42. RUNO
v. 4. Tähän asti olivat kapeampia vesiä kulkeneet; k. XL: 4-6.
v. 5. Kun kylmät pohjoistuulet tulivat Pohjolasta päin, niin siitä Pohjolaa nimitettiin kylmäksi kyläksi, jos ei muuten olisikkaan ilma siellä erittäin kylmempi ollut kun Kalevalassaki.
v. 9, 10. K. XVIII: 234.
vv. 15, 16. Tavallisesti kysyy talonväki ensimmäisiksi sanoiksi, mitä vieras tietää eli mitä vieraalla kuuluu.
vv. 25, 26. Yhtä vähän kun pyytä ja oravaa, käypi sampoa useammalle jakaa.
vv. 27-30. Nämät sanat lausui ikään kuin härnäämiseksi.
v. 39. Miehet toisista taloista.
vv. 41-48. K. XLI: 97-101.
v. 51. K. XXVI: 190.
vv 52-54. Soiton vaikuttama uni ilman olisi liian aikaiseen loppunut.
v. 57. K. X: 90.
v. 64. Kulettivat vähitellen, ei yhteen menoon.
v. 70. Meri sinisen taivaan kajeelta itseki sinertää.
vv. 81-86. Voipi vielä monta seikkaa sattua, ennenkun kotona olemme.
vv. 105, 106. K. vv. 58-60, X: 237, 238.
v. 124. Ukkoon tavallisesti aina turvattiin viimeiseksi; k. II: 181-196.
vv. 129-131. Usvan ja sumun luultiin Uduttaren hengittämästä tulevan. Toisin paikoin sanotaan hänen seulovan utua ilmasta alas.
vv. 138-140. Innotus-sanoja.
vv. 157, 158. Päänsä merestä kohottaminen oli Iku-Tursolle vaikeata, vaivaloista työtä; k. XLI: 87, 88.
vv. 169-172. Hädissään heti tunnusti aikomuksensa.
vv. vv. 181-184. Kiinitys-sanoja.
vv. 197-202. Muinais-aikoina taisi Suomalaisilla vaan kuusi päätuulta olla, koillinen ja lounas tulivat sitte myöhemmin lisäksi.
vv. 214-216. Erinomaisia mahtitöitä ihminen ei voinut uudistellen tehdä. Ilmarinenki ei saattanut uutta sampoa Kalevalaan takoa, kun kerran oli mahtinsa Pohjolan hyväksi menettänyt.
vv. 218-224. K. XXXIX: 12-14.
vv. 229, 230. Veneessä ei pidä hätäytyä ja neuvottomaksi heittäytyä.
vv. 231, 232. Tavallinen sanalasku.
v. 236. Varpe-laudat, noin puolen kyynärän levyiset, nidottiin vitsoilla veneen laitoihin niiden korotteeksi, ja välistä korotettiin vielä varppeetki toisilla, ohuilla, rapeiksi sanotuilla laudoilla.
vv. 241-250. Myrskyn asetus-sanoja.