2. RUNO
v. 6. Miettii asiata tarkkaan, kauvan aikaa.
v. 39. Suuri-arvoisin oli tammi puista, karhu nelijalkaisista, kotka linnuista, hauki kaloista.
vv. 41, 42. Neljä eli viisi meren neittä, vedessä tavallisesti elävää, vaikka välistä maallenki nousevaa tyttöä.
vv. 61-64. Runollinen ylimääräisyys.
v. 66. Päivä ei pääsnyt merellenkään paistamaan.
v. 78. Tarkoittaa yleisesti aaltoin ja koskien voimaa, mutta tässä veden haltioita erittäin.
vv. 85, 86. Erinomaisen pieni.
v. 88 Kirves pistetty vyön ja lanteen väliin, kuin Karjalassa paikoin vieläkin on tapana kirvestä pitää.
vv. 97-98. Runo, jotain erinomaista kuvata tahtoessaan, useinkin ensin esittelee sitä tavalliseksi tahi peräti toisin päin tavattomaksi, jotta sen yht'äkkiä ilmastuva erinomaisuus sen kautta tulisi sitä kummemmaksi.
v. 100. Pää koski pilviin ja pidätti ne liikkumasta.
v. 106. Meren hietarannalle.
v. 108. Ruohoiselle maalle.
v. 124. Puolet oksia pohjoseen.
vv. 127, 128. Eri päiväin auringot ja kuut.
v. 129. Pitkin ilmaa eli taivasta.
v. 143. Kuin tammi puista, oli ohra jyväkasveista jaloin
(v. 39) vv. 147, 148. Löysi muutamia veden rannalle ajamia tahi laivan tuomia jyvän siemeniä.
vv. 153, 154. Niin vieläki kaskea hakattaissa usein heitetään yksinäisiä puita kasvamaan.
vv. 157, 158. Väinämöinen nähdessään kokon ilmassa lentävän arveli: "Tuohan se kyllä ihmetellee, miksi yksinäinen puu on seisomaan jätetty"; sen arvelun runo sitte käänsi kokon sanoiksi; k. VIII: 49-60.
vv. 160-162. Piti järjettömistä luontokappaleistaki huolta pitää.
v. 169. Kiitollisuutensa osotteeksi. Tulta sitä ennen Väinämöisellä ei liene ollutkaan.
vv. 179, 180. Aina piti Jumalalle kunnia työnsä ja toimensa menestymisestä antaman, ei kerskaaman omasta voimastansa. Kylvän luojan sormien lomitse, so. minä en kylvä, vaan luoja itse; k. VIII: 111-114.
vv. 181-196. Lähimmäisiä, alhaisempia haltioita tavallisesti rukoiltiin ensin, ja sitte, jos niiden epäiltiin voivan tahi tahtovan auttaa, ylhäisempiä ja itseä ylijumalaa Ukkoaki, jota suorastaan ei tahdottu vaivata.
vv. 199-201. Kaikilta ilman suunnilta.
vv. 223-232. Käen luultiin kaikenlaista onnea ja menestystä lähiseuduillensa kukkuvan, iän jatketta vanhoille, naimisonnea tytöille, muuta hyvää muille; k. IV: 211-222, XXII: 151, 152, XLIV: 81.