TOINEN KUVAELMA.
(Edelliset. Tontut hiipivät näyttämölle toinen toisensa jälkeen.)
Pukki (hiljaa): Lippo!
Hippi (viitaten kädellään): Teppo!
Lippo: Nyt he vaikenivat!
Teppo: Minä luulen, että he ovat nukkuneet!
Pukki ja Hippi: Menkäämme katsomaan heitä!
Pikku (hiipii muiden edellä ja katselee Lauria ja Liisaa): Hiljaa, hiljaa! He nukkuvat toden totta. Silmät ovat painuneet kiinni ja hengitys on syvä ja tasainen. — Siinä ovat Lauri ja Liisa kaukaa torpasta.
Lippo (ihmeissään): Oikeita ihmislapsiako! Kaikki tontut (paitsi
Pikku): Sellaisia emme ole koskaan ennen nähneet!
Teppo: He ovat niin herttaisen näköisiä.
Lippo (kumartuu Laurin yli): Voi, katsokaa, kuinka hänellä on pienet, valkoiset kädet!
Pukki (varovasti koskettaen Liisan pukua): Kuinka sukkelat vaatteet heillä on päällään!
Hippi (Pikulle): Miksi eivät he ennemmin ole tulleet tänne?
Pikku: Heidän kotinsa on kaukana täältä, eivätkä he saa lähteä yksin metsään.
Teppo ja Hippi: Tiedätkö sinä jotakin heistä, Pikku?
Pikku: Hiljaa, hiljaa, etteivät he herää! Muistatteko sitä vanhaa tonttua, jonka kerran tapasimme hietakuopan luona?
Lippo: Tarkoitatteko häntä, jolla oli vielä valkeampi ja pitempi parta kuin sinulla.
Pikku: Häntä juurii Hän on Laurin ja Liisan kotitonttu ja näkee heidät joka päivä.
Teppo: Mitä hän on heistä kertonut?
Pikku: (Toiset tontut kuuntelevat tarkoin, toiset katselevat yhä lapsia.) Niin — kerran kesällä, kun satoi ja myrskysi, lensi pääskysen poika talliin ja istui siellä hetkisen eräällä orrella hieman Iämmitelläkseen. Mutta kun se aikoi taas lentää ulos, ei se osannutkaan. Se lensi yhtä mittaa ikkunaa kohti niin että ruudut olivat särkymäisillään. Silloin sattuivat siihen Lauri ja Liisa, ottivat linnun kiinni ja antoivat sille vapauden.
Teppo: Se oli oikein.
Lippo: Niin, se oli oikein.
Pikku (jatkaa): Toisen kerran taas — talvella — olivat Lauri ja Liisa yksin kotona. Silloin tuli torppaan köyhä vaimo pienen tyttönsä kanssa. He olivat niin väsyneitä ja nälkäisiä— eivät olleet nähneet ruokaa koko päivänä. Lauri käski heidän istua ja Liisa lämmitti heille lientä, joka oli jäänyt päivälliseltä, ja kun vieraat lähtivät pois, vetivät Lauri ja Liisa heidän kelkkaansa aina veräjälle asti.
Pukki: Siinä he tekivät oikein.
Hippi (innoissaan): jatka, jatka, sinä tiedät kyllä jotakin vielä.
Pikku (siirtyy vasemmalle): Tulkaa, siirtykäämme vähän kauemmaksi lapsista. Nyt minä kerron teille jotakin oikein kauheaa!
Pukki: Mitä sitten?
Pikku (salaperäisesti): Eräänä yönä, kun torpassa jo nukuttiin, kuului yht'äkkiä hirveä melu. Tuvassa oli aivan pimeä, eikä kukaan tietänyt mistä se tuli. Torpan isäntä raapaisi tulta tikkuun ja — voitteko aavistaa, mitä hän näki? (Katselee kysyvästi toisiin.) Mustan kissan, joka oli tarttunut hännästään pöydän jalkaan eikä päässyt irti, vaikka kuinka olisi rimpuillut.
Pukki ja Hippi: Mitä sinä sanot?
(Liikettä tonttujen kesken.)
Pikku: Kyllä se on ihan totta! Kissan häntään oli solmittu pitkä nuora ja nuoran päässä oli suuri paperitollo. Nuora oli kietoutunut pöydän jalan ympärille eikä kissa päässyt mihinkään!
Hippi (kauhuissaan): Voi hirveätä!
Pukki: No, kuinka sitten kävi?
Pikku: Lasten isä leikkasi nuoran poikki ja kysyi lapsilta tiesivätkö he, kuka oli tehnyt pahaa mirrille?
Lippo: No, entä sitten?
Pikku: Lauri ja Liisa tunnustivat tehneensä. Tuvassa oli paljon hiiriä ja he olivat tahtoneet pelotella niitä paperin ratinalla. Lauri oli pitänyt kiinni kissasta ja Liisa oli solminut nuoran häntään. Sitten olivat he antaneet kissan juosta.
Pukki: He saivat varmaan toria isältään.
Pikku: Ensin kyllä, mutta sitten he saivat anteeksi. Ja äiti lohdutti ja suuteli heitä, sillä he itkivät katkerasti, ja kaikki oli taas hyvin.
Hippi: Se oli oikein! Eiväthän lapset tahallaan tehneet pahaa kissalle.
Teppo (hypähtäen ylös): Minäpä tiedän jotakin hauskaa!
Pikku (varottaen): Ole kaikella muotoa hiljempää, ettet herätä lapsia.
Pukki: Mitä sinä tiedät, Teppo?
Teppo: Minä tahdon tehdä hyvää lapsille, pidän heistä niin paljon!
Muut tontut: Me myös!
Teppo (painolla): Lapset ovat olleet hyviä eläimille. Minäpä tuon heille mansikoita!
Pukki: He ovat auttaneet köyhiä. Minäpä annan heille mustikoita.
(Teppo ja Pukki poistuvat vasemmalle. Tippi ja Hippi keskustelevat hiljaa keskenään vähän etäämpänä muista.)
Pikku: He ovat puhuneet totta isälle ja äidille. (Sivelee miettiväisenä partaansa.) Mitähän minä heille antaisin?
Lippo: Ja minä!
(Tippi ja Hippi poistuvat oikealle.)
Pikku: Varroppas! Heidänhän oli jano. Kaivakaamme heille lähde!
Lippo (iloisesti): Aivan oikein!
Pikku: Lähde sinä hakemaan lapioita, minä olen niin kauan lasten luona. (Lippo juoksee vasemmalle. Pikku menee lasten luoja katselee heitä miettiväisenä.) Jos torpan vanha kotitonttu kuolisi, tahtoisin hänen paikkansa. Hoitaisin niin hyvin hevoset, lehmät ja kaikki kotieläimet, mutta ennen kaikkea katsoisin Laurin ja Liisan perään.
Lippo (juosten vasemmalta): Tässä ovat lapiot!
Pikku: Hyvä! (Osottaa vasemmalle.) Tuossa kiven luona on hyvä paikka.
Lippo: Aivan niin! (Kaivavat.)
Pikku: He tulevat varmaan hyvin iloisiksi herätessään!
Lippo: Luonnollisesti.
Pikku: Mutta heillä ei ole mitään astiaa, jolla he joisivat.
Lippo: Minäpä laitan heille napun tuohesta!
Pikku: Tee se, Lippo.
(Lippo menee, kiskoo tuohta koivusta ja tekee napun.)
Teppo (tulee vasemmalta marjatuokkonen kädessä ja menee lasten luo): Mä mansikat maireimmat luoksenne kannan, Ne metsien lahjana teille nyt annan!
(Asettaa tuokkosen Liisan viereen.)
Pukki (tulee heti Tepon jälkeen samalta suunnalta; hänelläkin on marjatuokkonen kädessä): Mä kauneimmat mustikat vieraille tarjoon, Ja kätken ne kukkivan kanervan varjoon!
(Asettaa tuokkosen Laurin viereen.)
Pikku (on saanut lähteen valmiiksi): Nyt vettä te lähteestä kirkkaasta saatte.
Lippo (tulee nappuineen lähteen luo): ja nappua tätä myös katselkaatte!
Teppo (katsellen lapsia): He liikkuvat.
Pukki: He heräävät.
Pikku: Hiljaa, hiljaa, nyt täytyy meidän lähteä pois!
(Kaikki tontut menevät.)