IHMEELLINEN TEEKEITTIÖ.
Kauan, kauan sitten asui Morindjin temppelissä Kotsuken maakunnassa vanha pappi.
Tämä pappi oli hyvin ihastunut teen keittämiseen ja juomiseen; se homma oli tosiaan hänen elämänsä suurin harrastus ja ilo.
Eräänä päivänä hän sattui löytämään muinaisesineiden kaupasta hyvin somannäköisen vanhan teepannun, jonka hän osti ja vei kotiinsa perin ihastuneena sen muotoon ja taiteelliseen tekotapaan.
Seuraavana päivänä hän otti esille uuden ostoksensa ja istui pitkän aikaa käännellen sitä käsissään ja tarkastellen puolelta ja toiselta.
"Oletpa sinä oikein soma, olet tosiaankin", sanoi hän ihastuksissaan. "Minä kutsun kaikki ystäväni teejuhlaan, ja miten ne mahtavatkaan kummastua nähdessään tällaisen erinomaisen teekeittimen!"
Hän asetti aarteensa laatikolle, jossa voisi sen siroutta mielin määrin ihailla, ja istahti suunnittelemaan teekutsujaan. Hetkisen perästä hän kävi uniseksi, alkaen torkkua, ja vihdoin tuupertui pää pöytää vasten; hän vaipui sikeään uneen.
Silloin tapahtui kummallinen muutos. Teepannu alkoi liikkua. Sen torvesta pisti esille karvainen pää, toiselta puolen tuli näkyviin tuuhea häntä, sitten ilmaantui neljä jalkaa, ja hieno turkki näkyi vähitellen peittävän koko astian pinnan. Vihdoin se hypähtäen laatikolta alkoi tepastella lattialla aivan mäyrän näköisenä.
Kolme nuorta opiskelijaa, jotka istuivat kirjojensa ääressä viereisessä huoneessa, kuulivat melun, ja kun yksi heistä työntäen paperioven sivulle kurkisti sisään, niin kummastuipa hän suuresti nähdessään teekeittiön tanssivan neljällä jalalla edestakaisin huoneessa.
Hän huudahti: "Oi, miten hirveätä! Teepannu on muuttunut mäyräksi!"
"Mitä!" virkkoi toinen opiskelija. "Tahdotko väittää, että teepannu on muuttunut mäyräksi? Mitä loruja!" Näin sanoen työkkäsi hän toverinsa syrjään ja kurkisti huoneeseen, mutta hänkin pelästyi näkemästään ja parkaisi.
"Se on peikko. Se tulee päällemme — rientäkäämme pakoon!"
Kolmas opiskelija ei pelästynyt niin helposti.
"Tulkaa, tämähän on hauskaa", rohkaisi hän. "Miten tuo olento hyppääkään! Minä herätän sen isännän, jotta hänkin saa nähdä."
Sitten hän astui huoneeseen ja ravisti pappia sanoen: "Herätkää, herra, herätkää! Jotakin ihmeellistä on tapahtunut."
"Mikä on hätänä!" vastasi vanhus, unisena hieroen silmiään. "Mikä meluava veitikka!"
"Ken tahansa meluaisi, kun tällaisia ihmeellisiä asioita tapahtuu."
"Katsokaahan vain, mestari! Teidän teepannunne on saanut jalat ja juoksentelee ympärinsä!"
"Mitä, mitä, mitä! Mitä sinä sanot?" kysyi pappi taas — "pannu on saanut jalat! Mitä se merkitsee? Annahan kun katson!"
Mutta sitten kun vanhus oli ehtinyt täydelleen havahtua, oli teekeitin palannut alkuperäiseen muotoonsa ja seisoi rauhallisena laatikollaan.
"Miten hupsuja nuorukaisia te olette!" lausui pappi. "Tuollahan pannu on laatikon päällä — eipä siinä tosiaan ole mitään kovin kummallista! Ei, ei; olenhan kuullut taikinakaulaimelle kasvaneen parin siipiä, joilla se lensi tiehensä, mutta vaikka olenkin kauan elänyt, en ole koskaan kuullut omin jaloin liikkuvasta teepannusta! Ette koskaan saa minua sellaista uskomaan!"
Mutta siitä huolimatta jäi pappi hiukan levottomaksi mielessään ja ajatteli tapausta kaiken päivää. Kun hän illan tullen oli yksin huoneessaan, otti hän keittimen esille ja asetti sen palaville hiilille kiehumaan, aikoen valmistaa teetä.
Mutta heti kun vesi alkoi kiehua, huusi kattila: "Kuumaa! kuumaa!" ja hyppäsi alas tulelta.
"Apua! apua!" parkaisi pappi joutuen pelästyksestä suunniltaan.
Mutta kun opiskelijat riensivät häntä auttamaan, otti teekeitin heti luonnollisen muotonsa jälleen. Senpä vuoksi yksi heistä sieppasi kepin ja huudahti:
"Kylläpä pian otamme selville, onko siinä henki vai ei!" Ja hän alkoi piestä sitä voimainsa takaa. Kapineessa ei nähtävästi ollut mitään eloa, sillä vain kilahtava metallin ääni vastasi hänen tarmokkaisiin iskuihinsa.
Silloin vanha pappi sydämestään katui, että oli ostanut kujeilevan teekeittimen. Mutta kun hän juuri hautoi päässään, miten pääsisi siitä erilleen, astui parahiksi kattilanpaikkaaja sisään.
"Tuossa on oikea mies", ajatteli pappi. Kaupat tehtiin pian, mies maksoi pannusta muutamia vaskikolikoita ja vei sen kotiinsa hyvin tyytyväisenä ostokseensa.
Ennen levolle menoa hän katseli sitä vielä kerran ja se oli hänestä parempi kuin hän ensin oli luullutkaan, jonka vuoksi hän nukahti mitä parhaalla tuulella.
Kesken hauskaa unelmaansa kattilanpaikkaaja äkkiä havahti, luullen kuulleensa jonkun liikkuvan huoneessa; mutta avatessaan silmänsä ja katsahtaessaan ympärilleen hän ei ketään nähnyt.
"Näin kai vain unta", sanoi hän itsekseen, kääntäen kylkeään ja nukahtaen uudelleen.
Mutta hän häiriytyi taaskin kuullessaan jonkun huutavan:
"Kattilanpaikkaaja, kattilanpaikkaaja! Nouse ylös, nouse ylös!"
Tällä kertaa hän hypähti ylös täysin valveutuneena, ja kas kummaa! siinä tepsutteli teekeitin edestakaisin lattialla, ja sillä oli mäyrän pää, häntä ja turkki.
"Peikko, peikko!" kirkaisi kattilanpaikkaaja. Mutta teekeitin lausui nauraen:
"Älä pelkää, hyvä kattilanpaikkaaja. Minä en ole peikko, vaan ihmeellinen teekeittiö. Nimeni on Bumbuku-Tshagama, ja minä tuon onnea jokaiselle, ken kohtelee minua hyvin; mutta tietysti minä en pidä siitä, että minut asetetaan tulelle tai saan kepin iskuja, kuten tapahtui temppelissä eilen."
"Miten sitten voin olla sinulle mieliksi?" kysyi kattilanpaikkaaja.
"Säilytänkö sinua laatikossa?"
"Ei, ei suinkaan!" vastasi teekeitin. "Minä pidän herkullisista ruuista ja toisinaan haluan vähän viiniä juodakseni, juuri niin kuin sinä itse. Tahdotko pitää minua talossasi ja ruokkia minua? Ja kun en tahtoisi olla sinulle taakkana, teen mielelläni sinulle työtä, mitä vain haluat."
Tähän kattilanpaikkaaja suostui.
Seuraavana aamuna hän laittoi oivalliset pidot Bumbukulle, ja sitten tämä puhui näin:
"Minä olen todellakin ihmeellinen ja täysoppinut teekeittiö, ja neuvon sinua kuljettamaan minua näytteillä pitkin maata laulun ja soiton säestyksellä."
Kattilanpaikkaaja piti neuvoa hyvänä ja toimeenpani heti näyttelyn, jota hän kutsui Bumbuku-Tshagamaksi. Onnellinen teekeitin laittoi liikkeen nopeasti menestymään; sillä se ei ainoastaan kävellyt nelin jaloin, vaan tanssipa pingoitetulla köydelläkin ja teki kaikenlaisia voimistelutemppuja, lopettaen esityksen kumartamalla syvään katselijoille ja pyytäen heidän vastaistakin suosiotaan.
Näiden esitysten maine levisi pian laajalle, ja näyttely täyttyi joka päivä tungokseen asti, kunnes vihdoin maan ruhtinaatkin tilasivat kattilanpaikkaajan teekeittimineen luokseen; ja esitykset saavuttivat riemastuneitten prinsessojen ja hovinaisten suurta suosiota.
Vihdoin kattilanpaikkaaja tuli niin rikkaaksi, että hän lopetti liikkeen, ja haluten suoda uskolliselle teepannulleenkin lepoa, vei hän sen suuren rahasumman kera takaisin Morindjin temppeliin, jossa sitä säilytettiin arvokkaana aarteena, ja sanovatpa jotkut sitä pyhimyksenäkin palvellun.