26. RUNO
vv. 5, 6. Kuuli kaikin puolin matkustavia kulkevan.
v. 10. Salajoukko, so. joka salaa hänestä eli häntä kutsumatta piti häitänsä.
vv. 11, 12. K. XI: 60, 61.
vv. 37-40. Parempata kutsua en tarvitse sinä ikänä, kun tuon miekkani kehotuksen.
vv. 45-48. Ne Pohjan väki juuri Lemminkäistä vasten lienee loitsutaidollansa varustanutki. Jos olisivat vanhastaan olleet, niin Lemminkäinen kyllä ilmankin äitinsä selittämättä olisi ne tietänyt.
v. 61. Tulisella lienee ensin vihaista, kovaa, väkevää osotettu.
v. 73. Semmoisia surmia eli vaarapaikkoja naiset pelätkööt ja kavattakoot.
vv. 105-108. Arvaatko minun lampaaksi, jonka metsän pedot siltään söisi!
vv. 123-128. K. XII: 161-171.
vv. 131-134. K. XIV: 185-198 ja XV: 73 ja seur.
v. 136. K. XV: 155.
vv. 139-141. Muistuttaa muinaisesta tavasta, jolloin vihollisten poikki lyödyt päät pelotukseksi ja urhoollisuuden muistoksi asetettiin seivästen eli pylvästen päähän. Niin karhun pääkallon kanssa vieläki tehdään.
vv. 157, 158. Koetti, jos vielä olisi kyllin notkea.
v. 161. Joka tohtisi tätä miekkaa vastaan ruveta.
vv. 171, 172. K. vv. 191, 192.
v. 177. Hevoinen useinki havaitsee vaaran ensimäiseksi.
v. 190. Taskussa eli kukkarossa oli monenlaisia muitakin aineita, joita loitsiessansa tarvitsi, sillä tyhjästä loitsija ei saanut mitään. Niistä, joita oli jostain elävästä saatu, hyvä loitsija helposti taisi koko ilmeisen elävän jälleen saada, muista muita esineitä; k. VIII: 135-138.
vv. 191-193. Hieromisesta mainitaan luomistyössä muuallaki; k. IX: 38-40.
v. 195. Siihenkin arvattavasti piti vähän jäätä aluksi olla; laulamalla sai sen sitte, jos kuinka suureksi.
vv. 217, 218. Ukon pilvet tavallisesti yhtyvät useammalta suunnalta.
vv. 221, 222. K. XVIII: 81, 82.
vv. 225, 226. Lumi kuumilla kivillä suli hyhmäksi.
vv. 244-246. K. vv. 191-193.