13. RUNO
vv. 11, 12. Tieto siitä oli jo Pohjolaankin ennättänyt.
vv. 15, 16. Avioliiton purkaminen silloin ei tainnut mikään erittäin tavaton asia olla; k. XII: 57-60.
vv. 27, 28. Ensimäinen ansiotyö; k. VIII: 71-76.
vv. 30, 31. Joku mainio sen-aikuinen suksiseppä.
vv. 43, 44. Hiiden väki lumoo silmäsi, että kun olet kauvan ajanut ja luulet hirven ampuneesi, et tapaa paikalla kun vanhan lahopökkelön.
vv. 59, 60. Olivat niin sukevat ja liukkaat, että epäili kenenkään niillä hiihtää tohtivan.
vv. 63-66. Lemminkäisen tapa oli ei koskaan epäillä mahdistansa, oli tila mikä hyvänsä. Ulomma ajattelematta hän katsoi kaikkia töitä hyvin helpoiksi ja tavallisesti kerskailiki voimastansa, peräti vastoin kuin Väinämöisellä oli tapana. Pelkoa hän ei tuntenut nimeksikään.
vv. 73-80. Ajaton ja onneton kerskaus; k. VIII: 111-114.
vv. 113, 114. Kun semmoisella vauhdilla kulki; k. XII: 115, 116.
vv. 125-134. Lapin väen vastaus.
vv. 141-148. Kun ei ollenkaan epäillyt hirven kohta tavottavansa, niin määrää kaikille tehtävänsä, ikään kun olisi hirvi jo kädessä ollut.
v. 145. Valkeaksi kattilan alle.
vv. 151-154. Tuli niin kauvas ensimäisellä potkaisulla, ettei enää näkynyt, ja toisella niin, ettei kuulunutkaan.
vv. 155-157. Sitoi hirven koivuisesta kytkyestä vaahteriseipääsen.
v. 165. Poron taljoja Venäjän Karjalassa tavallisesti vieläki levitetään vuoteeksi lattialle.
vv. 170, 171. Lempo sinulle taljasi antakoon, nuorten neitten kanssa maataksesi.
vv. 185-188. Hiiden väen kosto Lemminkäiselle kerskaamisestansa; k. vv. 73-80 ja 141-148.