29. RUNO
v. 7. Pitkässä jonossa kulkeva joukko.
vv. 11, 12. Jo aikoja sitte, eli: siitä kun hän läksi, jo on ennätetty kaski polttaa, ohra kylvää ja leikatuksiki saada.
vv. 25, 26. Josta sanallakaan ei ole mainittu, jonka nimeä ei tunneta.
vv. 29-32. Kenen oli veli, kenen isä taikka vielä sulhasensaki merimatkalla (kaupalla).
vv. 38-40. Saako saarelle nousta ja siellä jonkun ajan elää? Pian jälle lähtevän ei tarvitse venettänsä kumota.
vv. 59, 60. Saat sekä laulella että leikkiä lyödä ja tanssiaki.
v. 64. Tyttöin kauniissa seurassa.
v. 74. Saari oli hyvin asuttu monilla kylillä.
vv. 75-78. Joka paikassa varustettiin sotaa häntä vastaan.
vv. 99-102. Runo leikin vuoksi välistä ottaa selittääksensä jo ilmanki kyllä selviä asioita; teeskennelty yksinkertaisuus.
vv. 113-122. Kaikki paikat olivat entisellään, tupa ainoastaan kadonnut ja metsää paikalle kasvanut.
vv. 125-130. Surussaan muistelee entisiä, iloisia aikojansa.
vv. 133-136. Itki kadonnutta äitiänsä; k. vv. 99-102.
vv. 141, 142. Olet jo niin aikoja sitte kuollut, ettei merkkiäkään sinusta enää ole jälillä.
vv. 146-152. Äiti oli poikaansa kotiin odottaessa jonkun kerran käväisnyt entisellä asuntopaikallansa. Hänen jälkensä Lemminkäinen havaitsi ja rupesi niitä seuraamaan.
vv. 155-160. Sinne oli äiti sodan aikana paennut ja siellä siitä ajoin elellyt.
vv. 166, 167. Se nyt enää ainoana suruna, että oli silmänsä punaiseksi itkenyt.
v. 174. K. XXVIII: 78.
vv. 179-182. K. XVI: 79.
vv. 191-194. SielP oli sima-astioita ja kananmunia röyköttäin, outoja mehiläispatsaita, ja olut juoksi seipäiksi verratuista hanikoista.
vv. 203-206. Mielellään olisi itsensä syyttömäksi tehnyt, mutta kun ei tahtonut valhetellakaan, niin keksi suden ja havukan vertauksensa.