1. RUNO
vv. 3, 4. Pitopaikoissa ja muissa ilovietteissä tavallisesti kaksi laulavat yhdessä, toinen laulajan, päämiehen eli edeltäjän (edellä kävijän), toinen puoltajan, säistäjän, kertojan, kerallisen (keralla laulajan) nimellä. Vastatusten tai vieretysten istuessaan he pitävät toinen toistaan kädestä, päämies alottaa runon ja säistäjä yhtyy lauluun värsyn kolmannesta polvesta. Koko värsyn hän laulaa sitte toistamiseen päästä päähän yksinänsä, jolla ajalla päämies miettii tahi muistuttelee uutta ainetta lisäksi, jonka taas kerallisetta laulaa kolmanteen polveen ja siitä kerallisen kanssa loppuun. Laulaessa kumpainenki liikuttelee eli nyykähyttelee päätänsä hyvin vakaisen ja miettiväisen näköisenä.
Kertoessaan säistäjä välistä lisää värsyn ensimaiseen polveen, jos sana siinä päättyy, jonkun pienen sanasen (on, oli, han, hän, ko, kö, pa, pä, muka, sanoi, jne.) seuraavan osotuksen tapaan:
1. | päämies: veli kulta veikkoseni
| säistäjä: — — -koseni
2. säistäjä: veli sanon kulta veikkoseni
3. | päämies: kaunis kasvin-kumppalini
| säistäjä: — — -palini
4. säistäjä: kaunis on kasvin-kumppalini jne.
vv. 7-12 ja 17-22. Kalevala-runoin erinomaisimmat aineet.
vv. 19-22. Sammosta oli sanelemista, Louhesta luotteita, Vipusesta virsiä ja Lemminkäisestä leikkejä (leikillisiä tarinoita) siksi, että niiden kertomisen ajalla ennättivät vanheta, kuolla ja kadota, taikka: Louhella oli luotteita, Vipusella virsiä jne. aina loppuunsa asti.
vv. 25-28. Niin mahdotonta, kuin useamman yön ja päivän yhtaikainen tulo, oli Väinämöisenki rinnalla muiden hänen vertaistensa ilmestyminen.
vv. 37, 38. Äärettömässä ilman avaruudessa.
v. 46. Oikeemmiten: laukkipäiden.
vv. 51, 52. Seitsemän sadan vuoden paikoilla eli noin seitsemän sataa vuotta; uros-ikä tämän jälkeen tulisi olemaan noin 77 vuotta.
vv. 61, 62. Kaikki vielä oli yhtenä merenä, maata ei missään.
v. 69. Veden emoksi eli emoseksi sanotaan Ilmatarta, kun nykyään oli meressä ja siinä raskaaksi tullut.
v. 91. Leveämpi pää munan kuoresta.
v. 99. Pilkulliset paikat munan kuoressa.
vv. 111, 112. Edessänsä ei nähnyt, kun varattoman veden, takanansa ei kun paljaan taivaan.
vv. 135, 136. Joihin laivat puuttuvat ja merimiehet hukkuvat.
v. 139. Maan äärimmäisissä osissa arveltiin pieliä eli pilareita taivaan kannattimina olevan; katso III: 123.
v. 145. Paripuolisia yksinäis- eli kymmen-lukuja, 3, 5, 7, 9, 30 jne. käytettiin arvoisempia kohtia määrätessä. Kolmiluku niistä on erittäinki mainittava. Kolme päivää viivyttiin Pohjolaan mennessä, 3 ansiotyötä määrättiin kosijoille, 3 surmaa uhkasi Lemminkäistä, 3 kertaa kysyi Väinämöinen Iku-Tursoa, 3:sta selittämättömästä arvoituksesta pantiin Hymylään jne.
vv. 151, 152. Kuuta ja aurinkoa arveltiin eläviksi, taikka oli niillä, kuin kaikilla muillaki kappaleilla, haltiansa, jota tarvittaissa avuksi huudettiin. Jokaisella ihmiselläkin oli oma näkymätön haltiansa, joka suojeli häntä ja koki aavistuksilla tahi muulla tavoin varjella häntä turmion teiltä.
vv. 165, 166. Äsken luoduilla paikoilla ei vielä ollut nimiä, eikä maalla puita.