30. RUNO
vv. 5-12. K. XXVIII: 130-138.; Lemminkäisen oma mielenpito, purren vaikeroimiseksi käännetty; k. VIII: 4960, XIX: 48-60.
v. 16. Honganpintaisista laudoista tehty.
v. 27. Kaksi päämiestä, kumpiki joukkonensa.
v. 35. Keskelle, so. sekaan.
v. 38. Joka jo ilmankin oli kovin voimallinen.
v. 42. Sotapursia tehtiin ennen vanhaan lohikäärmetten muotoisiksi.
v. 49. Pakkasta arveltiin Pohjan akan sikiöksi.
vv. 67-72. Epäys- eli kieltosanat.
vv. 77-82. Kun loitsija paluutti jonkun pahan sinne, josta oli tullutki, niin hän tavallisesti neuvoi sen siellä tuhotöitänsä tekemään.
vv. 89, 90. Tasaista, sileätä jäätä.
vv. 101, 102. Linnasta ei annettu, mitä pyysi, ja lienee vielä muutenki pahasti vastattu, koska Lemminkäinen toivottaa sille kostoa.
v. 106. Paisuva tulvavesi hävittäköön.
vv. 113-116. Lienee enemmin härnäksi, kun toden teolla, nämät sanat lausunut.
vv. 119-122. Siksi että viimein kosto saavutti.
vv. 123-132. Vanhempiansa, varsinkin äitiänsä, muinaisaikoina useinki muistelivat.
v. 128. Jo arvelee kuolleeksi. Tuonelassa luultiin vainajain ennen totutuita töitänsä harjoittelevan; k. VI: 83, 84.
vv. 141-144. Tuuli ja aurinko ovat ainoat tuttavamme, niistäki jälkimäinen usein katoaa.
vv. 145-152. Luontonsa mukaan Lemminkäinen yht'äkkiä luopi huolet mielestään ja kääntyy tyttöin elämää muistelemaan.
vv. 153-158. Päättää täydellä turvalla ei vielä kovaa hätää olevan.