I NÄYTÖS.
(Lastenkamari Inkerin ja Tellervon kodissa; tytöt asettelevat tuoleja pyöreän pöydän ympärille.)
Inkeri: Tänään on siis lappalaisompeluseuramme viime kerran koossa, koskapa työt alkavat valmistua. Ihmettelen vaan, kun eivät Hanna ja Tyyni jo tule.
Tellervo: He ovat varmaan taas joutuneet lumisotaan jonkun pahan pojan kanssa tahi unohtaneet työnsä kotiin, että on täytynyt juosta hakemaan.
(Hanna ja Tyyni tulevat päällysvaatteet yllä, lumisina ja punaposkisina).
Hanna (riisuutuen): Hyvää iltaa! juoksimme erään maalaisukon rekeen ja hän ei tahtonut päästää meitä enää pois — löi vaan hevosta ja antoi sen juosta minkä jaksoi.
Tyyni (pudistaen lakkiaan lumesta): Vihdoin teimme rohkean hyppäyksen ja putosimme päistikkaa lumikinokseen.
Tellervo (nauraen): Aina teillä on seikkaluja!
Inkeri: No, nyt työhön joka mies, että saamme jo tänä iltana lähettää paketin Lapinmaalle. (Tytöt istuutuvat pöydän ympärille ja ottavat työt esiin.)
Tyyni: Nyt niitä jo varmaan siellä tarvittaisiin — ettekö kuule, kuinka pohjatuuli vinkuu nurkissa?
Tellervo: Mutta kenen nimeen oikein lähetämme työmme — emmehän tunne ketään Lapinmaalla?
Hanna: Olen ajatellut että kirjoitetaan paketin päälle: "Köyhimmille ja kilteimmille lapsille Inarin kansakoulussa."
Tellervo (iloisesti): Hanna on aina Neiti Neuvonen — niinhän me teemmekin.
Inkeri: Ajatelkaa kuinka iloiseksi nuo köyhät lapsiraukat tulevat saadessaan pakettimme. (Painaen kutomaansa villalakkia poskeaan vasten.) Minun lakkini ainakin tuntuu niin lämpimältä.
Tyyni: Tahtoisin niin kernaasti nähdä pienet holhokkimme Lapinmaassa!
Tellervo: Voi, niin minäkin; mutta nyt pudotin viime tingassa silmän lapasessani ja siitä kohdasta varmaan pääsee tuuli tunkemaan.
Hanna (näyttäen valmista kaulaliinaa, laulaa):
Hei, tyttöset, liinani valmis jo on — Sen saakohon poikanen pien’ peloton! Kun tunturin juurilla tuiskuelee — Mun liinani pienoista lämmittelee!
(Sävel: "Me kainoja, pieniä, heikkoja vaan!")
Tellervo (koettaen lapasia käteensä, laulaa):
On lahjani pieni, vaan lämmin se lie. — Sä Tellervon terveiset Lappikin vie! Sun saakohon tyttönen pien', viluinen, Sä suojele sormia hentoja sen! —
Tyyni (laulaa käärien kokoon kutomansa sukat):
Kun kouluhun kuljet ja tietä ei näy, Vaan jäätävä viima sun vieressäs käy, Sua sukkani, lapsonen, lämmittäköön Ja pakkasen kauaksi karkottakoon!
Inkeri (asettaa lakin päähänsä ja laulaa tanssien ympäri huonetta):
Kun kiiltävi inarinjärveilä jää, Ei poikasen pienoisen palele pää! —
Hän poronsa pulkassa nauravi vaan, Ei tunne nyt tuulta, ei pakkastakaan.
Hanna: Mistä nyt saisimme pahvilaatikon, että voisimme asettaa tavarat sinne?
Tellervo (juosten syrjään): Minäpä annan sen laatikon, jossa nukkeni matkusti luokseni jouluiltana. (Tuo laatikon.)
Tyyni (ottaen sen vastaan): Alle asetamme Hannan kaulaliinan, sitten tulee Tellervon lapaset ja minun sukkani. Kaikkein päätie pannaan Inkerin lakki. Katsokaa, kuinka se näyttää muhkealta!
(Kaikki tytöt katselevat laatikkoa).
Inkeri (antaen mustepullon ja kynän): Tietysti kirjoitamme heille myös pienen kirjeen.
Hanna: Luulenpa ettemme ehdi enää — juna lähtee kohta — lähetetään vaan terveisiä ja kirjoitetaan nimemme.
Inkeri (antaa kynän Hannalle): No, ryhdy työhön, Hanna!
(Hanna kirjoittaa ja kaikki tytöt seisovat ympärillä katsellen.)
Hanna: No, nyt se on valvis, mutta sinä tuuppasit minua vähäsen, Tyyni, että tuohon tuli pieni mustepilkku.
Tyyni: Se on vaan onnenpilkku. Ajatelkaa, että mekin voimme lähettää vähän lämpöä Lappiin — eikös se ole hirveän hauskaa? — Tellervo. On, on! Tuntuupa melkein siltä, kuin saisimme mekin hiukkasen osaksemme tuosta lämmöstä.
Hanna (ottaen laatikon): Kas kuinka se näyttää somalta; lähtekäämme nyt postiin. (Tytöt pukevat päällysvaatteet ylleen ja juoksevat ulos.)