39. RUNO
vv. 1-5. Ilman edellisen runon kertomia tapauksia ei sammon ryöstöstä olisi tainnut mitään tulla. Ilmarinen siihen ehkä ei olisi myöntynyt, ja kuitenki taisi olla tarpeellista, että hanki, sammon takoja, yhtyi siihen.
vv. 31, 32. Laittoi kultakoristeita päälle.
v. 34. Joka loisti eli hohti kuin tulenliekki.
vv. 36-38. Olivat niin kirkkaita, että kuu, aurinko ja tähdet kuvastuivat niissä, taikkapa varsinaisillaki kuun jne. kuvilla koristetut.
vv. 51, 52. Nuoren hevoisen, ei sanan jälkeen suvikuntaisen ja varsan.
v. 53. Eri paikoillaan kumpainenki.
vv. 62-86. K. XXX: 5-12, XXXVI: 171-192.
vv. 72-74. Palaavat alinomaa ryöstöretkiltä suurilla tavaroilla; k. XI: 170-172.
vv. 77-80. Minä, joka saattaisin vihollistenki pelkona olla, nyt olen niin surkeassa tilassa, ettei minua pelkää huonoimmatkaan elävät.
v. 88. Työnsi purren vesille ja luki siinä tilassa tavalliset vara- ja onnistussanat.
v. 98. Ilman soutamatta, jouten.
vv. 111-114. Runo juuri sitä varten lieneekin laittanut muut ensin yrittelemään, jotta Ilmarisen soutu tulisi sitä suurempaan kunniaan.
v. 123. K. XXX: 93, 94.
vv. 136-138. Rantakansa tavallisesti jo kaukaa tuntee lähiseutuiset veneet, ja erittäinki tunnettava lienee Väinämöisen vene ollut.
v. 163. Sen arvattavasti oli uutta venettä vasten veistänyt, eikä raskinut nyt vieraalla rannalla lahoomaan jättää.
vv. 172, 173. Tavallinen sanalasku.