hän, te vallitsette kuin ei voi paremmin. Vaan jos palvelianne rohkenee kysyä teiltä: mitä tahotte tehä kolmen valmistetun käskyn kanssa?
— Minä en olisi Kuninkatar, jos minun pitäisi tili-tehä töistäni. Kuitenki sanon sinulle, mikä minun siihen kehoitti. Minä tahon kostaa kolmelle virkamiehelle, joita uhkaavat nämät käskyt.
— Kostaa. Mutta — mintähen?
— Ensimäinen, Kaupungin Päämies — on yksi-silmäinen kummitos, ja aina säikyttää minua, koska sattuu vastaani; toista, orjien Peräänkatsojaa, en kärsi sentähen, kuin hankkii sinulle kauneita piikoja; kolmas, sotajoukon Päämies, liian usiasti keskouttaa iloni ollakseni kerallasi.
Tämä vastaus, jossa oma rakkaus sekauntui liehakoitsemisen kanssa, sulatti rakastuneen Ninuksen.
— Hyvä! sanoi hän nauraen. Kolme ylimmäistä virkamiestä valtakunnassa ovat jo virkaheittona, ja oikein kunnollisista syistä.
Sillä välillä tulivat hovilaiset lahjoinensa. Ken toi kalleita kiviä, ken — alempi viraltansa — kukkaisia ja heelmiä; yhet orjat, joilla ei ollut mitään, tulivat ainoastaan kumaruksenensa. Heiän seassa oli kolme veljestä, kaikki vielä nuorukaiset, he tulivat Semiramin keralla, Kaukasian tienoilta, ja pelastivat hänen karavaninsa hirmuisen tigerin karkauksesta. Koska he astuivat istuimen sivutse, hän kysyi:
— Mutta eikös teillä ole mitään antaa Kuninkattarellenne?
— Ei mitään, eres elämätä, vastasi ensimmäinen kolmesta veljeksestä,
Sapiiri.
— Ei mitään, eres miekka Kuninkattaren vihollisia vasten, sanoi
Artabani.
— Ei mitään, eres ihmettelemistä, jonka saattaa Kuninkattaren läsnä oleminen, lausui Assari.
— Orjat, sanoi Semiramis, kaikista hovilaisista te kolme teitte minulle kalleimmat lahjat, ja minä en ole kiittämätöin teitä kohtaan. Sinä tarjosit minulle miekkaa vihollisiani vasten; ota tämä käsky, vie se sotajoukon Päämiehelle, joka on leirissä Babylonian muurein ympärillä! ja sinä näet, mitä hän sinulle tekee. Sinä tarjosit minulle elämääsi varjeluksekseni; anna tämä käsky Kaupungin Päämiehelle, ja olet näkevä, mitä seuraa. Mutta sinä, Assari, lahjoit minua ihmettelemisellä, jonka saattaa sinulle läsnä oloni; vie siis tämä käsky hovin orjien Peräänkatsojalle! ja olet näkevä, mitä tulee.
Ei milloinkaan Semiramis ollut näin iloinen, näin riemuinen, näin ihanainen, ja ei milloinkaan Ninus ollut häneen näin mieltynyt. Ihanaisuutensa Kuninkaan silmissä ei silloinkaan tummennut, kuin käski leikata kaulan orjalta, joka ei kerinnyt niin kiirusti toimittaa käskyänsä.
Huolimatta tästä mitättömästä asiasta, Ninus vaan haasteli Semiraminsa kanssa, kunnes lähestyi ilta, ja sen keralla komia pito. Semiramin saliin tultua, orja antoi hänelle lautaisen, jossa oli rangaistun orjan pää. "Hyvä! sanoi hän katsellen sitä; aseta tämä pää kartanolle seipään nenään, kaikkein nahtäväksi, ja ole sinä siellä, ettäs ilmoittaisit jokaiselle, että se, jonka pää tämä oli, vast'ikään oli elävä, vaan ei totellut sanaani, ja samassa oli kuoleman oma."
Pito oli tosin komia: herkullinen pöytä oli valmistettu ryytimaassa; Semiramis vastaan otti orjallisia vieraitansa Kuninkaallisella jalouella ja armolla; hän lakkaamatta haasteli Ninuksen keralla, ja osoitti hänelle suurimman kunnian.
— Sinä olet ulkovaltakunnan Kuningas, sanoi Semiramis, ja tulit minua tervehtimään. Velvollisuuteni on tervehtyksesi tehä sinulle mieluiseksi.
Koska annettiin ruoka, Semiramis suotten pani vieraat istumaan ei arvon mukaan. Ninus pääsi alimmaiseen pöyän päähän. Hän ensimmäiseksi nauroi tätä Kuninkattaren mielentekoa, ja kaikki hovilaiset, seuraten hänen esimerkkiä, murisematta tottelivat Kuninkattaren tahtoa. Viereensä istumaan pani Semiramis kolme veljestä Kaukaasiasta.
— Ovatko käskyni toimitetut? kysyi hän veljeksiltä.
— Toimitetut, oli vastauksena.
Pito kulki riemuisesti. Yksi orja, tottumuksesta, antoi ensin Kuninkaalle, ja Semiramis käski orjaa piiskata vitsoilla. Hänen huutonsa sekautui vierasten naurun kanssa. Kaikki riemastuivat. Se oli leikin teko, jossa jokaisella oli oma pelinsä, koska viina antoi vielä enemmän iloa. Semiramis nousi korkealta istuimeltansa ja sanoi:
— Herra! Valtakunnan säästö herra luki minulle nimestön niistä, jotka tervehtivät minua tänä aamuna lahjoilla, noustuani valtakunnan istuimelle. Kaikista hovilaisista ainoastaan yksi herra minulle ei mitään antanut.
— Kuka se on? kysyi Ninus: hään pitää rankaistaman kovemmalla tavalla.
— Se herra — olet sinä itse! Mitä sinä lahjoitit Kuninkattarelle tänä aamuna?
Ninus nousi istuimeltansa, ja nauru suulla sopautti Kuninkattarelle jotain korvaan.
— Kuninkatar on häväisty orjalta! huuahti Semiramis.
— Syleilen polviasi, saneli Ninus: anna minulle anteeksi, kaunis
Kuninkatar, anna anteeksi!
Senjälkeen sanoi Kuningas hänelle hiljaan:
— Jopa olis aika lopettaa tämä leikki.
— Niin sinä tahot että hylkääsin valtakunnan istuimen? sanoi Semiramis:
Vaan ei, minä vallitsen vielä kaksi hetkeä.
Hän tempasi kätensä, jota Kuninkas suuteli.
— En anna anteeksi, sanoi hän kovalla äänellä, senlaista käytöstä orjalta. Valmistai kuolemaan, järetöin!
— Sinä mieletöin lapsi, sanoi Ninus, yhä seissen polvillansa, leiki itselles, jos tahot, vaan katso kohta loppuu vallituksesi.
— Ja sinä et suutu, sopotti Semiramis, siitä, mitä minä tuossa paikassa käsken?
— En suutu, vastasi Kuninkas.
— Orjat! sanoi Semiramis korkealla äänellä, ottakaatte kiini tämä mies — tämä Ninus.
Ninus nauroi, antaisii orjien käsiin.
— Saattakaatte häntä linnan kartanolle valmistakaatte kaikki hänen kuolemaksi, ja vuottakaatte käskyjäni.
Orjat tottelivat, ja Ninus nauraen meni linnan kartanolle. Siellä näkivät he tottelemattoman orjan pään. Semiramis tuli nastaalle. Ninus sallei sitoa kätensä.
— Kiirehi linnaan, Sepiiri, sinä. Artabani, jouu nopeasti sotaväen luokse, mutta sinä, Assari, varjele kaikki linnan portit!
Kaikki nämät käskyt olivat annetut sopotuksella, ja viipymättä tulivat täytetyksi.
— Kaunis Kuninkatar, sanoi Ninus leikkisällä äänellä: nyt ollaan vaan loppua vajaalla! — teeppä kiireemmin päätös!
— Tapahtukoon tahtosi, vastasi Semiramis:
— Orjat, — kuolema on esissänne, — hakatkaatte.
He tottelivat. Ninus tuskin kerkesi huuahtaa, päänsä pyörähti sillalle, huuliltansa ei vielä hävinnyt viimeinen nauru.
"Nyt minä tosin olen Assyrian Kuninkatar, kiljasi Semiramis: ja hukkukoon jokainen orjani Ninuksen tavalla, ken tohtii olla tottelematoin käskyilleni!"
(Surma hepo suitsita, vahingoksi vaimon valta).