16. RUNO
vv. 7, 8. Luki eli lauloi kunki eri työn tahi paikan hyväksi ne tieto- eli mahtisanat, jotka sillen antoivat onnea ja menestystä, erityiset sanat pohjalle, toiset laidoille, kokille, kaarille jne.
vv. 17, 18. Jo kaikki valmiiksi saatuansa ei muistanut sanoja, joita juuri viimeisiin töihin tarvittiin.
vv. 22-24. Lieneekö ollut mielessään käydä entisiltä Tuonelaan menneiltä tietäjiltä niitä kysymään, sillä paljo mahtia ja tietoja arveltiin vainajoiden kanssa Manalaan joutuneen, kun eivät olleet niitä eläissään muille ilmoittaneet. Tietäjät silloin pelkäsivät tietonsa vähenevän heiltä itsiltänsä, jos ilmoittivat sen muille.
vv. 39, 40. Manalaiset olivat ko'oltansa pienenlaatuista väkeä.
vv. 45, 46. Terveitä, voimissaan olevia ihmisiä ei odotettu Manalaan.
vv. 51-54. Kuvailee runoa eläväksi, reellä kulkevaksi olennoksi.
v. 64. Sanoo: ei paljo, arvelee: ei yhtään.
vv. 66, 67. Vaikeimman ja vaarallisimmanki työn kesken heittäminen pidettiin häpeällisenä.
vv. 87, 88. Tuonelasta ei annettu tietoja elävillen ihmisille.
v. 89. K. X: 127, 128.
v. 98. Makasi puolivalveella, koiran unta.
v. 106. Monta tärkeätä työtä tietäjät vieläki toimittelevat yksinäisillä vesikivillä, so. kivillä, joiden ympäri vesi kulkee. Luulevat semmoisen paikan rikkeitä ja muita loukkauksia vastaan paremmin vakuuttaa taitavansa.
vv. 131-134. Mahdikkaat tietäjät tositarpeessa taisivat itsensä muiksi olennoiksi muuttaa; k. VIII: 135-138.
vv. 142, 143. Varjelkoon ketään itse Manalaan menemästä.
vv. 153-162. Joku hämäräinen tieto oli silloinki toisesta elämästä.
vv. 155, 156. Elkäät tehkö pahaa eli vääryyttä viattomille ihmisille; k. IX: 315-322.