III.
VUOROKESKUSTELUJA JA LEIKKEJÄ
Lempikertomus.
Opettaja: (Lapset istuvat puoliympyrässä, puhuessaan nousee kukin seisoalleen.)
Kuink’ aika rientää! Viisikymmentä
Ja kaksi viikkoa on, luulen mä,
Kun ensikerran täällä yhdyimme —
Se onhan vuosi, niinkuin huomaatte.
Mi aika onnekas se ollut on!
Mi kertomusten sarja verraton
Niin meitä innostutti, lämmitti,
Ett' enemmän vaan kukin halusi!
Me näimme poikia ja tyttöjä
Ja sotilaita urhomieliä
Ja kuninkaita, jotka hurskaina
Sotien seisoi Herran puolella,
Ja niitä, jotka syntiin lankesi,
Kun kiusaukset heitä kohtasi.
Nyt kertokaatte mulle, lapseni,
Mi enin näistä teitä miellytti! —
Sa oikealla siellä, alappas!
1:nen poika.
Minusta kertoelma kaunihin
On paimenpojan, josta kuningas
Jumalan kansan tuli sittemmin.
Hän rohkeana saapui linkoineen
Ja voitti jättiläisen röyhkeän.
Sen opetuksen muistan ylevän,
Min painoitte te meille sydämmeen.
Opettaja.
No, hyvä, kerro!
1:nen poika.
Koska taistohon
Lähdemme jättiläistä vastahan,
Me voimaa saamme kautta Jumalan.
Opettaja.
Ken vihollinen, jättiläinen on?
1:nen poika.
Se synti on, mi käypi ympäri,
Öin, päivin meitä väijyy alati.
Opettaja. Sen voittaa voimmeko?
1:nen poika.
Jos Jumalaan
Me luotamme ja oikein teemme vaan.
1:nen tyttö.
Mun lempikertomuksein kuva on
Tuo liikuttava, kaunis Mirjamista,
Mi pikku veljen kaisla-asunnon
Pelasti maalle virran lainehista.
Ei peljännyt hän vihaa kuninkaan,
Vaan prinsessalle saalihinsa soi
Ja päälliseksi neuvokkuudellaan
Lapselle imettäjän parhaan toi.
Opettaja.
Kuin voisi Suomen tyttö osoittaa Noin uhraavaista mieltä rohkeaa?
1:nen tyttö.
Kun viimeksi hän muistaa itseään,
Kun edessänsä vaaran varman nähden
Hän horjumaton on ja kärsimään
On alttihina muiden onnen tähden.
2:nen poika.
On Daanielin rohkeus
Minulle parhain kertomus:
Edessä miehen Jumalan
Kun talttuu raivo leijonan.
Nain, kuinka hälle kätensä
Ojensi Herra.
Opettaja.
Siitä kai
Myös kukin opetuksen sai?
2:nen poika.
Sen: ettei pelko, uhkaus
Meit’ epäilykseen viedä saa.
Kun Luojaan meill’ on luottamus,
Hän vaaroist’ auttaa, pelastaa.
2:nen tyttö.
Ei kertomusta kauniimpaa,
Kuin orjatytön pienoisen,
Jok’ koitti avun toimittaa
Sotilas-isännällehen,
Mi neuvoansa totteli
Ja — parannuksen löysiki.
Hän oi’ niin kiltti, uhraava,
Kun muisti tuskaa toisien,
Vaikk’ oli itse vankina
ja poissa luota omaisten.
Ma varmaan oisin huoliain
Omia aatellunna vain.
3:mas poika.
Ken ei silloin ollut myötä,
Koska riemuin urhotyötä
Gideonin kuuntelimme,
Kaikki silloin tarkkasimme.
Kolmensadan joukkiossa
Halust’ oisin ollut, jossa
Katsellut ma olisin
Vihollisten leirihin,
Kuunnellut, kun kaikuivat
Huudot, torvet raikuivat,
Lamput leimahdellen hohti,
Sotilaita taistoon johti,
Midianit kauhistuin
Yössä surmaan syöksyi suin.
3:mas tyttö.
Kuvat moiset kauheat
Pojista on hupaisat.
Minullepa mieluisin
Ihmenäky Jaakopin.
Siinä portaat, joita pitkin
Kulki taivaan enkelitkin,
Ylimpänä loistossaan
Itse Herra taivaan, maan.
Yksin poissa kotoansa,
Kivi, sauva turvanansa
Nukkuu mies! erämaassa
Unessansa autuaassa,
Vaan on sentään läheisin
Hällä — taivas, Herrakin.
4:jäs poika.
Betlehemin kertomus
Minulle on ihanin,
Vanha, mutta aina uus:
Kuinka lapsi pienoisin
jumalaisna seimess' on,
Taivahalta äkkiä
Valo loistaa verraton,
Enkel-laulu helkkyvä
Kaikuu, kaukaa tietäjät
Johtamina tähtösen
Jeesuslasta etsivät,
Hälle lahjans’ uhraten.
Opettaja.
Nyt vastaamatta yks on teistä vaan. Mi lempikertomuksens’ olleekaan?
4:jäs tyttö (hyvin pieni).
On hauskoja kaikki,
Jotk’ kuulla ma sain.
Yks’ armahin mulla
On muistossa ain’:
Kun joukkoja tunki
Luo Vapahtajan,
Niin lausehen lausui
Hän tään ihanan:
"Oi, lapsien tulla
Te suokaa mun luo!"
ja ympäri Herran
Kun joukko on tuo,
Niin pienille sijan
Hän — sylissään suo.
Opettaja.
Ma luulen: tämä kertomus on se, Jonk’ kadottaa me viimeks soisimme.
Kaarlo Hammar.
Metsolaan.
Toivon Liittolaisten leikkilaulu.
Sävel: "Onpa vielä Suomessa."
1.
(Lapset marssivat parittani laulun tahdissa.)
Maalie tässä marssitaan.
Meill’ on mieli "Metsolaan."
Siellä monta ystävää
Riemuin meitä tervehtää:
Lähtehet,
Puroset,
Marja-ahot, eläimet.
Tuossa onkin "Metsola";
"Vahti" meit’ on vastassa.
(Lapset kääntyen muodostavat piirin ja viittaavat eteensäpäin laulaessaan: 'Tuossa'.)
(Lapset ovat kutsuvinaan Vahti luokseen sitä merkitsevällä käden liikkeellä.)
2.
Vahti uljas, urhokas
Aina valpas virassas
Kuinka kesäkuumalla
Noin oot raikas, rattoisa?
"Hau, hau, hai."
Tottakai
Vahdilta sen vastuun sai:
"Vettä juon mä, vettä vaan,
Siitä mielen raikkaan saan."
(Lapset taputtavat käsiään.)
(Lapset ovat silittävinään kissaa, vaikkapa toista käsivarttaan.)
3.
Mirri pieni ystävä
Mitä juomaa suosit sä?
Viinikö noin vienoksi
Saapi sun ja hienoksi?
"Vielä vai, (Lapset tekevät kädellään torjuvan liikkeen.)
Miu, mau, mai!"
Mirri sanoneeksi sai.
"Maito, maito makein
Mirrille on mieluisin!"
4.
Entäs varsa vallaton? (Lapset kääntyvät marssimaan.)
"Vesipoika varma oon, (Lapset juoksevat ketterästi
Vettä juon ja voimistun, laulun tahdissa.)
juoksijaksi jalostun."
"Kukkerikuu" (Seisahtuvat ja kohoilevat
Sukkelasuu varpailleen kädet lanteillaan.)
Laulamahan laittautuu:
"Vettä kukkoherra juo,
Valppauden taloon tuo."
5.
Kukka nyökkää nurmeltaan (Lapset nyökkäävät päällään.)
Kastehelmet huulillaan:
"Kaikki, kaikki täällä vaan
Toivon Liittoon kuulutaan."
Lintunen (Lapset viittaavat ylöspäin
Laulellen ilmaan.)
Kertoo kuiskeen kukkasen:
"Kaikki, kaikki täällä vaan (Lapset taputtavat käsiään.)
Toivon Liittoon kuulutaan!"
Ruotsalaisen aiheen mukaan Maria J.
Kertun ja Liisan kesätuumat.
Kerttu ja Liisa tulevat koulusta.
Kerttu: Liisa, mitä aijot tehdä, kun tulee kesä ja saamme luvan koulusta?
Liisa: Mitähän sitä kesällä tekisi: on kotona, auttaa äitiä vähän askareissa, leikittelee, käy marjassa; kyllähän sinäkin sen tiedät.
Kerttu: Tiedän kyllä, mutta tarkotin että saisimme aikaan jotain uutta, jotain erityistä.
Liisa: Mitä se voisi olla?
Kerttu: En tiedä vielä, mutta tuumitaan yhdessä.
Liisa (vähän mietittyään): Jos rakentaisimme leikkituvan ja siihen pienen keittiön, jossa voisimme laittaa ruokaa.
Kerttu: En ajatellut yksin leikkiä. Sitäpaitsi emme osaisi semmoista rakentaakaan, ja mistä saisimme aineita?
Liisa: Niin, mistä saisimme aineita? Mutta mitä me sitten tekisimme?
Kerttu: Jo minä tiedän: Laitetaan pienet puutarhat itsellemme. Minä pyydän isältä palasen maata meidän puutarhassa, pyydä sinäkin äidiltäsi pieni maapalanen.
Liisa: Mutta meillä ei ole puutarhaa.
Kerttu: Onhan teidän perunamaan vieressä pieni raivaamaton paikka. Sen saat varmaan äidiltäsi, jos pyydät.
Liisa: Siinä on niin paljon kiviä.
Kerttu: Kivet raivaamme pois, niistä sitten tehdään aitaus.
Liisa: Tuletko minua auttamaan?
Kerttu: Tietysti, tehdään molemmat puutarhat yhdessä ja laitetaan ne yht'aikaa valmiiksi.
Liisa: Keskelle puutarhaa teemme kukkapenkin.
Kerttu: Niin, ja vielä yhden penkin joka sivulle.
Liisa: Mitä me niissä kasvatamme?
Kerttu: Niihin istutamme marjapensaita, yhden joka nurkkaan, että tulee niille oikein hyvä tila.
Liisa: Istutamme kukkia myöskin pensaiden väliin.
Kerttu: Sinä olet kovin ihastunut kukkiin, istutetaan vaan niitä niin paljon kuin mahtuu.
Liisa: Mistä saamme sekä kukkia että pensaita?
Kerttu: Minä pyydän isältä yhden karviaismarjapensaan meille kummallekin; meidän puutarhassa on niitä niin paljon.
Liisa: Karviaismarjapensaan panemme yhteen nurkkaan, mutta mitä niihin muihin?
Kerttu: Kartanossa näin pensaita, joissa oli niin suuria makeita, mustia marjoja.
Liisa: Kävin kerran kartanon puutarhassa ja siellä vanha neiti sanoi minulle että ne ovat mustia viinimarjoja ja että niistä tehty mehu on hyvin hyvää kuumetautisille.
Kerttu: Semmoinen pensas meidän täytyy saada.
Liisa: Jos pyytäisimme kartanon puutarhurilta, ehkä hän antaisi meille kaksi pientä pensasta.
Kerttu: Hän on hyvä mies, kyliä kai hän antaa, ehkä hän vielä antaisi meille kummallekin vattupensaankin.
Liisa: Vattuja kasvaa viljelemättäkin. Parempi olisi jos saisimme sen sijaan punaisen taikka valkoisen viinimarjapensaan.
Kerttu: Olet oikeassa, viinimarjapensaat panemme toiseen ja kolmanteen nurkkaan, mutta mitä pannaan siihen neljänteen?
Liisa: Niin mitä?
Kerttu: Sinne tahtoisin saada ruusun.
Liisa: Se olisi hauskaa, mutta kuinka voisimme hankkia semmoisen?
Kerttu: Ehkäpä kartanon puutarhuri antaa meille vielä pienen ruusupensaankin, jos pyydämme kauniisti häneltä, muuten ostamme itse.
Liisa: Ostamme, mutta mistä saamme rahoja?
Kerttu: Olen keksinyt keinon. Me poimimme kukkia ja teemme vihtoja ja luutia ja myymme kaupungissa.
Liisa: Näin teemmekin, ja sitten saamme rahoja ja sitten ostamme ruusupensaan. Minä tahdon semmoisen, joka kukkii aivan tummanpunaisia ruusuja.
Kerttu: Ja minä ostan valkoisen ruusupensaan. Mutta vielä meidän pitää ostaa vähän kukansiemeniä.
Liisa: Marjapensaiden väliin istutamme pionia, niissä on niin komeita punaisia kukkia.
Kerttu: Ja sitten istutamme satakaunoja ja hajuherneitä.
Liisa: Ja siihen keskipenkkiin istutamme orvokkia ja resedaa, ne kun tuoksuvat niin hyvälle.
Kerttu; Voi kuinka tulee hauskaa! Mutta tiedätkös mitä minä tahtoisin istuttaa keskelle puutarhaamme?
Liisa: Sanoppas?
Kerttu: Omenapuun.
Liisa: Voi kuinka olet kekseliäs, sehän vasta oli hyvä tuuma. Kun vaan voisimme ansaita niin paljon rahoja, että saisimme ostetuksi omenapuun.
Kerttu: Istutetaan nyt aluksi kukkia omenapuun paikalle. Ollaan sitten koko kesä hyvin ahkeria.
Liisa: Joka hetken kun äiti ei tarvitse meitä, käytämme puutarhojen valmistukseen.
Kerttu: Ja joka päivä poimimme kukkia ja laitamme luutia ja sitten kun tulee marja-aika, niin poimimme marjoja ja myymme ja käymme vuorotellen kaupungissa.
Liisa: Ehkä saamme omenapuunhinnan ansaituksi jo tänä kesänä.
Lämpöä Lappiin.
Henkilöt: Hanna, Tellervo, Tyyni, Inkerif koulutyttöjä. Laila, Irma,
Aslak, Osma, lappalaislapsia. Opettajatar Inarin kansakoulussa.