22. RUNO
vv. 7, 8. Runo välistä ihan selviäki kohtia ei nimitä suoraan, vaan arvelemalla ja muita ensin ehdottelemalla; k. XXI: 16-20.
vv. 19-21. Sulhon lahjoja morsiamen omaisille ja kihloja morsiamelle itsellensä runo vertaa ostohinnaksi: k. XVIII: 225, 226.
vv. 29, 30. Olit yhtä huoleton ja kaikkein ihasteltu, kun kukat kedolla ja mansikat ahosilla.
vv. 35-38. Toisenlaisia ääniä tulet siellä kuulemaan.
vv. 39-42. Ei olekkaan tämä matka, kuin ennen pienemmät matkat, joille mielelläsi läksit.
vv. 43-45. Et hypelle pihalla ja astelle kynnyksissä yhtä sievästi, kun ennen lapsena ollessasi.
vv. 49-58. Tyttöin tavallisia mielipiteitä ja toivotuksia.
vv. 57, 58. Vertaus ihmisten hartaimmista toivotuksista.
vv. 69, 70. Ettei tiedä mihin menee ja kuinka tulee pystössä pysymään.
vv. 76-78. Muretta kuvattiin mustaksi (vv. 85, 86); k. IV: 97, 98.
vv. 81, 82. Valoisa aika aina on iloisempi, kun pimeä, jona kaikki makaa levossaan tahi muuten on äänetönnä.
v. 90. Kutittaa siitä, kun hänen neuvoansa oli halveksittu.
vv. 99, 100. Vertaus otettu tukalasta viertämisestä tulen ääressä ja katkerasta savusta tervaa keittäissä.
vv. 105, 106. Makaamista työntekijä-kansa vieläki tavallisesti pitää suurimpana onnenansa.
vv. 110-112. Huoli, ajatus ja paha mieli kuvatut käsin pideltäviksi, annettaviksi aineiksi (vv. 134-138).
vv. 115, 116. Paljo ei puutu kuninkaan onnesta.
vv. 119, 120. Vähän vankia parempi.
vv. 125, 126. Läksi kourat ja kahmalot kyyneliä täyteen poskipäitä pyyhkiessänsä.
vv. 140-148. Määrättömän paljo luvultansa ja niin raskaita, ettei niitä hevoinenkaan oikein jaksaisi vetää; k. XXI: 159, 160.
vv. 151, 152. Käkeä pidettiin oikein ilon ja onnen kuvana, kun arveltiin hänellä laulaminen lämpiminä kevä- ja kesä-aikoina ainoana työnänsä olevan; k. II: 223-232, IV: 211-222, XLIV: 81.
vv. 157-160. Linnulla kylmässä jäisessä vedessä ei vaan ajateltukaan vallan hyviä päiviä olevan.
vv. 161, 162. Saatua morsian kylliksi entistä, vanhempainsa kodissa vietettyä eloansa muistamaan ja sitä tulevaan, tietämättömään onneensa vertaamaan, moni taas mielellään lohduttelisi häntä siitä syntyneissä suruissa, jota yhteistä mieli-alaa runo nyt esittelee lapsen sanoilla; k. XIX: 189-216.
vv. 165, 166. Soilta ja ojavarsilta vehkoja varaleiväksi keräämään.
vv. 175-178. On oivallinen metsästäjä.
vv. 179-192. On suuren karjan elättäjä, mainio maan viljelijä ja yltäkylläisten tavarain omistaja.
v. 182. Metsät ja korvet karjaa täynnä.
v. 185. Rikkailla vieläkin on monivuotisia elo-aumoja, joita sitte tarpeen mukaan puidaan eli tapetaan.
v. 186. Jyväsäästöjä ojatörmissä ja penkereissä.
vv. 191, 192. Aarre-kätköjä kivien alla. Rahoja ja jyviäki kätkettiin vihollisen pelosta metsään.